Siirry sisältöön

Al-Mansur (abbasidi)

Wikipediasta
Tämä artikkeli käsittelee al-Mansuria, arabien valtakunnan kalifia 700-luvulla. Muita al-Mansur -nimisiä henkilöitä on lueteltu erillisellä täsmennyssivulla.
Abbasidien kultainen dinaari (4,23 gr.) Al-Mansurin ajalta 758 jaa.

Al-Mansur eli Abu Ja'far Abdallah ibn Muhammad al-Mansur (714–775 );[1] arab.:ابو جعفر عبدالله بن محمد المنصور oli toinen abbasidikalifi vuodesta 754 vuoteen 775.[2][3] Kaikki al-Mansuria koskevat tiedot ovat peräisin myöhemmästä perimätiedosta. Hänen nimeään ei löydy arkeologisista lähteistä.[4]

Ensimmäisen, arvoitukselliseksi jääneen abbasidikalifi Saffahin poika ja seuraaja al-Mansur siirsi valtaistuimensa vuonna 762 Damaskoksesta Irakiin lähelle sassanidien entistä pääkaupunkia Ktesifonia. Sinne hän rakennutti persialaisen kaupunkisuunnittelun mukaisen pyöreän palatsikaupungin, ”Rauhan kaupungin” (Madinat as-Salam), jonka keskipisteenä oli hallitsijapalatsi puutarhoineen. Alueen läpimitta oli 1,5 kilometriä. Muutos osoitti Iranin vaikutuksen kasvua arabivaltiossa. Asutus laajeni kaupungiksi, jota alettiin kutsua lähellä olleen kylän mukaan nimellä Bagdad.[5]

Pääkaupunkiin koottiin verotuloja ja sotasaalista valtakunnan kaikista osista, ja niiden avulla kalifit ylläpitivät persialaisten esikuvien mukaista loistavaa hovia. Kalifaatin hallinnossa avainasemat sai abbasidien mukana Khorasanista tullut iranilainen eliitti. Kaikkein huomattavimpaan asemaan kohosi Barmakidien suku. Mansur kukisti alidien kapinat valtakunnassaan ja heikensi siten profeetta Aliin luottavan uskonsuunnan asemia.

Sassanidikuninkaiden aloittamassa käännösliikkeessä kreikkalaisten tekemiä tieteellisiä teoksia käännettiin arameaksi ja pahlaviksi. Jossain määrin käännettiin myös intialaista kirjallisuutta. Kun al-Mansur ryhtyi jatkamaan sassanidikuninkaiden käännösprojektia, sen yhtenä syynä oli jatkaa zarathustralaista perinnettä ja heikentää näin vastarintaa, joka häneen kohdistui Iranin valtauskonnon kannattajien taholta.[6] Arabian yleistyminen Iranin hallintokielenä alkoi tehdä pahlavinkieliset käännökset vanhentuneiksi, joten käännöstyö vaihtui arabiaan. Käännösliikkeen yhdeksi keskukseksi muodostui myös Khorasanin maakunnan keskus Merv.

Vaikka kalifi Hisham ibn Abd al-Malik oli jo omaksunut persialaisen hovikäytännön, vasta al-Mansurin hallinnon aikana persialaista kirjallisuutta ja oppineisuutta alettiin arvostaa. Shu'ubiya-liikkeen suosion kasvu persialaisten oppineiden keskuudessa al-Mansurin kaudella oli seurausta sensuroinnin lieventymisestä persialaisnationalismia kohtaan. Shu'ubiya oli persialaisten keskuudessa ollut liike, joka uskoi että persialainen oli arabialaista taidetta ja kulttuuria kehittyneempää. Liike edisti arabialais-persialaista vuoropuhelua 700-luvulla.

Käännöstoiminnan ohella Mansur teki toisen eleen, joka osoitti arvostusta persialaisia kohtaan: hän lähti Damaskoksesta ja perusti uuden pääkaupunkinsa Bagdadin aivan Iranin entisen pääkaupungin Ktesifonin viereen. Myös palatsikaupungin pohjakaava noudatti persialaisia perinteitä. Mansurin tavoitteena oli aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä; muuton avulla hän pääsi eroon Damaskoksen arabiklaaneista ja Bysantin perintönä tulleesta hovin virkamieskunnasta.

Kolmanneksi al-Mansur todisti lojaalisuutensa sassanidien valtionideologialle nimittämällä hovinsa korkeiksi virkamiehiksi Khorasanista tullutta persialaista ylimystöä.[7] Erityisen vaikutusvaltaiseksi kohosi Afganistanista tullut Barmakidien perhe, jonka jäsenet olivat olleet korkea-arvoisia buddhalaisia pappeja.

"Viisauden talo"

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bagdadin ”Viisauden talon” (bayt al-hikma) perustajaksi mainitaan usein joko al-Mamun tai Harun al-Rashid.[8][9] Historiallisista lähteistä tällaista tietoa ei löydy. Nähtävästi kyseessä oli sassanidien hallinnosta peritty virasto, palatsin kirjasto, joka koostui persialaisista runoteoksista, ja sen otti käyttöön jo al-Mansur.[10] Viraston tärkein tehtävä oli koota ja säilyttää Iranin historiaan liittyvää kirjallisuutta, jota käännettiin pahlavista arabiaksi. Al-Mansurin tieteellisten harrastusten takia sillä mahdollisesti oli myös astronomiaan ja matematiikkaan liittyviä tehtäviä, mutta kääntämistyötä kreikasta arabiaan ei siellä harjoitettu. Se ei liioin ollut mikään akatemia, jossa tieteitä olisi opetettu eikä oppineitten kohtaamispaikka.[10]

Aikalaislähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitsijanimeä al-Mansur (”voittaja”) ei löydy arkeologisesta aineistosta, kuten kolikoista, lasipainoista tai sineteistä. Tiedot al-Mansurista ovat peräisin myöhemmästä islamilaisesta perimätietokirjallisuudesta, jonka kertomukset eivät täytä historiatieteen vaatimuksia. Volker Popp pitää nimeä pseudonyyminä, joka viittaa Jeesukseen todellisena hallitsijana.[11] Taustalla olisi ollut iranilainen ajatus Jumalasta varsinaisena hallitsijana. Poppin mukaan islam ei uskontona ollut vielä syntynyt.[12]

Tarinoita kalifista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perimätietokirjallisuuden mukaan al-Mansur syntyi abbasidiperheeseen, joka oli muuttanut Hijazista vuonna 714. “Hänen isänsä, Muhammedin, isoisoisä oli Abbas ibn Abd al-Muttalib, Muhammedin setä ja hänen äitinsä berberinainen”.[13] Perimätiedon mukaan al-Mansur veljensä Abu-l-Abbasin (kalifina al-Saffah 750–754) salamurhan jälkeen järjesti vuonna 755 Abu Muslim Khorasanin salamurhan. Abu Muslim oli johtanut abbasidijoukot voittoon umaijadien dynastiaa vastaan sisällissodassa vuosina 749–750. Al-Mansurin hallitessa hän oli kalifin alainen ja Iranin ja Transoxianan johtaja.

Tarinoiden mukaan al-Mansur vangitsi imaami Abu Hanifan. Kerrotaan myös, että Malik ibn Anas (711–795), malikiittikoulunnan perustaja, oli joutunut ruoskituksi, jolloin al-Mansur järjesti hänelle hyvityksen.[14] Andalusialaisen lähteen mukaan al-Mansur oli tilannut Malikilta lakiteoksen Muwatta' ja vaatinut, että kaikki noudattavat sitä.[15]

Al-Mansurin kerrotaan kuolleen vuonna 775 pyhiinvaellusmatkalla Mekkaan. Hänet haudattiin matkan varteen yhteen sadoista haudoista jotka oli kaivettu hänen ruumiinsa piilottamiseksi umaijadeilta. Kuollessaan kalifi jätti taakseen aarrekammion, jossa oli kuusisataatuhatta dirhamia ja neljätoista miljoonaa dinaaria. Häntä seurasi kalifina hänen poikansa al-Mahdi.

Mercian kuninkaan Offan (757–796) mankus, eli kultadinaari, al-Mansurin dinaarin kopio. Siinä yhdistyy latinankielinen piirtokirjoitus OFFA REX arabialaisen piirtokirjoituksen kanssa. Kolikosta pystyy yhä lukemaan islamilaisen kalenterin vuoden 157 (773–774 jaa.).[16] British Museum.

Arabialainen historioitsija Al-Masudi kertoo Kultaisissa niityissä ja timanttikaivoksissa anekdootteja jotka kuvasivat kalifin luonnetta. Hän kertoo sokeasta runoilijasta, joka lausuu kahdesti umaijadeille suunnattuja ylistysrunoja tietämättään al-Mansurille, abbasidikalifille. Al-Mansur palkitsi runoilijan säkeistään. Al-Masudi kertoo myös tarinan al-Mansurin lähelle tulleesta nuolesta, jonka sulkiin ja varteen oli kaiverrettu säkeitä. Säkeet saivat hänet tutkimaan epäoikeudenmukaisesti tuomitun hamadanilaisen aatelisen tilannetta ja vapauttamaan hänet. Teoksessa on myös kuvaus pahaenteisistä säkeistä, jotka al-Mansur näki kirjoitetun seinälle juuri ennen kuolemaansa.

Hänen apulaisensa Jamra kertoo tarinan siitä, miten al-Mansur kohteli alideja. Al-Mansurin lähtiessä viimeiselle pyhiinvaellusmatkalleen hän jätti miniälleen Ritalle varastojensa avaimet, mutta kielsi tätä avaamasta tiettyä ovea paitsi jos olisi aivan varma siitä, että al-Mansur oli kuollut. Kun hän oli kuollut, Rita ja hänen miehensä, Muhammad ibn Mansur al-Mahdi avasivat oven ja löysivät sieltä kaikkien al-Mansurin surmauttamien alidien ruumiit. Näitä oli kaikista ikäluokista, mukaan lukien pikkulapsia ja vanhuksia. Jokaisen ruumiin vasempaan korvaan oli merkitty nimi ja sukuluettelo. Tarina todisti al-Mansurin brutaalista alidien kohtelusta.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bennison, Amira, K.: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire. I.B.Tauris, 2009. ISBN 978-1-84885-976-0
  • Crone, Patricia & Hinds, Martin: 'God's Caliph: Religious Authority in the First Centuries of Islam. Cambridge University Press, 2003 (alkuteos 1986). ISBN 0-521-54111-5 (englanniksi)
  • Gutas, Dimitri:  Greek Thought, Arabic Culture. The Graeco-Arabic Translation Movement in Baghdad and Early Abbasid Society (2nd–4th/8th–10th centuries). Routledge, 1998. ISBN 0-415-06133-4 (englanniksi)
  • Mas'udi, The Meadows of Gold, The Abbasids, transl. Paul Lunde and Caroline Stone, Kegan Paul, London and New York, 1989
  • Onniselkä, Suaad, Hajjar, Anas & Hammoud-Rouhe, Mariam: Salam – Islamin polku 7–9. Opetushallitus, 2020. ISBN 978-952-13-6026-8
  • Kennedy, Hugh, When Baghdad Ruled The Muslim World, Cambridge, Da Capo Press, 2004
  • Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources ( toim. K-H. Ohlig), s. 14–175. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Al-Souyouti, Tarikh Al-Kholafa'a (The History of Caliphs)
  2. ↑ Stanley Lane-Poole, The Coins of the Eastern Khaleefahs in the British Museum
  3. ↑ Axworthy, Michael (2008); A History of Iran; Basic, USA; ISBN 978-0-465-00888-9. S.81.
  4. ↑ Popp 2013, 152
  5. ↑ Bennison, 2009, s, 70
  6. ↑ Gutas, D: Greek Thought, Arabic Culture, s. 48–49. Routledge, 1998.
  7. ↑ Gutas, 1998, s. 53
  8. ↑ Onniselkä ym., 2020, s. 222
  9. ↑ Else Christensen: Viisauden talo. Tieteen Kuvalehti Historia, 2011, nro 10, s. 38–39. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209 (suomeksi)
  10. ↑ a b Gutas, 1998, s. 54–58
  11. ↑ Popp 2013, s. 150-153
  12. ↑ Popp, 2013, s. 125
  13. ↑ G. R. Hawting Mansur, al-.. Encyclopædia Britannica. 2007. Encyclopædia Britannica Online. 20. huhtikuuta 2007.
  14. ↑ Ya'qubi, vol.III, p. 86; Muruj al-dhahab, vol.III, p. 268–270.
  15. ↑ Crone & Hinds, 1986, s. 86
  16. ↑ Medieval European Coinage By Philip Grierson p.330
Edeltäjä:
As-Saffah 		Bagdadin abbasidikalifit
Al-Mansur 754–775 		Seuraaja:
Al-Mahdi
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Al-Mansur_(abbasidi)&oldid=23052317”