Marjatta Väänänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marjatta Väänänen
Marjatta-Vaananen-1972.jpg
Ministeri opetusministeriössä
Sorsan I hallitus
4.9.1972–13.6.1975
Edeltäjä Pentti Holappa
Seuraaja Kalevi Kivistö
Opetusministeri
Miettusen III hallitus
29.9.1976–15.5.1977
Edeltäjä Paavo Väyrynen
Seuraaja Kristian Gestrin
Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä
Sorsan III hallitus
19.2.1982–6.5.1983
Edeltäjä Matti Ahde
Seuraaja Matti Ahde
Kansanedustaja
27.09.1975–21.03.1991
Ryhmä/puolue Keskustan eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan läänin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt9. elokuuta 1923
Jyväskylä
Kuollut16. lokakuuta 2020 (97 vuotta)
Helsinki
ArvonimiMinisteri
Puoliso Jouko Väänänen
Tiedot
Puolue Keskustapuolue
Koulutus Filosofian maisteri
Tutkinnot Helsingin yliopisto

Helmi Marjatta Väänänen (o.s. Kittilä; 9. elokuuta 1923 Jyväskylä16. lokakuuta 2020 Helsinki[1]) oli suomalainen keskustalainen poliitikko.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väänänen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1943 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1949 ja maisteriksi vuonna 1950. Hän toimi Maaseudun uutiskeskuksen, myöhemmin Keskustapuolueen sanomakeskuksen, kulttuuritoimittajana vuosina 1949–1952, teatteriarvostelijana vuodesta 1949 ja Kotilieden toimittajana vuosina 1963–1970.[3] Maaseudun Tulevaisuuteen Väänänen kirjoitti kolumneja nimimerkillä Heikintytär vuosina 1978–2013.[4]

Väänänen toimi kulttuuriministerinä 1972–1975, opetusministerinä 1976–1977, toisena sosiaali- ja terveysministerinä 1982–1983, kansanedustajana 1975–1991 sekä tasavallan presidentin valitsijamiehenä 1978 ja 1982. Hän sai ministerin arvonimen vuonna 1994[5], ensimmäisenä naisena Suomen historiassa.[6] Kuollessaan 97-vuotiaana Väänänen oli vanhin sillä hetkellä elossa ollut suomalainen, joka oli toiminut valtioneuvoston jäsenenä.

1970-luvulla Väänänen oli kiistelty poliitikko. Toimiessaan Sorsan ensimmäisen hallituksen kulttuuriministerinä hän päätti keväällä 1974 karsia melko reippaalla kädellä tiettyjä kulttuurimäärärahoja, minkä vuoksi 52 lähinnä vasemmistolaista kulttuurijärjestöä jätti presidentti Urho Kekkoselle ja pääministeri Kalevi Sorsalle vetoomuksen "demokratian toteuttamisesta maamme taidehallinnossa ja kulttuuripoliittisissa ratkaisuissa".[7] Väänänen sai kuvaavan liikanimen ”hallituksen ainoa mies”. Vastustajat kutsuivat määrätietoista kulttuuriministeriä ”kulttuurin pahimmaksi jarrumieheksi”.[8]

Suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väänäsen isä oli Tl Koskelta Varsinais-Suomesta kotoisin ollut opetusneuvos, Maalaisliiton lehtien toimittaja, pakinoitsija ja Maalaisliiton sanomakeskuksen johtaja Urho Kittilä. Väänäsen puoliso oli Maaseudun Tulevaisuuden pitkäaikainen päätoimittaja Jouko Väänänen. Avioliitto kesti vuodesta 1950 vuoteen 1998, Jouko Väänäsen kuolemaan saakka.[2][9] Heillä oli kolme lasta. Jouko Väänäsen äiti oli sosiaalineuvos, kansanedustaja Hilja Väänänen.[10]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maaseudun nainen. Puoli vuosisataa maalaisliittolaista naistyötä 1906–1956. Helsinki: Maalaisliiton naiset, 1956.
  • Sadekesän kirjeitä. Helsinki: Kirjayhtymä, 1974. ISBN 951-26-0990-8.
  • Suoraan eestä Suomenmaan. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14230-5.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ministeri Marjatta Väänänen on kuollut. Yle uutiset 18.10.2020.
  2. a b Marjatta Väänänen. Suomen kansanedustajat. 15.4.2011. Eduskunta. Viitattu 11.7.2011.
  3. Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1975, s. 97. Helsinki: Otava, 1974.
  4. Marjatta Väänänen. 375 humanistia 9.11.2015. Helsingin yliopisto.
  5. Elina Haavio-Mannila ja Marjatta Väänänen Varsinaissuomalaisen osakunnan kunniajäseniksi 24.3.2006. Varsinaissuomalainen osakunta. Viitattu 2.4.2009.
  6. MT: Keskustavaikuttaja ja ministeri Marjatta Väänänen on kuollut www.iltalehti.fi. Viitattu 19.10.2020.
  7. Mitä Missä Milloin 1975, s. 42.
  8. Lindfors, Jukka: Kokemuksia 1970-luvun kulttuuripolitiikasta Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 17.12.2019.
  9. Mikko, Vesa: Professori Jouko Väänänen. Helsingin Sanomat, 21.2.1998. Muistokirjoituksen maksullinen verkkoversio. Viitattu 6.8.2020.
  10. Mikko, Vesa: Professori Jouko Väänänen Helsingin Sanomat. 21.2.1998. Viitattu 16.1.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Pentti Holappa
Suomen II opetusministeri (kulttuuriministeri)
1972−1975
Seuraaja:
Kalevi Kivistö
Edeltäjä:
Paavo Väyrynen
Suomen opetusministeri
1976−1977
Seuraaja:
Kristian Gestrin