Valosaaste

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Valosaaste on tarpeettomasta, liian voimakkaasta, häiritsevästä tai haitallisesta keinovalosta käytetty nimitys. Auringonvalon ei yleensä katsota olevan valosaastetta, vaikka se heijastuisi häiritsevästi tai aiheuttaisi häikäisyä. Valosaaste on ihmisen aiheuttamaa ja tulee teiden lamppujen ja asutusten valoista.

Valosaasteen määrä on kasvanut 1900-luvun aikana runsaasti, kun teiden ja asutusten määrä on kasvanut. Siitä on seurannut monia haittoja, ja esimerkiksi öisen tähtitaivaan tarkkailu kaupunkialueilla on nykyään vaikeaa. Valosaasteella on myös terveysvaikutuksia, ja se vaikuttaa eläinten käyttäytymiseen. Ihmisillä se aiheuttaa unettomuutta ja hormonihäiriöitä, sillä pienikin valo estää öisin erittyvän melatoniinin tuotantoa. Myös eläinten hormonitoiminta häiriintyy valosaasteesta, ja etenkin öisin liikkuvat eläimet eksyvät helposti keinovalojen takia. Valosaasteen torjunnassa keskeinen tekijä on keinovalon käytön rajoittaminen vain erityisen tarpeellisiin kohteisiin. Lisäksi valo kannattaa pyrkiä suuntaamaan alaspäin, jotta valo ei siroaisi taivaalle.

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Méxicon öinen taivas, jota valosaaste valaisee.

Valosaasteelle ei ole olemassa vakiintunutta määritelmää, mutta yleensä valosaasteeksi kutsutaan muualle kuin aiottuun kohteeseen suuntautuvaa keinovaloa, joka on lisäksi joko häiritsevää tai haitallista. Valosaaste on siis keinovalaistusta, joka ei ole ehdottoman välttämätöntä ihmisen toiminnalle eikä rajaudu pelkästään haluttuun kohteeseen vaan suuntautuu tai heijastuu myös muualle. Lisäksi valosaaste on usein häiritsevän voimakasta. Valosaasteeksi lasketaan usein vain yöaikainen keinovalo, sillä päivisin keinovalo ei ole niin häiritsevää.[1]

Valosaasteella on erilaisia muotoja, joista yksi on häikäisy, joka vaikeuttaa ympärillä olevien kohteiden havaitsemista. Häikäisyongelmat ovat yleisimmällään päivisin auringonvalon takia, mutta auringonvalon aiheuttamaa häikäisyä ei lasketa valosaasteeksi. Valosaasteeksi luetaan myös väärään paikkaan suuntautuva valo, kuten makuuhuoneeseen loistavat katuvalot. Hohdevaloksi puolestaan kutsutaan valosaastetta, joka syntyy useiden valolähteiden vaikutuksesta taivaalle.[1]

Lähteet ja laajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä maapallon valosaastetta kuvaava kartta perustuu sääsatelliittiohjelma DMSP:n tietoihin.

Valosaasteen määrä on todennäköisesti lisääntynyt 1900-luvun aikana nopeammin ja levinnyt laajemmalle kuin mikään muu ympäristökuormituksen muoto. Määrään arvioidaan kasvaneen vielä 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun aikana suunnilleen kuusi prosenttia vuodessa. Kyseessä on kuitenkin epävarma arvio, ja erot eri paikkojen välillä voivat olla suuriakin.[2]

Suurimpia valosaasteen aiheuttajia ovat liikenne, asutus ja palvelut, ja kaupunkien hohdevalo voi loistaa jopa satojen kilometrien päähän. Maaseudulla kasvihuoneet ovat paikallisia suuria valolähteitä. Merillä merkittäviä valonlähteitä ovat kalastuslaivastot ja öljynporauslautat. Korkeiden rakennelmien merkkivalot ovat usein suunniteltu näkymään kauas. Ihmiset tuottavat lisäksi valoa, jota ei ihmissilmä näe, mutta joka saattaa vaikuttaa muihin eläimiin.[2]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen toiminta ja terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläinen tähtitaivas kaupunki- ja maaseutuympäristössä.

Tähtitieteen harrastajat ja tähtitieteilijä ovat huomioineet valosaasteen lisääntymiseen jo varhain, sillä hohdevalo häiritsee taivaankappaleiden tarkastelua. Tavallisilta kaupunkilaisilta tähtitaivas on osittain jo kadonnut näkyvistä, sillä noin puolet eurooppalaisista asuu alueella, jossa Linnunrataa ei pysty näkemään paljain silmin.[2] National Park Servicen mukaan kaupunkien valot häiritsevät vielä yli 300 kilometrin päässä tähtien tarkkailua. Observatorioiden rakentamisessa joudutaankin ottamaan huomioon valosaasteen vaikutukset.[3] Jotkut tähtitieteen harrastajat mittaavat valosaasteesta koituvaa häiriötä Bortlen asteikolla.[4]

Valosaaste vaikuttaa myös ihmisten terveyteen, sillä se voi lisätä unettomuutta ja muuttaa hormonitasapainoa.[2] Käpyrauhasesta yöllä erittyvä melatoniini laskee kehon lämpötilaa ja vireyttä. Lisäksi se virittää ihmisen sisäistä kelloa. Jo heikkotehoinen valo vähentää melatoniinin tuotantoa, ja yli yhden luksin valo voi tyrehdyttää sen kokonaan. Melatoniini pitää lisäksi kurissa esimerkiksi estrogeeniä, jonka liikaeritys lisää riskiä sairastua rintasyöpään. Öisen valosaasteen onkin epäilty lisäävän myös rintasyöpäriskiä.[5]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärpäsiä 60 watin lampun ympärillä.

Valosaasteen vaikutus ekosysteemiin lienee suurempi päiväntasaajalla kuin maapallon pohjois- ja eteläosissa, missä eliöt ovat tottuneet pimeän ja valoisan ajan suureen luontaiseen vaihteluun. Kasveihin valosaasteen vaikutus on todennäköisesti melko pieni, sillä valosaaste on liian heikkotehoista. Se voi silti periaatteessa myöhästyttää lehtipuiden valmistautumista talveen. Eläinten hormonitoimintaan valosaasteella on samantapaisia vaikutuksia kuin ihmisillä.[6]

Valosaaste voi aiheuttaa paikallisia ongelmia eri eliölajeille ja niiden liikkumiselle.[7] Esimerkiksi hiekkarannalla kuoriutuvat kilpikonnanpoikaset suunnistavat yöllä merta kohti avoimesta taivaanrannasta näkyvän valon avulla. Valosaaste saa kuitenkin kilpikonnanpoikaset eksymään kohti kaupunkia, vaikka niiden pitäisi pikaisesti päästä mereen.[8] Tähtien mukaan suunnistavat linnut voivat myös eksyä reitiltään keinovalojen vuoksi ja törmäillä korkeisiin rakennuksiin ja mastoihin. Yksittäinen valaistu korkea piippu tai rakennus voi aiheuttaa yhdessä yössä tuhansien lintujen kuoleman. Valosaaste voi kuitenkin myös hyödyttää toisia eläimiä, kuten hämärässä saalistavia petoeläimiä. Saaliseläimien piiloutumista se kuitenkin vaikeuttaa.[7]

Valot houkuttelevat hyönteisiä, joita öisin pyörii valonlähteiden ympärillä. Eräät lepakkolajit ovat oppineet saalistamaan katuvalojen lähistöllä lentäviä hyönteisiä.[9] Valosaaste on todennäköisesti vaikuttanut myös kiiltomatojen harvinaistumiseen, sillä ne viestittävän valolla pariutumishalustaan, mutta valosaaste estää signaalien havaitsemisen.[8]

Energiahukka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valosaasteen takia taivaalle karkaa runsaasti valoa. Maailmassa menee valosaasteen takia hukkaan miljardien eurojen arvosta energiaa joka vuosi.[10] Valosaasteen tuottamiseenkin kulutetaan jatkuvasti energiaa, mistä syntyy kasvihuonekaasuja ja muita päästöjä.[2]

Torjunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tällaisessa katulampussa on pyritty vähentämään valon karkaamista ylös ja sivuille.

Valosaasteen tärkein torjuntakeino on keinovalon käyttäminen vain, kun se on ehdottoman tarpeellista. Mainos- ja tievalot autioilla kaduilla tai palamaan unohdetut valot ovat usein tarpeetonta valonkäyttöä. Hämäräkytkinten, liiketunnistimien ja ajastinten avulla valonkäyttöä voi rajoittaa myös silloin, kun valoja ei muisteta tai pystytä sammuttamaan.[2] Periaatteessa yksinkertaisin tapa vähentää valosaastetta onkin sammuttaa valot, kun niitä ei tarvita. Valosaastetta voidaan lisäksi vähentää tarkasti kohdistetuilla valoilla, jotka eivät suuntaa valoa turhaa ympäristöönsä.[11] Lamput, jotka päästävät valoa myös vaakatason yläpuolelle, synnyttävät eniten valosaastetta. Tällaisia lamppuja ovat suurin osa tievaloista. Suunnatuilla ja suojatuilla lampuilla pystyy ehkäisemään valon siroamisen taivaalle.[8]

Valosaasteen rajoittamiseen on olemassa myös jonkun verran lainsäädännöllisiä toimia. Ensimmäinen valtiollinen laki valosaasteen vähentämiseksi astui voimaan Tšekissä vuonna 2002. Alueellisia lakeja on lisäksi ainakin Italiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Kanariansaarilla on ollut valosaasteen rajoittamiseen tähtäävä laki voimassa jo vuodesta 1988. Suomessa ei ole asiasta konkreettista lainsäädäntöä, vaikka valosaaste mainitaankin ympäristönsuojelulaissa ympäristöä pilaavana tekijänä.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lyytimäki, Jari: Unohdetut ympäristöongelmat. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-968-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lyytimäki, s. 60–61
  2. a b c d e f Valosaaste ymparisto.fi. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 20.1.2013.
  3. Lenahan, Marie: What is Light Pollution? National Geographic. National Geographic Society. Viitattu 20.1.2013. (englanniksi)
  4. Bortle, John E.: The Bortle Dark-Sky Scale Sky & Telescope. New Track Media. Viitattu 20.1.2013. (englanniksi)
  5. Lyytimäki, s. 69.
  6. Lyytimäki, s. 72–73.
  7. a b Lyytimäki, s. 74–75.
  8. a b c Kettunen, Niko: Valosaaste uhkaa jo terveyttä HS.fi. 4.12.2012. Sanoma company. Viitattu 20.1.2013.
  9. Lyytimäki, s. 77.
  10. Lyytimäki, s. 64.
  11. Lyytimäki, s. 78–80.
  12. Lyytimäki, s. 82–83.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]