Edvard Kujala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eetvartti (Edvard) Kujala (8. maaliskuuta 1884 Ruovesi30. elokuuta 1964 Mänttä) oli suomalainen maanviljelijä, kunnallisneuvos ja sosiaalidemokraattien kansanedustaja.

Kujala syntyi Ruovedellä vuonna 1884 torppari Erkki Kujalan ja Riikka Kettusen perheeseen. Hän työskenteli nuoruudessaan maataloustöissä Ruovedellä, minkä jälkeen hän teki erilaisia sekatöitä Pietarsaaressa ja Helsingissä. Helsingistä Kujala palasi takaisin synnyinkuntaansa Ruovedelle, jossa hän elätti itsensä pienviljelijänä. Viljelyä hän jatkoi myöhemmin Pohjaslahdella, jossa Kujala toimi myös lautamiehenä sekä asutuslautakunnan sihteerinä ja asutusneuvojana.

Kansanedustajana Kujala toimi kahteen otteeseen, ensin vuosina 19291930, ja myöhemmin vuosina 19331945 edustaen Hämeen läänin pohjoista vaalipiiriä. Eduskuntatyössä Kujala oli jäsenenä talousvaliokunnassa sekä toimi laki- ja talousvaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi hän toimi neljästi presidentin valitsijamiehenä sekä Ruoveden ja Pohjaslahden kunnanvaltuustojen puheenjohtajana. Kujalalle myönnettiin vuonna 1945 yhteiskunnallisesta työstään kunnallisneuvoksen arvonimi.

Kujala avioitui vuonna 1913 Emilia Perttulan kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.