Tämä on suositeltu artikkeli.

Ilmaston lämpeneminen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee nykyhetken ilmiötä. Maapallon ilmaston muutoksista yleisluontoisesti kertoo artikkeli Ilmastonmuutos.

Maapallon keskimääräisen pintalämpötilan muutos aikavälillä 1880–2015. Vuosien 1951–1980 keskiarvo on kuvaajan arvossa nolla.

Ilmaston lämpenemisellä tarkoitetaan viime vuosikymmeninä tapahtunutta maapallon alailmakehän ja merien keskilämpötilan nousua ja nousun arvioitua jatkumista. Yleisessä keskustelussa ilmiöstä käytetään myös termiä ilmastonmuutos.

Maanpinnan läheisen ilman lämpötila nousi 1900-luvulla maailmanlaajuisesti keskimäärin 0,74 ± 0,18 °C. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n mukaan ilmaston lämpeneminen on ollut suorien havaintojen perusteella kiistaton tosiasia, ja siitä suurin osa johtuu erittäin todennäköisesti (95 % todennäköisyydellä[1]) ihmiskunnan aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. IPCC esitti jo loppuvuodesta 1995 pidetyssä kokouksessa että maapallon keskilämpötila nousee vuoteen 2100 mennessä 1,5–3 °C silloisesta.[2]

Maapallon lämpeneminen olisi ollut vielä voimakkaampaa ilman ihmistoiminnasta syntyvien pienhiukkasten eli aerosolien viilentävää vaikutusta. Pienhiukkaset ovat pitäneet piilossa merkittävän osan kasvihuonekaasuista johtuvasta lämpenemisestä. Tulevaisuudessa tämän ilmiön varaan ei kuitenkaan voida enää laskea, koska vain päiviä tai viikkoja ilmakehässä viipyvien pienhiukkasten kokonaismäärä ei voi kasvaa samaa vauhtia kuin pitkäikäisten kasvihuonekaasujen kokonaismäärä.[3]

Video pintalämpötilan muutoksesta maapallolla ajanjaksojen 1880–1884 ja 2013–2017 välillä. Värit keltaisesta punaiseen kuvaavat lämpötilan nousua ja värit vaaleansinisestä tummansiniseen lämpötilan laskua. Vertailulämpötila on vuosien 1951–1980 keskiarvo.

Myös valtamerten lämpeneminen ja jäätiköiden sulaminen aiheuttavat viiveen ilmakehän lämpenemiskehityksessä. Syynä on se, että veden lämpeneminen ja jään sulaminen sitovat suuren ominaislämpökertoimensa vuoksi enemmän energiaa kuin ilman lämpeneminen.[4] Yli 80 prosenttia ilmastonmuutoksen aiheuttamasta lisääntyneestä lämpöenergiasta onkin varastoitunut valtameriin, jotka ovat lämmenneet keskimäärin 3 000 metrin syvyyteen asti[5]. Vaikka kasvihuonekaasujen päästöt pysäytettäisiin hetiselvennä, ilman keskilämpötila tulee nousemaan kauemmin kuin seuraavat sata vuotta, joskin nykyistä huomattavasti hitaammin[6].

Ilmaston lämpeneminen johtuu ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja maataloudesta, koska näillä toiminnoilla on kasvihuoneilmiötä voimistava nettovaikutus, joka johtaa maanpinnan ja alailmakehän lämpenemiseen.

IPCC arvioi, että ilmasto lämpenee 1,1–6,4 °C, todennäköisimmin 1,8–4,5 °C, aikavälillä 1990–2100.[7] IPCC:n näkemyksiin yhtyvät ainakin 30 tiedeakatemiaa ja -yhteisöä, mukaan lukien G8-maiden sekä Brasilian, Kiinan ja Intian kansalliset tiedeakatemiat.[8] Vaikka yksittäiset tieteentekijät ovat olleet eri mieltä IPCC:n tuloksista[9], ilmastotieteilijöiden ylivoimainen enemmistö (97 %)[10] yhtyy niihin.[11][12]

Maailmanlaajuisella lämpötilojen nousulla on monia vaikutuksia, kuten merenpinnan nousu ja sademäärien muutokset, joiden seurauksena äärimmäisten sääilmiöiden yleisyyden ja voimakkuuden arvioidaan kasvavan. Muita seurauksia ovat viljelysrajojen muuttuminen, jäätikköjen peräytyminen ja eläinlajien sukupuutot.[7]

Ilmaston lämpenemisestä käytävä julkinen keskustelu käsittelee ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja sopeutumiseen liittyviä toimenpiteitä ja kustannuksia. Suurin osa maailman valtioista on ratifioinut Pariisin ilmastosopimuksen, jonka tavoitteena on kasvihuonepäästöjen rajoittaminen niin, että maapallon keskilämpötilan nousu jäisi selvästi alle kahden asteen.[13]

Käsitteistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsite ilmaston lämpeneminen on erityistapaus yleisemmästä termistä ilmastonmuutos, jolla voidaan viitata myös jääkausien yhteydessä tapahtuneeseen ilmaston viilenemiseen. Periaatteessa ilmaston lämpeneminen on neutraali käsite ajanjakson suhteen, mutta sitä käytetään yleisesti viime aikoina tapahtuneesta ihmisen aiheuttamasta maapallon ilmaston lämpenemisestä. Myös käsitettä ilmastonmuutos käytetään ihmisen aiheuttamasta muutoksesta.[7][14]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiilidioksidipitoisuudet viimeisten 400 000 vuoden ajalta ja teollisen vallankumouksen jälkeinen nopea nousu. 100 000 vuoden jääkausisyklin uskotaan johtuvan Milankovićin jaksoina tunnetuista maan kiertoradassa tapahtuneista muutoksista.

Ihmisen toiminta on johtanut ilmastoa lämmittävien kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kohoamiseen ilmakehässä.[15] Ilmakehän kasvihuonekaasujen määrän kasvu vähentää maapallolta avaruuteen poistuvan lämpösäteilyn määrää. Tästä aiheutuu positiivinen eli lämmittävä säteilypakote.[16]

Ihmisen vaikutus on havaittavissa selvimmin viimeisten 50 vuoden ajalta.[17]

Kasvihuonekaasut ilmakehässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kasvihuoneilmiö
Viimeaikaiset muutokset ilmakehän hiilidioksidin (CO2) pitoisuuksissa. Kuukausittaiset hiilidioksidin pitoisuusmittaukset näyttävät pientä vuodenaikojen mukaan tapahtuvaa oskillaatiota eli heilahdusvaihtelua, jonka huippukohta on pohjoisen pallonpuoliskon myöhäiskevään aikaan. CO2-pitoisuudet laskevat kasvukauden aikana, kun kasvillisuus sitoo hiilidioksidia ilmakehästä.

Joseph Fourier havaitsi kasvihuoneilmiön 1824. Svante Arrhenius esitti vuonna 1896 teorian, että ihmiskunnan toiminta voimistaa kasvihuoneilmiötä. Kasvihuoneilmiö on prosessi, jossa tietyt ilmakehän kaasut säteilevät ja imevät itseensä infrapunasäteilyä lämmittäen maan ilmakehää ja pintaa. Kasvihuonekaasujen lämmittävä vaikutus perustuu siihen, että ne päästävät lävitseen auringon lyhytaaltoista säteilyä, mutta imevät itseensä maanpinnan lähettämää pitkäaaltoista lämpösäteilyä ja lähettävät lämpösäteilyä myös takaisin kohti maan pintaa.[18]

Kasvihuonekaasut luovat luonnollisen kasvihuoneilmiön, jota ilman maan keskilämpötila olisi yli 30 °C kylmempi. Ilman kasvihuoneilmiötä maa olisi elinkelvoton. Maan pintalämpötila olisi liian alhainen, jotta vettä voisi esiintyä laajalti nestemäisenä ja vesihöyrynä. Viime jääkauden lopusta teollisen vallankumouksen alkuun asti maan keskilämpötila on pysynyt keskimäärin noin 14 °C:ssa. Kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvun myötä kasvihuoneilmiö voimistuu aiheuttaen lämpötilojen nousua.[19]

Maassa merkittävimmät kasvihuonekaasut ovat vesihöyry, joka aiheuttaa noin 36–70 % kasvihuoneilmiöstä (pilviä lukuun ottamatta); hiilidioksidi (CO2), joka aiheuttaa 9–26 %; metaani (CH4), joka aiheuttaa 4–9 %, sekä alailmakehän otsoni, joka aiheuttaa 3–7 %.[20][21] Hiilidioksidipitoisuudet ilmakehässä ovat lisääntyneet 31 % ja metaanipitoisuudet 149 % esiteollisiin tasoihin nähden vuoden 1750 jälkeen. Nämä lukemat ovat merkittävästi korkeampia kuin kertaakaan aiemmin 650 000 vuoteen, mikä on pääteltävissä luotettavasti jäätiköiltä syväkairatuista näytteistä. Epäsuorien geologisten todisteiden perusteella uskotaan, että hiilidioksidipitoisuudet ovat olleet nykytasolla viimeksi 20 miljoonaa vuotta sitten.[22] Merenpohjan sedimenteistä ja kasvien fossiileista tehtyjen mittausten perusteella on voitu arvioida, että esimerkiksi 150–200 miljoonaa vuotta sitten hiilidioksidin pitoisuus oli kuitenkin ilmeisesti paljon nykyistä korkeampi, yli 2 000 ppm, ja 400–600 miljoonaa vuotta sitten ajoittain jopa yli 5 000 ppm.[23] Vaikka hiilidioksidipitoisuus nousisi näille tasoille, seurauksia olisi mahdoton ennustaa, koska auringon lämmittävä vaikutus ei ollut silloin niin suuri kuin nykyään. Auringon, kuten muidenkin tähtien sisällä tapahtuvan fuusioreaktion takia, ne kirkastuvat ajan myötä.[24]

Noin kolme neljäsosaa ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä viimeisten 20 vuoden aikana johtuu fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Muut ihmisperäiset päästöt ovat pääasiassa seurausta maankäytöstä, erityisesti metsähakkuista.[7] Tropiikissa tapahtuva metsänhävitys on aiheuttanut 2000-luvulla noin 15 % globaaleista hiilidioksidipäästöistä. Metsäpalojen yhteydessä ilmaan pääsee lisäksi ilmakehää lämmittäviä metaania ja typpioksiduulia.[25] Toisaalta biomassan poltossa syntyy myös pienhiukkaspäästöjä, joilla arvioidaan olevan ilmakehää viilentävä nettovaikutus[26].

Ilmakehän tämänhetkinen (2019) CO2-pitoisuus on noin 411,97 ppm.[27] Pitoisuuden odotetaan nousevan jatkossa fossiilisten polttoaineiden käytön ja maankäytön muutosten myötä. Kasvuvauhti on riippuvainen taloudellisesta, sosiologisesta, teknologisesta ja luonnollisesta kehityksestä, joskin fossiilisten polttoaineiden saatavuus voi rajoittaa kasvua. IPCC:n erikoisraportti päästöskenaarioista ennustaa CO2-pitoisuuden nousevan tasolle 541–970 ppm vuoteen 2100 mennessä.[28] Fossiilisten polttoaineiden varannot riittävät tämän tason saavuttamiseen ja päästöjen kasvattamiseen vuodesta 2100 eteenpäin, mikäli hiiltä, öljyhiekkaa tai metaaniklatraattia käytetään laaja-alaisesti.[29] Vaikka kasvihuonekaasujen pitoisuudet pysyisivät nykytasolla, ilmasto luultavimmin lämpenisi edelleen 0,5 °C ja merenpinta jatkaisi nousuaan yli tuhannen vuoden ajan.[30][7]

Positiiviset palautekytkennät, kuten Siperian turvesoiden ikiroudan sulamisesta aiheutuvat mahdollisesti jopa 70 000 miljoonan tonnin metaanipäästöt[31], voivat johtaa merkittäviin lisäyksiin sellaisten kasvihuonepäästöjen lähteissä, joita ei ole otettu huomioon IPCC:n ilmastomalleissa.[7]

Palautekytkennät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmastoon suoraan lämmittävästi vaikuttavilla pakotetekijöillä kuten kasvihuonekaasujen lisääntyneillä pitoisuuksilla voi olla seurannaisvaikutuksia eli palautekytkentöjä, jotka monimutkaistavat pakotetekijöiden vaikutuksia ilmastoon.

Tärkein palautekytkentä liittyy veden höyrystymiseen. Ilmakehään vapautettu hiilidioksidi aiheuttaa ilmakehän ja maanpinnan lämpenemistä, mistä seuraa, että ilmakehään höyrystyy lisää vettä. Koska vesihöyry itsessään toimii kasvihuonekaasuna, tästä seuraa edelleen lisää lämpenemistä ja vesihöyryn vapautumista ilmakehään. Näin jatkuu, kunnes ilmasto saavuttaa uuden dynaamisen tasapainon, jossa kasvihuoneilmiö on kohonneen vesihöyrypitoisuuden vaikutuksen johdosta paljon voimakkaampi kuin mitä kohonneesta hiilidioksidipitoisuudesta yksin seuraisi.[32]

Pilvistä johtuvat palautekytkennät ovat meneillään olevan tutkimuksen ja keskustelun aihe. Pilvet säteilevät lämpöä takaisin maanpinnalle aiheuttaen lämmittävän vaikutuksen, mutta samalla heijastavat auringonvaloa ja säteilevät lämpöä avaruuteen aiheuttaen viilentävän vaikutuksen. Kasvanut vesihöyrypitoisuus saattaa lisätä tai vähentää pilviä eri alueilla ja eri korkeuksissa. Useimmissa ilmastomalleissa pilvisyyden muutos vahvistaa ilmastonmuutosta, mutta eri mallien tulokset poikkeavat toisistaan varsin paljon.[32]

Toinen tärkeä palautekytkentä on albedo eli heijastavuus. Ilmaston lämmetessä sulavan jään ja lumen alta paljastuu maata tai vesialueita. Sekä maan että veden albedo on matalampi kuin jään ja lumen, eli ne heijastavat auringon säteilyä vähemmän ja imevät sitä itseensä enemmän. Tämä aiheuttaa lisää lämpenemistä, mikä puolestaan aiheuttaa lisää jäätikköjen sulamista, ja niin edelleen.[32]

Ikiroudan sulaminen altistaa arktisten alueiden maaperässä olevan hiilen mikrobien vaikutukselle, mikä voi vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia ja metaania ja näin synnyttää positiivisen palautekytkennän, joka edistää ilmaston lämpenemistä. Arktisen merijään sulamisella voi myös olla positiivinen palautekytkentä metaanin vapautumiseen maa-alueilta.[33] Myös merien kyvyn säilöä hiiltä odotetaan laskevan lämpenemisestä aiheutuvan eliötasapainon muuttumisen myötä.[34]

Auringon aktiivisuuden osuus ilmaston lämpenemisessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auringon aktiivisuus viimeisten 30 vuoden ajalta. Auringon irradianssissa vuodesta 1750 eteenpäin tapahtuneiden muutosten säteilypakote on IPCC:n arvion mukaan noin +0,12 W/m², hiilidioksidin säteilypakotteen ollessa noin +1,66 W/m².[7]
Pääartikkeli: Auringon aktiivisuus

Auringon säteilyvoimakkuus lisääntyi 1700-luvun alusta 1900-luvun puoliväliin, minkä arvioidaan voimistaneen maapallon lämpenemistä 10–20 prosentilla. 1900-luvun puolivälin jälkeen auringon säteilyn voimistuminen hidastui niin merkittävästi, että sen osuus nykyisessä ilmaston lämpenemisessä on lähes olematon.[35]

Auringon aktiivisuuden kasvu aiheuttaa maanpinnan lämpenemisen lisäksi stratosfäärin lämpenemistä, kun taas kasvihuoneilmiön aiheuttama lämpeneminen johtaa stratosfäärin viilenemiseen. Auringon aktiivisuudella yhdistettynä tulivuorten toimintaan on luultavasti ollut lämmittävä vaikutus esiteollisesta ajasta 1900-luvun puoliväliin asti, mutta siitä eteenpäin vaikutus on ollut viilentävä. Stratosfäärisen otsonin vähenemisellä on niin ikään viilentävä vaikutus, joskaan merkittävää otsonikerroksen ohentumista ei tapahtunut ennen 1970-luvun loppua. Alemman stratosfäärin viilenemistä on havainnoitu ainakin vuodesta 1960 lähtien.[36] Erään tutkimuksen mukaan auringon aktiivisuudessa 1980-luvun puolivälistä eteenpäin tapahtuneilla muutoksilla on ollut ilmastoa viilentävä vaikutus.[37]

Vaikka ilmasto olisi moninkertaisesti arvioitua herkempi aurinkopakotteille, viimeaikainen lämpeneminen johtuisi silti kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvusta.[38]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maapallon keskilämpötilan eri rekonstruointeja viimeisten 2000 vuoden ajalta.

Maapallon ilmasto on pysynyt melko vakaan koko holoseenin ajan, eli edellisen jääkauden jälkeisen ajan. Nykyihmisen arvellaan syntyneen 200 000 vuotta sitten, joka tarkoittaa että se on selvinnyt monen jääkauden läpi. Tällä hetkellä tosin ilmasto on muuttumassa hälyttävän nopeasti. Maan ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuudet ovat vaihdelleet huomattavasti geologisen ajan mittaan, ja mm. tämä vaihtelu on aiheuttanut kylmän ja trooppisen ilmaston vaihtelua. Maapallon ilmasto ei ole koskaan ollut vakaa, Ilmaston muutos on Maan normaali tila. Ennustettu ilmaston lämpeneminen on tosin siinämielessä poikkeuksellinen että maan päällä ei koskaan ennen ole ollut näin laajalle levittäytynyttä ja suurta populaatiota omaavaa eläinlajia, joka pystyy muokkaamaan ympäristöään ennenäkemättömällä tavalla.[39]

Maailmanlaajuiset lämpötilat sekä maalla että merellä ovat mittausten mukaan kasvaneet 0,75 °C suhteessa ajanjaksoon 1860–1900. Kaupunkisaarekeilmiö ei ole merkittävästi vaikuttanut mittauksiin. 1979 lähtien maalämpötilat ovat kasvaneet noin 0,25 °C vuosikymmenessä eli kaksinkertaisella nopeudella 0,13 °C vuosikymmenessä kasvaneisiin merilämpötiloihin nähden.[40] Satelliittimittausten mukaan lämpötilat alemmassa troposfäärissä ovat kasvaneet 0,12–0,22 °C vuosikymmenessä 1979 lähtien.lähde?

Parin tuhannen vuoden aikana ennen vuotta 1850 lämpötilat ovat pysyneet maailmanlaajuisesti suhteellisen vakaina, joskin paikallisia muutoksia kuten keskiajan lämmin kausi ja pieni jääkausi on ollut. Tämä lämpötilavaihtelu tunnetaan Pohjois-Atlantin oskillaationa ja sitä on tutkittu verraten tarkasti. IPCC:n analyysin mukaan jäähtyminen oli pienen jääkauden aikana alle 1 °C, eikä sitä ole voitu havaita maailmanlaajuisesti. Kylmimmät kesät 1800-luvulla olivat 0,6–0,7 °C tavallista viileämpiä.[41]

1800-luvun lopulla alkaneiden mittausten ajalta kymmenen lämpimintä vuotta ovat kaikki olleet vuoden 1990 jälkeen. Vuodet 2015 ja 2016 ovat tähän mennessä koko mitatun historian lämpimimmät.[42]

Ihmisen aiheuttamilla hiukkaspäästöillä, kuten sulfaattiaerosoleilla, on auringon säteilyä heijastava ja siten ilmastoa viilentävä vaikutus. Hiukkaset toimivat myös pilvien tiivistymisytiminä viilentäen siten epäsuorasti maapalloa. Hiukkasten elinikä ilmakehässä on kuitenkin huomattavasti lyhyempi kuin tärkeimpien kasvihuonekaasujen.[26] Tämä selittää osittain 1900-luvun puolivälissä tapahtuneen kylmenemisen, joskin myös luonnollisella vaihtelulla on saattanut olla viilentävä vaikutus.lähde?

Paleoklimatologi William Ruddiman on esittänyt, että ihminen alkoi vaikuttaa ilmastoon noin 8 000 vuotta sitten hakkaamalla metsiä viljelytilaksi. Myös 5 000 vuotta sitten Aasiassa alkaneella riisinviljelyllä on ollut vaikutuksia.[43] Ruddimanin tulkinta historiallisesta tilastosta metaaniin liittyvään aineistoon liittyen on kuitenkin asetettu kyseenalaiseksi.[44]

Esihistorialliset ilmastonmuutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelämantereella kahdesta kohdasta mitatut lämpötilat ja muutokset jäätikköjen tilavuuksissa 450 000 vuoden ajalta. Nykyhetki on kuvaajan vasemmassa laidassa.
Pääartikkeli: Ilmastonmuutos

Maa on lämmennyt ja viilennyt useaan otteeseen menneisyydessä. Etelämantereelta otetusta EPICA-jääkairausnäytteestä on saatu tietoa lämpötilojen vaihtelusta viimeisten 800 000 vuoden ajalta. Tänä aikana maapallolla on ollut kahdeksan jääkautta ja jääkausien väliin jäävää lämmintä kautta, jolloin vallinneet lämpötilat ovat verrattavissa nykyisiin lämpötiloihin. Niin kutsutut Milankovićin jaksot eli muutokset maapallon kiertoradassa ovat rytmittäneet jääkausien ja lämpimien kausien esiintymistä.[45]

Jääkausisyklit ovat seurausta monen tekijän summasta: Milankovićin jaksoista, hiilidioksidipitoisuudesta ja vesihöyrykuvioista. Edellisen vuosisadan aikana hiilidioksidipitoisuus on muuttunut rajusti ihmistoiminnan seurauksena, niin paljon että se saattaa katkaista aikaisempen jääkausien syklin. Viimeisen 800 000 vuoden aikana kahden asteen muutos ilmakehässä on vienyt tuhansia vuosia, nyt sama muutos ollaan saavuttamassa vain muutamassa vuosisadassa.[46]

Kasvihuonekaasujen nopea kertyminen ilmakehään aiheutti varhaisella jurakaudella noin 180 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen lämpenemisen, jolloin maapallon keskilämpötila kohosi 5 °C. Ison-Britannian Open Universityssa tehdyn tutkimuksen mukaan lämpenemisen seurauksena rapautuminen kiihtyi viisinkertaiseksi. Rapautuminen sitoi hiiltä ilmakehästä maan kalsiittiin ja dolomiittiin, minkä johdosta hiilidioksidipitoisuudet laskivat entiselle tasolleen noin 150 000 vuodeksi.[47][48]

Äkillisten klatraattiyhdisteisiin liittyvien metaanipäästöjen on ehdotettu aiheuttaneen muita kaukaisen menneisyyden lämpenemistapahtumia kuten noin 251 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen permi-triaskauden joukkotuhon ja 55 miljoonaa sitten olleen paleoseeni-eoseenin lämpöhuipun.[49][50]

Tutkijoiden mukaan maapallo ei ole kokenut nykyisen kaltaista ilmastonmuutosta viimeiseen 420 miljoonaan vuoteen.[24]

Ilmastomallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ilmastomalli
Vuoteen 2001 mennessä valmistuneita eri ilmastomallien laskelmia ilmaston lämpenemisestä SRES A2 -päästöskenaariossa, jossa maailmanlaajuisiin lämpenemistä hillitseviin toimenpiteisiin ei ryhdytä.

Ilmastomallit ovat keskeinen tapa tutkia ilmastonmuutoksen mekanismeja, ennustettuja vaikutuksia sekä ehdotettujen hillintätoimien vaikutuksia.[15] Mallit perustuvat matemaattisiin yhtälöihin, jotka muodostetaan fysiikan lakien perusteella. Yhtälöt kuvaavat ilmakehän, valtamerien ja maaperän käyttäytymistä, ja ne ratkaistaan tietokoneilla.[51] Suurin osa ilmastomalleista keskittyy ennustamaan ilmaston muuttumista seuraavan sadan vuoden aikana. Mallit eroavat toisistaan laskennallisesti ja tuloksiltaan. Silloinkin, kun hiilidioksidipäästöt oletetaan malleissa samoiksi, ennustetun lämpenemisen määrä vaihtelee malleittain ja tuloksiin jää merkittävä epävarmuus.[52]

Pintalämpenemisen jakautuminen 2000-luvulla Hadley Centren HadCM3-ilmastomallin mukaan skenaariossa, jossa talouden ja kasvihuonekaasupäästöjen kasvu jatkuu ennallaan. Tässä kuvassa maailmanlaajuinen lämpeneminen on keskimäärin 3,0 °C.

Nykyiset ilmastomallit vastaavat hyvin lämpötilavaihteluista 1900-luvulla tehtyjä havaintoja. Mallit ennustavat, että ilmasto lämpenee kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvun seurauksena. Ottaen huomioon epävarmuudet ilmastomalleissa, ilmastoherkkyydessä ja ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksissa tulevaisuudessa IPCC arvioi aikavälillä 1990–2100 tapahtuvan lämpenemisen suuruudeksi 1,1–6,4 °C, todennäköisimmin 1,8–4,5 °C.[7] Malleja on myös käytetty apuvälineenä viimeaikaisen lämpenemisen syiden löytämiseen vertaamalla havaittuja muutoksia mallien ennusteisiin. Mallit osoittavat, että 1900-luvun alkupuolella tapahtunut lämpeneminen johtui suurelta osin luonnollisista tekijöistä, mutta 1900-luvun puolivälin jälkeen tapahtunut lämpeneminen johtuu valtaosin ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä.[15]

Odotettavissa olevan ilmastonmuutoksen tarkka voimakkuus ja erityisesti vaikutukset eri alueilla ovat aktiivisen tutkimuksen kohteena. Ilmastomallien ennusteet voivat vastata maailmanlaajuisten lämpötilojen havaittuja muutoksia hyvin, mutta ne eivät vielä kykene mallintamaan kaikkia ilmaston ominaisuuksia.[7] Ilmastomalleihin liittyy useita epävarmuustekijöitä, joista tärkeimmät koskevat palauteilmiöitä, jotka vahvistavat tai heikentävät lämpenemistä, ilmastoherkkyyttä sekä pilvisyyden kuvaamista.[32] Lisäksi ilmastomallinnuksessa käytettyjen tietokoneiden laskentatehon rajoitukset edellyttävät joitakin yksinkertaistuksia.[51]

Pilvisyyden esittäminen ilmastomalleissa on yksi pääsyistä tämänhetkisten ilmastomallien epävarmuuteen, joskin kehitystä ongelman suhteen tapahtuu.[53] Ongelmista huolimatta ilmastomalleja pidetään hyvinä työkaluina ilmastoa koskevien ennustavien laskelmien tekemiseen. IPCC:n mukaan mallien ennusteet muodostavat kokonaisuutena uskottavan kuvan ilmaston kehityksen suunnasta.[15]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hajautetut tietojaksot osoittavat, että jäätiköt ovat perääntyneet 1800-luvun alusta lähtien. 1950-luvulla aloitettiin mittaukset, jotka mahdollistavat maailmanlaajuisen jäämassan tasapainon seurannan.

Joitakin ympäristöön ja ihmiselämään kohdistuvista tapahtumista lasketaan jo nyt ainakin osittain ilmastonmuutoksen seuraukseksi. IPCC:n mukaan jäätiköiden peräytyminen, merijään repeytyminen, merenpinnan nousu, sadannan muutokset, äärimmäisten sääilmiöiden voimakkuuden ja esiintymistiheyden kasvu johtuvat osittain ilmaston lämpenemisestä.[54] Vaikka yleisiin säännönmukaisuuksiin, intensiteetteihin ja esiintymistiheyksiin on odotettavissa muutoksia, yksittäisiä tapahtumia on vaikeaa yhdistää ilmastonmuutokseen.[55]

US National Oceanic and Atmospheric Administration (Noaa) mukaan kesäkuu 1998, 2015, 2016 ja 2017 ovat neljä mittaushistorian lämpimintä. Lämpimyys on selitettävissä vain ihmisen ilmakehää lämmittävästä vaikutuksesta etenkin fossiilisista polttoaineista. Vuonna 2017 maapallon luonnonsyklin la Nina laskee lämpötiloja.[56]

Veden puutteen odotetaan joillain alueilla pahenevan, kun taas toisaalla sademäärän ennustetaan kasvavan. Ilmaston lämmetessä haihdunta lisääntyy kuitenkin sadantaa enemmän, mikä johtaa kasvukauden aikaisen kuivuuden yleistymiseen sekä Euroopassa että muissa maanosissa.[57][58]

Välimeren altaan maissa ilmaston lämpeneminen on nopeampaa kuin muualla maapallolla keskimäärin.[59] Maapallon ilmasto on lämmennyt 1800-luvun lopulta lähtien keskimäärin 1,0 °C.[59] Välimeren maissa nousua on ollut jo 1,4 °C.[59]

Muutos näkyy jo, sillä eritoten Välimeren itäisessä osassa sademäärät ovat kutistuneet ja ankarat hellejaksot yleistyneet.[59] Vuonna 2015 tutkimuslaitos World Resources Institute listasi ne valtiot, joissa veden puute tulee 20 vuoden kuluttua olemaan suuri ongelma.[59] Listan 33:sta maasta 14 oli Välimeren alueelta.[59] Mikäli ilmaston lämpeneminen etenee kahteen asteeseen, suuri osa eteläistä Espanjaa, samoin kuin muut alueet Välimeren ympäristössä muuttuvat autiomaaksi.[59] Tutkijat ovat arvioineet, että eteläisen Afrikan ilmasto lämpenee jopa kolmella asteella vuoteen 2060 mennessä ja enimmillään jopa viidellä asteella vuoteen 2090 mennessä.[59] Se tekisi ihmiselämän alueella lähes mahdottomaksi.[59]

Ilmastonmuutos kiihdyttää maapallon kasvillisuuden kasvua.[60] Nasan mukaan maapallo on vihertynyt 1990-luvun ja 2010-luvun välillä 15 prosenttia ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntymisen myötä. Erikoistutkija Esa-Matti Liliuksen mukaan sadon määrien voidaan arvioida lisääntyvän vähintään 20 prosentilla, sillä aiempaa korkeammissa hiilidioksidipitoisuuksissa viljelykasvit myös kestävät kuivuuden ja kuumuuden kaltaista stressiä paremmin.[61] Ruuantuotannon tulevaisuutta tarkastelevan International Food Policy Research Instituten tutkimuksen mukaan läntisen Afrikan ilmasto näyttäisi muuttuvan siten, että maanviljelijöiden sadot voisivat jopa kasvaa.[59]

Vuorten lumipeitteissä on odotettavissa pienenemistä. Muita odotettuja vaikutuksia ovat merenpinnan 0,18–0,59 metrin nousu vuosina 1990–2100,[7] termohaliinikierron mahdollinen hidastuminen, otsonikerroksen oheneminen[62], merien happamoituminen, sekä tartuntatautien kuten malarian ja denguekuumeen leviäminen. Merenpinnan nousetessa suolainen merivesi pääsee entistä helpommin muun muassa riisiviljelyksille.[59] Näin on käymässä Bangladeshissa, missä maaperän suolaantuminen hankaloittaa riisinviljelyä.[59] Pelätään, että 5–20 miljoonaa ihmistä joutuu muuttamaan pois Bangladeshin rannikolta seuraavien 20 vuoden aikana.[59]

Arktisen alueen tiedetään lämpenevän nopeammin kuin muun maapallon keskimäärin.[59] Se merkitsee jäässä olevan merialueen supistumista ja sulana pysyvän vesialueen laajenemista.[59] Tutkijoita on ihmetelleet Norjalle kuuluvien Huippuvuorten ilmaston kehitystä.[59] Alueen vuosittainen keskilämpötila on ollut tähän asti noin –10 °C.[59] Vuonna 2016 keskilämpötila oli vain hieman pakkasen puolella.[59]

Eräs tutkimus ennustaa, että 1 103 eläin- ja kasvilajin otoksesta 18–35 % katoaa sukupuuttoon vuoteen 2050 mennessä ilmastonmuutoksen seurauksena.[63]

Merenpinnan nousu 1900-luvulla.

Lämpötilojen nousulla on lukuisia vaikutuksia ihmisterveydelle. Ilmaston lämpenemiseen liittyvistä äärimmäisistä sääolosuhteista aiheutuvat kuolemat, ilmastopakolaisuus ja taloudelliset menetykset voivat pahentua vaikutusalueilla väestötiheyden kasvun seurauksena, vaikka lämpimille alueille on odotettavissa myös pieniä hyötyjä kuten kylmyyteen kuolemisen laskua.[54] Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että ilmastonmuutoksen seuraukset aiheuttavat vuosittain noin 150 000 ihmisen kuoleman ja 5 miljoonaa sairaustapausta.[64][65]

Ulkoilman hiilidioksidipitoisuuden kohoaminen saattaa aiheuttaa ilmanlaatuongelmia sisätiloissa, koska sisäilman hiilidioksidipitoisuus on tyypillisesti ulkoilman pitoisuutta suurempi. Tyydyttävän ilmanlaadun rajana pidetään 1 200 ppm:n pitoisuutta. Hengitysilman liian suuri hiilidioksidipitoisuus voi aiheuttaa väsymystä, päänsärkyä, keskittymisvaikeuksia ja suorituskyvyn laskua.[66]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen luonnonvarakeskus Luken asiantuntijoiden mukaan voi käydä niin, että jos Suomessa ruuantuotanto, puutarhatuotanto ja maatalous ajetaan alas, Suomeen voi iskeä nälänhätä. Muualla maailmassa moni tällä hetkellä merkittävä ruuantuotantoalue kärsii jo nyt tilapäisestä kuivuudesta. Suomeen tuodaan tällä hetkellä Keski- ja Etelä-Euroopasta esimerkiksi viljaa, mutta näin ei ehkä ole enää tulevaisuudessa.[67]

Arvioidaan, että kuivuus pahenee entisestään 20–30 vuoden päästä. Kuivuuden vuoksi ruokaa ei ehkä enää 10–30 vuoden päästä pystytä tuomaan muualta maailmasta Suomeen. Jos vastaavasti Suomessa ei ole omavaraista ruuantuotantoa, nälänhätä alkaa koetella Suomea. Luke esittää, että suomalaisten olisi oltava omavaraisia. Luken mukaan Suomen maatalous kärsii kuitenkin tällä hetkellä pahasta kriisistä kannattavuuden suhteen.[67]

Suomen maatalouden tuotantoakapasiteetti on laskenut. Vastaavasti kapasiteetin nostaminen, esimerkiksi maatalouskoneiden hankinta ja peltojen ottaminen uudelleen käyttöön sekä muu rakentaminen, vaatii aikaa ja rahaa. Kapasiteetin nosto on aina kalliimpi prosessi kuin nykyisin olemassa olevan kapasiteetin ylläpito.[67]

Jos kotimainen ruuantuotanto ajettaisiin alas, voisivat ensimmäiset isot ongelmat tulla Suomeen jo vuoden 2027 tienoilla. Suomen on Luken mukaan varauduttava siihen, että ruokaa ei yksinkertaisesti saa mistään. Se esittää, että tulevaisuudessa Suomen ei tule olla maa, joka ostaa muualta ruokaa, vaan Suomen pitäisi olla valtio, joka myy ruokaa ulkomaille.[67]

Suomessa pitäisi pitää huolta myös maanviljelijöiden tietotaidon säilymisestä, maatilojen sukupolvien vaihdoksesta, laitteista ja infrastruktuurista. Suomi pystyisi vielä nostamaan kapasitettinsa tasolle, jossa maan oma maatalous vastaisi kansalaisten ruuan tarpeesta. Tutkijoiden mukaan kaikkien kansakuntien tulisi nähdä perusruuantuotannon omavaraisuus sekä kansallisena oikeutena että kansallisena velvollisuutena muita ihmisiä kohtaan.[67]

Ilmaston lämpenemisen ennustetaan lisäävän esimerkiksi äärimmäisiä sääilmiöitä, myös Suomessa. Näin ollen esimerkiksi viljan korsien tulisi olla mahdollisimman lujia ja kestäviä, jotta rankkasateet eivät saisi niitä lakoon. Vaikka Suomessa ilmasto lämpenisikin, valon määrä ei kuitenkaan lisäänny. Näin ollen syksyllä, kun valo alkaa olla vähissä, myöhään kypsyvät, eteläisimpiin oloihin jalostetut lajikkeet eivät ehdi valmistua korjuukypsiksi.[67]

Vaikka ilmastonmuutos ja lämpeneminen suosisi paikoin kotimaista viljelyä, muutoksen muut vaikutukset ovat huomattavasti kielteisempiä: se lisää ilmastopakolaisuutta, joka voi kohdistua myös Suomeen ja inhimillistä hätää monissa maissa.[67]

Suomessakin tilanne on ristiriitainen, sillä toisaalta peltopinta-alaa tulisi kasvattaa tuotannon lisäämiseksi, mutta toisaalta Suomen metsät sitovat hiilidioksidia. Jos metsiä hakataan viljelyskäyttöön, hiilidioksidia vapautuu ilmakehään. Se puolestaan lämmittää ilmastoa entisestään. Silti talous ohjaa tuotantoa sääoloja enemmän. Ilmastonmuutos ja lämpeneminen, taloudellinen muutos sekä väestön kasvu osoittavat, että ruoka tulee kallistumaan.[67]

Ongelmaan on mahdollista vaikuttaa ostamalla kotimaisia tuotteita ja suosimalla paikallista tuotantoa. Maailmanlaajuisella tasolla ajatellen kehitystä voi ehkäistä lihatuotteiden kulutusta vähentämällä. Suomalaiset kuluttavat lihaa yli suositusten.[67]

Talousvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut taloustieteilijät ovat yrittäneet arvioida ilmastonmuutoksen aiheuttamien maailmanlaajuisten vahinkojen kokonaishintaa. Ratkaisevia päätelmiä taloudellisista vaikutuksista ei vielä ole. Sadan arvion yhteen summaavassa tutkimuksessa vahinkoarviot vaihtelivat 10:stä 350:een Yhdysvaltain dollariin hiilitonnia (tC) kohti (3:sta 95:een dollariin per hiilidioksiditonni), keskiarvonaan 43 dollaria/tC (12 dollaria per hiilidioksiditonni).[54] Eräs kuuluisa raportti talousvaikutuksista on Sternin raportti, jonka mukaan ilmastonmuutokset vaikutukset saattavat vastata maailmanbruttokansantuotteen vähenemistä viidellä prosentilla vuosittain.[68][69]

Ilmastonmuutoksen yhä voimistuvia taloushaittoja käsittelevässä yhteenvedossaan Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP korostaa vakuutus- ja pankkiriskejä. Maataloudella, liikenteellä ja muilla sektoreilla on todennäköisesti myös edessään ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia vaikeuksia. Taloudelliset tappiot ovat erityisen merkittäviä köyhillä alueilla, ja suurimmat talousriskit kohdistuvatkin kehitysmaihin ennemmin kuin teollisuusmaihin.[70]

Global Commission on the Economy and Climate mukaan vuonna 2018 ilmastonmuutoksen vastustaminen loisi 65 miljoonaa työpaikkaa ja ehkäisisi 700 000 ennenaikaista kuolemaa ja lisäisi maailmantalouteen vähintään 26 000 miljardia dollaria vuoteen 2030 mennessä verrattuna tilanteeseen, että ilmastonmuutokseen ei reagoitaisi.[71][72]

Ilmastonmuutoskeskustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ilmastonmuutoskeskustelu
Kasvihuonekaasupäästöt henkilöä kohden vuonna 2000 (mukaan lukien maankäytön muutokset).
Kasvihuonekaasupäästöt maata kohti vuonna 2000 (mukaan lukien maankäytön muutokset).

Kasvanut tietoisuus tieteellisistä päätelmistä ilmaston lämpenemisen suhteen on johtanut laajaan poliittiseen ja taloudelliseen keskusteluun ilmastonmuutoksen hillitsemisestä niin kasvihuonepäästöjä rajoittamalla kuin muunlaisin hillintätoimin ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta.[73][74]

Suurimmat ilmastonmuutoksen odotettuihin vaikutuksiin liittyvät riskit uhkaavat köyhiä alueita, erityisesti Afrikkaa ja Intiaa, vaikka niiden kasvihuonekaasupäästöt ovat olleet mitättömiä teollistuneisiin maihin verrattuna.[75] Samanaikaisesti Yhdysvallat on arvostellut Kioton ilmastosopimukseen liittyviä kehitysmaille suotuja vapautuksia kasvihuonepäästörajoituksista ja käyttää niitä oikeutuksena sopimuksen ratifioimatta jättämiselle.[76] Eräs keskustelun kiistakohta on, tulisiko vastikään teollistuneiden maiden kuten Intian ja Kiinan rajoittaa päästöjään. Kiinan CO2-päästöjen odotetaan ohittavan Yhdysvaltojen päästöt lähivuosina, mikä on erään raportin mukaan jo saattanut tapahtua.[77] Länsimaissa ajatukset ihmisen osallisuudesta ilmastonmuutokseen ja toimenpiteistä sen hillitsemiseksi ovat saaneet laajempaa hyväksyntää Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.[78][79]

Fossiilisten polttoaineiden yhtiöt kuten ExxonMobil ja jotkin ajatushautomot ovat lopettaneet kampanjoinnin 2007 ilmastonmuutoksen riskien vähättelemiseksi[80][81] samalla, kun ympäristöjärjestöt ovat käynnistäneet ilmastonmuutoksen seurauksia korostavia kampanjoita. Hiljattain jotkin fossiilisten polttoaineiden yhtiöt ovat kuitenkin peräytyneet vähättelevistä toimenpiteistä tai vaatineet toimenpiteitä lämpenemisen hillitsemiseksi.[82][83] Useissa maissa on ollut keskustelua vaihtoehtoisten energianlähteiden käyttöön ottamiseksi päästöjen vähentämiseksi.[84]

Keskitettyjen, valtiojohtoisten päästörajoitusten lisäksi päästöjä rajoitetaan myös hajautetummin. Esimerkiksi öljy-yhtiö BP on asettanut itselleen päästörajoja, päästötavoitteita ja ottanut käyttöön sisäisen päästökauppajärjestelmän.[85] Toisaalta BP:n toimenpiteitä on arvosteltu myös silmänlumeeksi varsinkin Greenpeacen taholta, ja suuryritysten toiminnan eettisyyttä tarkkaileva yhdysvaltalainen CorpWatch-järjestö palkitsikin BP:n vuonna 2010 Greenwash Awardillaan viherpesusta yrityksen käyttäessä enemmän rahaa ympäristöystävällisyyttään korostavaan mainoskampanjaan kuin konkreettisiin toimiin päästöjen rajoittamisen puolesta.[86]

Ilmastopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ilmastopolitiikka

Päästöjä rajoittava, YK:n ilmastopuitesopimusta täydentävä Kioton pöytäkirja astui voimaan vuonna 2005. Siinä teollisuusmaat sitoutuivat rajoittamaan päästönsä sovitulle tasolle vuosina 2008–2012. Valtiot voivat omien päästöjensä vähentämisen ohella kasvattaa päästökiintiötään ostamalla lisää päästöoikeuksia muilta valtioilta päästökaupassa. Suomen tavoitteena oli pitää päästöt vuoden 1990 tasolla, ja Suomi onnistui siinä. Kioton pöytäkirjan toisesta velvoitekaudesta vuosille 2013–2020 päätettiin vuonna 2012 Dohan osapuolikokouksessa. Siinä EU sitoutui vähentämään päästöjään 20 prosenttia vuoden 1990 tasolta, mutta toinen velvoitekausi ei tullut voimaan, koska tarvittava määrä maita ei sitoutunut siihen.[87]

APEC-maat Yhdysvallat, Australia, Kiina, Intia, Japani ja Etelä-Korea ovat tehneet keskinäisen AP6-sopimuksen ilmastonmuutoksen rajoittamisesta teknologiaa kehittämällä ja levittämällä. Osapuolten mielestä sopimus edistää päästötöntä tekniikkaa, kuten uusiutuvia energianlähteitä, hiilidioksidin talteenottoa sekä parempaa energiatehokkuutta. Sopimusta on kritisoitu laajalti, sillä siinä ei ole päästörajoituksia eikä tarkkoja tavoitteita. Yhdysvallat kuitenkin pitää yksipuolisia päästörajoituksia talouden kasvun rajoitteina.[88] G8-maat sopivat huippukokouksessaan kesäkuussa 2007 kasvihuonepäästöjen puolittamisesta vuoteen 2050 mennessä.[89] Vastaavanlaisia paikallisempia ja löyhempiä sopimuksia on useita.

12. joulukuuta 2015 sovittiin uudesta Pariisin ilmastosopimuksesta. Sopimuksen voimaantulemiseen vaadittiin vähintään 55 maata, joiden osuus maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöistä on yhteensä vähintään 55 prosenttia. Sopimus tuli voimaan 4. marraskuuta 2016. Pariisin sopimus koskee vuoden 2020 jälkeistä aikaa. Sopimuksen tavoitteena on vähentää päästöjä niin, että maapallon keskilämpötila nousee selvästi alle kaksi astetta suhteessa esiteolliseen aikaan. Sopimus ei sisällä määrällisiä päästövähennysvelvoitteita, vaan maat sitoutuvat valmistelemaan ja saavuttamaan omat kansalliset päästötavoitteensa. Maiden täytyy asettaa itselleen uusi päästövähennystavoite aina viiden vuoden välein, ja uuden tavoitteen tulee olla aina edellistä kunnianhimoisempi. Vuoteen 2018 mennessä maiden ilmoittamat päästövähennystavoitteet eivät riitä rajoittamaan lämpötilan nousua alle kahden asteen.[13]

Haittaverot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vatt:n ja Etlan valtioneuvostolle vuonna 2019 tekemän selvityksen mukaan tasasuuruinen vero kaikille kasvihuonekaasupäästöille olisi edullisin keino vähentää päästöjä. Verotusta pitäisi käyttää ainakin niihin päästöihin, joita EU:n päästökauppa ei koske. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi kotimaan liikenne, maatalous sekä rakennusten erillislämmitys. Kun vero päästöille on yhdenmukainen, se kannustaa vähentämään niitä päästöjä, joiden vähentäminen on edullisinta. Kasvihuonepäästöjen verotusta kiristettäisiin. Koska päästöjen tulee pienentyä nopeasti, verotuotto ei riitä ratkaisemaan väestön ikääntymisestä johtuvaa kestävyysvajetta.[90]

Hillitseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmaston lämpenemistä voidaan hillitä vähentämällä kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin ja metaanin, päästöjä sekä kasvattamalla hiilinieluja. IPCC:n vuoden 2014 raportin mukaan lämpenemisen rajoittaminen alle kahteen asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan vaatisi nettopäästöjen vähentämistä 40–70 prosentilla vuoden 2010 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Vuoteen 2100 mennessä nettopäästöt pitäisi saada nollaan.[91]

IPCC:n mukaan mikään keino ei yksinään riitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, vaan tarvitaan paljon erilaisia toimenpiteitä. Päästöjä voidaan vähentää vähentämällä energian kulutusta sekä korvaamalla fossiilisia polttoaineita uusiutuvalla energialla ja ydinvoimalla. Nettopäästöjä pienentää myös metsän hakkuiden vähentäminen, jolloin metsiin sitoutuu enemmän hiiltä, eli ne toimivat hiilinieluina.[92] Myös hiilidioksidin talteenotto ja varastointi vähentäisi päästöjä, mutta sen vaatima tekniikka on hyvin haasteellista.[93]

Liikenteen kasvihuonepäästöjä voidaan pienentää vähentämällä henkilöauton ja lentokoneen käyttöä ja liikkumalla enemmän pyörällä, kävellen, junalla, bussilla ja kimppakyydeillä. Tiivis yhdyskuntarakenne vähentää liikenteen päästöjä, koska matkat jäävät lyhyemmiksi ja niitä tehdään enemmän joukkoliikenteellä, kävellen ja pyörällä. Pyöräilyä voidaan edistää kaupunkisuunnittelun keinoin rakentamalla hyviä pyöräteitä. Biopolttoaineiden käyttö vähentää liikenteen päästöjä, mutta biopolttoaineita ei voida tuottaa niin paljon, että se riittäisi kaikille autoille. Polttomoottoriauton vaihtaminen sähköautoon voi vähentää päästöjä, jos sähkö tuotetaan vähäpäästöisesti. Kuluttajat voivat vähentää omia päästöjään hankkimalla vähemmän kuluttavia autoja sekä taloudellisella ajotavalla. Mahdollisimman suuri osa tavaraliikenteestä tulisi hoitaa junilla ja laivoilla.[94]

Ruuan tuotanto synnyttää huomattavan osan kasvihuonepäästöistä. Päästöjä voidaan vähentää syömällä vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia sekä vähentämällä jätteeksi päätyvän ruuan määrää.[95]

Ilmaston viilentämistä varten on suunniteltu ilmastonmuokkausta heijastamalla auringonvaloa pois maapallolta. Se voisi tapahtua esimerkiksi levittämällä pienhiukkasia ilmakehän yläosaan. Tutkimukset viittaavat siihen, että massiivisella ilmastonmuokkauksella voitaisiin mahdollisesti hillitä lämpenemistä. Siihen voisi kuitenkin liittyä hankalia sivuvaikutuksia, kuten sademäärien voimakkaita muutoksia joillakin alueilla. Jos ilmastonmuokkaus jouduttaisiin jostain syystä keskeyttämään, ilmasto lämpenisi äkkinäisesti parin vuosikymmenen aikana. Näin nopeaan lämpenemiseen olisi hyvin vaikea sopeutua.[96]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Climate change report: It's 'extremely likely' that humans are responsible 27.9.2013. CNN. Viitattu 17.1.2015. (englanniksi)
  2. Uutiskatsaus. Mitä Missä Milloin 1997 s. 37. Otava 1996 ISBN 951-1-14219-4
  3. Nevanlinna 2008, s. 57, 58, 93.
  4. Nevanlinna 2008, s. 124.
  5. Nevanlinna 2008, s. 147.
  6. Nevanlinna 2008, s. 124–125.
  7. a b c d e f g h i j IPCC AR4, Osa 1
  8. Joint science academies' statement: Global response to climate change 7.6.2005. The National Academies of Sciences, Engineering, and Medicine. Viitattu 25.9.2016. (englanniksi)
  9. Maailman kuuluisin skeptikko taipui ilmastonmuutoksen edessä Yle Uutiset. 2.9.2010. Viitattu 23.3.2019.
  10. Scientific consensus: Earth's climate is warming NASA. Viitattu 25.9.2016. (englanniksi)
  11. A guide to facts and fictions about climate change (pdf) maaliskuu 2005. The Royal Society. Viitattu 25.9.2016. (englanniksi)
  12. Naomi Oreskes: The Scientific Consensus on Climate Change Science. 3.12.2004. Viitattu 24.4.2008. (englanniksi)
  13. a b Pariisin ilmastosopimus 14.2.2019. Ympäristöministeriö. Viitattu 24.3.2019.
  14. United Nations Framework Convention on Climate Change, Article I (pdf) Yhdistyneet kansakunnat. Viitattu 25.9.2016. (englanniksi)
  15. a b c d Ihmiskunta aiheuttaa lämpenemistä Ilmasto-opas. Ilmatieteen laitos. Viitattu 25.3.2019.
  16. Nevanlinna 2008, s. 57.
  17. NASA's Goddard Institute for Space Studies (GISS): Global Land-Ocean Temperature Index NASA/GISS. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  18. Mikä kasvihuoneilmiö? Yle Uutiset. 4.9.2009. Viitattu 23.3.2019.
  19. Kasvihuoneilmiö ja ilmakehän koostumus Ilmasto-opas. Ilmatieteen laitos. Viitattu 25.3.2019.
  20. J.T. Kiehl, Kevin E. Trenberth: Earth's Annual Global Mean Energy Budget 5.8. 1996. National Center for Atmospheric Research. Viitattu 13.7.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  21. Gavin A. Schmidt: Water vapor: feedback or forcing? 6.4.2005. RealClimate. Viitattu 13.7.2007. (englanniksi)
  22. Paul N. Pearson, Martin R. Palmer: Atmospheric carbon dioxide concentrations over the past 60 million years 17.8. 2000. Nature. (englanniksi)
  23. The Carbon Cycle and Atmospheric Carbon Dioxide (Kuva 3.2 f) Climate Change 2001: The Scientific Basis. 2001. Intergovernmental Panel on Climate Change. Viitattu 27.3.2019. (englanniksi)
  24. a b Scott Waldman: Earth's CO2 Could Spike to a Level Not Seen Since the Dinosaurs Scientific American. 5.4.2017. Viitattu 21.12.2018. (englanniksi)
  25. Tropical Land-Use Change Emissions—Smaller, but Still Very Significant. Carlos A. Nobre. 02/18/2010. http://blogs.worldbank.org/climatechange/tropical-land-use-change-emissions-smaller-still-very-significant
  26. a b Pienhiukkaset vaikuttavat ilmastoon Ilmasto-opas. 2013. Ilmatieteen laitos. Viitattu 7.4.2019.
  27. Pieter Tans: Trends in Atmospheric Carbon Dioxide – Mauna Loa National Oceanic and Atmospheric Administration. Viitattu 18.4.2019. (englanniksi)
  28. The Carbon Cycle and Atmospheric Carbon Dioxide (Luku 3.7.3.3) Climate Change 2001: The Scientific Basis. 2001. Intergovernmental Panel on Climate Change. Viitattu 27.3.2019. (englanniksi)
  29. 4.4.6. Resource Availability. IPCC Special Report on Emissions Scenarios IPCC. Viitattu 12.6.2007. (englanniksi)
  30. Gerald A. et al.: How Much More Global Warming and Sea Level Rise. Science, 2005, nro 307, s. 1769–1772. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.6.2007.
  31. Ian Sample: Warming Hits 'Tipping Point' 11.8. 2005. The Guardian. Viitattu 12.6.2007. (englanniksi)
  32. a b c d Ilmastojärjestelmän palauteilmiöt Ilmasto-opas. Ilmatieteen laitos. Viitattu 24.3.2019.
  33. Melting Arctic sea ice accelerates methane emissions ScienceDaily. Viitattu 5.3.2019. (englanniksi)
  34. Buesseler et al.: Revisiting Carbon Flux Through the Ocean's Twilight Zone 27.4. 2007. Science. Viitattu 10.7.2007. (englanniksi)
  35. Nevanlinna 2008, s. 100–101.
  36. Climate Change 2001: Working Group I: The Scientific Basis (Fig. 2.12) grida.no. 20.1.2001. Viitattu 12.6.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  37. Lockwood, Mike; Fröhlich, Claus: Recent oppositely directed trends in solar climate forcings and the global mean surface air temperature. Proceedings of the Royal Society A, 2007, 463. vsk. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  38. Peter A. Stott et al.: Do Models Underestimate the Solar Contribution to Recent Climate Change? 3.12.2003. Journal of Climate. Viitattu 12.6.2007. (englanniksi)
  39. Dr. Robert R. Coendaars, John I. Koivula, Dr. Armstrong Osborne, Diane Robinson, Phil Rodwell, Barry Stone, Robyn Stutchbury: Geologica, s. 69. H. F. ullman, 2009.
  40. Thomas M. Smith, Richard W. Reynolds: A Global Merged Land–Air–Sea Surface Temperature Reconstruction Based on Historical Observations (1880–1997) Journal of Climate. 15.5.2005. Viitattu 15.6.2007. [vanhentunut linkki]
  41. Observed climate variability and change (Luku 2.3.3) Climate Change 2001: The Scientific Basis. 2001. Intergovernmental Panel on Climate Change. Viitattu 27.4.2019. (englanniksi)
  42. The 10 hottest global years on record 18.1.2018. Climate Central. Viitattu 21.12.2018. (englanniksi)
  43. Ruddiman, William F.: The anthropogenic greenhouse era began thousands of years ago. Climatic Change, 2003, 61. vsk, nro 3, s. 261–293. doi:10.1023/B:CLIM.0000004577.17928.fa. (englanniksi)
  44. Schmidt, Gavin A.; Shindell, Drew T.; Harder, Susan: A note on the relationship between ice core methane concentrations and insolation. Geophysical Research Letters, 2004, 31. vsk, s. L23206. doi:10.1029/2004GL021083. (englanniksi)
  45. James Hansen et al.: Global temperature change PNAS 103 s. 14288–14293. 26.9.2006. Viitattu 2.7.2007. (englanniksi)
  46. Aspen global change institute: Climate change in the prehistoric era agci.org. Viitattu 21.12.2018.
  47. The Open University Provides Answers on Global Warming (doc) 30.1.2004. Open University. Viitattu 11.5.2019. (englanniksi)
  48. Cohen, Anthony S. et al.: Osmium isotope evidence for the regulation of atmospheric CO2 by continental weathering. Geology, helmikuu 2004, 32. vsk, nro 2, s. 157–160. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.5.2019. (englanniksi)
  49. James P. Kennett et al.: Methane Hydrates in Quaternary Climate Change: The Clathrate Gun Hypothesis 2003. American Geophysical Union. Viitattu 11.5.2019. (englanniksi)
  50. Thomas, Deborah J. et al.: Warming the fuel for the fire: Evidence for the thermal dissociation of methane hydrate during the Paleocene-Eocene thermal maximum. Geology, Joulukuu 2002, 30. vsk, nro 12, s. 1067–1070. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.5.2019. (englanniksi)
  51. a b Mallinnuksella tietoa ilmastosta Ilmasto-opas. Ilmatieteen laitos. Viitattu 31.3.2019.
  52. Maapallon ilmasto tulevaisuudessa Ilmasto-opas. Ilmatieteen laitos. Viitattu 31.3.2019.
  53. Models 'key to climate forecasts' 2.2.2007. BBC News. Viitattu 8.7.2007. (englanniksi)
  54. a b c IPCC AR4, Osa 2
  55. Pekkarinen, Aino: Ilmastonmuutos näkyy jo säässä, mutta lämpöennätykset voivat olla myös sattumaa 27.6.2018. Helsingin yliopisto. Viitattu 24.3.2019.
  56. Third-hottest June puts 2017 on track to make hat-trick of hottest years Guardian 19.7.2016.
  57. Räisänen 2008, s. 136.
  58. Nevanlinna 2008, s. 136.
  59. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Yrjö Kokkonen: 7 polttopistettä – Näillä alueilla ilmastonmuutos on voimakkainta: Huippuvuoret, Välimeri, suurkaupungit... Yle Uutiset. Viitattu 12.7.2017.
  60. Ilmastonmuutos on kiihdyttänyt maapallon kasvillisuuden kasvua 6.4.2017. Ilmatieteen laitos. Viitattu 17.12.2017.
  61. Suomalaistutkija kumoaa väitteet ilmastonmuutoksesta ja ravintokasveista Kauppalehti. 17.12.2017. Viitattu 17.12.2017.
  62. Otsonikato Etälukio, maantiede. Opetushallitus. Viitattu 11.5.2019.
  63. Thomas, Chris D. et al.: Extinction risk from climate change. Nature, 8.1.2004, 427. vsk, s. 145–148. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.5.2019. (englanniksi)
  64. Climate Shift Tied To 150,000 Fatalities 17.11.2005. Washington Post. Viitattu 8.7.2007. (englanniksi)
  65. The World Health Report 2002 Lokakuu 2002. World Health Organization. Viitattu 8.7.2007. (englanniksi)
  66. Meristö, Santtu: Tarpeenmukaisen ilmanvaihdon potentiaalit asuinrakennuksissa hiilidioksidipitoisuuksien ja MET-arvojen kannalta tarkasteltuina (Luku 2.3) Opinnäytetyö. 2013. Tampereen ammattikorkeakoulu. Viitattu 24.3.2019.
  67. a b c d e f g h i Nälänhätä voi iskeä Suomeenkin – asiantuntijat huolissaan: maatalouden näivettyminen nakertaa omaa leipäämme Yle Uutiset. Viitattu 17.7.2017.
  68. At-a-glance: The Stern Review 30.10.2006. BBC News. Viitattu 8.7.2007. (englanniksi)
  69. Nicholas Stern: Stern Review final report 30.10.2006. Cambridge University Press. Viitattu 8.7.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  70. Andrew Dlugolecki et al.: Climate Risk to Global Economy. CEO Briefing: UNEP FI Climate Change Working Group 2002. UNEP. Viitattu 14.6.2007. (englanniksi)
  71. Tutkimus: Ilmastonmuutoksen estäminen toisi siihen käytetyt rahat takaisin monisatakertaisesti YLE 5.9.2018
  72. Press Release: Bold Climate Action Could Deliver US$26 Trillion to 2030, Finds Global Commission | New Climate Economy | Commission on the Economy and Climate newclimateeconomy.net.
  73. Jessica Holzer: Global warming becomes hot topic on Capitol Hill 18.1.2007. The Hill. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  74. Deborah Zabarenko: U.S. rejects 'high cost' global warming scenarios 7.5.2007. Reuters. Viitattu 9.2.2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  75. Andrew Revkin: Poor Nations to Bear Brunt as World Warms 1.4. 2007. The New York Times. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)
  76. Catherine Brahic: China's emissions may surpass the US in 2007 25.4. 2006. New Scientist. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  77. Group: China Tops World in CO2 Emissions 20.6.2007. Associated Press. Viitattu 9.2.2008.
  78. Thomas Crampton: More in Europe worry about climate than in U.S., poll shows 4.1.2007. International Herald Tribune. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  79. Summary of Findings. Little Consensus on Global Warming. Partisanship Drives Opinion 12.7.2006. Pew Research Center. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)
  80. Exxon cuts ties to global warming skeptics 12.1.2007. MSNBC. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  81. Clayton Sandell: Report: Big Money Confusing Public on Global Warming 3.1.2007. American Broadcasting Company. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)
  82. Greenpeace: Exxon still funding climate skeptics 18.5.2007. USA Today. Viitattu 8.7.2007. (englanniksi)
  83. Global Warming Resolutions at U.S. Oil Companies Bring Policy Commitments from Leaders, and Record High Votes at Laggards 28.4. 2004. Ceres. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  84. EU agrees on carbon dioxide cuts 9.3.2007. BCC. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)
  85. David G. Victor, Joshua C. House: BP's emissions trading system Huhtikuu 2005. Energy Policy. Viitattu 13.7.2007. (englanniksi)
  86. Carbon Scam: Noel Kempff Climate Action Project and the Push for Sub-national Forest Offsets Sub-prime carbon brought to you by AEP, BP, and Pacificorp, Greenpeace 10/2009 s.4-5[vanhentunut linkki]
  87. Kioton pöytäkirja 29.11.2018. Ympäristöministeriö. Viitattu 24.3.2019.
  88. Ilmastonmuutos nousee Apecin listalle 18.4. 2007. Tekniikka & Talous. Viitattu 10.7.2007. [vanhentunut linkki]
  89. Growth and responsibility in the world economy. Summit declaration 2007 7.6.. The Press and Information Office of the Federal Government. Viitattu 10.7.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  90. Selvitys: Ilmastopolitiikka, uusi teknologia ja kansainvälinen yritysverokilpailu tuovat muutospaineita verotukseen 26.4.2019. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta, Valtiovarainministeriö.
  91. Climate Change 2014: Synthesis Report. Summary for Policymakers (Sivu 20) 2014. Intergovernmental Panel on Climate Change. Viitattu 13.4.2019. (englanniksi)
  92. Climate Change 2014: Synthesis Report. Summary for Policymakers (Sivut 26–29) 2014. Intergovernmental Panel on Climate Change. Viitattu 13.4.2019. (englanniksi)
  93. Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi Ilmasto-opas. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 13.4.2019.
  94. Liikenne on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen tuottaja Ilmasto-opas. 2019. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 13.4.2019.
  95. Lähiruoka ei palloa pelasta Tiede-lehti. 9.3.2009. Viitattu 13.4.2019.
  96. Monet ilmastonmuokkaustekniikat sisältävät suuria riskejä Ilmasto-opas. 2012. Ilmatieteen laitos. Viitattu 13.4.2019.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raportit ovat luettavissa kokonaisuudessaan englanniksi osoitteessa http://www.ipcc.ch/.

  • Fölster, Stefan: Maailmanloppu on peruttu: Ilmastonmuutokseen voi sopeutua. (Farväl till världsundergången: Konsten att överleva växthuseffekten, 2008). Suomentanut Sari-Anne Ahvonen. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-598-9.
  • Gore, Al: An Inconvenient Truth. Rodale, 2006. ISBN 1-59486-567-1. (englanniksi)
  • Kuusisto, Esko & Käyhkö, Jukka: Globaalimuutos: Suomen Akatemian Figare-ohjelma. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18924-7.
  • Lynas, Mark: High Tide: News from a warming world. Flamingo, 2004. ISBN 0-00-713939-X. (englanniksi)
  • Pearce, Fred: The Last Generation. Transworld, 2006. ISBN 1-903919-87-8. (englanniksi)
  • Toiviainen, Pasi: Ilmastonmuutos. Nyt. Muistiinpanoja maailmanlopusta. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21512-7.
  • Virtanen, Matti: Ilmastopaniikki – hoito-opas. Docendo, 2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englanniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]