Metsien suojelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Metsien suojelu on osa luonnonsuojelua. Metsien suojelun tavoitteet vaihtelevat alueittain. Pohjoismaissa tärkeimpiä perusteita metsien suojelulle ovat luonnontilaisten vanhojen metsien ja uhanalaisten eliölajien suojelu. Keski-Euroopassa metsien suojelu on yleensä osa maisemansuojelua tai sitten suojellut metsät nähdään kulttuurillisesti arvokkaina. Pohjois-Amerkassa metsien suojeluun yhdistyy reservaattityyppinen malli, jolloin joitakin alueita rajataan ihmisen käytön ulkopuolelle. Nämä alueet ovat jopa satojen neliökilometrien suuruisia. Metsien suojelussa on kuitenkin toisinaan kysymys metsien käytön rajoittamisesta. Erilaisin kriteerein suojeltuja metsien- ja metsäalueiden suojelualueita ovat luonnonpuistot, kansallispuistot, erämaa-alueet, vanhojen metsien-, rantametsien-, soiden-, lehtojen- ja harjujensuojelualueet. Lisäksi Lapissa on suojametsiä, joiden tarkoituksena on estää tuntureiden metsärajan siirtymistä. Euroopan unionin alueella jotkin metsien suojelualueet kuuluvat Natura 2000-ohjelmaan. 1991 Lappiin perustettiin 12 erämaa-aluetta, joiden tarkoituksena on säilyttää alkuperäinen luonto, mutta joilla luontaiselinkeinojen harjoittaminen on sallittua. Natura 2000 alueilla pyritään turvaamaan luonnon monimuotoisuutta ja osaan niistä liittyvät EU:n lintu- ja luontodirektiivi.[1]

Lainsäädäntö ja suojeluohjelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa metsälailla suojellaan joitakin erityisiä ympäristöjä, jotka ovat joillekin eliölajeille erittäin tärkeitä elinympäristöjä. Näitä voivat olla lähteiden ja purojen lähialueet, lehto- ja ruohokorvet, ravinteikkaat letot, jouto- ja kitumaiden suot, rehevät lehtoalueet, jyrkät rotkot ja kurut ja korkeat jyrkänteet.[2] Metso-ohjelma antaa metsien maanomistajille mahdollisuuden oma-aloitteisesti osallistua metsän suojeluun. Tällöin asiasta voidaan tehdä kymmenen vuotta kestävä sopimus.[3] Vanhoja metsiä, jotka ovat olleet pitkään luonnontilaisia ja joissa on runsaasti lahopuuta ja muita luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä tekijöitä, suojellaan Suomessa vanhojen metsien suojeluohjelmalla. Ohjelman piiriin kuuluvaa metsäalaa on 3200 neliökilometriä. Alueilla saa liikkua jokaisenoikeuksia noudattaen, mutta siellä ei saa leiriytyä tai tehdä tulta.[4]

Elinympäristöjen ennallistaminen ja hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonsuojelullisesti arvokkaita elinympäristöjä hoidetaan eri tavoin. Tätä on muun muassa arvokkaiden puulajien turvaaminen siten, että muuta kasvillisuutta raivataan niiden ympäriltä. Myös paahde-elinympäristöissä raivataan ympäristöä varjostavaa puustoa ja muuta kasvillisuutta. Muita elinympäristöjen hoitotoimenpiteitä ovat vieraslajien torjunta, purojen virtauksen ennallistaminen, ojitettujen soiden ennallistaminen ojia tukkimalla ja lahopuun lisääminen.[5] Elinympäristöjen ennallistamiseen ja kunnostamiseen liittyen Suomessa toteutetaan vapaaehtoisuuteen perustuva Helmi-elinympäristöohjelma vuosina 2021-2030. Tämän ohjelman piiriin kuuluvia alueita ovat suot, lintuvedet, kosteikot, perinnebiotoopit, pienvedet ja ranta-alueet.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikko Kantola, Matti Leikola, Jari Parviainen, Antti Sipilä: Tiedätkö metsistä, Suomessa ja Euroopassa, s. 142-147. Tammi, 2000. ISBN 951-31-1245-4.
  2. Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt Metsäkeskus. Viitattu 14.2.2024. [vanhentunut linkki]
  3. Metso-ohjelma Metsäkeskus. Viitattu 14.2.2024.
  4. Vanhojen metsien suojelualueet Metsähallitus. Viitattu 14.2.2024.
  5. Elinympäristöjen hoito ja kunnostus Metsäkeskus. Viitattu 14.2.2024. [vanhentunut linkki]
  6. Helmi-elinympäristöohjelma Metsäkeskus. Viitattu 14.2.2024.