Isnad
Isnad (arab. اسناد, isnād, yks. سند, sanad) tarkoittaa 800-luvulla kehitettyä käytäntöä liittää Muhammedin lausahduksista tai teoista kertoviin haditheihin todistajaketju eli isnād todisteeksi siitä, että tarina on peräisin luotettavalta taholta ja siksi aito.
Muhammed-tarinoita (matn) alkoi kiertää runsaasti, jolloin havaittiin, että niitä todellisuudessa tehtailtiin perustelemaan omia näkemyksiä siitä, mikä oli Jumalan lain eli šarian mukaista. Tätä taipumusta vastaan kehitettiin velvoite lisätä tarinaan myös isnād.
Isnadien historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joseph Schacht osoitti, että isnād-ketjut ulottuivat aluksi Muhammedin seuraajiin, sitten kumppaneihin, ja lopuksi imaami Shafi'in (767–820) vaikutuksesta alkoi syntyä ketjuja, jotka ulottuivat Muhammediin itseensä asti. Isnadien kulta-aika saavutettiin 800-luvun puolivälissä, jolloin kirjoitettiin suuret hadith -kokoelmat.[1] Schacht toteaa, että isnadit paranivat ajan myötä, joten mitä myöhemmin tehty isnad oli kyseessä, sitä täydellisempi se oli muodoltaan. Isnadit pitenivät kohti Muhammedia vielä 800-luvullakin. [2]
Todistajaketjut eivät ratkaisseet tarinoiden luotettavuuden ongelmaa, sillä Schachtin mukaan ei ollut näyttöä siitä, että ne olisivat päässeet 700-lukua pitemmälle, kun taas Muhammedin katsottiin kuolleen 600-luvun alkupuolella.[3] Schacht katsoo, ettei niillä tämän takia ollut tieteelistä arvoa toiminnan näennäisestä kriittisyydesta huolimatta.[1] Muhammediin johtavat isnadit eivät olleet sen luotettavampia kuin kumppaneihin tai seuraajiin johtavat. [4]
Isnādien antamaan todistukseen suhtaudutaan joka tapauksessa islamin piirissä vakavasti. Hadithit on luokiteltu niihin sisältyvien isnādien avulla neljään kategoriaan: sahih (luotettava tai aito), hasan (hyvä), daif (heikko) ja saqim, (epäilyttävä).[5][6] Myös hadith-kokoelmat on luokiteltu arvojärjestykseen. Sunneilla on kuusi luotettua kokoelmaa (Kutub al-Sittah) ja šiioilla omansa. Toisaalta ollaan yksimielisiä siitä, että kaikkiin niihinkin on pujahtanut mukaan epäluotettavia haditheja.[7]
Isnadit ja klaanikulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isnadeissa kiteytyvät tarkkuusongelmat ovat luoneet epäselvyyttä Jumalan lain sisällöstä, mistä on seurannut jatkuvia erimielisyyksiä eri islamilaisten ryhmien välillä. Islam on jakautunut lakikoulukuntiin, jotka välillä ovat pitäneet vastustajiaan epäislamilaisina. Teologista väittelyä on käyty myös esimerkiksi ISIS-kalifaatin ja ulkopuolisten uskonoppineiden välillä.[8]
Antropologi Philip Carl Salzman näkee yksiselitteisen uskonnollisen auktoriteen puutteen osoituksena islamin sopeutumisesta omaan taustaansa eli klaanikulttuuriin. Paimentolaiset karttavat keskusvaltaa ja ylhäältä tulevaa ohjausta. Paimentolaiselämän arvoja ovat itsenäisyys ja auktoriteettien vastustaminen. Vaikka islam yhtäältä vaatii alistumista lakiin, klaanikulttuuriin sisältyvä vapaudenkaipuu ilmenee siinä, että jokainen alaryhmä puolustaa omaa tulkintaansa. Islamissa vapauksia tarjoaa se, että jokainen asemansa saavuttanut uskonoppinut voi itsenäisesti tulkita Jumalan lakia.[9] Tämä on varmistanut sen, että eroja esiintyy aina, ja tarvittaessa ne palvelevat apuna ideologisella tasolla eri ryhmien joutuessa keskenään konfliktiin.[9]
Isnadien luokitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Shafi'in aikana isnadeja luokitettiin jo huolellisesti[10], ja ainakin seuraavat luokat olivat käytössä:
- thaabit -hyvin dokumentoitu
- masshuur - hyvin tunnettu
- muttasil - katkeamattomalla ketjulla varustettu
- munqati - katkennut ketju
- mursal - ensimmäinen välittäjä puuttuu
- daiif - heikko
- majhuul - tuntematon
- munkar - hylättävä
Shafi'i omaksui periaatteen, että vain thaabit -tasoiset isnadit voitiin hyväksyä, mikä tarkoitti myös, että hadithien arvoa tuli tarkastella yksistään niihin kuuluvien isnadien pohjalta.[11]
Esimerkki isnadista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Esimerkki Ibn Hishamin esittämästä isnādista on seuraava. Esimerkki on Muhammedin varhaisesta elämäkerrasta eikä edusta vielä kovin luotettavan näköistä työtä.
»”Eräs ystäväni, jonka tiedonantoja en epäile, kertoi minulle, että Zayd b. Aslam oli sanonut, että joko Ibad al-Dili tai joku muu, jolle Abu al-Zinad oli asian kertonut, oli kuullut Husain b. Abbasilta, että tämä oli kertonut isänsä sanoneen, että hän oli kuullut kyseisen tarinan Rabia ibn Abbadilta."[12] »
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Berg, Herbert: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of Muslim Literature from the Formative Period. Routledge, 2000. ISBN 978-0-4155-5416-9.
- Schacht, Joseph: Origins of Muhammadan Jurisprudence. Oxford: Claredon, 1950. ISBN 0-19-825357-5. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Schacht, 1950, 163
- ↑ Schacht, 1950, 165
- ↑ Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence, s. 5. Claridon Press, 1950.
- ↑ Schacht, 1950, 169
- ↑ Shaykh Jamir Meah: What Is the Difference Between a Sahih, Hassan and Da’if Hadith? Seekers Guidance. The Global Islamic Seminary. 19.2.2018.
- ↑ Berg, 2000, s. 8
- ↑ Fadhlalla Haeri: Islam, s. 67. Tammi, 1996.
- ↑ Ella Landau-Tesseron: Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars Inquiry and Analysis #1205. 19.11.2015. Memri.
- ↑ a b Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008.
- ↑ Schacht,1950, 36
- ↑ Schacht, 1950, 36
- ↑ Ibn Hisham: The life of Muhammed. A translation of the Ishaq’s Sirat Rasul Allah. Translated by A. Guillaume, s. 195. Oxford University Press, 1955/2004.