Kestävyysvaje

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kestävyysvaje (engl. Fiscal sustainability) on talouspolitiikan käsite, joka kuvaa julkisen talouden velkaantumista tilanteessa, jossa julkiset menot kasvavat väestön ikääntymisen takia.

Usein kestävyysvajeella perusteellaan leikkauksia, mutta voidaan nähdä myös että kestävyysvajetta syntyy muun muassa siksi, että veropohjaa ei kasvateta välttämättömien menojen kasvaessa.[1]

Kestävyysvajelaskelmat ovat myös herättäneet talouden asiantuntijoilta kritiikkiä puuttellisuudeltaan ja sovellettavuudeltaan.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen VM:n määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen valtiovarainministeriö määritteli kestävyysvajeen vuonna 2012 Suomen taloudessa seuraavasti: ”kestävyysvaje tarkoittaa, paljonko julkisen talouden rahoitusasemaa tulisi parantaa välittömästi, jotta julkisen talouden velkaa ei tarvitsisi lisätä, kun väestön ikääntyminen alkaa kasvattaa julkisia menoja. Kestävyysvaje muodostuu kolmesta tekijästä: nykyisen julkisen velan tulevista korkomenoista, julkisen talouden nykyisestä alijäämästä sekä tulevien alijäämien nykyarvosta.[2]

Laskentatapa lyhyesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teknisesti kestävyysvaje lasketaan siten, että tehdään oletuksia työllisyyden, tuottavuuden ja eläkesijoitusten tuoton kehityksestä, arvioidaan kuinka paljon ikäsidonnaiset julkiset menot kasvavat, kun väestö ikääntyy väestöennusteiden mukaisesti, pidetään muiden julkisten menojen BKT-osuus vakiona ja veroaste kiinnitettynä. Näin voidaan laskea, kasvaako julkinen velka ja jos kasvaa, kuinka paljon menoja ja tuloja täytyy sopeuttaa, jotta julkisen velan BKT-osuus ei kasva joidenkin raja-arvojen yli, esimerkiksi yli EMU-kriteerien.[3]

Soveltaminen poliittisessa päätöksenteossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisessa päätöksenteossa Suomen hallitus nojaa Valtiovarainministeriön arvioon kestävyysvajeesta. Valtiovarainministeriön julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyystarkastelut perustuvat Euroopan unionissa yhteisesti sovituille tietosisällöille ja laskentamenetelmille.[4] Laskelmia ja soveltamista on kuitenkin myös kritisoitu talousasiantuntijoiden toimesta.[5][6][7][8][9]

Kestävyysvajeen määrä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kestävyysvajeen määrä riippuu sovellettavasta laskentatavasta. Ekonomistien keskuudessa ei vallitse konsensusta kestävyysvajeen laskennan oikeasta määritelmästä.[2][3][4] Esimerkiksi tammikuun 2010 ja maaliskuun 2011 välillä laskettiin seuraavia Suomea koskevia kestävyysvajearvioita:

Suomea koskevia kestävyysvajearvioita, tammikuu 2010–maaliskuu 2011[10]
Julkaisija Julkaisukuukausi Arvio % / BKT Arvio mrd€ (2010 BKT)
VM 2/2010 5,5 9,9
OECD 4/2010 8 14,4
Euroopan komissio 6/2010 4,3 7,7
IMF 8/2010 6 10,8
Suomen Pankki 9/2010 6 10,8
Standard & Poor's 10/2010 8 14,4
VM 12/2010 5 9
ETLA 1/2011 2,5 4,5
VM 3/2011 5 9
Palkansaajien tutkimuslaitos 3/2011 0,5 1
Keskiarvo (VM mukana vain viim.) 5,0 9

Kun julkisyhteisöjen nettovarallisuus vuonna 2019 oli 74 % bruttokansantuotteesta eläkerahastojen ansiosta, 2060-luvulla luku lienee VM:n ja talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan negatiivinen. Lisätulojen tarve on VM:n ja talouspolitiikan arviointineuvoston sihteeristön laskelmissa 3,6 % - 8,2 % joka vuosi.[11] Talouden emeritusprofessori Pertti Haaparanta kritisoi tätä näkemystä Palkansaajien tutkimuslaitoksen blogissaan virheellisesti arvioiduksi.[12]

Kestävyysvajeen laskentakehikko[4][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kestävyysindikaattoreista tunnetuin lienee Euroopan komission pitkän aikavälin kestävyysvaje S2 (engl. S2-sustainability indicator). Nimenomaan tästä mittarista puhutaan, kun julkisuudessa käydään keskustelua kestävyysvajeesta. Se kertoo, kuinka suuri sopeutus julkiseen talouteen tarvitaan laskelman perusvuonna, jotta julkisen sektorin diskontatut tulot vastaavat sen diskontattuja menoja indikaattorin äärettömän pitkällä tarkastelujaksolla. Indikaattorilla on rajoite, jonka mukaan julkisen sektorin on viimeistään tarkastelujakson viimeisellä periodilla (maailman lopun koittaessa) maksettava velkansa yksityiselle sektorille.

Indikaattori johdetaan julkisen vallan dynaamisesta budjettirajoitteesta:

missä on reaalinen velka, on julkiset menot, on tulonsiirrot ja verot. Edelleen budjetti voidaan jakaa primäärijäämään , joka on ja velan korkomenoihin , missä on korko. Kirjoittamalla dynaaminen budjettirajoite suhteessa BKT:n saadaan:

missä on BKT:n kasvu. Finanssipolitiikan sekvenssi puolestaan on julkisten menojen, tulonsiirtojen ja verojen aikasarja, johon lisätään velan alkuarvo .

Ollakseen kestävää, finanssipolitiikan täytyy noudattaa seuraavaa rajoitetta:

missä reaalikorko sekä talouskasvu odotetaan vakioisiksi. Finanssipolitiikka on siis kestävää, jos tulevien primääriylijäämien nykyarvo ei ylitä julkisen velan alkuarvoa. Toisin sanoen, jos valtiolla on velkaa hetkellä t=0, sen täytyy kyetä kattamaan se tulevilla budjetin ylijäämillä.

Edellä johdettua finanssipolitiikan pitkän aikavälin sääntöä manipuloimalla Blanchardin[13] esitysten mukaisesti voidaan tarkastella kestävyyttä. Kestävyyden takaava veroaste on:

missä oletetaan menot ja tulonsiirrot suhteessa BKT:n annettuna, eli niiden suhteen politiikka on kiinnitetty pitkälle tulevaisuuteen. Johdetut tulokset perustuvat lisäksi oletukseen, että reaalinen korko on suurempi kuin reaalinen talouskasvu. Jos reaalinen talouskasvu on reaalikorkoa suurempi, julkisen vallan kannattaa velkaantua, sillä talouskasvu syö velan ja velanhoitomenot niin kauan kuin kasvu ylittää koron. Kaava ilmaisee, kuinka paljon veroastetta tulee korottaa, jotta julkinen talous palaa kestävälle uralle. Kestävä veroaste vastaa diskontattua tulevan kulutuksen, tulonsiirtojen ja alkuperäisen velan nettokasvun summaa.

Kestävyyden riippuvuus tarkasteluhetken julkisen talouden tilan ja tulevaisuuden päätösten vaikutuksesta on helpointa tunnistaa, kun siirrytään käyttämään Euroopan komission tapaa kirjoittaa 􏰃􏰂S2-indikaattori, pitäytyen Blanchardin notaatioissa

Kaavasta nähdään, että kestävyysvaje riippuu voimakkaasti lähtötilanteesta t0 sekä tulevaisuudesta. Pitkän aikavälin kestävyyteen vaikuttavat laskentahetken velan tulevat korkomenot sekä lähtöhetken perusjäämä (julkiset menot, tulonsiirrot ja verot). Yhdessä ne kuvaavat kuinka kaukana julkinen talous on tilasta, jossa julkisen velan suhde BKT:n pysyisi vakiona. Jälkimmäinen osa laskee yhteen tulevaisuuden arvioituja ikääntymisen kustannuksia ja omaisuustuloja olettaen, että talouspolitiikkaa ei muuteta.

S2 osoittaa, kuinka kestävyysvajeen, arvioiminen vaatii tulevien menojen, tulonsiirtojen ja talouden kehityksen arvioimista. Yleensä kestävyysvajelaskelmissa oletetaan, että tavanomaisen 2 - 3 vuoden mittaisen ennustejakson jälkeen talous kasvaa potentiaalinsa mukaisesti, tyypillisesti noin 1,6–1,8 prosentin vuosinopeudella. Koska kestävyysvajeen arvioon liittyy huomattavaa epävarmuutta ja se on herkkä tehdyille oletuksille, eri tahojen tuottamissa kestävyysvajearvioissa on huomattavia eroja.

Kritiikki Suomen VM:n kestävyysvaje-laskelmia kohtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun muassa Pertti Haaparanta on arvostellut kestävyysvajelaskelmia talouspolittiisen keskustelun pohjana niiden puutteellisuuden vuoksi. Hänen mukaansa laskelmien kokonaistaloudelliset taustaoletukset ovat ristiriidassa laskelmien tulosten kanssa, velan kehityksen arviointi perustuu kyseenalaisille oletuksille ilman mitään herkkyysanalyysejä. Oletukset valtion velan korosta ja tuottavuuden kasvusta ovat puutteellisesti perusteltuja. Laskelmien oletusta, että julkisilla menoilla ei ole kasvuvaikutuksia, hän pitää myös ongelmallisena.[5][14]

Talouspolitiikan arviointineuvoston sihteeristö teki Haaparannan ja PT:n tutkijoiden kritiikkiin perustuen vaihtoehtoiset laskelmat, joissa oletettiin pysyvästi matalat korot. Jos korot ja osaketuotot olisivatkin pysyvästi 2,9 prosenttiyksikköä oletettua alempia, kestävyysvaje pahenisi ja valtio tarvitsisi joka vuosi 8,2 % lisää tuloja sen paikkaamiseksi, kun VM:n perusuralla luku olisi ollut 3,6 %. Jos korkotuotot olisivat alhaisia mutta osaketuotot eivät, luku olisi 4,1 %.[11] Haaparanta vastasi PT:n blogissaan kriittisesti näihin laskelmiin.[12]

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö Sosten pääekonomisti Jussi Ahokkaan mukaan VM:n kestävyysvajelaskelmat sisältävät todella paljon oletuksia, joita on todella vaikea perustaa mihinkään.[6] Ahokkaan mukaan VM:n viestinnässä ei tuoda tarpeeksi selväksi sitä, että kestävyysvajeesta voitaisiin laskea tuhansia eri skenaarioita.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sammeli Heikkinen: Miksei nosteta veroja? Talouspaneeli arvioi, että veronkorotus olisi leikkauksia terveempi taloustoimi. Vihreä Lanka vihrealanka.fi. Viitattu 26.1.2016.
  2. a b Julkisen talouden alueellinen merkitys, Jukka Hytönen, Työ- ja elinkeinoministeriö, 2/2012
  3. a b Mitä yhteistä on palovakuutuksella, ilmastonmuutoksella ja julkisen talouden kestävyysvajeella?, Jukka Pirttilä, Palkansaajien tutkimuslaitos, 2008
  4. a b c Miksi kestävyysvajelaskelmat eroavat toisistaan? Hoito- ja hoivamenoista tehtyjen oletusten vaikutus tuloksiin, Jan Klavus & Jenni Pääkkönen, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, 3/2014
  5. a b Julkisen talouden kestävyyslaskelmista, Professori Pertti Haaparanta, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, 1/2011
  6. a b c VM laskee Suomen kestävyysvajeen – ”Siinä on todella paljon oletuksia, joita on todella vaikea perustaa mihinkään” kansanuutiset.fi. Viitattu 3.2.2019.
  7. Kestävyysvajeella perustellaan vyön­kiristystä, mutta perustuuko se oikeisiin oletuksiin? Tästä ekonomistien kiistassa on kyse hs.fi. Viitattu 8.3.2019.
  8. Jan Hurrin kommentti: Ministeriö torjuu kestävyyslaskelmiensa kritiikin is.fi. Viitattu 8.3.2019.
  9. Kiista koroista ja kestävyysvajeesta: Miksi alhaiset korot tekevät kestävyysvajeen ongelmalliseksi ohjenuoraksi mustread.fi. Viitattu 13.3.2019.
  10. Julkisen talouden haasteet pitkällä aikavälillä – julkisen talouden kestävyys valtiovarainministeriön näkökulmasta, Tuomas Sukselainen, Suomen valtiovarainministeriö, 2/2011
  11. a b Tutkijat: Kestävyysvaje pahenee matalien korkojen maailmassa VM:n arviotakin pahemmaksi Helsingin Sanomat. 13.3.2019.
  12. a b Julkisesta velasta on hyötyä labour.fi. Viitattu 15.3.2019.
  13. The sustainability of fiscal policy: new answers to an old question, Blanchard, Chouraqui, Hagemann, Sartor, OECD Economic Studies, 1990
  14. Kestävyysvaje johtaa talouspolitiikan harhapoluille Talous & Yhteiskunta 1/2019. Palkansaajien tutkimuslaitos. Viitattu 4.3.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]