Antroposeeni
Antroposeeni on vakiintumaton, joidenkin tieteilijöiden ehdottama, meneillään oleva geologinen epookki. Yleisluontoisen määritelmän mukaan antroposeeni on holoseenin jälkeinen epookki ja se alkoi teollistumisen myötä 1800- tai 1900-luvulla. Antroposeenin aikana niin sanottu kuudes joukkosukupuutto on kiihtynyt voimakkaasti.[1]
Antroposeenin käsitteen kannattajat ovat esittäneet (2011), että uudelle geologiselle epookille on tarvetta, koska ihmisen toiminta on muuttanut luontoa niin monin tavoin ja osa muutoksista on geologian keinoin havaittavissa.[2] Käsitteen vastustajat taas ovat katsoneet (2015), että uuden epookin määrittelemiseen ei ainakaan toistaiseksi ole aihetta, etenkin kun ihmisen toiminnan vaikutukset mainitaan jo osana holoseenin määritelmää.[1]
Antroposeeni-termin loi amerikkalainen biologi Eugene Stoermer jo 1980-luvulla, mutta Nobel-palkittu kemisti Paul J. Crutzen teki käsitteen yleisesti tunnetuksi vuonna 2000.[3] Anthropocene Working Groupiksi nimetty tutkijaryhmä tekee työtä antroposeenin virallistamiseksi, mihin vaaditaan muun muassa riittävän selvä määritelmä ja alkamisajankohta.[4] Mahdollisen virallisen päätöksen tekee Kansainvälinen stratigrafiakomissio.[1]
Ajoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antroposeenia edeltävän epookin, holoseenin, katsotaan alkaneen noin 9 600 eaa. Se määriteltiin vuonna 2009[1], vaikka holoseenin käsite oli ollut käytössä 1800-luvulta lähtien.
Antroposeenin katsotaan varsin yksimielisesti alkaneen teollisen vallankumouksen jälkeen, jossakin vuosien 1800 ja 2000 jaa. välillä, mutta tarkkaa määritystä ei ole vielä yleisesti hyväksytty. Eräs ehdotus rajapyykiksi on ydinkokeiden laajamittainen suorittaminen 1950- ja 1960-luvuilla.[1] Niiden aiheuttamat laskeumat näkyvät muun muassa Grönlannin jäätiköissä tehtävissä kairauksissa[1]. Toisaalta on myös esitetty, että antroposeeni tulisi ajoittaa kolonialismin alkuun, josta nykyisen ympäristökriisin voidaan katsoa juontaneen juurensa. Ekologisen kriisin nähdään tällöin olevan luonteeltaan sidoksissa kolonialistiseen ja kapitalistiseen ideologiaan, jotka toimivat perustana riistolle sekä omaisuuden kerryttämiselle riistämisen kautta.[5] Meneillään olevan antroposeenin loppu eli seuraavan epookin määrittely on täysin avoinna.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Ihmisen mukaan nimetty aikakausi on ehkä alkanut maapallolla – suurin muutos sitten jääkauden Yle Uutiset. Viitattu 22.1.2016.
- ↑ J. Zalasiewicz, M. Williams, A. Haywood, M. Ellis (2011) The Antropocene: A new epoch of geological time? Philosophical Transactions of the Royal Society A 369: 835-841
- ↑ John P. Rafferty: Anthropocene Epoch Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 8.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Antroposeeni – uusin geologinen aikakausi www.geologia.fi. Viitattu 22.1.2016.
- ↑ Heather Davis, Zoe Todd: On the Importance of a Date, or, Decolonizing the Anthropocene. ACME: An International Journal for Critical Geographies, 20.12.2017, 16. vsk, nro 4, s. 761–780. doi:10.14288/acme.v16i4.1539 ISSN 1492-9732 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Heinonen, Aku: Holoseenista antroposeeniin Totta vai tiedettä. 1.6.2011. Suomen Kuvalehti. Arkistoitu 26.11.2011. Viitattu 2.6.2011.