Banū Hāshim

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Banū Hāshim (arab. بنو هاشم‎) oli islamilaisen historiankirjoituksen mukaan arabialaisen Quraiš-heimon klaani. Profeetta Muhammad oli tämän klaanin jäsen; hänen isoisoisänsä oli Hashim ibn 'Abd Manaf, jonka mukaan klaani on nimetty. Tämän klaanin jäseniin viitataan hašemiitteinä ja he käyttävät sukunimeä Hašhemi. Abbas ibn Abd-al-Muttalibin jälkeläisten sukunimi on Abbasi. Muhammadin jälkeläiset käyttävät yleensä nimeä Abbasi al-Hashmi, El Abbasy tai Hussaini tai titteleitä Sayyid tai Sharif.

Islamilainen perimätieto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen islamia arabit luokittelivat itsensä konfederaationsa, heimonsa, klaaninsa ja talonsa (perheensä) mukaan. Oli kaksi heimokonfederaatiota: adnanit ja qahtanit. Banū Hāshim on eräs Quraiš-heimon klaaneista adnanien konfederaatiosta. Sen nimi juontuu profeetta Muhammadin isoisoisän Hashimin nimestä ja se muodostaa yhdessä Banū Abd Shamsin, Banū Al-Muttalibin ja Banū Nawfalin kanssa osuuden Banū Abd Al-Manaf Quraišista.

Abd'al-Muttalibin talo Quraišin Banū Hāshimissa oli ylväs islamia edeltävänä aikana Mekassa, sillä he olivat perineet tehtäväkseen huolehtia pyhiinvaeltajista, jotka tulivat Mekkaan palvomaan Kaabaa. Kaaba oli Mekan pyhä alttari, jonka oli islamilaisen perinteen mukaan rakentanut profeetta Ibrahiim ja hänen esikoisensa ja perijänsä Isma'iil ja jonka sadat epäjumalankuvat olivat vallanneet. Epäjumalankuvat edustivat monia eri heimoja ja tämän seurauksena Mekasta tuli pyhiinvaellusten keskus ja Kaaban lähistöstä pyhä paikka. Pyhiinvaellusliikenne oli merkittävä tulonlähde Mekan kauppiaille.

Muhammad syntyi 'Abd al-Muttalibin taloon vuonna 570 jaa. Vuonna 610 jaa. hänen tehtävänsä kutsua ihmisiä palvomaan yhtä Jumalaa sekoitti Mekan perinteitä. Koska hän kuului 'huippuklaanin huipputaloon' (arvovallan suhteen), häntä ei salamurhattu tehtävänsä ensimmäisinä vuosina, sillä hänen setänsä eivät sallineet klaanin kunnian loukkaamista. Vuonna 622 jaa. Mekan muslimiyhteisö muutti Yathribiin, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Medina, jotta voitaisiin välttää Mekan pakanoiden usein murhaava vaino.[1] Muslimien armeija valloitti Mekan vuonna 630. Kaaba puhdistettiin epäjumalankuvista ja siitä tuli muslimien pyhiinvaelluskohde.[1] (Ei-muslimit eivät pääse Mekan ympärillä olevalle alueelle.)

Vaikka Muhammadilla oli useampi vaimo, vain muutama hänen lapsistaan eli tarpeeksi pitkään saadakseen jälkeläisiä. Hänen kaksi tyttärenpoikaansa olivat Hasan ibn Ali ja Husain ibn Ali tyttärensä Fatiman ja serkkunsa ja vävynsä Alin avioliitosta. Muhammad pyysi muslimien armoa rakkaille tyttärenpojilleen, ja täten heidän jälkeläisistään tuli hengellisen aristokratian muoto monien, mutta ei kaikkien, muslimien keskuudessa. Muhammadin tyttärenpoikien jälkeläiset ja Muhammadin setä 'Abbas ibn 'Abd al-Muttalib ja hänen poikansa tunnetaan titteleillä Sayyid tai Sharif.

Muhammedin sukulaiset nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisten Jordanian[2] ja Marokon[3] kuningassukujen voidaan katsoa kuuluvan Banū Hāshimiin, koska niiden jäsenet ovat tai he pitävät itseään Fatiman ja Alin jälkeläisinä. Myös Syyriassa (1920), Irakissa (1921–1958) ja Libyassa[4] (1951–1969) on ollut tämän suvun hallitsijoita. Samoin Hijazin kuninkaat (1916–1925) sekä kaikki Mekan šarifit aina kolmannen kalifaatin ajoista vuoteen 1925 olivat Fatiman ja Alin jälkeläisiä.[2] Myös Irakin presidentti Saddam Hussein katsoi lukeutuvansa Muhammedin sukulaisiin.

Muita näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Patricia Cronen mukaan historiankirjoitus ei tunne Quraiš -heimoa ennen 700-lukua.[5] Sitä koskevat tiedot alkavat vasta 800-luvulta Ibn Hishamin kirjoittaman Muhammed- elämäkerran myötä.[1] Kertomukset quraiš -heimosta klaaneineen voivat siten olla arabien kansanperinteen pohjalta syntynyttä pseudohistoriaa.

Sana "quraiš" esiintyy Koraanissa vain kerran: "Quraišin yhteenliittymisen tähden, talvi- ja kesäkaravaaninsa tähden palvelkoot ihmiset tämän temppelin Herraa" (Koraani 106:1-3).[6] Christoph Luxenberg pitää mahdollisena, että ajatus Quraish -heimosta olisi syntynyt käännösvirheen tuloksena (quraysh - qarish) siten, että alkuperäinen Koraanin sana olisikin tarkoittanut yhden heimon sijaan niiden liittoa (qarish, lat. foederati). Liittolaiset eli foederati palvelivat Rooman sotajoukkojen apuvoimina.[7] Kyseessä olisi siten käännösvirheen pohjalta syntynyt fiktiivinen tarina eikä mitään Quraish -heimoa olisi ollut olemassa. Koraanin suuraa 106 on pidetty mahdollisesti suuran 105 jatkeena. Siinä kerrotaan sotaretkestä, jonka yhteyteen liittolaisjoukot sanana hyvin sopisi.

Muhammedin heimo- ja klaanisidonnaisuuksien kirjaaminen 800-luvulla islamilaisessa perimätiedossa osoittaa islaminuskon läheistä yhteyttä klaanikulttuuriin. Islamia onkin pidetty uskontona, joka on muotoutunut vastaamaan nimenomaan klaaniyhteiskuntien tarpeisiin. [8] Tämä on jarruttanut islamin leviämistä sellaisissa yhteiskunnissa, jotka nojautuvat keskitettyihin byrokraattisiin rakenteisiin ja oikeusvaltioperiaatteeseen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christoph Luxenberg: The Syro-Aramaic reading of the Koran: a contribution to the decoding of the language of the Koran. Berliini: Hans Schiler, 2007. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1999.
  2. a b Why Britain created monarchies in the Middle East New Statesman. 15.8.2014. Viitattu 24.10.2018. (englanniksi)
  3. Baker Institute report examines Morocco and Islamist politics post-Arab Spring Rice University. 5.6.2018. Viitattu 24.10.2018. (englanniksi)
  4. Man in the News; Desert Monarch; Sayid Mohammed Idris el-Mahdi es-Senussi The New York Times. 23.3.1964. Viitattu 24.10.2018. (englanniksi)
  5. Patricia Crone: Meccan Trade and the Rise of Islam. Gorgias Press, 1987/2004.
  6. Koraani (suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1995.
  7. Christoph Luxenberg: The Syro-aramaic Reading of the Koran. A Contribution of the Decoding of the Language of the Koran., s. 236-237. Hans Schiler, 2007.
  8. Philip Carl Salzman: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008.