David Ricardo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Ricardo on sekä yhteiskuntatieteen että taloustieteen klassikko.

David Ricardo (19. huhtikuuta 1772 Lontoo11. syyskuuta 1823 Gatcombe Park) oli brittiläinen taloustieteilijä, joka kuuluu klassisen taloustieteen keskeisimpiin perustajiin Adam Smithin rinnalla. Häntä pidetään modernin taloustieteen perusteiden luojana. Ricardon käyttämät matemaattiset tutkimustekniikat ja formaalit mallit ovat olleet tärkeä esikuva nykyaikaiselle valtavirran taloustieteelle. Ricardolla oli suuri vaikutus myös Karl Marxiin, ja hän kehitti esimerkiksi ulkomaankauppaa koskevan suhteellisen edun opin, joka on taloustieteen tunnetuimpia teorioita. [1]


Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Works, 1852

Ricardo syntyi Lontoossa. Hän oli kolmas lapsi seitsemäntoista lapsen juutalaisperheessä, joka siirtyi Hollannista Englantiin juuri ennen Ricardon syntymää. Perheen juuret ovat Portugalissa. Kun Ricardo oli 14-vuotias, hän toimi isänsä kanssa Lontoon pörssimarkkinoilla. Ricardo hylkäsi perheensä ortodoksijuutalaisuuden ja meni naimisiin Anne Wilkinson -nimisen kveekarin kanssa 21-vuotiaana. Isä ei hyväksynyt sitä eikä puhunut pojalleen enää koskaan. Ricardo kiinnostui taloustieteestä luettuaan Adam Smithin pääteoksen, Kansojen varallisuus, vuonna 1799. Osakemarkkinat tekivät Ricardosta rikkaan, ja hän vetäytyi työelämästä 42-vuotiaana ja osti Gatcombe Park -nimisen tilan Gloucestershirestä. [1]

Vuonna 1819 Ricardo osti itselleen paikan Britannian parlamentista irlantilaisen Portarlingtonin kauppakaupungin edustajana. Hän säilytti edustajan paikkansa kuolemaansa (1823) asti ja kannatti vapaakauppaa ja viljatullien (corn law) mitätöimistä. Hän oli puolueista riippumaton, mutta hänellä oli vaikutusvaltaa ennen kaikkea whig-puolueen ja radikaalien keskuudessa. [1]

Ricardon ystäväpiiriin kuului James Mill (John Stuart Millin isä), joka kannusti häntä osallistumaan politiikkaan ja kirjoittamaan taloustieteestä. Muita ystäviä olivat Jeremy Bentham ja Thomas Malthus. Jälkimmäisen kanssa Ricardo kävi kirjeitse väittelyä maanomistajien asemasta ja muista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Bentham oli utilitarismina tunnetun moraalifilosofisen opin kehittäjä, ja Ricardo oli itsekin siirtynyt utilitarismin kannattajaksi jo parikymmenvuotiaana.

Ricardo kuoli tilallaan 51-vuotiaana.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ricardon pääteos on nimeltään On the Principles of Political Economy and Taxation. Se pyrkii tutkimaan kansantulon jakautumista eri yhteiskuntaluokkien kesken. Lähtökohtana oli, että maan tuotto jakautuu korkoina, voittoina ja työpalkkoina kolmelle yhteiskuntaluokalle: maanomistajille, kapitalisteille ja palkkatyöntekijöille. Kirja oli myyntimenestys. Ensipainoksen 750 kirjaa myytiin nopeasti, vaikkakin teksti on erittäin vaikeatajuista. Toinen ja kolmas painos otettiin vuosina 1819 ja 1821, ja Ricardo teki kolmanteen painokseen huomattavia luettavuuden parannuksia. Hän esittää teoksen alkupuolella oppinsa perusteet (arvoteoria ja maankorko). Kirjan keskiosa käsittelee lähinnä verotusta ja loppuosa on erilaisia selvennyksiä.[1]

Taloustieteelliset opit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienenevän tuottavuuden laki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vähenevän tuoton laki

Ricardo laati pessimistisen ennusteen, että kansantalouden kokonaisvoitot henkeä kohden tulisivat jatkuvasti pienenemään, koska tuotantoa joudutaan maataloudessa laajentamaan yhä huonommin tuottaville peltomaille. Tämä ennustus muistuttaa Thomas Malthusin väestötieteellisiä laskelmia. Malthusin tapaan Ricardo näki väestönkasvun vaarallisena. Ricardo piti vapaata ulkomaankauppaa tuottavuusongelman osaratkaisuna.

Rautainen palkkalaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetulla ”palkkojen rautaisella laillaan” Ricardo tarkoitti sitä, että työläisten palkkojen noustessa myös heidän lapsiensa lukumäärä nousee. Tämän seurauksena työnantajat voivat alentaa palkkoja, sillä työläisväestö (eli työn tarjonta) kasvaa. Suurempi väestö ja matalammat palkat tarkoittavat suurempaa köyhyyttä. Tämän nojalla Ricardo vastusti työläisten palkankorotuksia.

Tullimaksu viljan korkean hinnan syynä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian viljatullien (corn law) tarkoitus oli suojella maanomistajia ulkomaiselta kilpailulta ja nostaa heidän tuotteidensa hintoja. Lait oli säädetty Napoleonin sotien aikana, jolloin Britannian oli pakko mannermaasulkemuksen takia lisätä viljaomavaraisuutta. Lait jäivät kuitenkin voimaan Napoleonin kukistumisen jälkeenkin, koska ne hyödyttivät suuresti Britannian varakkaita maanomistajia pitämällä viljan hinnan keinotekoisen korkeana. Viljatulleja Ricardo vastusti, koska hän näki sen siirtävän resursseja talouskehityksen kannalta tärkeältä porvaristolta suurmaanomistajille. Ricardo näki maanomistajat parasiittimaisena luokkana.

Arvoteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adam Smithin tavoin Ricardo ajatteli, että tuotteissa on arvoa, joka on peräisin työstä. Ricardo pyrki välttämään Smithin kohtaamia teoreettisia ongelmia väittämällä, että tuotteen arvoon pitää laskea myös myös tuotteen valmistuksessa tarvittujen tuotteiden arvo. Yhden tuotteen arvo voidaan laskea summaamalla tuotteen valmistamiseen käytetty työaika sekä tuotteen osien valmistamiseen käytetty työaika. Myöhemmin tätä työnarvoteoriaa kehitti omaan oppiinsa sopivaksi Karl Marx.

Suhteellisen edun teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suhteellinen etu

Ricardon kuuluisin kehitelmä on hänen vapaakauppateoriansa. Teorian keskeinen argumentti on, että kansantalouden (valtion) kannattaa aina erikoistua sellaiseen tuotteeseen, jossa sillä on suhteellinen etu. Teorian mukaan kokonaistehokkuus tuotannossa on aina paras silloin, kun maat keskittyvät tuottamaan niitä tuotteita, joita niissä osataan tehdä suhteessa parhaiten.

Esimerkkinä teoriasta Ricardo käytti Englannin ja Portugalin välistä viini- ja tekstiilikauppaa. Ricardo totesi, että Portugalissa on mahdollista tuottaa sekä viiniä että tekstiilejä vähemmällä työllä kuin Englannissa. Viinin ja tekstiilien tuottamiseen vaadittava suhteellinen työmäärä on kuitenkin erilainen näissä kahdessa maassa. Portugalissa sekä viinin että tekstiilien tuottaminen on helppoa ja halpaa, mutta Englannissa viinin tuottaminen on hankalaa. Vaikka Portugalissa onkin halvempaa tuottaa tekstiilejä kuin Englannissa, on Portugalin kannalta järkevää tuottaa ylimääräistä viiniä ja vaihtaa tämä ylimääräinen viini englantilaisiin tekstiileihin. Vastaavasti Englanti hyötyy tästä kaupankäynnistä, koska se saa viiniä halvemmalla kuin tuottamalla itse oman viininsä. Molempien maiden kannattaa siis erikoistua näistä kahdesta tuotteesta siihen, jota se tuottaa suhteellisesti helpommin. Sitten maat voivat myydä tuotteita toisilleen saadakseen käyttöönsä niitä tuotteita, joiden valmistamisesta he luopuivat erikoistumisen takia. Teoria perustuu hyvin yksinkertaiselle matemaattiselle todistukselle, ja on edelleen merkittävä. Taloustieteilijät puhuvat yhä kansainvälisen kaupan yhteydessä Ricardosta ja suhteellisesta edusta, vaikka hänen teoriansa rinnalle on tullut uudempiakin kaupan teorioita.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ricardo, David: Kansantalouden ja verotuksen periaatteet. Alkukielellä: On the Principles of Political Economy and Taxation, 1817. – E. C. K. Gonnerin julkaisemasta sekä esipuheella, johdannolla ja selityksillä varustamasta laitoksesta suomentanut B. Tuunanen. Sivistys ja tiede 104. Porvoo: WSOY, 1937.
  • 11-osaiset kootut teokset The Works and Correspondence of David Ricardo. Ed. Piero Sraffa & M.H. Dobbs. Cambridge University Press 1951–1973.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d ”Ricardo, David”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–Sukulaisuus), s. 5727–5728. Otava, 1976. ISBN 951-1-05637-9.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta David Ricardo.