Katuvalo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uuden- ja vanhantyylinen katuvalo.

Katuvalot tai tievalot ovat tien viereen pystytettyjä valaisimia, joita pidetään päällä hämärän ja pimeän aikaan. Teiden ohella voidaan valaista myös muita kohteita, kuten rakennusten julkisivuja, puistoja, mainoksia ja muistomerkkejä. Katuvalaistuksen tarkoituksena on parantaa asuinalueiden yleistä turvallisuutta ja viihtyisyyttä, kohentaa liikenneturvallisuutta ja vähentää pimeän ajan onnettomuuksia. Lampputyypeistä nykyään ovat käytössä lähinnä elohopea-, monimetalli-, suurpainenatrium- ja pienpainenatriumvalaisimet. Lamput voidaan kiinnittää pylväiden, varsien tai vaijerien avulla. Etenkin maaseudulla puisten valaisinpylväiden välissä kulkee sähkö- ja puhelinlinjoja.[1]

Tievalaistuksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1860-luvun katuvalaisin. Helsingin Sofiankadun katumuseo.
Katuvalo

Katuvalaistusta on ollut suurkaupungeissa jo vuosisatoja. Lontoon pormestari Sir Henry Barton antoi vuonna 1417 määräyksen, että pyhäinpäivästä kynttilänpäivään tuli ripustaa lyhtyjä valaisemaan pimeitä talvi-iltoja.[2] Pariisissa valaistuksesta määrättiin ensimmäisen kerran vuonna 1524.[3] Asukkaiden tuli pitää valot palamassa kaikissa kadunvarren ikkunoissa.[3] Vuonna 1668 Lontoon katuja korjattiin ja asukkaita muistutettiin, että heidän tulee ripustaa lyhdyt ulos iltaisin. Vuonna 1690 määrättiin ripustamaan lyhty ulos pimeän tultua joka ilta mikkelinpäivästä (29. syyskuuta) jouluun.[4] Kaupunginvaltuusto määräsi vuonna 1716 kaikkien talollisten, joiden talot olivat tien, kujan tai kulkutien varrella, ripustamaan yhden tai useampia lyhtyjä ulos pimeinä iltoina.[3] Tulen piti palaa iltakuudesta yhteentoista yhden šillingin sakon uhalla.[3]

Öljylamppujen jälkeen tulivat käyttöön kaasulamput. Ensimmäiset kaasulyhdyillä varustetut katuvalot sytytettiin Lontoon Pall Mallilla 28. tammikuuta 1807. Vuonna 1812 syntyi maailman ensimmäinen kaasuyhtiö, kun parlamentti myönsi toimiluvan London and Westminster Gas Light and Coke Company:lle.[5] Kaasuvalot suljettiin aina lasin sisälle, jotta tuuli ei sammuttaisi liekkiä, ja ne sytytettiin useimmiten käsin. Kaasuvalaistus levisi nopeasti muihin maihin: Yhdysvalloissa ensimmäinen valaistu kaupunki oli Baltimore vuonna 1816, ja Pariisi sai kaasuvalot vuonna 1820.[5] Marraskuun 14. päivänä vuonna 1860 sytytettiin Helsingissä ensimmäiset kaasuvalolyhdyt nykyisen Ruotsalaisen Teatterin edustalla.[6]

Sähkön tulo mullisti kaiken myös tievalaistuksen saralla. Ensimmäiset sähkövalot keksi venäläinen insinööri Pavel Jablotškov, joka kehitti vaihtovirralla toimivat "Jablotškovin kynttilät" vuonna 1876. Jablotškovin kynttilät olivat mekanismiltaan yksinkertaisia, halpoja ja kaasulamppuja huomattavasti kirkkaampia, ja ne toivat sähkövalaistuksen suuren yleisön tietoisuuteen.[7] Vuonna 1879 Thomas Edison kehitti kuuluisan hehkulamppunsa, ja avasi muutamaa vuotta myöhemmin Manhattanilla maailman ensimmäisen sähkövoimalaitoksen, joka tuotti sähköä 800 hehkulampulle.[8] 1880-luvulla Helsinki ja Tampere seurasivat maailmanluokan kaupunkien jalanjälkiä hankkimalla ensimmäiset sähkövalot kaduilleen. Ensimmäiset katuvaloissa käytetyt lamput olivat hehkulamppuja, jotka toimivat siihen aikaan tarjotulla tasavirralla.[8]

Hehkulamppuja ehdittiin käyttää katuvaloissa monta vuosikymmentä, kunnes parempia vaihtoehtoja tuli tarjolle. 1930-luvulta lähtien ehdittiin kokeilla kahta eri tekniikkaa, elohopealamppuja ja loisteputkia, ja siirryttiin samalla vaihtovirran käyttöön. Molemmat olivat tehokkaampia ja vähemmän ylläpitoa vaativia kuin himmeät hehkulamput. Kompaktimmat elohopealamput jäivät voitolle, ja 1950-luvun jälkeen niitä asennettiin suuria määriä.

Pienpainenatriumlamppujen kehittely alkoi 1920-luvulla, ja ensimmäiset natriumkatulamput saatiin käyttöön Alankomaissa ja Lontoossa vuonna 1932.[2] Viime vuosina elohopealamppuja on alettu korvata Suomessa pienpainenatriumlampuilla niiden paremman energiatehokkuuden vuoksi. Käytännössä saavutettu energiansäästö on jäänyt melko vaatimattomaksi, koska vanhat lamput on korvattu aiempaa kirkkaammilla malleilla[9].

Hyödyt ja haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valaisinmalli, joka päästää valoa karkaamaan ja aiheuttaa valosaastetta...
...toisin kuin malli, jossa kuvun alareuna peittää polttimon.

Tievalaistus parantaa asuinalueiden yleistä turvallisuutta ja viihtyisyyttä ja vähentää pimeän ajan onnettomuuksia noin 30 prosenttia. Se tuottaa myös kustannussäästöjä onnettomuuksien vähentymisen ja matka-aikojen lyhentymisen kautta, kun ajonopeudet ovat lähellä päiväajan tasoa. Rakennusten julkisivujen, monumenttien ja patsaiden valaiseminen puolestaan korostaa niiden historiallista ja taiteellista arvoa ja lisää katujen viihtyisyyttä.[10][11]

On myös perusteita katuvalaistuksen laajentamista vastaan. Ne aiheuttavat niin kutsuttua valosaastetta, joka haittaa muun muassa tähtien tarkkailua ja saattaa sekoittaa kasvien vuosirytmin ja muuttolintujen lennon. Yöaikainen ikkunasta sisään tuleva valo voi myös häiritä ihmisten unta. Valosaastetta voidaan vähentää valaistuksen oikeanlaisella suunnittelulla ja valaistustarpeen uudelleen harkinnalla. Valoa ei pääse karkuun taivaalle, jos katuvalojen ylin valosäde ulottuu viisi astetta horisontin alapuolelle.[12] Astronomien teleskooppien ja observatorioiden lähellä on suositeltu käytettäväksi vain pienpainenatriumlamppuja. Koska pienpainenatriumlamput tuottavat vain yhden aaltopituuden valoa, on esimerkiksi taajaman valaistus suhteellisen helppo suodattaa asianmukaisilla laitteilla pois näkyvistä.[13]

Katuvalojen pylväät voivat olla riski liikenneturvallisuudelle, jos niiden törmäysominaisuudet auto-onnettomuuksissa ovat huonot. Nykyään käytetään jäykkien pylväiden ohella turvallisempia pysäyttäviä ja taipuvia pylväitä, jotka törmäyksessä murtuvat tai katkeavat. Jälkimmäiset eivät kuitenkaan sovi tiiviisti rakennetulle kaupunkialueelle, jossa pylvään katkeaminen saattaisi aiheuttaa lisävahinkoja taloille tai ihmisille.[10]

Hankinta ja ylläpito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tievalaistus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valaistuksen rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa valtio on vastuussa yleisten teiden valaistuksen hankinnasta, jos valaistusta pidetään tarpeellisena liikenneturvallisuuden, alueen muun valaistuksen tai varustelun kannalta.[14] Valtion tienpitoviranomaisena toimii Liikennevirasto, joka on liikenneministeriön hallinnonalalla toimiva virasto.[15] Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset huolehtivat alueidensa teiden kunnosta ja lupa-asioista.lähde?

Liikennevirasto omistaa valaistuksen valta- ja kantateillä.[16] Seutu- ja yhdysteiden valaistuksen omistaa joko Liikennevirasto tai kunta, riippuen siitä, pitääkö Liikennevirasto valaistusta tarpeellisena vai ei. Työnjako tievalaistuksen suhteen perustuu Suomen Kuntaliiton ja Liikenneviraston solmimaan periaatesopimukseen.[16] Kunta voi rakentaa valaistuksen Liikenneviraston luvalla, jos kunta haluaa korkealuokkaisemman tai laajemman valaistuksen kuin mitä on Liikenneviraston ohjeiden mukaan tarpeen.[16]

Vuonna 2005 tievalaistuksen rakentaminen Suomessa maksoi 2+2-kaistaisilla teillä 60 000–77 000 euroa, kaksikaistaisilla teillä 55 000–72 000 euroa ja kevyen liikenteen väylillä 35 000–45 000 euroa kilometriltä, kun käytettiin metallipylväitä ja maakaapelia. Jos valaistus rakennettiin puupylväiden varaan ja käytettiin ilmajohtoja, se maksoi kaksikaistaisilla teillä 20 000–35 000 euroa ja kevyen liikenteen väylillä 18 000–35 000 euroa kilometriltä.[17]

Valaistuksen ylläpito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katuvalojen ylläpidosta, parantamisesta ja uusimisesta huolehtii Suomessa tien omistaja, eli yleisten teiden kohdalla valtio tai kunta.[14] Valtio voi rahallisesti avustaa kunnan omistaman valaistuksen ylläpitoa, jos se katsotaan liikenneturvallisuuden kannalta tarpeelliseksi[14] Yksityisten teiden tienpitovelvollisuus, johon luetaan kuuluvaksi myös tievalaistus, on tieosakkailla.[18]

Tiehallinto pyrkii tarkastamaan omistamansa yli 20 vuotta vanhat valaisimet ja saneeraamaan ne esimerkiksi silloin, kun valaistusteho on liian alhainen, valaisimien energiankulutus on korkea tai käyttöikä lyhyt verrattuna moderneihin lamppuihin tai jos tietä levennetään tai siirretään.[16] Liikenneviraston tavoitteena on uusia tievalaisimet viimeistään 30 vuoden iässä, mutta kunnilla tämä vuosiluku vaihtelee. Esimerkiksi Turussa vaihtoväli on 40 vuotta.[19] Kunnilla on usein valtiota vähemmän rahaa käytettävissään, mikä näkyy vanhempana valokantana.[19] Vuonna 2004 tievalaistuksen käyttö ja kunnossapito eli valaisimien tarvitsema energia ja huolto maksoivat kaksikaistaisilla valtateillä 1900–4300 euroa kilometriltä ja kevyen liikenteen väylillä 1200–1900 euroa kilometriltä.[17]

Katuvalaisimen lampun elinkaari on kahdesta neljään vuoteen valaisintyypistä riippuen. Esimerkiksi Helsingissä vaihdetaan vuosittain noin 25 000 katulamppua, kun niitä on pääkaupunkiseudulla yhteensä 79 000.[20]

Tievalaistus ulkomailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isossa-Britanniassa valtaosan katuvaloista omistaa paikallishallinto. Britanniassa on noin 7,6 miljoonaa tievalaistusyksikköä, joihin lasketaan mukaan katuvalot ja valaistut kyltit, ja sektorin arvoksi on määritelty noin 450 miljoonaa puntaa vuodessa. Tästä summasta 40 prosenttia kuluu energia- ja palvelumaksuihin julkiselle sähkönjakeluyhtiölle, ja vuotuisesta taseesta 70 prosenttia käytetään ylläpitoon ja loput uusiin projekteihin.[21]

Australiassa katuvalaistuksen omistaa paikallishallinto (local councils). Palvelut tuottavat erilaiset jakeluyhtiöt, ja ostajan eli paikallishallinnon ja palveluntuottajan välisestä yhteydestä vastaavat alueelliset säätelyviranomaiset (State and Territory electricity regulators). Australiassa on 1,94 miljoonaa katuvaloa, jotka vuodessa käyttävät 1,035 GWh sähköä (0,57 prosenttia Australian kokonaissähkönkulutuksesta) ja maksavat 210 miljoonaa dollaria.[22]

Yhdysvalloissa tievalaistuksen hankinnasta ja ylläpidosta vastaa kunnan- tai kaupunginhallitus, joiden alaisuudessa on erilaisia valaistusjärjestelmiä. Esimerkiksi Sacramentossa valaistus rahoitetaan omaisuusverosta otettavalla osuudella, ja San Diegossa kaupungin valaistuspiirit voivat maksaa ylimääräistä maksua, jos ne haluavat omaan kaupunginosaansa lisää katulamppuja.[23][24]

Valojen ohjaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Öisiä katuvaloja.
Langattomalla älyohjauksella ohjattavia katuvaloja Varkauden Niittykadulla.

Katuvalot on tavallisesti ryhmitelty alueittain tietyn kokoisiksi katuvalopiireiksi.[25] Kullakin katuvalopiirillä on oma katuvalokeskuksensa, josta löytyvät piiriä koskevat ohjaustiedot. Ohjaustietojen mukaan lamput syttyvät ja sammuvat joko hämäräkytkimenä toimivien valokennojen ohjaamina tai ajastetusti.[26] Esimerkiksi Helsingissä automaattiohjatut katuvalot palavat yhteensä noin 4000 tuntia vuodessa ja pimeimpään vuodenaikaan 17 tuntia vuorokaudessa.[20]

Tievalaistuksen ohjaustapa riippuu muun muassa valaistavan alueen tyypistä ja suuruudesta ja käytettävissä olevasta teknologiasta. Pienillä, erillisillä alueilla voidaan käyttää paikallisohjausta, jossa valot palavat hämäräkytkimen ja kellon mukaan. Suuremmilla alueilla yksinkertainen ohjaustapa oli ketjuttaminen, jossa valokeskukset yhdistettiin sarjakytkennöin ohjauskaapelien välityksellä. Ongelmaksi muodostui tällöin paikallisen häiriön leviäminen laajaksi sarjakytkennän kautta. Yhtenäisillä alueilla käytetään keskitettyä ohjausta, josta on kehittynyt ulkovalaistuksen yleisin ohjaustapa Suomessa. Uusimmaksi ohjaustavaksi on teknologian kehittymisen myötä tullut langaton, älykäs valo-ohjaus.[11] Katuvalojen ohjaus- ja valvonta toteutetaan esimerkiksi Internetin tai jonkun erillissovelluksen kautta käytettävän palveluratkaisun avulla. Palveluratkaisuun on lisättävissä myös katuvalojen korjauksesta vastaavan huoltohenkilöstön mobiili työnohjaus[27].

Nykyaikaisten katuvalokeskuksien ohjaus on toteutettu logiikoilla, jotka ovat yhteydessä keskusvalvomoon GPRS-, GSM- tai radioyhteydellä.[11][28] Katuvalokeskuksessa oleva ohjauslaite liikennöi valaisinkohtaisten ohjaimien kanssa joko langattomasti radiotaajuudella (RF) tai sähkönsyöttökaapeleiden kautta (PLC, Power Line Communication). Langattomassa tietoliikenteessä käytetään yleisimmin ZigBee protokollaa. Keskusvalvomoon välittyy mittaustieto käytetystä sähköstä ja vikatilannetieto esimerkiksi katuvalopiirin alueelta palaneiden lamppujen määrästä.[28] Keskusvalvomosta käsin voidaan toteuttaa tarvittavat katuvalojen pakko-ohjaukset ja valotehojen säädöt.[28] Nykyaikaiset keskusvalvomot esittävät katuvalojen tilatiedot ja toimintakunnon reaaliajassa karttapohjalla.[29] Keskusvalvomoratkaisut ovat selainpohjaisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat valvonta- ja ohjaustoimenpiteet paikkariippumattomasti selaimella tai etänä matkapuhelimella.[28]

Hämäräkytkimet voivat sijaita joko katuvalokeskuksessa tai lampuissa itsessään. Katuvaloja ei aina pidetä kustannussyistä päällä koko hämärää aikaa, vaan ne saatetaan sammuttaa, lamppujen valotehoa laskea jännitteenalennuksella tai valaisinkohtaisilla ohjaimilla. Nopeasti yleistyvät LED katuvalaisimet mahdollistavat valaistustehon portaattoman säädön. LED katuvalaisimia säätävät ohjaimet on sijoitettyna joko valaisinpylväiden tai valaisimien sisään. Valaisimien sisään asennettavat ohjaimet ovat joko erillisiä ohjauslaitteita tai älykkäitä teholähteitä, joissa on yhdistetty valaisimen teholähde (LED Driver) ja valaisinkohtainen ohjain yhdeksi laitteistoksi. Modernit tievalaistusjärjestelmät pystyvät keräämään tietoa auringon ja kuun antamasta valosta, ajoradan luminanssista, säätilasta ja liikenteen määrästä ja niiden perusteella tarvittaessa himmentämään tai sammuttamaan katuvaloja. Järjestelmät pystyvät myös tarkkailemaan kalusteiden olotilaa ja jäljellä olevaa käyttöikää.[11][29] Tievalaisimen palaminen keskellä päivää saattaa joskus tarkoittaa sitä, että valokennon toiminnassa on jokin häiriö. Vaihtoehtoisesti se saattaa tarkoittaa myös sitä, että jonkin katuvalokeskuksen alueella ollaan tekemässä rutiinitarkastusta. Koko alueen lamput kytketään tällöin päälle, jotta nähtäisiin, mitkä lamput ovat palaneet. Erilliskäynnein näitä vaihtoja ei tehdä.[30]

Valaistussuunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koristeellisia valaisimia aukiolla.

Valojen sijoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katuvalaistuksen sopivan sijoituksen tarkoituksena on liikenneturvallisuuden, ajomukavuuden ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden parantaminen. Huomioon otetaan myös viihtyisyys ja ympäristövaikutukset. Katuvalot voidaan sijoittaa tien toiselle tai molemmille reunoille tai tien keskelle. Ne voidaan kiinnittää pylväillä, varsilla tai vaijeriripustuksella poikki- tai pitkisuuntaisesti katuun nähden. Erityistä valosuunnittelua vaativat taso- ja kiertoliittymät, sillat ja tunnelit. Kaupungeissa otetaan huomioon alueiden arkkitehtoninen luonne, maamerkit, puistot, päänäköalat ja yöajan toiminnot. Pääsisääntuloteiden portit valaistaan näyttävästi.[10]

Katulamppujen välimatka on 25 metriä.

Valaisintyyppien valinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valaisimet voidaan jakaa eri tyyppeihin esimerkiksi käyttötarkoituksen, lampputyypin, rakenteen, asennustavan tai valonjako-ominaisuuksien mukaan. Valaisimen käyttötarkoituksena voi olla valaista katua, liikennemerkkiä, tunnelia, siltaa tai aukiota, jolloin valaisintyyppi tulee valita sopivasti. Joskus tarkoituksenmukaista on käyttää valonheitintä tai epäsuoran valaistuksen kalustetta. Rakenteella tarkoitetaan suljettua tai avointa lamppua, ja asennustavalla pylväs-, varsi-, vaijeri- tai pinta-asennusta.[10]

Lampputyypeistä nykyään ovat käytössä lähinnä elohopea-, monimetalli-, suurpainenatrium- ja pienpainenatriumvalaisimet. Elohopea- ja monimetallilamput tuottavat valkoista valoa, suurpainenatriumlamput oranssia valoa ja pienpainenatriumlamput keltaista valoa. Värillä on merkitystä lähinnä ympäristön viihtyisyyden ja vähäisemmässä määrin havaitsemisen, häikäisyn ja opastamisen kannalta. Hehkulamppuja käytetään ainoastaan valo-ohjauksessa.[11]

Menetelmiä valon tuottamiseksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katuvalaisimissa käytetään nykyään lähinnä purkauslamppujen ryhmään kuuluvia lamppuja. Purkauslamput ovat tehokkaita valontuottajia. Nämä lamput tarvitsevat toimiakseen erillisen virranrajoittimen eli kuristimen ja usein myös sytyttimen, joka sytyttää lampun usean kilovoltin jännitepiikillä.

Elohopeavalaisimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elohopealamppu eli elohopeahöyrylamppu on perinteinen purkauslampputyyppi. Se on Suomen teillä yhä hyvin yleinen. Se tuottaa valkoista, aavistuksen verran sinertävää valoa. Elohopealamput ovat hankintakustannuksiltaan edullisimpia purkauslamppuja. Niiden energiatehokkuus 50 luumenia wattia kohti on vaatimaton muihin purkauslamppuihin verrattuna[31][32]. Lisäksi ne menettävät merkittävästi valotehoaan kestoikänsä aikana.[33] Elohopealamppujen käyttöikä on noin kolme vuotta[34].

Elohopeavalaisimia ei enää asenneta uusiin tievalaistuskohteisiin. Vanhatkin valaisimet poistuvat käytöstä lähivuosina, sillä EuP-direktiivin myötä elohopeahöyrylamppujen myynti loppuu vuonna 2015.

Monimetallivalaisimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monimetallilamppu eli metallihalogeenilamppu on toimintaperiaatteeltaan lähes identtinen elohopealampun kanssa, mutta eroaa siitä siten, että kaasuseokseen on lisätty elohopean lisäksi muitakin aineita. Lampputyypin tuottama valo on puhtaamman valkoista kuin elohopealampussa. Monimetallilamppujen energiatehokkuus 100 lumenia/watti on purkauslamppujen keskitehoa [35][36]. Hinnaltaan ne ovat muita purkauslamppuja kalliimpia[37]. Monimetallilamppujen käyttöikä on noin kaksi vuotta[38].

Monimetallilamppuja ei tavallisesti käytetä maanteiden valaisuun. Niitä voidaan käyttää haluttaessa valkoista valoa ja hyvää värintoistoa esimerkiksi kaupunkikeskusten, piha-alueiden, julkisivujen, monumenttien ja aukioiden valaisemisessa.[11]

Natriumvalaisimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähikuva natriumvalaisimesta.

Natriumvalaisinten toiminta perustuu siihen, että natriumhöyryn avulla saadaan aikaan näkyvää värillistä valoa.[39][40] Natriumvalaisimia on kahdenlaisia:

Pienpainenatriumlamppu tuottaa kirkkaankeltaista, monokromaattista valoa. Sen energiatehokkuus 200 lumenia/watti on ylivoimaisesti paras[41][42]. Pienpainenatriumlamppuja näkee lähinnä moottoriteillä, eikä niitä enää juuri asenneta kalleutensa ja huonon värintoistonsa vuoksi. Pienpainenatriumlamppujen värintoistoindeksi on nolla, mikä tarkoittaa, että niiden valossa silmän kyky erottaa värejä on erittäin huono.[40] Valaisimien ongelmia ovat myös lampun lyhyempi käyttöikä verrattuna suurpainenatriumvalaisimiin, lampun korkea hinta ja energiankulutuksen lisääntyminen lampun ikääntyessä.[43]

Suurpainenatriumlamppu tuottaa punaisenoranssia valoa, jonka värilämpötila on tavallisesti 1900–2200 K ja värintoistoindeksi 20–25.[39]. Suurpainelamppujen värintoisto on huono eli ne vääristävät ympäristön värejä. Suurpainenatriumlamppua pidetään kuitenkin kustannustehokkaimpana tievalaisintyyppinä. Suurpainenatriumlamppujen energiatehokkuus 100 lumenia/watti on purkauslamppujen keskitehoa[44][45]. Niiden käyttöikä on noin neljä vuotta[46].

Induktiovalaisimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Induktiolampun toiminta perustuu sähkömagneettiseen induktioon ja loistelamppujen kaasupurkaukseen. Ensiokelan läpi johdettu virta saa siinä aikaan virtaa toisiokelassa, ja kaasuilmassa olevat atomit ionisoituvat, jolloin syntyy näkyvää valoa.[47] Induktiolamput kestävät pidempään kuin purkauslamput, mutta niitä käytetään hyvin harvoissa paikoissa.[48]

Induktiolampuilla on yhtä hyvä värintoistokyky kuin monimetallilampuilla ja niiden energiatehokkuus 70 lumenia/watti on 40 prosenttia parempi kuin perinteisillä elohopealampuilla[49]. Induktiolampuilla on kallis hankintahinta, mutta 15 vuoden kestoikä kompensoi asiaa[50].

LED-valaisimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LED-valaisin on uusi katuvalotyyppi, jonka käyttöä on testattu 2000-vuosikymmenen puolivälistä saakka. Poikkeuksena muille katuvalaistustekniikoille se ei ole purkausvalaisin. LED-lamput kestävät huomattavasti pidempään ja kuluttavat vähemmän sähköä kuin purkauslamput. Ne ovat myös tärinän- ja iskunkestäviä, pienikokoisia ja lähes huoltovapaita. Ongelmina ovat kuitenkin vielä tekniikan keskeneräisyys ja liian heikko valaisuteho. LED-valoja käytetään nykyisin valo-ohjauksessa, valotaideteoksissa ja yhä enenevässä määrin ulko- ja katuvalaistuksessa.

Energiansäästövalaisimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Energiansäästölampulla tarkoitetaan kaikkia sellaisia lamppuja, jotka tavanomaiseen hehkulamppuun verrattuna säästävät sähköä. Puhekielessä sillä tarkoitetaan yleensä loisteputken toimintaperiaatteella toimivaa kierrekannallista lamppua, ns. pienloistelamppua. Lamppu koostuu ohuesta ja pitkästä loisteputkesta joka on taivutettu tiiviiseen muotoon, sekä koteloidusta ohjauselektroniikasta. Lamppuja on saatavilla kahdenlaisia, kuristimella toimivia sekä integroidulla elektronisella liitäntälaitteella varustettuja jolloin kuristinta ei välttämättä tarvita. Integroidulla liitäntälaitteella saatava korkea (0,99) hyötysuhde syrjäyttänee vanhemmat kuristimeen perustuvat mallit tulevaisuudessa. Elektroninen liitäntälaite voi myös olla asennettu valmiiksi valaisinrunkoon.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuva yhdistetystä valaistus- ja sähkölinjasta Ypäjän Hevosopistolla
  2. a b History of Luminaires 2006. LandscapeOnline. Viitattu 13.6.2007. (englanniksi)
  3. a b c d Various: The Mirror of Literature, Amusement, and Instruction, No. 290: Outline of the History of Gas Lighting. 1827. Project Gutenberg. Viitattu 15. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
  4. London. A Topographical Dictionary of England (s.129-70) 1848. British History Online. Viitattu 14.6.2007. (englanniksi)
  5. a b The history of the gas light Gas-Lite Manufacturing Company. Viitattu 25. tammikuuta 2007. (englanniksi)
  6. Kaasun merkkipaaluja Helsingissä Gasum Oy. Viitattu 28.3.2011.
  7. The Jablochkoff Candle The Institution of Engineering & Technology. Viitattu 14.6.2007. (englanniksi)
  8. a b History of the Electric Power Industry Edison Electric Institute. Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  9. Jorma Ikonen: Kumpulaa valaisevat nyt suurpainenatriumlamput. Kumposti 18.5.2011.
  10. a b c d Ulkovalaistuksen tarveselvitys 2002. Suomen Kuntaliitto. Viitattu 28.3.2011.
  11. a b c d e f Tievalaistuksen suunnittelu 24.4.2006. Tiehallinto. Viitattu 20.6.2007.
  12. Yleistietoa valosaasteesta Astronetti. Viitattu 13.6.2007.
  13. Christian B. Luginbuhl: Why Astronomy Needs LPS Lightning 13.6.2003. U.S. Naval Observatory Flagstaff Station. Viitattu 13.6.2007. (englanniksi)
  14. a b c Kunnan ja valtion kustannusvastuun periaatteet maantien pidossa 2010. Suomen Kuntaliitto ja Liikennevirasto. Viitattu 28.3.2011.
  15. Laki Liikennevirastosta 2009/862 13.11.2009. FINLEX. Viitattu 28.3.2011.
  16. a b c d Tievalaistuksen toimintalinjat 10.1.2006. Tiehallinto. Viitattu 15.6.2007.
  17. a b Mitä maksaa? Tiehallinto. Viitattu 17.6.2007.
  18. Laki yksityisistä teistä 1962/358 15.6.1962. FINLEX. Viitattu 15.6.2007.
  19. a b Sini Silvàn: Valoa Turun yössä 3/2004. Auraposti. Viitattu 17. syyskuuta 2008.
  20. a b Välimäki, M.: Pimeän katulampun metsästäjät. Helen asiakaslehti, , 2007. vsk, nro 4, s. 16-19. Helsingin Energia.
  21. Highway Electrical UK Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  22. Public Lighting in Australia – Energy Efficiency Challenges and Opportunities 2005. Australian Greenhouse Office, Dept of the Environment and Water Resources. Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  23. Street Light Maintenance County of Sacramento Dept of Transportation. Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  24. Street Lights The City of San Diego Street Division. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  25. AmpLight - Street Light Control Amplex. Viitattu 17. syyskuuta 2008. (englanniksi)
  26. Katuvalojen sammuttaminen yöajaksi (viitattu 4. lokakuuta 2006)
  27. Lähdevuori, Laura: Katuvalot sammuvat myös netin kautta Tekniikka & Talous. 25.8.2009. Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  28. a b c d Ohjausjärjestelmä Suomen tievalaistuksen kapellimestarina YIT Oyj. Viitattu 28.3.2011.
  29. a b City of Oslo to Cut Streetlight Energy Costs by 30% While Increasing Roadway Safety Using Echelon Technology 6.4.2006. Echelon. Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  30. Katuvalot Vantaan kaupunki. Viitattu 28.3.2011.
  31. Juhani Sandström: Ulkovalaistus – suuria muutoksia edessä. Maarakennuspäivä 24.9.2009. http://www.mank.fi/Sandstr%F6m_Ulkovalaistus.pdf
  32. http://www.lamptech.co.uk/Documents/SO1%20Introduction.htm Kuva 3
  33. Tievalaistusta ehostetaan miljoonilla euroilla (viitattu 30. syyskuuta 2006)
  34. Juhani Sandström: Ulkovalaistus – suuria muutoksia edessä. Maarakennuspäivä 24.9.2009. http://www.mank.fi/Sandstr%F6m_Ulkovalaistus.pdf
  35. Juhani Sandström: Ulkovalaistus – suuria muutoksia edessä. Maarakennuspäivä 24.9.2009. http://www.mank.fi/Sandstr%F6m_Ulkovalaistus.pdf
  36. http://www.lamptech.co.uk/Documents/SO1%20Introduction.htm Kuva 3
  37. Juhani Sandström: Ulkovalaistus – suuria muutoksia edessä. Maarakennuspäivä 24.9.2009. http://www.mank.fi/Sandstr%F6m_Ulkovalaistus.pdf
  38. Juhani Sandström: Ulkovalaistus – suuria muutoksia edessä. Maarakennuspäivä 24.9.2009. http://www.mank.fi/Sandstr%F6m_Ulkovalaistus.pdf
  39. a b High pressure sodium lamps 1997. Pacific Gas and Electric Company. Viitattu 13.6.2007. (englanniksi)
  40. a b Low pressure sodium lamps Tri-State Generation and Transmission Association. Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  41. http://www.lamptech.co.uk/Documents/SO1%20Introduction.htm Kuva 3
  42. http://www.lamptech.co.uk/Documents/SO1%20Introduction.htm Kuva 3
  43. Christian B. Luginbuhl: Low-Pressure Sodium Issues and FAQ 8.1.2007. U.S. Naval Observatory Flagstaff Station. Viitattu 13.6.2007. (englanniksi)
  44. Juhani Sandström: Ulkovalaistus – suuria muutoksia edessä. Maarakennuspäivä 24.9.2009. http://www.mank.fi/Sandstr%F6m_Ulkovalaistus.pdf
  45. http://www.lamptech.co.uk/Documents/SO1%20Introduction.htm Kuva 3
  46. Juhani Sandström: Ulkovalaistus – suuria muutoksia edessä. Maarakennuspäivä 24.9.2009. http://www.mank.fi/Sandstr%F6m_Ulkovalaistus.pdf
  47. Korpinen, Leena (toim.) & Nurmi, Tapani: Sähkövoimatekniikkaopus – Valaistustekniikka 14.10.1998. Viitattu 28.3.2011.
  48. Elohopeahöyrylamppuja ei voida poistaa aiottua tahtia (Turun Sanomat 24. tammikuuta 2007)
  49. Juhani Sandström: Ulkovalaistus – suuria muutoksia edessä. Maarakennuspäivä 24.9.2009. http://www.mank.fi/Sandstr%F6m_Ulkovalaistus.pdf
  50. Juhani Sandström: Ulkovalaistus – suuria muutoksia edessä. Maarakennuspäivä 24.9.2009. http://www.mank.fi/Sandstr%F6m_Ulkovalaistus.pdf

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta katuvalo.