Pankki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pankki on instituutio, joka tarjoaa finanssipalveluita, erityisesti maksuliikenteen hoitoa ja luotonantoa. Pankki kerää pääomaa suoraan omistajiltaan sekä ottamalla vastaan talletuksia. Pankkeja on monenlaisia, mutta yleisimpien liikepankkien toimintaperiaate on ottaa vastaan rahaa talletuksena, maksaa tallettajalle palkkioksi korkoa, joka rahoitetaan lainaamalla rahoja eteenpäin vähän korkeampaa korkoa käyttäen. Näiden korkojen erotuksella sekä erilaisten palvelumaksujen avulla rahoitetaan pankin toimintaa, tuotetaan voittoa omistajille ja korjataan luottotappioita. Pankit voivat myös luotonlaajennusta hyväksikäyttäen luoda ”välineitä, joilla jo liikkeeseen laskettua rahaa voidaan sähköisesti käyttää”.[1] Pankit eivät tuota fyysisiä tuotteita, vaan useissa länsimaissa pankin liiketoiminta perustuu koron perintään asiakkaalta lainaamalla asiakkaalle toisilta pankeilta lainattuja ”vakuudettomia varoja”, joiden korko (hinta) pankille itselleen määräytyy markkinoilla päivittäin vaihtuvan Libor-koron mukaan. Suomen Pankin ”Raha ja luotto rahapolitiikassa” -julkaisun mukaan ”raha on nykyisin pääosin aineetonta, vain numeroita pankkien tietokoneissa. Se onkin pohjimmiltaan pelkkää luottamusta siihen, että joku lopulta vastaa maksusitoumuksesta. Raha on velkarahaa, käytännössä keskuspankin (keskuspankkiraha) tai yhä hallitsevammin talletuspankkien (pankkiraha) likvidiä velkaa, jota voidaan käyttää maksuvälineenä”. Pankkiraha, eli likvidi pankkitalletus, syntyy nykyisin valtaosin pelkkänä tilikirjauksena luotettavan talletuspankin myöntäessä luottoa asiakkaalleen. Tässä ostovoimaa syntyy tyhjästä.[2] Euroalueella pankit edelleenlainaavat siis vakuudetonta fiat-rahaa[3] [4] ja perivät siitä korkoa asiakkailta.[5]

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään pankki käsitetään yleisesti instituutiona, jolla on luottolaitokselle myönnetty toimilupa.[6] Yleensä pankkilupia myöntää pankkisäädännön määrittelemä viranomainen ja se antaa oikeudet tarjota tavanomaisimpia palveluita kuten talletuksia. Suomessa nykyään luottolaitostoimiluvan myöntää Finanssivalvonta. Suomessa pankeiksi kutsutaan ainoastaan luottolaitoksia, jotka ottavat vastaan yleisön talletuksia. Esimerkiksi pelkkää joukkovelkakirjarahoitusta hankkiva luottolaitos ei ole pankki. Monet lainsäädännöt tuntevat myös rajoitettuja instituutioita, joilla on oikeus pankkitoiminnan kaltaisiin oikeuksiin ilman tarvetta pankkiluvalle.

Talousteoriassa on eri aikoina esitetty erilaista teoreettista analyysia pankkitoiminnasta. Vielä 1970-luvulla suuri osa tästä teoriasta käsitteli luottojen ja talletusten hinnoittelua (ns. Klein-Monti -kehikko). Uudemmassa pankkiteoriassa keskeinen kysymys on, mitä etuja pankeilla on muihin järjestelyihin, joilla säästäjien varoja voidaan kanavoida investointeihin. Keskeisenä käsitteenä uudemmassa pankkiteoriassa on delegoitu monitorointi: tallettajat eivät pystyisi arvioimaan investointeja suunnittelevan yrityksen luotettavuutta luotonottajana, mutta talletuksia keräävä luottolaitos voi tehdä sen heidän puolestaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pankkitoiminnan historia ulottuu ajalle ennen varsinaisia pankkeja. Kultaa on usein säilytetty temppeleissä, ja Babyloniasta on löytynyt 1700-luvulle eaa. ajoitettuja mainintoja pappien antamista lainoista. Antiikin Kreikassa oli rahanlainaajia, jotka myös ottivat talletuksia, vaihtoivat rahaa ja tarkistivat sen aitouden. Rooman valtakunnassa oli julkisia notaareja, ja lainat pystyi maksamaan pankkiin.[7]

Kristinuskon nousun myötä koronkiskonnasta tuli pahe, mikä teki pankkiirien toiminnasta kristinuskon piirissä moraalisesti epäilyttävää pitkäksi aikaa[7]. Tämä avasi juutalaisille mahdollisuuden ryhtyä harjoittamaan pankkitoimintaa keskiajan Euroopassa[8].

1200-luvun Italiassa kehitettiin kaksinkertainen kirjanpito. Myös korko opittiin merkitsemään niin ettei se enää näyttänyt synniltä, joten pankkitoiminta palautui kristityille juutalaisilta. Firenzestä tuli maailman pankkitoiminnan keskus. Siellä etenkin Bardin ja Peruzzin suvut vaurastuivat feodaaliruhtinaita ja paavia palvelevalla, kehittyneellä pankkitoiminnallaan 1300-luvun alussa. Bardit laajensivat pankkitoimintaansa ympäri Eurooppaa ja tekivät monet sotaa käyvät hallitsijat pian riippuvaisiksi itsestään. Vuonna 1343 Englannin kuningas Edvard III jätti maksamatta suuret velkansa Bardeille ja Peruzzeille, minkä seurauksena nämä menivät konkurssiin[9]. 1400-luvulla Firenzen johtaviksi pankkisuvuiksi nousivat Medicit ja Pazzit.[8]

Saksassa Fuggerin suku nousi 1400-luvulla pankkitoiminnan valtiaiksi 1500-luvun lopulle asti.[10]

Hallitsijoiden tarpeisiin keskittynyt pankkitoiminta laajensi 1600-luvun alkupuolella vaikutuspiiriään tavallisen kansan keskuuteen. Pankkitoiminta omaksui nykyaikaisia piirteitä pankkien alkaessa ottaa vastaan talletuksia ja lainatessaan hallinnoimiaan varoja ulkopuolisille korkoa vastaan. Pankin tulonlähteeksi muodostui vastaanotettujen talletusten ja myönnettyjen lainojen korkojen erotus, eli korkomarginaali. Shekistä tuli rahansiirron väline pankkien välillä. Perustettiin kansallispankkeja, ensimmäisenä Ruotsin kansallispankki vuonna 1668. Englannin kansallispankista muodostui 1700-luvulla maan keskuspankki. 1800-luvulla Rothschildin suvusta tuli maailman mahtavin pankkiirisuku.[10]

Suomen pankkihistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Pankki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1811 keisari Aleksanteri I antoi määräyksen perustaa Turkuun Suomen ensimmäinen pankki, Waihetus- Laina- ja Depositioni-Contori (ruots. Wäxel- Låne och Depositions-Contoiret i Stor-Furstendömet Finland).[11] Turusta Helsinkiin pankki muutti vuonna 1819. Tästä pankista tuli vuonna 1840 Suomen Pankki[12], joka on maailman neljänneksi vanhin keskuspankki. Varsinaiset keskuspankkitehtävänsä Suomen Pankki aloitti vasta 1800-luvun loppupuolella, kun Suomi oli saanut oman rahan ja maahan oli perustettu liikepankkeja.[13]

Säästöpankit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säästöpankit muodostavat Suomen vanhimman pankkiryhmän. Suomen ensimmäiset säästöpankit avattiin Turussa 1823 ja Helsingissä 1826. Säästöpankkeja perustettiin ensin kaupunkeihin, myöhemmin myös maaseudulle. Säästöpankkien perustamisen taustalla oli säästöpankkiaate. Tavoitteena oli säännöllistä rahapalkkaa nauttivan työntekijäluokan taloudellisen aseman parantaminen. Ahkeruuden ja säästäväisyyden avulla köyhä voisivat itse parantaa omaa asemaansa. Tallettajien joukossa olikin paljon työläisiä ja palvelusväkeä. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtui muutos ja tämän väestönosan osuus tallettajista väheni.[14][15][16]

Liikepankkien synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikepankeista vanhin on Föreningsbanken i Finland (Suomen Yhdys-Pankki, SYP), joka sai senaatilta toimiluvan 21.5.1862. Sen osakepääomaa kerryttivät lähinnä kaupunkien kauppahuoneet eri puolilta Suomea. Vuonna 1872 syntyi sen rinnalle Nordiska Aktiebanken för Handel och Industri (Pohjoismainen Osakepankki kauppaa ja teollisuutta varten, Pohjoispankki). Sen perustajissa oli Viipurin saksalaisia kauppahuoneita. Suomalaisuusliike halusi suomenmielisen liikepankin, ja sellainen syntyi vuonna 1889 nimellä Kansallis-Osake-Pankki (Kansallispankki, KOP). Yhdyspankki ja Pohjoispankki fuusioituivat 1919 ottaen käyttöön nimen Pohjoismaiden Yhdyspankki (PYP). 1960-luvulla Yhdyspankki pyrki vahvistamaan suomenkielistä palveluaan ja 1975 palattiin nimeen Suomen Yhdyspankki.[17]

Muita 1800-luvulla perustettuja liikepankkeja olivat:[18]

Pieniä paikallisia liikepankkeja syntyi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Parhaiten niistä menestyi Helsingin Osakepankki (HOP).[17]

Postisäästöpankki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Postisäästöpankki perustettiin säästöpankkien kilpailijaksi vuonna 1887. Säästöpankkiaate oli myös Postisäästöpankin perustamisen takana. Postisäästöpankki tarjosi lähes koko maan kattavan konttoriverkoston postitoimipaikoissa sekä paremmat aukioloajat.[19] Postisäästöpankin nimeksi vaihdettiin Postipankki 1970. Postipankista kehittyi ensin Leonia 1998, sitten Sampo Pankki 2001, ja yhteistyö postin kanssa päättyi. Sampo Pankki myytiin Danske Bankille 2006.

Työväen säästöpankit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työväen säästöpankit olivat osa työväenliikkeen toimintaa ja ns. punapääomaa. Työväen säästöpankkeja perustettiin 1900-luvun alussa. Ne olivat erityisesti työväestön ja sen järjestöjen rahalaitoksia. Myöhemmin toimihenkilöiden osuus asiakkaista kasvoi. Työväen säästöpankkien perustamisen taustalla oli työväenliikkeen radikalisoituminen ja se, että työväenliikkeen järjestöillä ja yrityksillä oli vaikeuksia saada lainaa olemassa olleista pankeista.[20][21] Työväen säästöpankkien toiminta lakkasi pankkikriisissä 1992.

Osuuskassat ja osuuspankit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskassoja perustettiin Suomeen vuodesta 1903 alkaen. Ne olivat alkuaan pieniä yhden kylän tai kyläkunnan kattavia kassoja. Kassojen alkuperäinen tarkoitus oli parantaa pienviljelijöiden oloja tarjoamalla näille luottoa maatalouden kehittämiseen. Osuuskassojen toiminta laajeni myöhemmin muihinkin lainoihin ja talletuksiin. Osuuskassat toimivat koko maassa. Erityisen paljon niitä perustettiin Itä- ja Pohjois-Suomeen. Suurimmat kassat toimivat kaupungeissa, mutta vielä pitkään silti korostettiin osuuskassojen roolia maanviljelijäväestön rahalaitoksina.[22]

Vuonna 1970 osuuskassat muutettiin osuuspankeiksi. Vuonna 1997 osuuspankit hajosivat kahteen pankkiryhmään, jotka nykyään tunnetaan nimillä OP-Pohjola ja POP Pankki.

Pankkikilpailua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuspankit ja säästöpankit alkoivat menestyä 1960- ja 1970-luvuilla, sillä palkkatilit ja omistusasuntojen ostaminen vetivät tavallisiakin ihmisiä pankkien asiakkaiksi. Kun 1900-luvun alussa ohjautui yleisön talletuksista 70-80 % liikepankkeihin, 1950-1970-luvulla niiden osuus oli enää 35-40 %. Varsinainen pankkikilpailu alkoi kuitenkin vasta 1980-luvulla, kun ulkomaisen rahan maahantuonti sallittiin. Investointipankiksi pyrkinyt Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki (SKOP) alkoi tällöin pelata rohkeaa riskinottopeliä. HOP sen sijaan joutui vaikeuksiin valuuttakeinottelussa ja SYP sulautti sen itseensä.[17]

Pankkikriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen talous ylikuumeni 1980-luvun lopussa. Varovaisimmat pankit alkoivat pyrkiä eroon huonoista lainoista, mutta SKOP ja monet säästöpankit jatkoivat riskinottoa. Neuvostoliiton kaupan pysähtyminen oli suurin syy siihen, että Suomen talous lamaantui vuonna 1991. Korkotaso nousi, kun Suomen luottoluokitus heikkeni. Pankit saivat yleisön vihan päällensä, kun korkojen nousun käsitettiin olevan pankkien syytä. Suomen Pankki otti syksyllä 1991 SKOP:n hallintaansa estääkseen sen konkurssin. Suomen Työväen Säästöpankki STS taas siirtyi kesällä 1992 KOP:n omistukseen. Suomen Säästöpankki ja SKOP jaettiin lokakuussa 1993 neljään osaan siten, että KOP, SYP, osuuspankit ja Postipankki saivat kukin yhden neljänneksen. Pankkien pelastamisessa oli myös otettava käyttöön roskapankit (Arsenal ja Siltapankki), joihin siirrettiin Suomen Säästöpankin ja STS:n ongelmaluotot.[17]

Fuusiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pankkikriisin selkiydyttyä alkoivat pankkialan fuusiot. Tasavahvasti yli sadan vuoden ajan kilpailleet KOP ja SYP ilmoittivät 9. helmikuuta 1995 fuusioituvansa. Uudeksi nimeksi otettiin Merita Pankki. Se alkoi pian hakea itselleen ulkomaista kumppania pärjätäkseen Euroopan pankkikilpailussa. Niinpä 13. lokakuuta 1997 julkaistiin tieto, että Merita fuusioituu ruotsalaisen postipankkitaustaisen Nordbankenin kanssa Merita-Nordbankeniksi (MNB). Syksyllä 1999 se osti norjalaisen Christiania Bank og Kreditkassen -pankin. Kun MNB fuusioitui 6. maaliskuuta 2000 tanskalaisen Unidanmark Bankin kanssa, syntyi Nordea.[17] Valtiollinen Postipankki yksityistettiin Suomessakin, ja sen nimeksi tuli vuonna 1998 Leonia. Vakuutusyhtiö Sampo yhdistyi Leonian kanssa vuoden 2000 lopussa, jolloin sen nimi muuttui Sampo Pankiksi, ja lopulta se päätyi helmikuussa 2007 tanskalaisomistukseen, osaksi Danske Bankia.[23]

Pankkityypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Pankki on suomalainen keskuspankki.

Pankit voidaan jakaa vähittäispankkeihin (engl. retail bank), keskuspankkeihin (Central bank) ja investointipankkeihin (investment bank).lähde?

Vähittäispankeista yleisin on osakeyhtiömuotoinen liikepankki (commercial bank), joka yksinkertaistettuna ottaa vastaan talletuksia ja antaa lainaa. Liikepankit ovat suuri pankkiala, sillä ne tarjoavat palvelujaan sekä yksityishenkilöille että yrityksille. Säästöpankki (savings bank) on yksityishenkilöille suunnatun vähittäispankin muoto, jonka päätarkoitus on säästämisen edistäminen. Suomessa on myös osuuspankkeja, jotka ovat osuuskuntamuotoisia. Yksityispankit (private bank) tarjoavat yksityisyyttä ja laki- ja veroetuja. Tällaiset pankit perustetaan tavallisesti ns. veroparatiiseihin ja tällöin niistä voidaan käyttää nimitystä offshore-pankki (offshore bank) viitaten veroystävällisiin saarialueisiin.lähde?

Investointipankit auttavat yrityksiä ja valtioita keräämään pääomaa laskemalla liikkeelle arvopapereita ja johdannaisia, joilla sitten käydään kauppa pörsseissä. Investointipankit myös neuvovat yrityksiä mm. fuusioissa ja yritysostoissa (mergers and acquisitions, M&A) sekä sijoituksista irtautumisessa (divestment). Tätä kutsutaan pankin myyntipuoleksi (sell side). Lisäksi investointipankkien toimintaan kuuluu ostopuoli (buy side), johon kuuluvat eläkerahastot ja sijoitusrahastot (mukaan lukien hedgerahastot).

Nykyään pankki voi toimia samanaikaisesti sekä vähittäispankkina että investointipankkina. Nimityksiä käytetään pankin päätoiminta-alan mukaan. Lisäksi jotkin pankit ovat erikoistuneet vain tiettyyn toiminta-alaan.

Eurooppalainen pankkijärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa 60 % luotoista ja talletuksista oli ulkomaisten pankkien hallussa vuonna 2008. EU-ministerit haluavat yhtenäistää pankkien raportointijärjestelmän 2012 mennessä. Iso-Bitannia, Ranska ja Saksa haluavat valvoa pankkeja kotimaasta. Suomi haluaa antaa valvontatehtävän ulkomaiselle omistajamaalle.[24]

EU:n valtiovarainministerit päättivät nostaa yksityishenkilöiden pankkitalletussuojan 50 000 euroon aiemmasta 20 000 eurosta Luxemburgissa 7. lokakuuta 2008. Suomessa talletussuoja on ollut 25 000 euroa. Valtionvarainministeri Jyrki Kataisen mukaan Suomi nostaa pankkitalletusten takauksen 50 000 euroon 8. lokakuuta 2008 lähtien.[25] Aiemmin lokakuussa 2008 kansallisia päätöksiä talletussuojan nostamiseksi tekivät ainakin Irlanti, Saksa, Britannia, Itävalta, Tanska ja Ruotsi.[26]

Tietoa pankkien koosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman kymmenen suurinta pankkiryhmää laskettuna Tier 1 -pääoman mukaan (2004, USD)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Citigroup — 73 miljardia
  2. JP Morgan Chase — 69 miljardia
  3. HSBC — 67 miljardia
  4. Bank of America — 64 miljardia
  5. Credit Agricole Group — 63 miljardia
  6. Royal Bank of Scotland — 43 miljardia
  7. Mitsubishi Tokyo Financial Group — 40 miljardia
  8. Mizuho Financial Group — 39 miljardia
  9. HBOS — 36 miljardia
  10. BNP Paribas — 35 miljardia

Maailman kymmenen suurinta pankkiryhmää laskettuna varallisuuden mukaan (vuosi 2003, USD)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mizuho Financial Group — 1 265 miljardia
  2. Citigroup — 1 097 miljardia
  3. Allianz — 1 002 miljardia
  4. UBS — 907 miljardia
  5. Sumitomo Mitsui Financial Group — 903 miljardia
  6. Deutsche Bank — 892 miljardia
  7. Fannie Mae — 888 miljardia
  8. ING Group — 843 miljardia
  9. BNP Paribas — 835 miljardia
  10. Mitsubishi Tokyo Financial Group — 832 miljardia

Maailman kymmenen suurinta pankkiryhmää laskettuna voiton mukaan (vuosi 2004, USD)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Citigroup — 20 miljardia
  2. Bank of America — 15 miljardia
  3. HSBC — 10 miljardia
  4. Royal Bank of Scotland — 8 miljardia
  5. Wells Fargo — 7 miljardia
  6. JP Morgan Chase — 7 miljardia
  7. UBS — 6 miljardia
  8. Wachovia — 5 miljardia
  9. Morgan Stanley — 5 miljardia
  10. Merrill Lynch — 4 miljardia

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Liite Rahoitustarkastuksen lausuntoon (Dnro 11/130/2005) sivu 18.
  2. [1] Tapio Korhonen, Suomen Pankki, Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto (viitattu 27.12.2011)
  3. EKP Euroopan keskuspankki (viitattu 29.10.2011)
  4. KTT Asko Korpela, 51 Rahatalous: rahan kysyntä ja tarjonta 1.3.3 Komentoraha (fiat money) (viitattu 29.10.2011)
  5. Deutche Bundesbank Geld und Geldpolitik, 3.5 Geldschöpfung, sivut 67-75 (viitattu 29.10.2011)
  6. Laki luottolaitostoiminnasta (9.2.2007/121) 9, 21 ja 22 §
  7. a b HISTORY OF BANKING History World. Viitattu 18.1.2013.
  8. a b HISTORY OF BANKING History World. Viitattu 18.1.2013.
  9. Charles G. Nauert: Bardi 2004. Historical Dictionary of Renaissance. Viitattu 18.1.2013.
  10. a b HISTORY OF BANKING History World. Viitattu 18.1.2013.
  11. Suomen historian dokumentteja Pauli Kruhse. Tallennettu 30.10.2013
  12. Seppo Honkapohja, näyttelyssä ”Kolme valuuttaa, kaksi vuosisataa, yksi Suomen Pankki” 20.1.2011. Tallennettu 31.10.2013
  13. Historia Suomen Pankki. Viitattu 18.1.2013.
  14. Lyytinen, Eino: Työväen pankki. STS ja sen edeltäjät 1909–1984, s. 18–21. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1983. ISBN 951-30-5983-9.
  15. Kuusterä, Antti: Aate ja raha - Säästöpankit suomalaisessa yhteiskunnassa 1822–1994. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1995. ISBN 951-1-13932-0.
  16. Saastopankki.fi: 190 vuotta Säästöpankkihistoriaa
  17. a b c d e Kuisma, Markku - Keskisarja, Teemu: Erehtymättömät, s. 21-24, 40, 99, 91, 169, 177-8, 208, 235, 266, 299-302, 314-320, 336-348, 354, 380-384, 430, 437-441. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-39228-7.
  18. Blomstedt, Yrjö: Kyläkassasta osuuspankkiin. Osuuspankkihistoriaa 75 vuoden ajalta 1902–1977, s. 23. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978.
  19. Kuusterä, s. 106
  20. Kuusterä, Antti: Aate ja raha - Säästöpankit suomalaisessa yhteiskunnassa 1822–1994, s. 165–166. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1995. ISBN 951-1-13932-0.
  21. Lyytinen, Eino: Työväen pankki. STS ja sen edeltäjät 1909–1984, s. 435. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1983. ISBN 951-30-5983-9.
  22. Blomstedt, Yrjö: Kyläkassasta osuuspankkiin. Osuuspankkihistoriaa 75 vuoden ajalta 1902–1977. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978.
  23. Suomen toimintojen historia Danske Bank. Viitattu 3.5.2013. (suomeksi)
  24. Suomi ja useimmat vanhat EU-maat erimielisiä pankkien valvonnasta, Helsingin Sanomat 14.9.2008 B3
  25. EU päätti talletussuojan nostamisesta YLE 7.10.2008
  26. HS 7.10.2008 B3

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]