Näennäishistoria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Näennäishistoria eli pseudohistoria tarkoittaa toimintaa, jonka väitetään olevan historiantutkimusta, mutta jonka tutkimusmenetelmät eroavat yleisesti käytössä olevista menetelmistä. Näennäishistoriallisessa tutkimuksessa tulokset ovat etukäteen tiedossa. Tutkija kehittelee niille perusteluita siten, että lopputulos yrittää jäljitellä myös tieteellisen tutkimuksen ulkoasua. Suomessa uudella ajalla harjoitettu goottilainen historiankirjoitus on esimerkki näennäishistoriasta.

Goottilainen historiankirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin kuningas Eerik XIV. Liian suuri järjestysnumero johtui kuvitelluista edeltäjistä

Goottilainen historiankirjoitus oli uuden ajan Ruotsissa harjoitettu historiantutkimuksen tapa, jonka tehtävänä oli keksiä todisteita Ruotsin kuuluisasta menneisyydestä. Sen huomattavia hahmoja oli Olaus Magnus (k. 1557). Kun Kustaa Vaasa vuonna 1523 julistautui kuninkaaksi, hän otti käyttöön Olaus Magnuksen goottilaisen teorian. Sen mukaan ruotsalaiset olivat kaiken sivistyksen alkujuuri ja polveutuivat Nooan pojanpojasta Maagogista. Kustaan seuraaja Eerik sai järjestysnumerokseen 14, koska Olaus oli löytänyt hänelle 13 samannimistä edeltäjää. Goottilainen valtiomyytti oli Ruotsin suurvalta-ajan virallista historiaa. Olof Rudbeckin (k. 1702) mukaan antiikin Rooman ja Kreikan kulttuurit olivat saavutuksistaan velkaa Ruotsille. Monen muun hyvän ohella esimerkiksi kirjoitustaito oli keksitty juuri Ruotsissa.

Johannes Messenius esitteli 1600-luvulla suomalaiset Nooan pojan Thuiskonin jälkeläisiksi, jotka muinoin hallitsivat laajaa, Saksaan saakka ulottuvaa imperiumia. Daniel Juslenius kertoo 1700-luvun väitöskirjassaan Aboa Vetus et Nova”, että vedenpaisumuksen jälkeen Maagogin johtamat Jaafetin jälkeläiset saapuivat Suomeen. Turusta tuli kuninkaiden asuinpaikka, jossa istuneita kruunupäitä olivat muun muassa Rostiofi, Atus I Otus sekä Froste. [1]

Kuningas Arthur ja pyöreän pöydän ritarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Arthur oli Englannin myyttinen kuningas 500-luvulla, Camelotin perustaja ja pyöreän pöydän ritareista kertovien tarujen keskushenkilö. Kuningas Arthurin tarinalla oli suuri merkitys keskiajan kelteille ja briteille. Aiheesta väitellyt historioitsija Jaakko Tahkokallio katsoo, että kuningas Arthurin tarinamaailman kehitys lähti liikkeelle Geoffrey Monmouthlaisen 1133 laatimasta pseudohistoriasta, eikä kuningas Arthuria ole koskaan ollut olemassa.[2][3] Tahkokallio toteaa, että tekijä muovasi tunnetun historian peruspalikoista kehyksen, kuten keisarien hallitusajat, ja täytti ne omilla keksinnöillään. "Hän poimi vaikkapa hallitsijan nimen jostain tekstistä, jossa mainittiin vain nimi tai hyvin vähän muuta ja improvisoi siitä."[2]

Islamin varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin varhaishistorian kertomukset profeetta Muhammedista seuralaisineen ja oikeaan johdettuine seuraajineen 600-luvulla kirjattiin paperille vasta 200 vuotta myöhemmin eli 800-luvulla. Nämä vahvat kertomukset kuuluvat kiinteänä osana itse islaminuskoon, mutta vielä 1900-luvulla niitä pidettiin myös aukottomana tieteellisenä tietona. Näin oli siitä huolimatta, että jo 1800-luvun lopulla Ignaz Goldziher oli osoittanut tarinat epäluotettaviksi. Islamin tutkimuksessa ei tällöin seurattu samoja kriittisiä menetelmiä kuin juutalaisuuden tai kristinuskon tutkimisessa. Orientalisti Chase Robinson kertoo, että New Cambridge History of England vielä vuoden 1970 painoksessaan oli herkkäuskoisen luottavainen näiden tarinoiden suhteen, mutta vuoden 2010 laitoksessa asenne oli muuttunut. [4]

Myös orientalisti Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan länsimainen tutkimus on varsinkin 2000-luvulla asettanut varhaisen islamilaisen aineiston kyseenalaiseksi.[5] Sen takia "lukija joutuu pohjimmiltaan tekemään hyvin subjektiivisen valinnan, uskoako perinteiseen kuvaan vai ei."[6][7] Kriittisen asenteen puuttuminen teki islamin varhaishistoriaa koskevista tietokirjoista vielä 1900-luvulla pitkälti näennäishistoriaa.

Muita näennäishistoriallisia teorioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Daniel Juslenius: Aboa vetus et nova, s. 52. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005.
  2. a b Vesa Sirén: Mitä oli ennen valeuutisia? Valehistoriaa, johon kuuluvat esimerkiksi myytit ”Suomen muinaiskuninkaista” ja kuningas Arthurista Helsingin Sanomat. Kulttuuri. 16.1.2020.
  3. Jaakko Tahkokallio: Monks, Clerks and King Arthur: Reading Geoffrey of Monmouth in the Twelfth and Thirteenth Centuries Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. 2012. Unigrafia.
  4. Chase B. Robinson: Introduction. Teoksessa: The New Cambridge History of Islam. Vol. 1. The Formation of the Islamic World Sixth to Eleventh Centuries (toim. Chase B. Robinson), s. 3. Cambridge University Press, 2011. Teoksen verkkoversio.
  5. Hämeen-Anttila 2004, Islamin käsikirja, s. 13
  6. Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, s. 40
  7. Hämeen-Anttila, Jaakko: : Koraanin selitysteos. Helsinki:, 1997. ISBN, s. 40. Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.