Ympäristötaloustiede
| Osa artikkelisarjaa |
| Talous |
|---|
 |
|
Haarat ja luokittelut |
Ympäristötaloustiede soveltaa taloustieteen menetelmiä ympäristönsuojelua koskeviin kysymyksiin. Tyypillisiä tutkimuskohteita ovat muun muassa ilmansaasteet, vesistönsuojelu, ympäristömyrkyt, jätteet ja ilmastonmuutos.[1] Ympäristötaloustieteeseen luetaan usein myös luonnonvarataloustiede, joka tarkastelee luonnonvarojen tehokasta hyödyntämistä.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ympäristötaloustieteen synty ajoittuu 1960-luvulle kun ympäristön tilan heikkenemiseen ja ihmisen vaikutukseen ekosysteemeissä alettiin kiinnittää laajemmin huomiota. Kenties keskeisin lähestymistapa ympäristötaloustieteen ongelmiin on perinteisesti ollut ulkoisvaikutuksien tarkastelu. Muita lähestymistapoja ovat olleet hyvinvointitaloustiede sekä kasvuteoria, ja etenkin myöhemmin taloudellisen ohjailun sääntelyn taloustiede sekä kestävä kehitys.[2]
Teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varsin tavallinen ympäristötaloustieteellinen näkemys on, että tavanomaisessa taloustieteellisessä on taipumusta jättää ympäristöongelmat ja monet muut ulkoisvaikutukset tarkastelun ulkopuolelle. Siten toiminnan kokonaiskustannukset jäävät aliarvioiduksi ja ihmisten hyvinvointi maksimoimatta. Tyypillinen ratkaisukeino on tarjota taloudellisille toimijoille kannusteita, yleensä julkisen vallan taholta, ja korjata toimintaa ulkoisvaikutukset huomioivaan suuntaan. Esimerkkejä tällaisista keinoista ovat ympäristöverot sekä päästökauppa.[2]
Ympäristötaloustiede erottuu ns. vihreästä taloustieteestä siten, ettei perinteisen akateemisen taloustieteen perusoletuksia tai menetelmiä hylätä, vaan niitä täydennetään ympäristövaikutusten huomioimisella.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Environmental Economics NBER Working Group Descriptions. National Bureau of Economic Research. Arkistoitu 9.12.2003. Viitattu 23.7.2006.
- ↑ a b David Pearce: An Intellectual History of Environmental Economics[vanhentunut linkki]. Annual Review of Energy and the Environment, Vol. 27: 57–81, Marraskuu 2002.