Siirry sisältöön

Jalmari Väisänen

Wikipediasta
Jalmari Väisänen
Jalmari Väisänen 1930-luvulla.
Jalmari Väisänen 1930-luvulla.
Kansanedustaja
1.8.1929–5.4.1945, 21.7.1951–28.3.1954
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Kuopion itäinen
Henkilötiedot
Syntynyt30. tammikuuta 1893
Kotka
Kuollut10. heinäkuuta 1983 (90 vuotta)
Liperi
Ammatti maanviljelijä

Hjalmar (Jalmari) Väisänen (30. tammikuuta 1893 Kotka10. heinäkuuta 1983 Liperi) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1929–1945 ja 1951–1954.[1]

Nuoruusvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väisäsen vanhemmat olivat Pieksämäessä syntynyt maanviljelijä Juho Väisänen (1861–1948) ja Lapinjärvestä kotoisin ollut Elisabeth Helenius (1862–1949).[1] Väisäset muodostivat perinteisen karjalaisen suurperheen, johon kuului parikymmentä henkeä.[2] He viljelivät Rantasalmella Voinsalmen kylässä sijainnutta Rantalan tilaa, kunnes isä osti vuonna 1916 Heposelän tilan Pälkjärven Anonniemestä.lähde?[2]

Kansakoulun ja kansanopiston[1] käynyt Väisänen lähti työväenliikkeeseen jo 1910-luvun alussa.[3] Sisällisodan aikana hän oli jonkin aikaa valkoisten vankina, mutta ei joutunut syytteeseen.[4] Vuonna 1922 Väisänen valittiin Pälkjärven kunnanvaltuustoon[5] ja 1929 hänestä tuli kansanedustaja.[1] Syksyllä 1930 äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen kannattajat vaativat neljän sosialidemokraatin eroa Pälkjärven kunnanvaltuustosta kommunistisiksi väitettyjen mielipiteiden vuoksi. Väisänen kieltäytyi eroamasta ja ilmoitti vievänsä asian oikeuteen. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja jätti tapauksen maaherra Gustaf Ignatiukselle, joka kehotti valtuustoa istumaan kokoonpanossaan vuodenvaihteeseen kestävän toimikautensa loppuun saakka.[4] Vuosikymmenen alussa Väisänen muutti oman perheensä kanssa Pörkkölän kylästä hankkimalleen maatilalle.[2] Ennen sotavuosia hän toimi myös Pälkjärven kunnanvaltuuston ja Iljalan työväenyhdistyksen puheenjohtajana.lähde?

Talvisodan päätyttyä Väisäset evakuoitiin Maaningalle. Välirauhan aikana Väisänen toimi Urho Kekkosen johtamassa Siirtoväen huollon keskuksessa, jossa hän vastasi Pohjois-Karjalan evakoiden asioista. Keväällä 1941 perhe muutti Liperiin pika-asutustilalle, josta he pääsivät jatkosodan sytyttyä palaamaan kotiinsa.[6] Rauhan tultua Väisäset asettuivat Laihian kautta jälleen Liperiin.[7] Väisänen putosi eduskunnasta kevään 1945 vaaleissa, jonka jälkeen hänet valittiin vielä yhdeksi kaudeksi vuonna 1951. Väisänen yritti paluuta kansanedustajaksi useaan otteeseen, mutta jäi valitsematta ja viljeli maatilaansa Liperissä vuoteen 1967 saakka.[1]

Väisänen oli presidentin valitsijamies 1931, 1937, 1940 ja 1943.[1] Vuoden 1962 presidentinvaaleihin Väisänen lähti Honka-liiton valitsijamiesehdokkaana, mutta Olavi Hongan luovuttua hän oli Rafael Paasion listoilla.[8] Väisänen oli Liperin kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen jäsen sekä Pohjois-Karjalan sosialidemokraattisen piirijärjestön puheenjohtaja ja kuului SDP:n puolueneuvostoon. Vuonna 1972 hänelle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvonimi.[1] Väisänen kirjoitti myös pakinoita Kansan Voimaan ja Pohjois-Karjalaan vuosina 1923–1983 nimimerkillä ”Jussinpoika”.[5]

Jalmari Väisäsen puoliso oli Josefina Pitkänen, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1920.[1]

  1. a b c d e f g h Jalmari Väisänen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 10.1.2016.
  2. a b c Väisänen, Hannu: Heposelän tilan historiaa 16.1.2021. Pälkjärven pitäjäseura. Viitattu 22.7.2025.
  3. Sos.-dem. kansanedustajaehdokkaat Kuopion läänin itäisessä vaalipiirissä. Kansan Voima, 23.6.1936, nro 68, s. 6–7. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.7.2025.
  4. a b Väisänen, Hannu: Lapuan laki 13.12.2020. Pälkjärven pitäjäseura. Viitattu 22.7.2025.
  5. a b Väisänen, Hannu: Rekiajot Kunnasniemellä 13.2.2022. Pälkjärven pitäjäseura. Viitattu 22.7.2025.
  6. Väisänen, Hannu: Kansanedustaja Jalmari Väisäsen välirauta 14.4.2024. Pälkjärven pitäjäseura. Viitattu 22.7.2025.
  7. Väisänen, Hannu: Laihialta Liperiin 2.1.2022. Pälkjärven pitäjäseura. Viitattu 22.7.2025.
  8. Soranta, Pauli: Komministeri Elis Manninen poliittisena vaikuttajana 1952–1968, s. 56–57. Pro gradu -tutkielma. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2012. Teoksen verkkoversio (PDF).