Investointilaskelmat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Investointilaskelmat ovat laskelmia, joita yrityksissä ja muissa talousyksiköissä laaditaan investointeja koskevissa päätöksentekotilanteissa investointivaihtoehtojen kannattavuuden selvittämiseksi. Investointipäätöksissä on kysymys edullisimman investointivaihtoehdon valitsemisesta tai päätöksestä investoinnin tekemisestä tai tekemättä jättämisestä.[1][2] Investointilaskelmat ovat osa yrityksen operatiivista laskentatointa ja ne kuuluvat vaihtoehtolaskelmien ryhmään.[3]

Yritysten investoinnit tarkoittavat pitkävaikutteisten tuotannontekijöiden hankkimista tulojen aikaansaamiseksi tulevaisuudessa. Investoinnista aiheutuva meno on yrityksen normaaliin toimintaan suhteutettuna merkittävä ja tulojen kertymisaika usein pitkä. Tulojen kertymiseen ja samalla investointiin sisältyy riskejä ja epävarmuustekijöitä.[4][5] Investointilaskelmien tarkoitus on varmistaa käytettävissä olevien tietojen ja tulevaisuutta koskevien arvioiden pohjalta mahdollisimman oikeat investointipäätökset.

Investointilaskentamenetelmiä ovat nykyarvomenetelmä, sisäisen korkokannan menetelmä ja annuiteettimenetelmä sekä pääoman tuottoaste- ja takaisinmaksuajan menetelmät.

Investointien suunnittelu- ja päätöksentekoprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Investointilaskelmien laatiminen on osa investointien suunnittelu- ja päätöksentekoprosessia. Prosessi alkaa investointitarpeen analysoinnista ja päättyy investoinnin toteuttamiseen ja toteutuksen seurantaan. Investointilaskelmat laaditaan ennen investointipäätöstä, sen jälkeen, kun eri toiminta- ja investointivaihtoehdot on kartoitettu. Investointien suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa on tavallisesti seuraavat vaiheet:

  1. Ongelman määrittely ja investointitarpeen analysointi
  2. Eri toiminta- ja investointivaihtoehtojen etsiminen ratkaisuna ongelmaan
  3. Investointivaihtoehtojen edullisuuden määrittäminen investointilaskelmilla
  4. Harkinnanvaraisten tekijöiden huomioon ottaminen sekä lopullinen vaihtoehtojen edullisuusjärjestyksen määrittäminen
  5. Investointipäätös
  6. Investoinnin toteuttaminen ja toteutuksen seuranta.[6][7]

Investointilaskentamenetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Investoinneissa tuloja kertyy pitkän ajan kuluessa investoinnin tekemisestä. Investointilaskelmissa rahan aika-arvo eli se, että tänään saatu euro on arvokkaampi, kuin euro tulevaisuudessa, otetaan huomioon muuttamalla eriaikaiset maksusuoritukset vertailukelpoisiksi laskentakoron avulla.[8] Rahan aika-arvon huomioon ottavia investointilaskentamenetelmiä ovat: nykyarvomenetelmä, sisäisen korkokannan menetelmä, annuiteettimenetelmä ja investoinnin takaisinmaksuajan menetelmä. Yksinkertaistettuja menetelmiä, joissa rahan aika-arvoa ei oteta huomioon, ovat pääoman tuotto-astemenetelmä ja yksinkertaistettu takaisinmaksuajan menetelmä.[1][2]

Nykyarvomenetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyarvomenetelmässä kaikki investointiin liittyvät maksusuoritukset: investointimeno, tulevaisuudessa eri ajankohtina kertyvät nettotulot ja mahdollinen tulo investoinnin jäännösarvosta diskontataan investoinnin hankkimishetkeen. Investoinnin kannattavuus lasketaan tulojen ja menojen nykyarvojen erotuksena (net present value, NPV). Diskonttauskorkokantana voidaan käyttää rahoituksen kustannusta tai minimituottovaatimusta.[8] Investointi on kannattava, jos nettonykyarvo on annetulla diskonttauskorkokannalla positiivinen. Vaihtoehtoisista investointihankkeista kannattavin on se, jonka nettonykyarvo on suurin.[9]

Nettonykyarvo lasketaan kaavalla:[10][9]

t = ajankohta

r = korkokanta

investoinnin tuottama nettokassavirta hetkellä t

investointimeno lähtöhetkellä.

Sisäisen korkokannan menetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäisen korkokannan menetelmä perustuu nettonykyarvon laskentakaavaan. Menetelmässä etsitään sisäistä korkokantaa, jolla nettonykyarvo on nolla. Tuloksena saadaan investoinnin tuotto prosentteina investointiin sijoitetulle pääomalle. Investointi on kannattava, kun tuottoprosentti vastaa tuottovaatimusta. Vaihtoehtoisista investointihankkeista kannattavin on se, jonka sisäinen korkokanta on suurin. Sisäinen korkokanta IRR (internal rate of return) ratkaistaan kaavasta:[9][10]

t = ajankohta

investoinnin tuottama nettokassavirta hetkellä t

investointimeno lähtöhetkellä.

Koska kaava edellyttää t:nnen asteen polynomin ratkaisua, käytännössä IRR lasketaan antamalla korolle kokeilemalla eri arvoja ja laskemalla tulojen ja menojen nykyarvojen erotus, kuten nykyarvomenetelmässä. Kun iteroimalla on saatu sisäisen koron ylä- ja alalikiarvot, tarkennetaan tulos interpoloimalla.[8]

Annuiteettimenetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Annuiteettimenetelmässä investointimeno jaetaan annuiteettikertoimella investoinnin käyttöajalle vuosittain yhtä suuriksi eriksi, annuiteeteiksi, jotka sisältävät poiston ja koron. Investoinnin kannattavuutta arvioidaan vertailemalla vuotuisia nettotuloja investointimenon annuiteetteihin, jotka ovat rahan aika-arvo huomioon ottaen vertailukelpoiset. Annuiteettikertoimen diskonttauskorkokantana käytetään rahoituksen kustannusta tai investoinnin tuottovaatimusta. Investointi on kannattava, jos nettotulot ovat annuiteetteja suuremmat. Eri investointivaihtoehdoista kannattavin on se, jonka nettotulojen ja annuiteettien positiivinen erotus on suurin. Annuiteettikerroin joka on jaksollisten suoritusten diskonttauskertoimen käänteisluku, lasketaan kaavalla:[10][9]

i = diskonttauskorkokanta

n = investoinnin tuottaman kassavirran pituus vuosina.

Investoinnin takaisinmaksuajan menetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Investoinnin takaisinmaksuajan menetelmässä lasketaan aika vuosina, jona investointi nettotuotuloina maksaa itsensä takaisin. Takaisinmaksuaika määritetään laskemalla kuinka monen vuoden diskontatut nettotulot tarvitaan investointimenon kattamiseksi. Takaisinmaksuaika (n) ratkaistaan yhtälöstä:[11]

t = ajankohta

r = korkokanta

investoinnin tuottama nettokassavirta hetkellä t

investointimeno lähtöhetkellä.

Pääoman tuottoastemenetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääoman tuottoastemenetelmässä (ROI = return on investment) investoinnin tuotoiltaan tyypillisen vuoden vuosituotto jaetaan investointimenolla. Menetelmä on yksinkertaistettu sisäisen korkokannan menetelmä. Investoinnin tuottoprosentti ei perustu kassavirtoihin eikä se ota huomioon rahan aika-arvoa eikä investoinnin jäännösarvoa. Pääoman tuottoaste lasketaan kaavalla:[10][11]

Yksinkertaistettu takaisinmaksuajan menetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Investoinnin takaisinmaksuaika voidaa laskea myös yksinkertaistettuna jakamalla investointimeno investoinnin tyypillisellä vuotuisella nettotulolla. Yksinkertaistettu takaisinmaksuajan menetelmä ei ota huomioon rahan aika-arvoa eikä investoinnin jäännösarvoa. Takaisinmaksuaika lasketaan kaavalla:[10][8]

Epävarmuuden huomioon ottaminen investointilaskelmissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Investointien tuottamiin tuloihin ja samalla investointeihin sisältyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Investointipäätöksiin sisältyviä riskejä ei voida tarkoinkaan investointilaskelmin poistaa, koska investointilaskelmat perustuvat oletuksiin ja epävarmoihin tietoihin tulevaisuudesta. Investointilaskelmiin sisältyvää epävarmuutta voidaan kuitenkin mitata, jolloin se voidaan ottaa päätöksenteossa huomioon.[12]

Herkkyysanalyysi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herkkyysanalyysin avulla voidaan arvioida, eri muuttujien, kuten myyntimäärien, kustannusten, inflaation tai tuottovaatimuksen muutoksen vaikutusta investoinnin kannattavuuteen ja määritellä kriittiset tekijät. Kunkin muutoksen jälkeen investoinnin kannattavuus lasketaan uudelleen.[12][10]

Skenaariot ja todennäköisyyslaskenta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Investointilaskelmista voidaan laatia vaihtoehtoiset laskelmat eri skenaarioille tulevaisuudesta. Eri skenaarioille voidaan määritellä todennäköisyydet päätöksentekoa varten ja laskea investoinnin kannattavuuden odotusarvo.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kari Neilimo, Erkki Uusi-Rauva: Johdon laskentatoimi 6.-13. painos - Sivut 213-214. 2017. Edita Publishing, Helsinki
  2. a b Mari Sorvisto: Investointilaskelmat - Sivu 19 Opinnäytetyö - Liiketalouden koulutusohjelma. Huhtikuu 2020. Centria-ammattikorkeakoulu. Viitattu 27.1.2021.
  3. Elina Lehtonen: Johdon laskentatoimi ja sen raportoinnin kehittäminen - Sivu 26 Opinnäytetyö - Liiketalous. Syksy 2009. Lahden ammattikorkeakoulu. Viitattu 27.1.2021.
  4. Kari Neilimo, Erkki Uusi-Rauva: Johdon laskentatoimi 6.-13. painos - Sivu 206. 2017. Edita Publishing, Helsinki
  5. Mari Sorvisto: Investointilaskelmat - Sivu 5 Opinnäytetyö - Liiketalouden koulutusohjelma. Huhtikuu 2020. Centria ammattikorkeakoulu. Viitattu 27.1.2021.
  6. Esa Jyrkkö, Veijo Riistama: Laskentatoimi päätöksenteon apuna - Sivu 190. 2003. WS Bookwell Oy. Porvoo.
  7. Mari Lehtonen: Vaihtoehtolaskelmat päätöksenteon tueksi - Sivu 5 Opinnäytetyö - Liiketalouden koulutusohjelma. 2014. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Viitattu 27.1.2021..
  8. a b c d Tuomo Vierros: Investointilaskelmat Teollisuustalous - Tuotantotalouden peruskurssi. 22.1.2009. Aalto University. Viitattu 27.1.2021.
  9. a b c d Heli Parkatti: Investoinnin kannattavuuden arviointi - Sivut 11-15 Insinöörityö - Tuotantotalous. 11.5.2020. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 27.1.2021.
  10. a b c d e f Mari Lehtonen: Vaihtoehtolaskelmat päätöksenteon tueksi - Sivut 12-18 Opinnäytetyö - Liiketalouden koulutusohjelma. 2014. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Viitattu 27.1.2021.
  11. a b Virpi Tevä-Helminen: Investointilaskenta ja päätöksenteko - Opetusmoniste - Sivut 21-23 28.8.2013. Metropolia ammattikorkeakoulu. Viitattu 27.1.2021.
  12. a b c Virpi Tevä-Helminen: Investointilaskenta ja päätöksenteko - Opetusmoniste - Sivut 24-25 28.8.2013. Metropolia ammattikorkeakoulu. Viitattu 27.1.2021.