Holoseeni

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kvartäärikauden jako
kausi epookki vaihe Ikä (mvs)
kvartääri holoseeni 0–0,0117
pleistoseeni Taranto
(myöhäis)
0,0117–0,126
Joonia
(keski)
0,126–0,781
Calabria 0,781–1,806
Gela 1,806–2,588
neogeeni plioseeni Piacenza vanhempi
Kvartäärikauden jako ICS:n mukaan tammikuussa 2013.[1]
Maailmanlaajuinen lämpötilanvaihtelu holoseenikaudella. Eri tutkijoiden eri menetelmillä tehdyissä mittauksissa on eroja.

Holoseeni on nykyinen geologinen aikakausi, joka alkoi ilmaston lämmetessä viimeisimmän jääkauden jälkeen noin 11 560 kalenterivuotta sitten (noin 9 600 eaa.). Holoseenia edelsi pleistoseeni (2,588 miljoonaa - 11 560 vuotta sitten), jonka aikana kylmät jääkaudet (glasiaalit) ja niiden väliset interglasiaalit (lämpökaudet) vuorottelivat pohjoisilla alueilla. Holoseeni on viimeinen interglasiaali. Holoseenin alkupuolella jää vetäytyi laajoilta alueilta, ja sen tilalle kuivalle maalle kasvoi ensin matalia ruohoja, kukkia ja pensaita käsittävä tundrakasvillisuus, sitten koivuja ja lopulta mäntyjä. Holoseenin keskivaiheilla oli nykyistä lämpimämpi jakso. [2]

Luoteis-Euroopassa holoseenista käytetään myös nimitystä Flanderi-interglasiaali. Paleoklimatologiassa holoseeni on happi-isotooppivaihe MIS 1. Holoseeni ja sitä edeltänyt pleistoseeni yhdessä muodostavat kvartäärikauden, joka puolestaan on nykyisen kenotsooisen maailmankauden kolmas jakso.

Holoseenikaudelle on ominaista nykyihmisen kulttuurin nopea kehitys metsästäjä-keräilyvaiheesta maatalouden harjoittamiseen ja lopulta kaupunkien ja kirjoitettua kieltä käyttävän sivilisaation syntymiseen noin 5 000 vuotta sitten. Kaudella on alkanut eläin- ja kasvilajien suuri joukkotuhoaalto, joka johtuu pitkälti ihmisen ympäristöä muuttavasta toiminnasta (muun muassa ilmastonmuutos, vieraslajit ja biotooppien pirstoutuminen).[3] Joidenkin tutkijoiden mielestä maapallolla on siirrytty kokonaan uuteen, antroposeenin geologiseen kauteen. Termillä halutaan korostaa sitä, kuinka ihminen on nykyään maa-planeetan vaikuttavin voima. Tämän johdosta ihmisen toiminnalta koskematonta luontoa ei voida löytää enää mistään.[4]

Holoseenin ilmasto on vaihdellut jaksollisesti, ja lämpötilan muutokset ovat olleet huomattavia myös viimeisen tuhannen vuoden aikana. Euroopassa nykyistä lämpimämpää oli etenkin vuosina 11501300. Tällöin Islanti ja Grönlanti asutettiin, ja Grönlannissa pystyttiin viljelemään vehnää alueella, joka ilmaston myöhemmin viilennyttyä muuttui arktiseksi. Myös Islannissa voitiin harjoittaa maanviljelyä alueilla, joille myöhemmin levisivät jäätiköt. Lyhyttä lämmintä kautta seurasi viileä ajanjakso, jota kutsutaan pieneksi jääkaudeksi. Se kesti noin 14001900. Tuolloin jäätiköt etenivät sekä Norjassa että Alpeilla. Esimerkiksi Lontoossa Thames-joki jäätyi tuolloin pitkiksi ajoiksi talvisin ja joen jäällä vietettiin Frost Fairs -markkinoita, jotka olivat suurimmillaan 1800-luvun alkupuolella.


Holoseenin ilmasto ja yleinen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja Vaihe Kronozooni Kalenterivuotta
sitten
Holoseeni Subatlanttinen 0–2 400
Subboreaali 2 400–5 660
Atlanttinen 5 660–9 220
Boreaali 9 220–10 640
Preboreaali 10 640–11 560
Pleistoseeni Veiksel-jääkausi Nuorempi Dryas 11 560–12 700

Aiempi ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisin jääkausi, Veiksel-jääkausi, päättyi noin 11 600 vuotta sitten rajuun ilmaston lämpenemiseen, jonka aikana lämpötila nousi huomattavasti muutaman kymmenen vuoden aikana. Holoseenikauden alussa oli vielä laajoja jäätiköitä muutaman tuhannen vuoden ajan. Holoseenin alkupuolella Suomen ilmasto oli koivua kasvava ja ominaispiirteiltään preboreaalinen. Toisin sanoen kylmä ja viileä, mutta sen lämmetessä yhä useampi puulaji alkoi kasvaa Suomen silloisella maa-alueella. Mannerjäätikkö suli lopullisesti Ruotsista noin 9 500 eaa., mutta Amerikan mantereella vasta tuhansia vuosia myöhemmin. Ilmasto lämpeni 9 000–8 000 vuotta sitten nykyistä lämpimämmäksi. Silloin vallitsi ”holoseenin lämpötilaoptimi”. Noin 8 200 vuotta sitten Itämeri muuttui lopullisesti sisämereksi ja samalla Tanskan salmet avautuivat. Näihin aikoihin tapahtui myös lämpötilojen nopea kylmeneminen.

Pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötila oli holoseenilla kolmena 2000 vuoden jaksona noin 1 °C nykyistä korkeampi[5].

Ilmaston lämpötila on vaihdellut holoseenikaudella noin 1 500 vuoden jaksoissa. Yleinen kehitys oli pitkän aikaa hitaasti viilenevään suuntaan ennen nykyisen ilmastonmuutoksen alkua. Holoseeni jaetaan vanhaan, keskimmäiseen ja uusimpaan kauteen.[6] Vanha kausi oli noin 11 600-9200 vuotta ennen nykyaikaa (ennen atlanttista kautta), keskimmäisen muodosti atlanttinen lämpökausi ja parhaillaan on menossa uuden holoseenin kausi. Viimeisimmän jäätiköitymisvaiheen jälkeen (Veiksel-jääkausi) holoseenin aikana ilmasto siis ensin lämpeni, sitten saavutti huippunsa ja alkoi vähitellen viiletä. Uusi jäätiköitymisvaihe alkaa ennusteiden mukaan 3 000 - 19 000 vuoden kuluttua, mikäli kasvihuone-ilmiö ei kokonaan estä tai eriasteisesti hidastaa sen alkamista.

Nykyinen ilmastonmuutos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman pintalämpötilojen muutos aikavälillä 1850–2006. Vuosien 1961–1990 keskiarvo on kuvaajan arvossa nolla.
Pääartikkeli: Ilmaston lämpeneminen

Viime vuosikymmeninä maapallon alailmakehä ja merien keskilämpötila on noussut ja nousun arvioidaan jatkuvan.

Maanpinnan läheisen ilman lämpötila nousi 1900-luvulla maailmanlaajuisesti keskimäärin 0,74 ± 0,18 °C. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan ilmaston lämpeneminen on suorien havaintojen perusteella kiistaton tosiasia, ja johtuu hyvin todennäköisesti (yli 90 % todennäköisyydellä) valtaosin ihmiskunnan aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Kasvihuonekaasuja syntyy muun muassa fossiilisten polttoaineiden polttamisesta, maan raivauksesta ja maataloudesta, ja niiden pitoisuuksien kasvaminen johtaa maanpinnan ja alailmakehän lämpenemiseen voimistamalla kasvihuoneilmiötä. IPCC arvioi, että ilmasto lämpenee 1,1–6,4 °C, todennäköisimmin 1,8–4,5 °C, aikavälillä 1990–2100.[7] IPCC:n näkemyksiin yhtyvät ainakin 30 tiedeakatemiaa ja -yhteisöä, mukaan lukien G8-maiden sekä Brasilian, Kiinan ja Intian kansalliset tiedeakatemiat.[8] Siinä missä yksittäiset tieteentekijät ovat ilmaisseet erimielisyytensä IPCC:n tuloksista[9], ilmastotieteilijöiden ylivoimainen enemmistö yhtyy niihin.[10][11]

Maailmanlaajuisella lämpötilojen nousulla on monia vaikutuksia, kuten merenpinnan nousu ja sademäärien muutokset, joiden seurauksena äärimmäisten sääilmiöiden yleisyyden ja voimakkuuden arvioidaan kasvavan. Muita seurauksia ovat viljelysrajojen muuttuminen, jäätikköjen peräytyminen ja eläinlajien sukupuutot.[7]

Holoseenin kaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Preboreaalikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Preboreaali
Holoseenin merenpinnan kohoamiskäyrä.
Holoseenin lämpötiloja Grönlannin jääkerrostuman isotoopeista mitattuna.

Aivan jääkauden päätyttyä oli kylmää, mutta ilmasto lämpeni parin tuhannen vuoden sisällä. Holoseenin alussa Suomessa oli yhä suuri mannerjäätikkö ja laajat alueet veden alla. Jään vetäydyttyä oli tundrakasvillisuutta: varpuja, vaivaiskoivuja ym.

Preboreaali oli kuiva, alussa viileä, mutta loppua kohti lämpenevä kausi Veiksel-jääkauden jälkeen noin 11 560–10 640 kalenterivuotta sitten. Jääkauden lopussa kylmän dryaskauden päätyttyä lämpötila heilahteli preboreaalin kylmässä heilahtelussa 11 300–11 150 vuotta sitten.

Preboreaalikaudella Maan jäätiköt olivat yhä suuria, ja ilmasto oli vielä kauden alussa hyvin viileä. Jää alkoi vetäytyä Suomessa aivan kauden alussa Salpausseliltä. Kun suunnilleen samaan aikaan mannerjäätikkö poistui Ruotsissa Närken tienoilta, nykyisen Itämeren paikalla ollut kylmä Baltian jääjärvi tyhjeni osittain Atlanttiin ja muuttui Yoldiamereksi. Preboreaalikaudelle oli ominaista koivun levittäytyminen aiemmin pujoa ja marunaa kasvaneelle tundralle, sekä mannerjään nopea sulaminen. Oli kuivaa ja viileätä[12]. Kauden edetessä esim. pajupensaat yleistyivät, sitten vaivaiskoivut ja lopulta pitkät koivut. Koivun lisäksi muita varhaisia puita olivat muun muassa kataja, pihlaja ja haapa.

Aivan jääkauden lopussa ja holoseenin alussa suurriista kuoli. Suurriistaan kuuluivat mm. mammutit. Se on saattanut liittyä jääkaudenaikaiseen ilmastonmuutokseen ja ihmisen toimintaan tai kumpaankin. Kauden puolivälin jälkeen Suomeen tuli kivikautista asutusta, mutta se oli harvaa. Merenpinta nousi holoseenin alussa 35 metriä. Ruotsin salmien kohdalla yhteys Atlanttiin katkesi. Tämä eristi Itämeren Ancylusjärveksi. Sen pinta alkoi nousta[12]. Aivan kauden lopussa nykyisten Tanskan salmien kohdalle puhkesi virta, ja Ancylusjärven pinta alkoi laskea.

Neoliittinen kausi – ajanjakso, jolloin maatalous syntyi – alkoi Lähi-idästä. Saviastioiden valmistaminen, noin 9 000 vuotta sitten (7 000 eaa.), avasi tien metallien käsittelytaidon omaksumiselle.

Boreaalikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Boreaalikausi

Boreaalikaudella 10 640–9 220 kalenterivuotta sitten, oli suunnilleen yhtä lämmintä kuin Etelä-Suomessa on nykyisin. Ilmasto oli edeltänyttä kautta kosteampi. Mänty yleistyi koivun tilalle laajoilla alueilla [6].

Asutus vakiintui Suomessa kauden lopulla.

Jääkauden mannerjäätikkö suli pois noin 9 500 vuotta sitten, mutta monesti jääkauden päättymisen hetkeksi määritellään aika, jolloin Skandien mannerjäätikkö katkesi keskeltä kahtia pohjoiseksi ja eteläiseksi osaksi noin 9 800 vuotta sitten. Noin 9 500 vuotta sitten oli ”boreaalinen kylmä kausi” eli Piora I ja II.

Boreaalin lopulla Keski-Euroopassa oli yhä kuivaa, vuotuinen sademäärä oli noin 300-5000 mm ja vuoden keksilämpötila 13°C[13]. Sahara oli 9 000 vuotta sitten kostea savanni, joka kuivui useassa aallossa niin, että 5 000 vuotta sitten se oli muuttunut nykyisenlaiseksi.

Atlanttinen kausi ja holoseenin lämpöhuippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Atlanttinen kausi

Lämmin ja kostea atlanttinen kausi oli noin 9220–5660 vuotta sitten. Suomen ilmasto oli silloin nykyistä merellisempi. Holoseenin lämpöhuippu saavutettiin noin 6900–6400 vuotta sitten. Silloin oli koko maapallon alueella keskimäärin 0,5–2  astetta nykyistä lämpimämpää. Pohjois-Siperiassa kesät lämpenivät kuitenkin 2–6  astetta.

Tätä holoseenin lämpimintä kautta kutsutaan mm. holoseenin ilmasto-optimiksi, hypsitermaaliksi, altitermaaliksi, holoseenin optimiksi ja holoseenin megatermaaliksi.

Amerikan mannerjään sulaminen aiheutti jääjärven tyhjenemisen valtamereen, mistä seurasi 8 200–7800 vuotta sitten lyhytkestoinen ja vähäinen kylmeneminen, ”8 200 vuoden takainen kylmä piikki[14]. Lämpötila laski monilla alueilla noin 1–5,5 astetta. Maanviljely taantui Lähi-Idässä laajan kuivumisen seurauksena[15].

Noin 7 100 vuotta sitten ilmasto kylmeni jälleen hieman.

Kauden lopulla noin 5 800 vuotta sitten koettiin kuiva jakso. Silloin Sahara kuivui huomattavasti. Noin 3800–2800 eaa. kuivuus luultavasti aiheutti asutuksen keskittymisen sen aikaisiin suuriin kaupunkeihin Mesopotamiassa[16] ja Egyptissä[17]. Kuivuus paheni juuri paikallisten korkeakulttuurien synnyn aikoihin noin 3500-3200 eaa.[18].

Subboreaalinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Subboreaalinen

Subboreaalinen kausi oli nykyistä kuivempi ja lämpimämpi kausi 5 660–2 400 vuotta sitten. Subboreaalisen kauden alussa 3500–2000 eaa. oli keskimäärin kylmää ja esim. Afrikan mantereella tapahtui aavikoitumista. Noin 3500–3000 eaa. oli viileä ja kostea Pioran oskillaatio, jota jotkut tutkijat pitävät aiempaa viileämmän subboreaalikauden alkuna. Puiden kasvuraja aleni Alpeilla 100 metriä. Ilmasto kylmeni myös muualla maailmassa. Välimeren seutu ja Lähi-itä kuivuivat. Pioran kylmä piikki liittyi ehkä noin 3250 eaa. tapahtuneeseen tulivuorenpurkaukseen tai Auringon vaihteluihin.

Noin 2200 eaa. alkaen koettiin jälleen kuiva jakso monilla maailman alueilla. Muun muassa Egyptissä veden vähyys Niilissä aiheutti nälänhätää, kun peltojen kasteluvesi loppui.

Subatlanttinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Subatlanttinen
Eri menetelmillä eri paikoista saatuja viimeisen 2000 vuoden lämpötilakäyriä.

Noin 2600–2400 kalenterivuotta sitten eli noin 600–400 eaa. alkaneen subatlanttisen kauden alussa viileni nopeasti, oli sateista ja kosteaa. Noihin aikoihin Pohjois-Euroopassa asuneet ihmiset omaksuivat käyttötavaroissa raudan käytön. Etelämpänä rautaa oli opittu takomaan aiemmin: lähi-idässä, Persiassa, Kreikassa ja Intiassa 1100-luvulla eaa. ja Länsi-Afrikassa jo 1200 eaa. Ihmisen historian jaottelussa elettiin siis rautakautta, jolloin subatlanttisen kauden alun tienoilla noin 900–300 eaa. vallitsi niin sanottu rautakauden kylmä jakso. Noin 800 eaa Euroopan ilmasto kostui ja viileni[19].

Kylmällä kaudella 1200–300 eaa. lämpimämmän ja viileän raja oli välimeren leveysasteilla [20]. mutta 300 eaa. – 300 jaa. lämpimällä kaudella kylmän ja lämpimän raja Euroopassa oli Pohjois-Saksan leveysasteilla [20].

Noin 1–300 (tai 1–100) jaa. oli roomalainen lämmin kausi ja noin 400–1000 tai 100–600 jaa. kylmä kausi. (Göschenerin kylmä periodi II) oli noin 450–900 jaa. kansainvaellusajan kylmä minimi. Tuolloin kylmän ja lämpimän raja kulki Pohjois-Afrikassa[20] 36 leveysasteella[21]. 172-173 jaa. oli Euroopassa kylmää. Muistiinpanojen mukaan Mustameri jäätyi vuonna 401 kuukaudeksi[22]. Euroopassa oli tulvia vuosina 900–1100. [22]. Keskiajalla oli lämmin kausi vuosina 1000–1200 (tai 600–1350). Sitä kutsutaan keskiajan lämpökaudeksi. Tuolloin Grönlannissa saatettiin viljellä viljaa (kuten nykyisinkin pienessä mittakaavassa), ja Kanadan arktisilla saarilla oli 4 °C:tta nykyistä lämpimämpää ja keskileveysasteilla 2,5 °C:tta nykyistä lämpimämpää. Vuodet 1280–1380 olivat hyvin lämpimiä ympäri vuoden[23]. Mutta 1429 kylmeni, ja Adrianmeri jäätyi[23]. Vuosina 1500–1550 oli taas lämmintä.

Ilmasto viileni keskiajan jälkeen (1350–1900). Ajanjaksoa kutsutaan pieneksi jääkaudeksi. Sen aikana lämpötila vaihteli mm. tulivuorenpurkausten ja Auringon aktiivisuudessa tapahtuneiden pienten muutosten takia. Ilmasto oli viileä 1550-1680 ja kylmeni taas 1739. 1700-luvun lopulla lämpeni taas, 1850–1890 oli jälleen kylmää[23].

1930-luvulla lämpeni Suomessa huomattavasti. Huippuvuorilla lämpötila nousi 3 astetta ja tammikuun keskilämpötila 10 astetta. Pohjois-Grönlannissa oli silloin 5 astetta 1900-luvun normaalia lämpimämpää.

Viime aikoina ilmasto on lämmennyt huomattavasti. Yleisen kehityssuunnan lisäksi on nähtävissä pienempiä viilenemisiä ja lämpenemisiä sekä kuivumisia ja kostumisia. Osa näistä lienee alueittaisia. Joinakin aikoina holoseenin ilmasto näyttää vaihtelevan vuosi vuodelta normaalia enemmän.

Uskotaan jäätiköiden alkavan taas laajeta jo 3 000 vuoden kuluttua, ellei kasvihuoneilmiöstä johtuva nykyinen ilmastonmuutos hidasta tai estä sitä. Maan keskilämpötila on noussut noin 0,6 astetta viimeisen sadan vuoden aikana.

Holoseenin jako Pohjoismaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Jaksonumero Ikä kalenterivuosia
Preboreaalinen I 11550–10200 Jääkausi päättyy virallisesti, jäätä vielä Suomessa. Kuivaa ja viileää, koivumetsiä. Askolan kivikautinen kulttuuri.
Boreaalinen I 10200–8900 Kuivaa, lämmintä. Vanha mesoliittinen, Antrea, vanhin varmasti tunnettu kivikautinen ihmisen asutus Suomessa, koira ja verkko tunnetaan. Suomusjärven kulttuuri. Hampurin, Federmesserin ja Natufin kulttuurit.
Vanha-atlanttinen II 8900–7800 Keskimesoliittinen, kostea, lämmin, mereinen
Keskiatlanttinen III 7800–6900 Uusmesoliittinen
Uusatlanttinen IV 6900–5900 Kivikautinen kampakeraaminen I–II, Jäkärlä
Vanha subboreaali V 5750–4500 Ilmasto mantereinen, kuiva, viileä. Kuusi yleistyi. kampakeraaminen III, Pyheensilta, Jettböle
Keskisubboreaali VI 4500–3600/2760 Kauden lopulla pähkinäpensas, jalavat, lehmus ja tammi ym. lauhkean vyöhykkeen lajit vetäytyvät Suomesta. Mänty alkaa yleistyä. Vasarakirveskulttuuri.
Uusboreaali (Subatlanttinen) VII? 3600/2760–0 Kuusi yleistyy, samoin mänty ja lopulta koivukin. Leppä on harvinaistunut tällä kaudella. Kiukaisten kivikautinen kulttuuri, pronssikausi, rautakausi, keskiaika, uusi aika, teollistuminen, tietokoneet, maailmansodat, ydinaseet, ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen.

Holoseenin jako maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Aika BP Lämpötila Muuta
Preboreaalinen 11500–10200 0–2,5 °C Viileä, Suomessa tundraa, Yoldiameri ja Ancylusjärvi.
Boreaalinen 10500/10200–9500/8900 −2,5 – 0 °C Viileä, lämpenevää kohti nykyistä ja kosteampaa kuin nyt. Laajoja osia Suomesta peittävä Ancylusjärvi, jonka vesi nousi ensin huomattavan korkealle, sitten alkoi laskea.

Mannerjäätikkö suli Ruotsin sisämaassa loppuun.

Kylmä piikki 8200 Kylmä piikki korkeilla leveyksillä, lämmintä Antarktiksella. Sisä-Suomen reunamuodostumat?
Atlanttinen lämpökausi 9500/8800–6000/5800 +1,5 °C Nykyistä lämpimämpi jakso , Mastogloiameri, Litorinameri.
Lämpöhuippu 6900–6400 1–2 °C Nykyistä lämpimämpää
Lämpimän kauden viileä väli 8200–7700 ? Kylmä intervalli , kuiva?
Subboreaalinen 5800–3200/2600 −2 – +1,5 °C Viileähkö , viilenevä, kuusi leviää Itä-Suomeen. Itämeri.
Subatlanttinen 3200/2600– −1,5 – +1 °C Ensin viilenevä, kostea ja sateinen. Itämeri. Nykyisin lämpenevää.
Melko kylmää 2800–2600 ? Melko kylmää lyhyen ajan
Kylmää 2400–1700 −1 – −2 °C Vuoristojäätikköjen kasvua
Pieni jääkausi 450–100 −1 – −2 °C
Nykyaika 100– ? Lämpimämpää, jäätiköt vetäytyvät (nykyinen ilmastonmuutos)

Lämpötilakehityksen jaksollisuutta holoseenilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Holoseenin lämpötilassa on tapahtunut noin 1470 vuoden jaksolla ilmaston vaihteluja, joita sanotaan Bondin tapahtumiksi. Niitä ei saa sekoittaa viime jääkauden Bondin kiertoon, vaan ne ovat lähempänä viime jääkauden Dansgaard-Oeschgerin tapahtumia.

Yleisen ensin lämpötilaoptimiin nousseen, sitten viilenneen[24] ja nykyisin tapahtuneen lämpimäisen lisäksi holoseenin lämpötila on vaihdellut aaltoillen.

Joidenkin tutkijoiden mielestä holoseenin lämpötila aaltoilee ehkä 1470 ± 500 ja 900 vuoden[25] jaksoissa luultavasti Auringon säteilyjaksojen[26] tai termohaliinikierron sisäisten värähtelyjen takia[6][25]. Varmemmin Auringon säteilyn tiedetään vaihtelevan noin 208[27] ja 80 vuoden jaksoissa.

1470 vuoden jaksollisuus on viime jääkauden Dansgaard-Oeschgerin tapahtumien tavallisinta toistumisväliä vastaava Bondin tapahtumien väli.


Jäätiköissä näkyy mm 1500 ja 2500 vuoden jaksoja[28]. meren suolaisuudessa näkyy 2600 vuoden jakso[29].

Kylmiä Bondin tapahtumia sattui holoseenilla muun muassa 11100, 10300, 9400-9500[30], 8100, 5800[30], 4200, 2800[30], ja 1400 vuotta sitten.

Suuren "tuhansien vuosien heilahtelut" heikkenivät noin 8100 vuotta sitten[31], jolloin oli suuri preboreaalin kylmä heilahdus.

Jaksollisuudesta ei olla yhtä mieltä, joidenkin mielestä kyse on valejaksoista, kohinatyyppisesti vaihtelusta tai stokastisesta resonanssista, joka on kohinan ja jaksollisuuden välimuoto[28].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Holoseeni.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. K.M. Cohen, S. Finney, P.L. Gibbard: International Chronostratigraphic Chart 2013. International Commission on Stratigraphy.
  2. Anděra 2008, ss. 14–15.
  3. Hanski et al., ss. 200-203.
  4. Karala, Maija: Eläimetkin muuttavat paremman elämän perässä. Tiede, Marraskuu, 2016, nro 11, s. 34.
  5. Kasvihuoneilmiö, ilmastonmuutos ja Suomi, Matti Juntunen Lasse Nevanlinna, Teknillisten tieteiden akatemia 1990:1, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 1991, ISBN 951-666-302-8, ISSN 0787-8621, s. 41, ja s 40 Clark 1982
  6. a b c Holocene and Blytt-Sernander Sequence Arizonan yliopisto. (englanniksi)
  7. a b Ilmastonmuutos 2007: Osa 1 – Luonnontieteellinen perusta. Yhteenveto päätöksentekijöille (PDF) 19. huhtikuuta 2007. IPCC.
  8. Joint science academies' statement: Global response to climate change 7. kesäkuuta 2005. The Royal Society. Viitattu 14. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
  9. Don't fight, adapt National Post. 12.12.2007. Viitattu 24.4.2008. (englanniksi)
  10. A guide to facts and fictions about climate change (PDF) maaliskuu 2005. The Royal Society. Viitattu 24.4.2008. (englanniksi)
  11. Naomi Oreskes: The Scientific Consensus on Climate Change Science. 3.12.2004. Viitattu 24.4.2008. (englanniksi)
  12. a b Jussila, Timo: Suomen esihistorian kronologiataulukko Mikroliitti.
  13. Andera 2008, s. 14.
  14. Fagan 2008, s. 209.
  15. Fagan 2008, s. 298.
  16. Fagan 2008, ss. 220–224.
  17. Fagan 2008, ss. 262–263.
  18. Fagan 2008, s. 220, 221, 224.
  19. Fagan 2008, s. 310.
  20. a b c Fagan 2008, s. 303.
  21. Fagan 2008, s. 302, alkup carole crumley.
  22. a b Artturi Similä & Vuorela 1981, s. 72.
  23. a b c Similä & Vuorela s. 73.
  24. How Rapidly did Climate Change in the Distant Past? GRID-Arendal. (englanniksi)
  25. a b Bond Cycles Arizonan yliopisto. (englanniksi)
  26. Ruddiman 2008. s. 263, 264.
  27. Wanner, H. & Bütikofer, J. & Beer, J. & Joos, F. & Müller, S.: Holocene Bond Cycles – real or imaginary? (PDF) Copernicus Systems. (englanniksi)
  28. a b Ruddiman 2008, s. 262.
  29. Ruddiman 2008, s. 260.
  30. a b c Ruddiman 2008, s. 261.
  31. Ruddiman 2008, s. 259.