Kutub al-Sittah

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sunan Abi Dawud

Kutub al-Sittah (arab. ٱلْكُتُب ٱلسِّتَّة‎, al-Kutub as-Sittah, kirjaimellisesti: "kuusi kirjaa") ovat 800-luvulla koottuja hadith -kokoelmia, jotka koostuvat lyhyistä profeetta Muhammedin lauseista tai kuvauksista hänen teoistaan. Yhdessä Koraanin kanssa ne muodostavat sunni-islamin pyhien kirjoitusten kokoelman ja sisältävät Koraania tarkentavat tiedot Jumalan laista eli šariasta. Myös šiiat luottavat kutub al-sittah -kokoelmien haditheihin elleivät ne ole ristiriidassa šiiojen perimätiedon kanssa. He käyttävät kokoelmasta tällöin nimitystä as-sihah as-sittah ("luotettavat kuusi").[1][2]

Hadith-kokoelmien kertomukset valittiin islamilaisen perimätiedon mukaan jopa sadoista tuhansista kertomuksista niiden kertojien luotettavuuden perusteella. Jokainen hadith sisältää tiedon siitä, minkä kertojaketjun (isnad) kautta se on kulkenut. Juridisesti sitoviksi eli kanonisiksi kokoelmiksi hyväksyttiin sunnien keskuudessa aluksi vain Sahih al-Bukhari ja Sahih Muslim (arab. sahih = luotettava). Määrä laajeni neljään 900-luvun lopulla ja viimein kuuteen nähtävästi vasta 1100-luvulla. Viimeinen kaanoniin mukaan hyväksytty oli Sunan Ibn Majah.[3]

Hadith -kokoelmien tuhannet lausumat ovat usein ristiriidassa keskenään jopa saman kokoelman sisällä. Tämän takia myös kuusi kokoelmaa on asetettu keskinäiseen järjestykseen. Kokoelmien sisällä yksittäisten hadithien luotettavuus on usein arvioitu ja merkitty. Kuuden kirjan ulkopuolella on lisäksi useita hadith -kokoelmia, joita myös käytetään uskonnollisia ratkaisuja eli fatwoja laadittaessa. Sunni-islamin piirissä on useita lakikoulukuntia (madhab), jotka painottavat hieman eri tavalla kunkin kokoelman arvoa. Šiioilla on oma perimätietonsa, jonka valossa he arvioivat kutub as-sittah -kokoelmaa, ja pienemmillä suuntauksilla, kuten ibadiiteilla, omat ratkaisunsa kokoelmista.

Islamin mukaan Jumalan laki (šaria, eli "polku") välittyi profeetta Muhammedin kautta kahdella tavalla. Ensimmäisen osan siitä muodostivat Muhammedin saamat ilmestykset, jotka koottiin Koraaniksi. Toisen osan Jumalan laista muodosti profeetta Muhammedin esikuvallinen elämäntapa (sunna), josta kertovat tarinat kiersivät suullisena perinteenä kaksisataa vuotta, kunnes ne 800-luvulla kirjattiin hadith -kokoelmiin. Islam sai esikuvan tähän rakenteeseen juutalaisuudesta, missä Mooseksen välittämä Jumalan laki (halakha eli "polku") välittyi samalla tavoin kahta reittiä: kirjallisesti Tooran kautta ja suullisesti kertomuksina Mooseksen teoista (mišna-kirjallisuus).

Kokoelmien kanonisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammedin sunnasta kertovien valtavien hadith -määrien takia niiden rajoittaminen tuli ajankohtaiseksi 900-luvulla. Retorisena perusteena tälle oli tarinoiden historiallinen aitous. 900–1000 -lukujen aikana monien merkittävien imaamien mielipiteissä kaksi kokoelmaa nousi ylitse muiden: Sahih al-Bukhari ja Sahih Muslim. Niistä käytettiin yhteisnimeä Sahihayn eli "luotettavat" tai "oikeat". Lisäksi kaksi muuta nostettiin niiden rinnalle: Sunan Abi Dawud ja Sunan an-Nasa'i (sanan "sunan" merkitys on tuntematon). Tähän aikaan jotkut nostivat joukkoon myös Jami` at-Tirmidhin, Ibn Khuzayman (k. 923) ja Muwatta Malikin. 1100-luvun lopulla imaamien näkemykset olivat yhdentyneet niin, että neljän ensin mainitun kokoelman joukkoon pääsivät al-Tirmidhi ja viimeisenä ibn Majah.[4]

Jonathan Brown katsoo, että viimeksi mukaan päässyt kokoelma Sunan Ibn Majah hyväksyttiin sen takia, että se tarjosi runsaasti sellaista sisältöä, jota ei ollut muissa kokoelmissa. Kun Muwatta sisäksi vain 180 muista puuttuvaa hadithia, sellaisia oli Sunan Ibn Majahissa 1552 ja monia asioita käsiteltiin vain siinä. Brown katsoo, että tämä käytännöllinen näkökohta oli syynä Sunan Ibn Majahin hyväksymiseen "kuuden kirjan" joukkoon, vaikka arvostelu sen luotettavuutta kohtaan on jatkunut nykyaikaan saakka. Toinen syy oli se, että Ibn Majah ei kuulunut samaan sisäpiiriin, jossa muut kokoajat vaikuttivat, ja hänet tunnettiin aluksi pitkään vain Iranin Qazvinissa.[4]

Kun kuusi kirjaa olivat vakiinnuttaneet asemansa pyhinä teksteinä, oli tarpeellista, että niiden kokoajien arvovalta kohoaa kaikkien muiden yläpuolelle. Tämä tapahtui näkemyksellä, että nämä kuusi imaamia olivat myös hafizeja eli osasivat ulkoa yli 100 000 hadithia kertojaketjuineen. Tämän kerrotaan tehneen heistä ylivoimaisia arvioimaan hadithien luotettavuutta - taito, jota sen koommin ei samassa mitassa ole esiintynyt.[5] Tämä seikka sementoi kuuden kirjan kokoelman arvovallan ja estää uusia kokoelmia nousemasta niiden rinnalle.[4]

Hadith-kokoelmat ja niiden kerääjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khorasan ja Transoxiana. Hadith-kokoelmien kerääjien synnyinseudut olivat Keski-Aasiassa.

Kuuden kanonisen kokoelman kaikki tekijät tulivat islamisen perimätiedon mukaan Iranista. Iranin koillisesta maakunnasta Khorasanista tulivat Bukhari, Muslim, Abu Dawud, Al-Tirmidhi ja Al-Nasa'i. Khorasanista tuli myös kuuluisa oppinut Al-Ghazali. He olivat taustaltaan arabeja Ibn Majahia lukuun ottamatta, joka oli persialainen. Tekijöiden kerrotut syntymävuodet sijoittuvat välille 810–830, joten he olivat myös toistensa aikalaisia. Kaikkien kerrotaan tehneen laajoja matkoja kalifaatissa aineistoa kerätessään. Tässä esitettävät seikat perustuvat pienoiselämäkertoihin, jotka löytyvät kirjan Reliance of the Traveller liitteestä x[6] sekä sunnah.com -sivustolla annettuihin tietoihin.[7]

Sahih al-Bukhari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moskeija Uzbekistanin Buharassa (Bukharin kotikaupungissa)

Muhammed ibn Ismail al-Bukhari (810–870), edusti opillisesti shafi'i -koulukuntaa ja laati kokoelmista arvostetuimman, nimeltään Sahih al-Bukhari eli "luotettava buharalainen".[8] Kerrotaan, että nykyisen Uzbekistanin alueella Buharassa syntynyt imaami aloitti Muhammedista kertovien hadithien kokoamisen 16-vuotiaana kiertäen elämänsä aikana Khorasanin, Irakin, Egyptin, Hijazin ja Syyrian. Hänen sanotaan keränneen 600 000 tarinaa Profeetasta, joista hän valitsi kokoelmiinsa 7563, joita piti luotettavina (niitä on 2 230 tai toisen tiedon mukaan 2 600 ilman kaksoiskappaleita). Ayaan Hirsi Alin mukaan sotilaalliset aiheet hallitsevat al-Bukharin kokoelmaa: tarinoista 400 kertoo Muhammedin ryöstöretkistä ja 80 antaa ohjeita saaliin jakamisesta.[9] Tarinan mukaan al-Bukhari joutui elämänsä ehtoolla mu'taziliittien vainoamaksi ja pakeni Samarkandiin, missä kuoli.[8]

Sahih Muslim[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslim ibn al-Hajjaj (820–875) syntyi Persian Nishapurissa ja edusti shafi'i -koulukuntaa kuten al-Bukhari. Hänen kooelmassaan "Sahih Muslim" on 9 200 hadithia (2200 ilman kaksoiskappaleita). Muslimia pidetään oppi-isänsä Bukharin jälkeen toiseksi merkittävimpänä hafizina. Bukhari asetetaan hänen edelleen, koska Bukharin hadithien katsotaan olevan yleensä luotettavampia, mutta Muslimin ansiona on kokoelman korkeatasoinen järjestely.[10]

Sunan an-Nasa'i[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahmad ibn Ali Al-Nasa'i (830–915) oli kotoisin Persian Nasasta. Kerrotaan, että Nasa'i paastosi joka toinen päivä ja oli kiinnostunut naisista, joita hänellä oli neljän vaimon lisäksi jalkavaimoina. Hänen kerrotaan kuolleen kharijiittien lahkoon kuolleen muslimin murhaamana, koska Nasa'i oli mieltynyt imaami Aliin, jota nämä pitivät petturina.[11]

Sunan Abi Dawud[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haozdarin raunioportti muinaisessa Sistanissa (Abu Dawudin kotikaupungissa)

Abu Dawud (817–889) syntyi Sistanissa, Persian Khorasanissa ja kuoli Irakin Basrassa. Myös hän kuului islamilaisen lain shafi'i -koulukuntaan. Häntä pidetään yleisesti neljänneksi merkittävimpänä hafizina. Hänen keruukohteikseen mainitaan Khorasan, Irak, Hijaz, Sham (Syyria), Egypti ja Nishapur.[12] Abū Dāwūdin kerrotaan sanoneen: “Olen kirjoittanut 500 000 hadithia Jumalan lähettiläästä, joista valitsin 4 800 kaikkein autenttisinta tähän kirjaan (Sunan Abi Dawud).[12]

Jami at-Tirmidhi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tirmidhi (824–892) syntyi ja kuoli kotikaupungissaan Termezissä, joka on Turkmenistanissa Afganistanin rajalla. Hän oli myös Bukharin oppilas. Hänen sanotaan keränneen haditheja Khorasanissa, Irakissa, Medinassa ja Mekassa. Sana "Jami" tarkoittaa kokoelman nimessä täydellistä kokoelmaa. Se tunnetaan myös nimellä Sunan tai Sahih al-Tirmidhi.[13] Kokoelma sisältää kaksoiskappaleineen noin 4 400 hadithia, jotka on jaettu 46 kirjaan.[14]

Sunan Ibn Majah[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ibn Majah (824–887) oli persialainen, ja hänen kotikaupunkinaan oli Iranin Qazvin. Hänen keruukohteikseen mainitaan muun muassa Khorasan, Irak, Hijaz, Egypti, Syyria (Sham), Ishafan ja Nishapur. Sunan ibn Mājah sisältää 37 kirjaa, 1 560 lukua ja 4 341 hadithia. Niistä 1339 ("Zawā’id of Sunan Ibn Mājah") on sellaisia, joita ei ole muissa kokoelmissa.[15] Sunan Ibn Mājah sisältää kaikista kokoelmista eniten haditheja, kun kaksoiskappaleet jätetään huomiotta. Se sisältää myös eniten heikoiksi arvioituja haditheja.[15]

Ibn Majahin selkeä tyyli ja eräät muut seikat tekivät hänet niin suosituksi, että kokoelma hyväksyttiin kuudenneksi hadith-kokoelmaksi muiden joukkoon, vaikka tämä tapahtuikin vasta 1100 luvulla.[3]

Niukasti kuuden kirjan ulkopuolella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moskeija Uzbekistanin Termezissä (Tirmidhin kotikaupungissa)

Kuuden kirjan ulkopuolelle on jäänyt useita hadith -kokoelmia, joita silti arvostetaan islamin monissa koulukunnissa. Niistä tärkein on Muwatta Malik.

Muwatta Malik[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imaami Ibn Anas Ibn Malik (712–795) oli perimätiedon mukaan medinalainen, ja ikänsä puolesta hänen kokoelmansa ("kuljettu polku") on kaikkein varhaisin. Sitä ei kuitenkaan ole laskettu kuuden kirjan joukkoon malikiittien lakikoulukuntaa lukuun ottamatta, missä se korvaa Sunan Ibn Majahin. Muwattaan sisältyvät hadithit on melkein kaikki sisällytetty myös Bukharin kokoelmaan, joten Muwatta on siksikin voitu jättää kuuden kirjan ulkopuolelle.[16] Malikiitit ovat toiseksi yleisin sunnikoulukunta hanafin jälkeen. Ibn Malikin kerrotaan joutuneen poliittisiin erimielisyyksiin kalifi al-Mansurin kanssa, minkä takia hän sai 70 ruoskaniskua.

Vaikka Malikin teoksen katsotaan syntyneen jo 700-luvulla, se tunnetaan vasta myöhempinä kopioina, joten todellinen kirjoitusajankohta on jäänyt epäselväksi.

Imaamit ja historiatiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imaameja koskevat tiedot ovat epävarmoja. Ne sisältävät myös liioittelua. Jos ilmoitetut hadithien lukumäärät pitävät paikkansa, esimerkiksi Bukharin olisi pitänyt löytää ja arvioida useita kymmeniä haditheja joka päivä 44 vuoden ajan. Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta yhdelle ihmiselle. Tämän takia on arveltu, että "buharalainen" olisi todellisuudessa kokoamisprojektille annettu tuotemerkki eikä yksittäinen henkilö.[17] Toisaalta on epäilty, että puheet sadoista tuhansista haditheista ovat liioittelua. Muhammed -perinne on voinut syntyä pienessä piirissä ja kootut hadithit voivat hyvinkin sisältää suurimman osan kaikesta kootusta materiaalista.[18] Muita epäilyttäviä seikkoja ovat hafizien muistisaavutukset sekä itse ajatus pitkän suullisen hadith -perinteen olemassaolosta kertojaketjuineen.[18]

Muhammed-tarinoitten kokoamisen kerrotaan tapahtuneen pääasiassa Khorasanista ja Keski-Aasiasta tulleiden imaamien toimesta eli kaukana Mekasta ja Medinasta. Tämän vastapainoksi heidän kerrotaan matkustelleen laajasti koko kalifaatin alueella. Orientalisti K-H. Ohlig on esittänyt teorian, että islam olisi alun perin myös kehittynyt siellä, mistä imaamitkin tulivat eli itäisessä Iranissa ja Keski-Aasiassa. Myös ensimmäiset arkeologiset löydöt nimestä muhammad alkavat Iranista ja seuraavat sieltä lähteneen Abd al-Malik ibn Marwanin sotajoukon reittiä Damaskokseen.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brown, Jonathan: The Canonization of Ibn Mâjah: Authenticity vs. Utility in the Formation of the Sunni Ḥadîth Canon.. Revue des mondes musulmans et de la Méditerranée , vol. 129, s. 169–184, 2011.
  • Kalisch, Sven: Anmerkungen zum isnad – ein Beitrag zum Verständnis islamischer Gesichtskonstruktion. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion III. Die heilige Stadt Mekka – eine literarische Fiktion, s. 292–347. Verlag Hans Schiler, 2014. ISBN 978-3-89930-418-3.
  • Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: Von Bagdad nach Merw. Geschichte, rückwärts gelesen. Teoksessa: Markus Groß & Karl-Heinz Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 29–106. Verlag Hans Schiler, 2009. ISBN 978-3-89930-269-1. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Sunnah.com The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mitä tarkoittaa fiqh? Shiiaislam.info. 2008.
  2. Hadith-kokoelmien historia 2008. Shiiaislam.info.
  3. a b Goldziher, Ignaz: Muslim Studies 2, s. 240–241. State University of New York Press, 1890/1971.
  4. a b c Brown, 2011
  5. Reliance of the Traveller, 2017, s. 955
  6. Keller (toim.), 2017
  7. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips sunnah.com.
  8. a b Keller (toim.), 2017, s. 1043 (x107)
  9. Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen, s. 78. Scanri, 2016.
  10. Keller (toim.), 2017, s. 1083 (x273)
  11. Keller (toim.), 2017, s. 1085 (x283)
  12. a b Abu Dawud: Sunan Abi Dawud sunnah.com.
  13. Keller, (toim.), 2017, s. 1048 (x130)
  14. Tirmidhi: Jami` at-Tirmidhi sunnah.com.
  15. a b About Sunan Ibn Majah sunnah.com.
  16. Keller (toim.), 2017, s. 1069
  17. Kalisch, 2014, s. 337
  18. a b Ohlig, K-H.: Geschichte und Geschichten. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam (s. 13–33), s. 27. Verlag Hans Schiler, 2012.
  19. Ohlig, K-H.: Von Bagdad nach Merw. Geschichte, rückwärts gelesen. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran (29–106), s. 88–. Verlag Hans Schiler, 2009.