Kannattavuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Talous

Kannattavuus on taloudellisen tuloksellisuuden käsite taloudellisessa yhteisössä. Tästä syystä se on tärkeä mittaamisen, analysoinnin, raportoinnin ja seurannan kohde. Kannattavuustarkastelussa pyritään mittaamisen ja siihen liittyvän analysoinnin avulla saamaan ymmärrys kannattavuuden asteesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Kannattavuustarkastelun periaate on verrata taloudellisia tuloksia ja hyötyjä niiden vaatimiin uhrauksiin.

Yritys saa tuloja myymistään tuotteista ja niiden tuottamisesta koituu menoja. Kannattavuus on yleisesti tulojen ja menojen vertailua, mutta täsmällisiä johtopäätöksiä voidaan kannattavuudesta tehdä vain silloin kun tarkastelun kohteena olevat menot ovat tulojen hankinnasta aiheutuneita. Kannattavuuden mittauksessa käytetäänkin termejä tuotot ja kustannukset tai kulut tarkoittamaan, että kustannukset tai kulut ovat tuottojen hankkimisesta aiheutuneita. Tämä ilmaistaan usein vaatimuksena, jonka mukaan kulut tai kustannukset on kohdistettava oikein tuotoille. Asia ilmaistaan myös periaatteena ”meno tulon kohdalle”.

Yritystaloudessa tunnetuin kannattavuuden käsite on omistajalle koituva liiketoiminnan voitto tai tappio. Liiketoiminnan kannattavuutta tarkastellaan usein myös omistajaa laajemman intressipiirin kannalta eli sidosryhmien kannalta. Yrityksen sidosryhmiä ovat eri tahot, joilla on jokin intressi eli valvottava etu yritykseen ja sen taloudelliseen menestykseen. Näitä sidosryhmiä ovat tyypillisesti henkilöstö, verottaja, rahoittajat, tarviketoimittajat, yhteistyökumppanit jne. Kannattavuus on siis taloudellisen tuloksellisuuden yleisnimi, jolle tapauskohtaisesti annetaan tarkentava nimi, käyttötarkoitus sekä laskentakaava eli mittari. Kannattavuuden käsite voidaan siis operationalisoida eli tehdä mitattavaksi suureeksi usealla eri tavalla erilaisten käyttötarkoituksien vaatimusten mukaisesti.

Kansantalouden kannattavuustarkastelussa mielenkiinnon kohteena on yleensä yksittäisen hankkeen kannattavuus. Kannattavuustarkastelun periaate on sama kuin yritystaloudessa eli hankkeen tuottamien hyötyjen vertaaminen hankkeen kustannuksiin. Kansantalouden kannattavuustarkastelu onkin saanut tästä periaatteesta nimensä ja sitä kutsutaan kustannus-hyötyanalyysiksi. Kansantaloudellinen kustannus-hyötyanalyysi on usein vaikeampaa kuin yritystalouden kannattavuusanalyysi, koska kansantalouden analyysissä joudutaan usein turvautumaan objektiivisten mittausten sijasta subjektiivisiin arviointeihin. Lisäksi hankkeen kustannusten oikea kohdistaminen hankkeen tuottamille hyödyille voi olla hyvinkin vaikeaa.

Pääartikkeli: Kustannus-hyötyanalyysi

Tuotantoprosessi ja sen osaprosessit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yritystoiminnan pääprosessit[1].

Taloudellisessa toiminnassa voidaan tunnistaa tuotanto ja kulutus. Tuotanto on prosessi, jossa yhdistellään erilaisia aineettomia ja aineellisia tuotannon välineitä niin, että syntyy kulutuksen välineitä. Tuottajan tuotteisiin luomat ominaisuudet merkitsevät arvoa kuluttajalle, joka jaetaan markkinoilla hinnan perusteella kuluttajan ja tuottajan kesken. Näin ratkaistaan miten syntynyt arvo jaetaan. [2] [3] [4]

Yritysten harjoittama tuotanto on tyypillisesti tavaratuotantoa, palvelutuotantoa ja usein niiden yhdistelmää eli tavaran ja palvelun tuotantoa. Yritystoiminta voidaan jakaa osaprosesseihin niin että voidaan tunnistaa seuraavat viisi, joilla kullakin on oma logiikkansa, tarkoituksensa, teoriansa ja tunnuslukunsa. Niitä on pystyttävä tarkastelemaan erikseen, mutta kuitenkin osana kokonaisuutta, jos haluaa niitä mitata ja ymmärtää. Yrityksen pääprosesseja ovat

  1. Reaaliprosessi
  2. Tulonjakoprosessi
  3. Tuotantoprosessi (liiketoimintaprosessi)
  4. Rahoitusprosessi
  5. Markkina-arvoprosessi

Kannattavuus on tuotantoprosessin taloudellisen tuloksellisuuden mitta. Tuotantoprosessi ja sen osaprosessit reaaliprosessi ja tulonjakoprosessi tapahtuvat käytännössä samanaikaisesti, mistä syystä niistä ulospäin näkyvä tuotantoprosessi on tunnistettavissa ja mitattavissa. Sitä on perinteisesti mitattu kannattavuuden erilaisin suurein, joista voitto on tunnetuin. Tuotantoprosessin osaprosessit reaaliprosessi ja tulonjakoprosessi ovat laskennan keinoin tunnistettavissa ja siitä syystä analysoitava erikseen, jos haluaa ymmärtää tulonmuodostuksen logiikkaa tuotannossa.

Reaaliprosessissa tapahtuu tuotannon tuloksen tekeminen, jota voidaan kuvata tuotantofunktion avulla. Se tarkoittaa tuotannossa tapahtumasarjaa, jossa eri laatuiset ja määräiset tuotannon panokset yhdistellään eri laatuisiksi ja määräisiksi tuotteiksi. Tuotteet voivat olla fyysisiä tavaroita, aineettomia palveluja ja tavallisesti niiden yhdistelmiä.

Tuotantofunktio [1]

Sitä tapaa, jolla tuotannontekijät yhdistellään tuotannossa tuotoksen aikaansaamiseksi, kutsutaan teknologiaksi. Teknologia voidaan kuvata tuotantofunktion avulla. Se kuvaa erilaisten panosyhdistelmien ja tuotoksen välistä riippuvuutta. Tuotantofunktio on tuotannon suorituskyvyn kuvaaja.

Tuotantofunktion avulla voidaan yksinkertaisesti kuvata reaaliprosessin taloudellisen tuloksen syntymekanismia ja vaikutuksia kannattavuuteen. Reaaliprosessin taloudellinen tulos syntyy kahden tekijän vaikutuksesta niin että voidaan puhua tuloskomponenteista. Nämä komponentit ovat tuotantopanosten muutos ja tuottavuuden muutos sekä näiden muutosten vaikutus kannattavuuteen. [5] Näiden tekijöiden erottaminen on tärkeää, kun halutaan ymmärtää tulonmuodostusta reaaliprosessissa.

Tuotannon tulonjakoprosessi tarkoittaa tapahtumasarjaa, jossa laadultaan ennallaan pysyvien tuotteiden ja panosten yksikköhinnat muuttuvat aiheuttaen muutoksen tulonjaossa tuotteiden vaihdantaan osallistuvien kesken. Tulonjaon muutoksen suuruus on suoraan verrannollinen tuotosten ja panosten hintojen muutokseen ja niiden määriin. Tuottavuushyödyt jaetaan esimerkiksi asiakkaille alhaisempina tuotehintoina tai henkilöstölle suurempina palkkoina.

Tuotantoprosessi koostuu reaaliprosessista ja tulonjakoprosessista. Tuotantoprosessin menestymisen kriteeri ja tulos on kannattavuus. Voitto on se osuus reaaliprosessin tuloksesta, jonka tuottaja on tulonjakoprosessissa saanut pitää itsellään. Tuotantoprosessia kuvaavat suureet ovat kannattavuuden osatekijöitä tuottoja ja kustannuksia. Ne eroavat reaaliprosessin suureista siinä, että kannattavuuden osatekijät ovat nimellishintaisia eli päivän hintaan arvostettuja kun taas reaaliprosessin suureet ovat reaalisia eli kiinteähintaisia.

Rahoitusprosessi tarkoittaa yrityksen rahoittamiseen liittyviä tapahtumia.

Markkina-arvoprosessi tarkoittaa tapahtumasarjaa, jossa sijoittajat määrittelevät yrityksen markkina-arvon sijoitusmarkkinoilla.

Lisäarvo kannattavuuden mittana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannattavuus lisäarvolla mitattuna [1]

Toimivien yritysten onnistumisen asteikko on moninainen eikä ole mahdollista esittää mitään yleispäteviä menestymisen kriteerejä. On kuitenkin yksi kriteeri, jonka perusteella voidaan yleispätevästi tehdä päätelmiä tuotannon onnistumisen asteesta. Tämä kriteeri on kyky tuottaa lisäarvoa. Lisäarvo (surplus value) tarkoittaa kannattavuuden kriteerinä tuottojen ja kustannusten erotusta, kun kustannuksissa otetaan huomioon normaaliin tuloslaskelmaan sisältyvien kustannusten lisäksi oman pääoman kustannukset. Lisäarvo tarkoittaa, että tuotos on arvoltaan suurempi kuin sen aikaansaamiseen tehty uhraus eli käytettyjen tuotantopanosten arvo (tuotantokustannus). Jos lisäarvo on positiivinen, omistajan tuottovaatimus on ylittynyt. [2] [3] [4]

Oheisessa taulukossa on esitetty tuotannon lisäarvolaskelma perusesimerkin luvuin. Perusesimerkki on pelkistetty tuloslaskelma, jota voidaan käyttää havainnollistamiseen ja mallintamiseen. Pelkistettynäkin se sisältää kaikki todellisen mittaustilanteen ilmiöt, joista tärkein on tuotos- ja panosrakenteen muutos kahden ajanjakson välillä. Perusesimerkki toimii siis tuotannon havainnollisena ”pienoismallina” ilman, että mitään todellisen mittaustilanteen piirteistä menetetään. Käytännössä tuotteita ja panoksia voi olla satoja, mutta mittauksen logiikka ei muutu siitä, miten se esitetään perusesimerkin avulla. Mittauksen tarkkuuden kannalta on tärkeää, ettei erilaisia tuotoksen ja panoksen eriä yhdistellä. Mittaaminen on yleensäkin tarkkaa vain silloin, kun mittaamisen kohde on laadultaan homogeeninen.

Esimerkissä on laskettu sekä absoluuttinen että suhteellinen lisäarvo. Absoluuttinen lisäarvo on tuotoksen ja panoksen arvojen erotus ja suhteellinen lisäarvo vastaavasti niiden suhde. Esimerkin lisäarvolaskelma on nimellishintainen, kunkin ajankohdan käyvin hinnoin laskettu. Nimellishintainen lisäarvo on kannattavuuden mitta tuotannossa.

Tulonmuodostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuottavuusmalli [1]

Tuottavuusmalli avulla reaaliprosessin, tulonjakoprosessin ja tuotantoprosessin taloudelliset tulokset voidaan laskea. [2] [3] [4] Tuottavuusmalli on saanut nimensä siitä, että mallilla on alun perin haluttu saada esiin tuottavuuden vaikutukset kannattavuuteen. Lähtökohtana on laskelma, jossa kannattavuuden mittarina käytetään lisäarvoa. Vain lisäarvolaskelma kelpaa lähtökohdaksi, jos halutaan mitata ja ymmärtää kannattavuuden, kokonaistuottavuuden ja tuotannon tulonjaon välistä yhteyttä tai halutaan ymmärtää reaali-, tulonjako- ja tuotantoprosessin yhteyttä. Harhaton kokonaistuottavuuden mittaus edellyttää kaikkien tuotantopanosten huomioon ottamista ja lisäarvolaskelma on kannattavuuden laskelmista ainoa, joka täyttää tämän ehdon.

Laskentaa voidaan ymmärtää parhaiten soveltamalla taloustieteen ceteris paribus-sääntöä, jonka mukaan esitellään kerrallaan vain yhden tekijän muutoksen vaikutuksia tutkittavaan ilmiöön. Laskenta voidaan tästä syystä esittää vaiheittain etenevänä prosessina. Ensiksi lasketaan tulonjakoprosessin vaikutukset ja sen jälkeen reaaliprosessin vaikutukset tuotantoprosessin kannattavuuteen.

Laskennan ensimmäisessä vaiheessa erotetaan kannattavuuden muutoksesta (285,12-266,00=19,12) reaaliprosessin ja tulonjakoprosessin vaikutukset. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti luomalla yksi apusarake (4), johon laaditaan lisäarvolaskelma jakson yksi määrin ja jakson kaksi hinnoin. Näin syntyy kannattavuuslaskelma, jossa sarakkeet 3 ja 4 kuvaavat tulonjakoprosessin muutoksen aiheuttamaa tulosvaikutusta ja sarakkeet 4 ja 7 reaaliprosessin muutoksen aiheuttamaa tulosvaikutusta. Laskelmasta voidaan osoittaa eri prosessien kannattavuusvaikutukset. Reaaliprosessin vaikutus koostuu tuottavuusmuutoksen ja volyymimuutoksen vaikutuksista seuraavasti:

Tuottavuusmuutoksen vaikutus +41,12
Volyymimuutoksen vaikutus +17,00
Reaaliprosessin vaikutus yhteensä +58,12

Tulonmuodostus kahden jakson välillä voidaan nyt selittää seuraavasti:

Kannattavuus 1. jaksolla 266,00
Reaaliprosessin vaikutus +58,12
Tulonjakoprosessin vaikutus -39,00
Kannattavuus 2. jaksolla 285,12

Tämä tuottavuusmalli on säädettävä malli. Näitä säädettäviä mallityyppejä on kaksi, Saari 2004 ja Saari 1989. Säädettävyys tarkoittaa, että toisen mallin ominaisuudet voidaan asettaa tähän malliin, jonka jälkeen mittaus voidaan suorittaa tätä toista mallia simuloiden. Tuottavuuskirjallisuudessa on näitä tuotantofunktioon perustuvia kiinteitä (ei säädettäviä) tuottavuusmalleja seuraavat kolme: Courbois & Temple 1975 [6], Gollop 1979 [7] ja Kurosawa 1975 [8] [9] Mallien erot ovat säädettävyyden lisäksi lähinnä laskentatekniikassa ja havainnollisuudessa. Erot mittaustuloksissa ovat vähäiset.

Prosessien muuttujat ja tunnusluvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotantoprosessien muuttujat ja tunnusluvut [1]

Mittaustuloksia voidaan havainnollistaa mallein ja graafisin esityksin. Oheinen kuva havainnollistaa prosessien välisiä kytkentöjä muutosta kuvaavin indeksein. Indeksiesitys on havainnollinen siitä syystä, että muutosten suuruudet ovat vertailukelpoisia. Luvut ovat peräisin edellä esitetystä laskentaesimerkistä.[10] [3]

Tuotantoprosessien muutoksia kuvaavat keskeisimmät yhdeksän tunnuslukua voidaan esittää oheisen kuvan muodossa. Pystylinjat kuvaavat reaaliprosessin, tuotantoprosessin ja tulonjakoprosessin tunnuslukuja. Tuotantoprosessin tunnusluvut syntyvät reaaliprosessin ja tulonjakoprosessin seurauksena. Vaakalinjat kuvaavat panosprosessin ja tuotosprosessin muutoksia sekä niiden vaikutuksia tulokseen. Kuvan logiikka on yksinkertainen. Kuvan nurkissa olevat neliöt kuvaavat laskennan lähtötietoja. Kannattavuuteen vaikuttavat suureet saadaan jakamalla kunkin prosessin tuotossuure panossuureella. Tämän jälkeen tuotantoprosessin suureet saadaan kertomalla keskenään reaaliprosessin ja tulonjakoprosessin suureet.[10]

Kannattavuuskehityksen kuvaaminen aikasarjoin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannattavuuden riippuvuus tuottavuus- ja tulonjakokehityksestä [1]

Markkinataloudessa vallitseva kilpailu pitää huolen siitä, että tuotannossa aikaansaatu tuottavuuden kasvu jaetaan ennemmin tai myöhemmin sidosryhmille. Tätä ilmiötä voi havainnollistaa laatimalla tuottavuuden ja tulonjaon kehitykselle aikasarjat. [6] [7] [8] [9]

Oheinen graafi kuvaa, miten kannattavuus riippuu tuottavuus- ja tulonjakokehityksestä. Tuottavuusluvut ovat fiktiivisiä, mutta käytännössä täysin mahdollisia kuvaten keskimäärin 1,5 prosentin vuotuista tuottavuuden kasvua. Tuottavuuden kasvun mahdollisuudet vaihtelevat suuresti toimialoittain ja ovat yleensä suoraan verrannolliset alan tekniseen kehitykseen. Nopean kehityksen aloilla päästään voimakkaampaan tuottavuuden kasvuun. Näin on perinteisesti ajateltu. Nykyään ymmärretään, että inhimillisellä ja sosiaalisella pääomalla sekä kilpailutilanteella voi olla merkittävä vaikutus tuottavuuden kasvuun. Joka tapauksessa tuottavuus kasvaa pienin askelin. Tarkalla tuottavuuden mittauksella voidaan arvostaa näitä pieniä muutoksia ja siten luoda tuottavuutta arvostava kulttuuri organisaatioon.

Katelaskenta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kate on kannattavuuden suure, joka saadaan vähentämällä tuotoista kustannuksia. Laskennassa voidaan saada erilaisia katesuureita sen mukaan, mitä kustannuksia tuotoista vähennetään. Katteen suuruus eli rahamääräinen arvo kertoo, kuinka paljolla voidaan kattaa muita kustannuksia ja voittoa. Katelaskenta kuuluu yrityksen sisäisen laskennan piiriin mistä syystä sen käyttö ja menettelytavat ovat yrityksen omien tarpeiden ja valintojen mukaisia. Katelaskentaa sovelletaan sekä toiminnan että yksittäisten tuotteiden kannattavuustarkasteluissa. Kannattavuustarkastelun yleinen vaatimus, jonka mukaan tuotoista pitää vähentää vain tuottojen aiheuttamat kustannukset, pätee myös katelaskennassa.

Katelaskennan tyypillinen muoto on seuraava:

Otsikkoteksti Euroja Prosenttia
TUOTOT 890 000 100
- Muuttuvat kustannukset 534 000 60
MYYNTIKATE 356 000 40
- Kiinteät kustannukset 222 500 25
KÄYTTÖKATE 133 500 15
-Pääomakustannukset 89 000 10
TULOS 44 500 5

Katelaskelma esitetään yleensä absoluuttisena ja suhteellisena. Absoluuttinen laskelma tarkoittaa rahamääräistä laskelmaa. Suhteellisessa laskelmassa katelaskelma erät suhteutetaan tuottoon, joka saa arvon 100 % ja muut erät ilmoitetaan prosenttiosuuksina tästä. Suhteellisesti ilmoitettu kannattavuus lisää ymmärrystä kannattavuustarkasteluun, koska siinä on volyymin vaikutus ja vaihtelu eliminoitu.

Tuloslaskelma on kannattavuuslaskelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuloslaskelma on taloudellisen yhteisön kannattavuuslaskelma, jonka muoto on lakisääteinen. Tuloslaskelman tarkoitus on antaa yhteisön sidosryhmille mahdollisuus arvioida yhteisön kannattavuutta ja taloudellista tilaa. Tuloslaskelma on tilinpäätöksen dokumentti, joka esittää tilikaudelle kuuluvat tulot eli tuotot ja tilikaudelle kuuluvat menot eli kulut. Tuloslaskelman periaate on esittää tuotot, joista kulut vähennetään määrätyssä järjestyksessä. Tilinpäätöksen tuloksena saadaan tilikauden tulos, joka esittää omistajien varallisuuden muutoksen.

Tuotot ovat tilikaudelle kuuluvia tuloja. Tuloslaskelmassa tulon katsotaan olevan tilikaudelle kuuluvaa tuottoa, jos tuote on luovutettu asiakkaalle tilikauden aikana. Kulut ovat tilikaudelle kuuluvia menoja. Meno jaksotetaan tilikaudelle, jos menoa vastaava tulo katsotaan syntyneen tilikauden aikana eikä menon odoteta enää tulevaisuudessa kartuttavan tuloja. Tätä kutsutaan meno tulon kohdalle -periaatteeksi. Se osa menoista, joiden vastaavat tulot ovat vielä saamatta, kirjataan taseeseen aktivoiduksi odottamaan tulevaisuudessa kertyviä tuloja.

Tuloslaskelman kaava on annettu kirjanpitoasetuksessa. Yritykset voivat tehdä kululajikohtaisen tai toimintokohtaisen tuloslaskelman. Molempien tuloslaskelmien pääkohdat esitetään alla. Kululajikohtainen tuloslaskelma on yleisimmin käytetty tuloslaskelma. Kirjanpitoasetuksessa annetaan tuloslaskelman kaavat myös seuraaville yhteisöille: aatteellinen yhteisö, säätiö, kiinteistö, ammatinharjoittaja.

Kululajikohtainen tuloslaskelma Toimintokohtainen tuloslaskelma
1.LIIKEVAIHTO 1.LIIKEVAIHTO
2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 2. Hankinnan ja valmistuksen kulut
3. Valmistus omaan käyttöön 3. Bruttokate
4. Liiketoiminnan muut tuotot 4. Myynnin ja markkinoinnin kulut
5. Materiaalit ja palvelut 5. Hallinnon kulut
6. Henkilöstökulut 6. Liiketoiminnan muut tuotot
7. Poistot ja arvonalentumiset 7. Liiketoiminnan muut kulut
8. Liiketoiminnan muut kulut
9. LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 8. LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
10. Rahoitustuotot ja –kulut 9. Rahoitustuotot ja –kulut
11. VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ 10. VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
12. Satunnaiset erät 11. Satunnaiset erät
13. VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 12. VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
14. Tilinpäätössiirrot 13. Tilinpäätössiirrot
15. Tuloverot 14. Tuloverot
16. Muut välittömät verot 15. Muut välittömät verot
17. TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 16. TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)

Pääoman tuotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannattavuustarkastelun yleisin periaate on vertailla syntyviä tuottoja syntyneisiin kustannuksiin. Tuotot ja kustannukset ovat virtasuureita ja kertovat sellaisina tuotantoprosessin tulojen ja menojen kertymisen määristä tietyn ajanjakson aikana.

Liiketoiminnassa pääoman tuottoon perustuvat tarkastelut antavat lisätietoa kannattavuudesta. Pääoman tuottolaskelmissa tuotto lasketaan virtasuureena ja se kertoo tietyn ajanjakson aikana, kertyneen tuoton. Kun näin laskettua tuottoa verrataan pääomaan, joka on luonteeltaan varantosuure, saadaan pääoman tuotto määritetyksi. Kun tuoton kertymäajaksi valitaan yksi vuosi, voidaan tarkastelun lopputuloksena laskea pääoman tuottoprosentti. Pääoman tuottoprosentti on hyvin käyttökelpoinen kannattavuuden mittari, koska sen avulla voidaan tehdä vertailuja markkinoilla vallitsevaan pääoman hintaan ja pääoman tuottoihin muilla aloilla. Pääoman hinta ja tuotto ilmaistaan vuotuisena korkona, jonka mittayksikkö on prosenttia vuodessa.

Sijoitetun pääoman tuottoprosentti on yksi tärkeimmistä tilinpäätösanalyysin tuottamista tunnusluvuista. Se mittaa sitä tuottoa, joka on saatu yritykseen sijoitetulle korkoa tai muuta tuottoa vaativalle pääomalle. Tuottotason tulisi olla vähintään yrityksen vieraan pääoman käytöstä maksaman korvauksen suuruinen. Sijoitettuun pääomaan kuuluvat omat varat ja korolliset velat. Sijoitettu pääoma lasketaan tunnuslukuun tilikauden alun ja lopun keskiarvona.

Oman pääoman tuottoprosentti kuvaa yrityksen kykyä huolehtia omistajien yritykseen sijoittamista pääomista. Tuottotasovaatimus määräytyy pitkälti omistajien asettamien tavoitteiden mukaisesti, joihin tavoitteisiin sijoituksen riskisyys osaltaan vaikuttaa. Tuottotason alaraja määritellään yleensä markkinoilta saatavan riskittömän sijoituksen tuoton perusteella. Omat varat lasketaan tunnuslukuun tilikauden alun ja lopun keskiarvona.

Sijoitetun ja oman pääoman tuottolaskelmia sovelletaan toteutuneen toiminnan tarkasteluun. Asetelma on periaatteessa samanlainen, kun tarkastellaan investointisuunnitelman kannattavuutta. Investointilaskelmat ovat tärkeitä kaikessa sellaisessa toiminnassa, jonka halutaan olevan kannattavaa. Investoinnin kannattavuudessa on kyse kyvystä ansaita rahaa uhraamalla rahaa. Kannattava toiminta siis sitoo aluksi rahaa, mutta vapauttaa sitä myöhemmin sitoutunutta määrää enemmän. Alku-uhraus eli investointi on luonteeltaan varantosuure, jonka toteuttamisen jälkeen alkaa syntyä tulovirtaa eli kassavirtaa. Investointilaskelman tarkoitus on tehdä päätelmiä investoinnin kannattavuudesta vertaamalla investoinnin suuruutta sen aikaansaamiin kassavirtoihin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Courbois, R. & Temple, P.: La methode des ”Comptes de surplus” et ses applications macroeconomiques. 160 des Collect. INSEE, Serie C (35), 100 s., 1975.
  • Genesca, G. E. & Grifell, T. E.: Profits and Total Factor Productivity: A Comparative Analysis. Omega. The International Journal of Management Science, 1992, Vol. 20. vsk, nro No. 5/6, s. 553-568.
  • Gollop, F. M.: Accounting for Intermediate Input: The Link Between Sectoral and Aggregate Measures of Productivity Growth. Measurement and Interpretation of Productivity, 1979. National Academy of Sciences.
  • Kurosawa, K.: An aggregate index for the analysis of productivity. Omega, 1975, s. 157-168.
  • Loggerenberg van, B. & Cucchiaro, S.: Productivity Measurement and the Bottom Line. National Productivity Review, 1982, Vol. 1. vsk, nro No. 1, s. 87-99.
  • Pineda, A.: A Multiple Case Study Research to Determine and respond to Management Information Need Using Total-Factor Productivity Measurement (TFPM).. Virginia Polytechnic Institute and State University, 1990.
  • Saari, S.: Johtamistulos. Strategisen muutoksen mittaus ja analyysi teollisuusyrityksessä (PDF) 1989. MIDO OY. Arkistoitu 2.10.2011.
  • Saari, S.: Tuottavuuden mittaus osana kannattavuuden mittausta teollisuusyrityksessä: Mittausmenetelmien vertaileva tutkimus. TTKK.Väitöskirja, 2000.
  • Saari, S.: Tuottavuus. Teoria ja mittaaminen liiketoiminnassa. Tuottavuuden käsikirja. MIDO OY. 273 s., 2006a.
  • Saari, S.: Productivity. Theory and Measurement in Business (PDF) 2006. European Productivity Conference. Espoo, Finland 30 August-1 September 2006. Arkistoitu 20 heinäkuu 2011.
  • Saari, S.: Tulosmatriisiohjaus. Ominaisuudet ja käyttö. Miten saada halutut asiat tehdyksi organisaatiossa. MIDO OY 280 s., 2004.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f Saari 2006b
  2. ↑ a b c Saari 2000
  3. ↑ a b c d Saari 2004
  4. ↑ a b c Saari 2006a
  5. ↑ Genesca & Grifell 1992
  6. ↑ a b Courbois & Temple 1975
  7. ↑ a b Gollop 1979
  8. ↑ a b Kurosawa 1975
  9. ↑ a b Pineda 1990
  10. ↑ a b Loggerenberg van ym. 1982

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Davis, H. S.: Productivity Accounting. University of Pennsylvania, 1955.
  • Uusi-Rauva, E.: Tuottavuus, mittaa ja menesty. TT-kustannustieto Oy, 1996.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kannattavuus&oldid=22067032”