Rankkasade

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rankkasade on sateen muoto, jolloin vettä sataa taivaalta paljon lyhyessä ajassa.[1]

Rankkasateissa usein myös syntyy kaduille tulvia, jolloin esimerkiksi liikkuminen muuttuu hankalammaksi. Rankkasateen ennustaminen ei ole meteorologeille helppoa, koska reitille osuvan lämpimän ilman lisäksi rankkasateen muodostuminen vaatii myös muita sopivia ilmakehän olosuhteita.selvennä[2] Sade luokitellaan runsaaksi sateeksi, jos sademäärä on 4,5 millimetriä tai yli.[3]

Rankkasade Ruotsissa.

Sade luokitellaan rankkasateeksi seuraavan taulukon perusteella:[3]

Sademäärä Aika
2,5 millimetriä 5 minuutissa
5,5 millimetriä 30 minuutissa
7,0 millimetriä 1 tunnissa
10 millimetriä 4 tunnissa
15 millimetriä 12 tunnissa
20 millimetriä 24 tunnissa

Rankkasateen syntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rankkasateen tuottavat yleensä ukkospilvet eli kuuropilvet. Kuuropilvi on suppilon mallinen, ja se voi olla jopa 20 kilometriä korkea. Korkeat kuuropilvet syntyvät, kun suuri määrä ilmaa lämpenee joko maan tai meren päällä. Korkeapaine syntyy, kun ilma on lämmintä ja sen molekyylit liikkuvat. Jotta rankkasade voi muodostua, pitää ensin konvektiopilven syntyä. Se syntyy, kun korkeapaine työntää lämmintä ilmaa ylös ilmakehässä. Korkeapaineen ylös työntämä massa sisältää runsaasti vesihöyryä, joka alkaa tiivistyä vedeksi, kun ilma alkaa jäähtyä. Korkeapaine tekee ilmamassasta epävakaan, ja se alkaa hakeutua kohti matalapainetta. Ilma hakeutuu ylös, koska siellä on alhaisempi lämpötila. Prosessia, jossa lämmin ilma kohoaa ylös ja kylmä painuu kohti maata, kutsutaan konvektioksi. Kuuropilvi eli Cumulonimbus ei kuitenkaan muodosta rankkasadetta noin vain, vaan siihen pitää osua uusi korkeapaine, jotta se saa kylliksi vettä.[2]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Cloudburst