Kansantalouden tilinpito

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kansantalouden tilinpito on tilastojärjestelmä, jolla pyritään kuvaamaan kansantalouden toimintaa. Yhtenäinen järjestelmä mahdollistaa talouden tilan ja kehityksen tarkastelun sekä kansainvälisen vertailun. Tärkein tilinpidon käsite on bruttokansantuote eli BKT.

Kuvaus ja tietosisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansantalouden tilinpito kuvaa taloudellisen toiminnan kolme perusmuotoa: tuotannon, kulutuksen ja varallisuuden muodostuksen. Tilinpito rakentuu talouden reaali- ja rahakiertokulkujen esittämiseen kahdenkertaisen tilinpidon keinoin. Kansantalouden tilinpito on tilastojärjestelmä, joka kuvaa kansantaloutta kokonaisvaltaisesti, järjestelmällisesti ja yksityiskohtaisesti. Se perustuu Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmään EKT95:een, joka noudattaa maailmanlaajuista kansantalouden tilinpidon suositusta SNA93 (System of National Accounts). Se ohjaa kaikkialla maailmassa tapahtuvaa tilinpidon kehittämistä ja tilastojen laadintaa. SNA on YK:n johdolla laadittu käsikirja, jonka kehittämisessä ovat olleet mukana myös EU, OECD, IMF ja useita muita organisaatioita sekä kansantaloustieteilijöitä ja tilastoasiantuntijoita. Kansantalouden tilinpidossa esitetään kansantalouden tilaa ja kehitystä kuvaavat keskeiset tunnusluvut, bruttokansantuote ja bruttokansantulo sekä näiden komponentit.

Kansantalouden tuotantoa, tuloja, tulojen käyttöä ja pääomanmuodostusta kuvataan taloustoimittain ja sektoreittain. Tuotanto-, työllisyys- ja pääomanmuodostustiedot esitetään taloustoimittain ja toimialoittain. Tietoja kulutuksesta esitetään käyttötarkoituksen ja kestävyysluokan mukaan. Julkista toimintaa kuvaavia tietoja esitetään myös tehtäväluokituksen mukaan. Lisäksi tietoja on kansantalouden tilinpidon mukaisista veroista ja sosiaalivakuutusmaksuista. Tarjonta- ja käyttötaulukoissa esitetään kansantalouden tarjontaa ja kysyntää koskevat tiedot tuoteryhmittäin. Kansantalouden tilinpidon tietojärjestelmä koostuu perustilastojen, erilaisten rekisterien ja erikseen kysyttävien tietojen joukosta. Pääosa tiedoista on julkisia, yksittäiset yksikkökohtaiset tiedot ovat salassa pidettäviä. [1]

Kansantulolaskennan pioneerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansantalouden tilinpidon pioneereja ovat taloustieteilijät, jotka ovat pyrkineet hahmottamaan tulonmuodostusta erilaisissa taloudellisissa yhteisöissä. Kansantulolaskennan juuret ovat 1600-luvun englantilaisissa kartanoissa, jotka kilpailivat keskenään vauraudessa ja mittarina käytettiin vuotuisia tuloja.

Sir William Petty.
  • Englantilainen Sir William Petty (16231687) on poliittisen aritmetiikan tunnettu edustaja. Hän tutki erityisesti verotaakan jakaantumista.
  • Gregory King (1648-1712) oli myös kansantulon laskennan uranuurtajia. Hän laati vuodelta 1688 taulukon, jossa hän osoitti eri yhteiskuntaryhmien osuudet englantilaisten tulonmuodostuksesta ja laati ensimmäisenä kansainvälisiä kansantulovertailuja Englannin, Ranskan ja Hollannin välillä.
  • Ranskalainen François Quesnay (16941774) julkaisi vuonna 1758 kuuluisan tilastotaulukon "Tableau Economique". Taulu oli ensimmäinen tuotantotoimialojen (sektoreiden) välisten talousvirtojen analyysi.
  • Venäläissyntyinen Paul Studenski nimitettiin vuonna 1927 New Yorkin yliopiston kansantaloustieteen professoriksi. Hän on kirjoittanut kansantulolaskennan alkuvaiheista laajan ja tunnetun teoksen "The Income of Nations".[2]

Kokonaisvaltaista kansantalouden hahmottamiseen tarvittavaa tilinpitoa ei kuitenkaan syntynyt ja maailma koki Suuren laman ilman ymmärrystä kokonaistalouden tärkeimmistä muuttujista

Moderni tilinpito syntyi 1940-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtenäisen käsitejärjestelmän puuttuminen haittasi taloustieteen kehitystä aina 1930-luvulle asti. Kokonaistalouden hahmottamiseen tarvittavien välineiden tarve syntyi suuren talouslaman kokemuksista ja tarpeita hallita sotataloutta toisen maailmansodan aikana. Kehitystyötä tehtiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ymmärrettiin kokonaistalouden välineistön kehnous ja tarve ratkaista asia kvantifioimalla talouden tärkeimmät muuttujat. John Maynard Keynes toi taloustieteeseen ja -politiikkaan uudet opit ja taloudellisen analyysin. Hän sai työtoverikseen Cambridgen yliopiston professorin Richard Stonen (1913-1991). Stone yhdessä James E. Meaden kanssa pyrki kvantifioimaan Keynesin yhtälöt ja samalla rakentamaan kokonaistaloudellista kuvausjärjestelmää. Heidän ansiotaan on suurelta osin kansantalouden tilinpidon järjestelmän nousu talous- ja tilastotieteellisessä mielessä kokonaan uudelle tasolle 1940-luvun Englannissa. [3]

Samanlaista kehitystyötä tehtiin Yhdysvalloissa. Suuren talouslaman kokemuksista oli perustettu kehitysohjelma, jonka tavoitteena oli luoda välineitä kokonaistalouden hahmottamiseen ja analysointiin. Tätä kehitysryhmää johti ukrainalaissyntyinen taloustieteilijä Simon Kuznets.

Tilinpidon kehittyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen YK otti vastuun kansantalouden tilinpidon kehittämisestä. Richard Stone laati YK:lle ensimmäisen luonnoksen kansantalouden tilinpidoksi ja johti ensimmäisen kansainvälisen suosituksen laadintaa. Ensimmäinen käsikirja, SNA 53, ilmestyi vuonna 1953. Se rakentui vahvasti anglo-amerikkalaisen kansantulon ajattelulle. Ensimmäisen SNA:n laatijat tiesivät käsikirjaa kirjoittaessaan, että siihen olisi ollut tarjolla muitakin tilinpidon osasysteemejä. Kuitenkin kansantalouksien tarve saada ensimmäinen ohje oli niin polttava, että käsikirjan kanssa ei aikailtu. 1950-luvulla ei myöskään ollut tarvittavaa tietopohjaa, ja siten laajempi käsikirja olisi ollut ennenaikainen. SNA 53 loi perustan taloustutkimuksen ja taloudellisen tiedon analysoinnin voimakkaalle laajenemiselle.

YK:n johdolla aloitettiin SNA:n uudistus. Richard Stone johti myös tätä toisen suosituksen laadintaa. Tuloksena syntyi SNA 68 -käsikirja. SNA 68 oli täydellinen tilinpitojärjestelmä, johon oli lisätty varallisuustaseet, panos-tuotos-analyysi sekä kiinteähintaiset laskelmat. SNA 68 -käsikirja osoittautui jo ilmestyttyään joiltain osin riittämättömäksi talouskuvauksen ohjekirjaksi. Talous oli monimutkaistunut, ja käytössä oli sellaisia taloustoimia, joita käsikirja ei tuntenut lainkaan.

Kolmannen käsikirjan valmisteluun osallistuivat kaikki alan merkittävät kansainväliset järjestöt (YK, OECD, EU, IMF, Maailmanpankki) ja lukuisa joukko tilinpidon asiantuntijoita kaikkialta maailmasta. Työtä johti kansainvälinen sihteeristö. Tuloksena syntyi uusi käsikirja, joka on nykyisin perustana kaikille muille järjestelmille. SNA 93 täydentää vanhaa ja ottaa käyttöön voimakkaasti tilaston laatua parantavan tarjonta- ja käyttötaulumenetelmän. Järjestelmä kuvaa ensisijaisesti päätäntäsektoreiden, kuten yritysten, julkisen vallan ja kotitalouksien toimintaa. EU:n jäsenmaat käyttävät omassa tilastoinnissaan SNA 93:n kanssa yhteensopivaa ESA 95 -käsikirjaa. Se ohjaa jäsenmaat tuottamaan vertailukelpoista tietoa ja osin yhdenmukaistamaan tilinpidon laadintaa. Talous on monimutkaistunut ja tilinpito sekä kehittynyt että tarkentunut. Tätä kehitystä voi kuvata käsikirjan olomuodon muutoksella.

  • Vuonna 1953 käsikirjassa oli 45 sivua ja se oli noin puolen senttimetrin paksuinen
  • Vuonna 1968 käsikirjassa oli 246 sivua ja 1½ senttimetriä paksu
  • Vuoden 1993 käsikirjassa on 711 sivua ja on 4½ senttimetriä paksu. Lisäksi on huomattava, että kirjasinkokoa on pienennetty edeltäjistä. [3]

Nobelistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työ kansantalouden tilinpidon kehittämiseksi on arvostettu korkealle toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa. Yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja nobelisti Paul Samuelson on arvioinut kansantalouden tilinpitoa erääksi 1900-luvun merkittävistä keksinnöistä. Laajasta kansantalouden tilinpidon arvostuksesta kertoo se, että Nobel-palkinto on myönnetty useille kansantalouden tilinpidon kehittymiseen vaikuttaneille tiedemiehille. Näitä ovat Ragnar Frisch (1969), Simon Kuznets (1971), Vassily Leontieff (1973), James E. Meade (1977) ja Richard Stone (1984).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://tilastokeskus.fi/meta/til/vtp.html
  2. Studenski, P.: The Income of Nations. Theory, Measurement, and Analysis: Past and Present. New York University Press, 1958.
  3. a b Suur-Kujala, M: BKT-miten tutkimuksesta tuli instituutio. Tieto&trendit, lokakuu, 2005. vsk, nro 1, s. 30-35.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]