Tämä on lupaava artikkeli.

Saint Vincent ja Grenadiinit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saint Vincent ja Grenadiinit
Flag of Saint Vincent and the Grenadines.svg Saint Vincent ja Grenadiinien vaakuna
lippu vaakuna

LocationSaintVincentAndTheGrenadines.png

Valtiomuoto parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Kuningatar
Kenraalikuvernööri
Pääministeri
Elisabet II
Susan Dougan
Ralph Gonsalves
Pääkaupunki Kingstown
Pinta-ala
– yhteensä 389[1] km² (sijalla 182)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2014) 102 918[1] (sijalla 193)
– väestötiheys 300 / km²
– väestönkasvu -0,29[1] % (2014)
Viralliset kielet englannin kieli
Valuutta Itä-Karibian dollari (XCD)
BKT
– yhteensä 1335 miljoonaa USD[1] (sijalla 198)
– per asukas 12 100 USD
HDI (2014) 0,720[2] (sijalla 97)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 10 %
– teollisuus 26[3] %
– palvelut 64 %
Aikavyöhyke UTC-4
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys

1979
Lyhenne VC
– ajoneuvot: WV
Kansainvälinen
suuntanumero
+1-784
Motto Pax et Justitia (Rauha ja oikeus)
Kansallislaulu St Vincent Land So Beautiful
Saint Vincent and the Grenadines-CIA WFB Map.png

Saint Vincent ja Grenadiinit on pieni saarivaltio Karibianmerellä. Se kuuluu Yhdistyneen kuningaskunnan johtamaan Kansainyhteisöön. Rehevän ja vuoristoisen pääsaaren lisäksi se muodostuu rikkaiden lomailijoiden suosimista korallisaarista. Banaanit olivat varsinkin aiemmin talouden perusta.

Valtion noin 104 000 asukkaasta 95 prosenttia asuu Saint Vincentin saarella. Yli 80 prosenttia on afrikkalaista alkuperää, sillä maata hallinneet siirtomaaisännät pakkosiirsivät alkuperäisväestön muualle ja toivat tilalle orjia Afrikasta työskentelemään plantaaseilla. Maatalous on ollut aina tärkeä elinkeino, joten tulivuorenpurkaukset ja hurrikaanit ovat olleet tuhoisia taloudelle.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saint Vincent ja Grenadiinit sijaitsee Karibianmeren itäosassa, noin 30 km Saint Luciasta lounaaseen ja 160 km Barbadokselta länteen.[4]

Saint Vincent ja Grenadiinit koostuu pääsaari Saint Vincentistä ja Pohjois-Grenadiinien saariryhmästä. Yhteensä valtioon kuuluu on noin 600 saarta,[5] joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 389 neliökilometriä[1] Saint Vincent on vuoristoinen ja tuliperäinen. Saaren korkein huippu, 1 234-metrinen La Soufrière, on yhä aktiivinen tulivuori.[3] Vuonna 1902 La Soufrièren purkauksessa kuoli 2 000 ihmistä.[6] Saint Vincentin vastakkaiset rannat ovat hyvin erilaiset: tuulenpuoleinen ranta on jyrkkä ja kivikkoinen, kun taas suojan puolella on sileä hiekkaranta pienine poukamineen. Saaren itäosissa on jokia ja tiheää metsää.

Pohjois-Grenadiinit ovat täysin erilaisia kuin valtion suurin asutuskeskus St Vincent. Suurin osa niistä on korallisaaria. Mustique, Palm Island ja Union Island ovat rikkaiden suosimia lomasaaria, joilla on hienot rannat ja hyvät mahdollisuudet purjehdukseen ja sukeltamiseen.[7]

Saaristolla on pasaatituulten leudontama trooppinen ilmasto. Vuoristoisuus vaikuttaa sademäärään, eniten sataa itärinteillä, 3 800 mm vuodessa. Rannikoilla tyypillinen sademäärä on 1 500–2 000 mm. Kuiva kausi kestää tammikuusta toukokuuhun. Tämä on hurrikaanialuetta, voimakkaat hurrikaanit ovat osuneet saarille vuosina 1780 ja 1898, vähän heikommat 1955 ja 1980.[4]

Vuonna 2010 hurrikaani Vincent aiheutti saarella tuhoja.[8]

Saint Vincentin vuoria peittää rehevä metsä, Grenadiinien kasvillisuus on tyypillisempää korallisaarille. Buccamentinlaakso Layoun itäpuolella on luonnonsuojelualue, jossa elää harvinainen papukaijalaji saintvincentinamatsoni. Bequian vedenalainen eliöstö on tehnyt siitä sukeltajien suosiman kohteen.[9]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karibit tulivat saarille 1300-luvulla ja valloittivat ne paikallisilta arawak-intiaaneilta.[5] Kristoffer Kolumbuksen uskottiin vierailleen Saint Vincentillä 22. tammikuuta 1498, mutta Kolumbus oli todellisuudessa vielä Espanjassa tuolloin. Kolumbuksen vierailusta saarella ei ole todisteita.[10] Karibit hallitsivat alueen saaria 1700-luvulle asti ja estivät eurooppalaisten asettautumisen niille.[5] Saint Vincentiin tuli kuitenkin karanneita tai haaksirikkoutuneita afrikkalaisia orjia, ja heidän ja karibien jälkeläisistä syntyi uusi kansa, ”mustat karibit” eli garifunat.[11]

Ranskalaiset perustivat saarille vuodesta 1719 plantaaseja, joilla he kasvattivat orjatyövoiman avulla kahvia, tupakkaa, indigoa, puuvillaa ja sokeriruokoa.[12] Maailmanpolitiikan vaiheiden mukaan siirtomaaisännyys vaihtui ranskalaisilta briteille ja takaisin, mutta lopulta saaret vakiintuivat brittien siirtomaaksi 1783. Alkuperäisasukkaat siirrettiin reservaattiin Roatánin saarelle ja tilalle tuotiin orjia Afrikasta. Myöhemmin orjuuden kieltämisen jälkeen työväkeä plantaaseille haettiin Aasiasta.[5]

Saint Vincentin talous ajautui lamaan, kun 1800-luvun toisella puoliskolla sokerin hinta putosi. Maatalouden olosuhteita vaikeuttivat vuoden 1898 hurrikaani ja Soufrièren purkautuminen vuonna 1902. Sokeriteollisuus loppuikin 1900-luvun alussa, ja arrowjuuresta ja länsi-intianpuuvillasta tuli tärkeimmät viljelykasvit, kunnes banaani otti niiden paikan 1950-luvulla.[10]

Kruununsiirtomaajärjestelmää alettiin purkaa 1900-luvulla. Parlamentti perustettiin vuonna 1925, mutta sillä ei ollut juurikaan vaikutusvaltaa. Yleinen äänioikeus hyväksyttiin vuonna 1951.[10] Länsi-Intian federaatioon Saint Vincent kuului 1958–1962. Itsehallinnon se sai vuonna 1967, ja siitä tuli itsenäinen valtio ja Kansainyhteisön jäsen vuonna 1979.[5]

Ensimmäinen pääministeri oli keskustavasemmistolaisen SVLP-puolueen Milton Cato, joka oli käynyt voimakasta kampanjaa itsenäistymisen puolesta. Tuore hallitus kohtasi heti hankaluuksia: rastafarit nousivat aseelliseen kapinaan Bumba Charlesin johdolla, ja 1980-luvun alussa oli muita hallituksenvastaisia protesteja.[13] Maan taloutta heikensivät 1980-luvun alussa Soufrièren vuoden 1979 purkaus, vuoden 1980 hurrikaani Allen ja Yhdysvaltain taantuma sekä Englannin punnan heikkeneminen.[10]

Vuonna 1984 jouduttiin järjestämään ylimääräiset vaalit.[13] Niissä valtaan nousi keskustaoikeistolainen NDP-puolue, jonka puheenjohtaja James Mitchell toimi pääministerinä neljä kautta vuoteen 2000 asti. Vuosina 2000 ja 2001 oli hallituksen vastaisia protesteja, ja oppositiojohtaja Ralph Gonsalves nousi pääministeriksi ennenaikaisilla vaaleilla. Vuonna 2005 hänen johtamansa työväenpuolue uusi voittonsa. Vuonna 2009 järjestettiin kansanäänestys tasavallaksi siirtymisestä, mutta äänestäjät hylkäsivät ehdotuksen.[6]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saint Vincent ja Grenadiinit on parlamentaarinen demokratia, joka kuuluu Kansainyhteisöön. Britannian hallitsija kuningatar Elisabet II on valtionpäämies, jota edustaa saarella kenraalikuvernööri. Kenraalikuvernöörin valta on lähinnä symbolinen. Todellinen valta on parlamentilla, joka valitaan viiden vuoden välein. Parlamenttiin kuuluu vaaleilla valittavien 15 kansanedustajan lisäksi kuusi nimitettyä senaattoria.[12]

Vuoden 2015 vaaleissa ULP-puolue sai kahdeksan paikkaa ja NDP seitsemän paikkaa. ULP:n Ralph Gonsalves valittiin tämän perusteella neljännen kerran Saint Vincent ja Grenadiinien pääministeriksi.[14] Susan Dougan aloitti elokuussa 2019 saarivaltion kuudentena kenraalikuvernöörinä.[15]

Maalla ei ole omaa virallista armeijaa, mutta poliisilla on käytännössä pieniä puolustusvoimia vastaava erikoisjoukkoyksikkö. Kansainvälisissä asioissa maa luottaa Barbadoksella päämajaansa pitäviin alueellisiin turvallisuusjoukkoihin.[1]

Saint Vincent ja Grenadiinit on CARICOMin ja OECS:n (Organization of Eastern Caribbean States) jäsen.[12]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallinnollisesti Saint Vincent ja Grenadiinit on jaettu kuuteen kuntaan, joista viisi on Saint Vincentin saarella. Kuudes kunta kattaa koko Pohjois-Grenadiinit. Pääkaupunki Kingstown sijaitsee Saint Georgen kunnassa, joka on koko maan hallinnollinen keskus.

Kunnat ovat Charlotte, Grenadines, Saint Andrew, Saint David, Saint George ja Saint Patrick.[16]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maatalouspainotteisessa maassa banaani on merkittävin viljelyskasvi. Euroopan unionin muutettua tuontisäännöksiään banaaninviljelyn kannattavuus on kuitenkin pienentynyt. Se tuottaa kuitenkin edelleen kolmanneksen vientituloista.[7]

Banaanin lisäksi toinen merkittävä vientituote on arrowjuuren tärkkelys. Turismin merkitys on kasvussa, mutta maassa on työttömyysaste 35–40 prosenttia. Erilaiset teolliset kokeilut ovat pääosin epäonnistuneet, ja työssäkäyvistä vain viidennes saa elantonsa teollisuudesta. Monet elävät omavaraistaloudessa.[3]

Maassa on kuusi lentokenttää ja 829 km maantietä. Kingstown on ainoa satama.[1] Vuonna 2017 valmistunut Argylen kansainvälinen lentoasema pystyy ottamaan vastaan suoria lentoja Pohjois-Amerikasta. Tarpeeksi pitkän kiitoradan rakentaminen kukkulaiseen maastoon ei ollut helppoa.[17]

Saint Vincent ja Grenadiinit tarjoaa mukavuuslippupalveluita. EU on nimennyt vuonna 2017 sen maaksi, joka ei tee tässä asiassa kansainvälistä yhteistyötä.[18][19] Vuonna 2005 sen arvioitiin olevan yksi suosituimmista mukavuuslippumaista.[20]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestön kasvu vuodesta 1961 vuoteen 2003, Lähde FAO:n tilastot. Asukkaita x 1000.

Saint Vincent ja Grenadiinien väkiluku oli vuoden 2010 arvion mukaan 104 217.[1] Väestöstä 95 prosenttia asuu Saint Vincentillä. Väestöstä 82 prosenttia on afrikkalaista alkuperää, 14 prosenttia sekaväestöä ja loput 4 prosenttia alkuperäisasukkaita, eurooppalaisia ja itäintialaisia kansoja.[3] Englannin lisäksi puhutaan kreolikieliä: kreolienglantia[21] ja ranskan patoisia.[1]

Asukkaista 75 % on protestantteja (47 % anglikaaneja ja 28 % metodisteja), katolisia on 13 %, ja muita kuten hinduja ja muita kristittyjä yhteensä 12 %.[1]

Koulunkäynti on pakollista 12 vuoden ajan ja alkaa viisivuotiaina. Korkeakoulutusta alueella tarjoaa Länsi-Intian alueellinen yliopisto, jolla on pääkampukset Barbadoksella, Jamaikalla ja Trinidad ja Tobagossa.[22]

Ensimmäinen HIV-tapaus löytyi vuonna 1984. Maassa toteutetiin vuosina kansallinen 2004–2009 HIV/AIDS-ohjelma, jolla tapaukset saatiin vähenemään 40%.[23]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kingstownin kaupungin länsipuolella on Fort Charlotten linnoitus, joka on nimetty Yrjö III:n vaimon mukaan. Linnoitus on rakennettu vuonna 1806.[24] Saarten muita arkkitehtonisia nähtävyyksiä ovat kolme kirkkoa: Pyhälle Yrjänälle omistettu anglikaaninen katedraali 1800-luvun alkupuolelta, katolinen katedraali vuodelta 1823 ja metodistien kirkko, jossa on hienot urut ja lasimaalauksia.[24]

Kansanomaisempi kulttuuri on esillä Kingstownin markkinoilla, missä myydään paikallisten ruokatarvikkeiden lisäksi käsiteollisuuden tuotteita.[24]

Kansallinen radioasema on osittain valtion rahoittama, lehdistö on kokonaan yksityistä. Maassa ilmestyy yksi päivälehti ja kolme viikoittaista sanomalehteä. Yksityisen televisiokanavan ohella on joukko yksityisiä radioasemia.[7]

Saint Vincent on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1988 2–8 urheilijan joukkueella. Mitaleita ei ole tullut.[25]

Saint Vincent ja Grenadiinit satelliittikuvassa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j The World Factbook: Saint Vincent and the Grenadines CIA. (englanniksi)
  2. Human Development Report 2015. Work for Human Development Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen PDF-julkaisun sivuilla 208–211 (arvot sivustolla myös Excel-taulukkona), 14.12.2015, YK:n kehitysjärjestö (UNDP) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  3. a b c d Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica – suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 397. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9.
  4. a b Richard Tolson, David Lawrence Niddrie, Adrian Fraser: HSaint Vincent and the Grenadines Encyclopedia Britannica. Viitattu 11.4.2020.
  5. a b c d e Kiljunen, Kimmo: Valtiot ja liput, s. 529. Otava, 2004. ISBN 951-1-18177-7.
  6. a b Timeline: St Vincent and Grenadines BBC News
  7. a b c St Vincent and the Grenadines country profile BBC News
  8. Hurricane hits Eastern Caribbean CBC. 2010. Viitattu 11.4.2020.
  9. Overview. Geography Commonwealth Secretariat. Viitattu 11.4.2020.
  10. a b c d Fraser, Adrian & Tolson, Richard et al: Saint Vincent and the Grenadines Encyclopædia Britannica. 19.7.2019. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 18.8.2019. (englanniksi)
  11. Black History Month: The Black Caribs / Garifunas 2019. caribbean Life. Viitattu 11.4.2020.
  12. a b c Background Note. Previous editions. US Department of State, 2000. google kirjat (viitattu 11.4.2020).
  13. a b St Vincent and The Grenadines: History Commonwealth Secretariat. Viitattu 18.8.2019. (englanniksi)
  14. General Election Results - 9 December 2015 Caribbean Elections. Knowledgewalk Institute. Viitattu 18.8.2019. (englanniksi)
  15. Sir Frederick Ballantyne demits the Office of GG Searchlight. 2.8.2019. Interactive Media Ltd. Viitattu 18.8.2019. (englanniksi)
  16. Parishes of Saint Vincent and the Grenadines Statoids
  17. A New International Airport in St. Vincent and the Grenadines caribbean Journal. 2017. Viitattu 11.4.2020.
  18. Question and Answers on the EU's fight against illegal, unreported and unregulated (IUU) fishing EU. 2017. Viitattu 11.4.2020.
  19. Flags of Convenience: The Caribbean’s open shipping registries carry a heavy cost The Star. 2019. Viitattu 11.4.2020.
  20. Illegal fishing threat to seas BBC. 2005. Viitattu 11.4.2020.
  21. Languages of Saint Vincent and the Grenadines Ethnologue
  22. Society Commonwealth Secretariat. Viitattu 11.4.2020.
  23. Fewer Cases of HIV/AIDS in Saint Vincent and the Grenadines World Bank. 2013. Viitattu 11.4.2020.
  24. a b c Historical & Cultural Sights 1999-2004 The St Vincent and the Grenadines Ministry of Tourism and Culture (englanniksi)
  25. Saint Vincent in Olympics Sport Reference

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]