Ajnadayn taistelu
Ajnadayn taistelu (arab. معركة أجنادين) on islamin pyhän historian tuntema kahdesta suurtaisteluista ensimmäinen, joissa muslimit voittivat Bysantin armeijan Lähi-idässä. Taistelu kerrotaan käydyn kesällä vuonna 634 lähellä Gazaa, mahdollisesti 30. heinäkuuta vuonna 634.[1] Taistelusta kirjoittaa vasta 900-luvulla al-Tabari historiateoksessaan. Laajennettu selostus löytyy teoksesta Futuh al-Shaam, joka on luultavasti ristiretkien ajalta 1000-luvulta. Joidenkin 600-luvun kirjallisten merkintöjen on arveltu antaneen aiheen ajatukselle Ajdanayn taistelusta. Bysanttilaiset lähteet eivät sitä mainitse,[2] ja jotkut pitävät tapahtumaa epähistoriallisena.
Islamilaisissa selostuksissa vihollisarmeijan koot on tyypillistä ilmoittaa valtavan suuriksi. Ajnadayn tapauksessa roomalaisarmeijan kooksi ilmoitetaan 90 000[3] tai 150 000[4] miestä, joista 50 000 surmattiin taistelussa. Itse sotakuvaukset ovat silti kaksintaisteluita ja muistuttavat paimentolaisperheiden ja sukujen yhteenottoja.[3] Sankarit puhuvat enemmän kuin tekevät. Päähuomio kohdistuu dramaattisiin yksityiskohtiin, kirjeisiin ja päähenkilöiden puheisiin ja keskusteluihin.[5]
Tuomas Presbyteeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Robert Hoyland on yhdistänyt Ajdanayn taistelun tekstifragmenttiin, joka pantu Tuomas Presbyteerin nimiin.[6] Teksti on säilynyt 700-luvulta peräisin olevana syyrialaisena käsikirjoituksena, mutta se on kirjoitettu noin vuonna 640. Tekstikohta kuuluu seuraavasti:
"Vuonna 945, perjantaina 4 helmikuuta (634) yhdeksännellä tunnilla käytiin taistelu roomalaisten ja Muhammedin [MHMT] arabien välillä Palestiinassa 12 mailia Gazasta itään. Roomalaiset pakenivat jättäen jälkeensä patriisi bryrdn [Vardan?], jonka arabit tappoivat. Noin 4000 köyhää palestiinalaista tapettiin, kristittyjä, juutalaisia ja samarialaisia. Arabit hävittivät koko tienoon."[6]
Teksti on ensimmäinen kirjallinen lähde, jossa mainitaan nimi Muhammed. K-H. Ohlig näkee tekstin ajoituksessa ongelmia. Tuomas Presbyteeri kertoo, että arabit valloittivat Persian vuonna 636, mikä on liian varhaista. Tekstissä mainittu kirkkojen ja luostareiden hävittäminen jo tuohon aikaan ei saa tukea arkeologialta. Ohlig arvelee, että kyseessä on vasta 700-luvulla tehty kirjaus, missä myöhempiä uskomuksia on projisioitu menneisyyteen. [7] Hoyland uskoo, että teksti on aito, koska se antaa tarkan päiväyksen taistelulle. Hän uskoo, että tässä kirjoituksessa mainittu yhteenotto on islamilaisessa historiankirjoituksessa muuttunut Ajnadayn taisteluksi, joka kerrotaan käydyn elokuussa vuonna 634. Siihen viittaa myös korkea-arvoisen roomalaisen kuolema arabien väijytyksessä, mikä aihe toistuu esiintyy Ajnadayn tapahtumien kuvauksessa.[8] Maininta Muhammedista Palestiinassa vuonna 634 ei sovi Ibn Ishaqin elämäkerran sisältöön, jonka mukaan Muhammed kuoli Medinassa vuonna 632.[9]
Al-Tabari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Al-Tabari käsittelee taistelua neljällä sivulla historiateoksessaan. Hän kertoo, etä Amr ibn al-As leiriytyi Bysantin armeijan lähelle Ajdanaynissa. Nämä olivat linnoittautuneet omaan leiriinsä komentajanaan al-Artabun. Kalifi Umar oli tällöin Jerusalemissa ja sai viestin edessä olevasta taistelusta. Amr päätti itse lähteä Artabunin leiriin neuvottelemaan vihollisen kanssa ja samalla vakoilemaan roomalaisten varustuksia. Artabun näki tässä mahdollisuuden tappaa muslimien taitava kenraali. Amr sai kuitenkin tietää hankkeesta ja huijasi Artabunia kertomalla, että hän vie saamansa perääntymisehdotuksen Umarille ja palaa takaisin. Hän ei kuitenkaan palannut, jolloin Artabun totesi muslimin ovelasti huijanneen häntä.
Itse taistelua al-Tabari kuvaa lyhyesti yhdellä lauseella. Hän toteaa, että armeijat kohtasivat toisensa raskaassa taistelussa, joka muistutti Jarmukin taistelua, missä monet kuolivat. Artabun hävisi ja pakeni Jerusalemiin, kun taas Amr leiriytyi Ajdanaynissa. Artabun kirjoitti Amrille kirjeen, jossa kehotti tätä poistumaan Palestiinasta, sillä muuten Amr kärsisi tappion. Amr lähetti vakoojan Artabunin luo ja sai selville, että tämä ei uskonut Amrin voittoon, koska oli ennustettu, että hän häviäisi vain Umarille. [10]
Al-Waqidi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Al-Waqidin (747–823) nimissä oleva historiikki Syyrian valloituksesta Futuh al-Shaam on todellisuudessa tuntemattoman tekijän, josta käytetään nimeä Pseudo-Waqidi. Kirjan katsotaan olevan peräisin joitakin vuosisatoja al-Waqidia myöhemmältä ajalta. Kirja on luultavasti tehty vasta ristiretkien aikaan, ja se sisältääkin paljon polemiikkia kristittyjä vastaan.[11]
Teos kertoo, että muslimien päällikkö Khalid ibn al-Walid jakoi joukkonsa neljään osaan: etujoukkoon, vasempaan siipeen, keskustaan ja oikeaan siipeen. Yazid ibn Abi Sufyan sai 4000 ratsumiestä suojellakseen selustassa naisia ja lapsia. Tämän jälkeen Khalid kiiruhti pitämään puheen naisille, missä hän totesi. "Oi Tubban, Amaliqahin ja muiden tyttäret. Olette tehneet sellaisia urotekoja, jotka saavat muslimit mielistymään teihin ja avaamaan teille Paratiisin portit." Khalid kertoi olevansa varma, että jos paikalle osuisi roomalaisia, naiset voittaisivat heidät, ja jos muslimit pakenisivat, naiset olisivat keppeineen valmiina käännyttämään heidät takaisin. Vastauksena Afrah pyysi Khalidia asettamaan heidät eturiviin, missä he tappaisivat vihollisia kunnes kaikki naiset olisivat kokeneet marttyyrikohtalon.
Khalid piti puheen myös sotilaille, joita hän kehotti puolustamaan naisia, lapsia ja uskoa (din). Sen jälkeen hän johti armeijaa hitaaseen etenemiseen kohti vihollista. Samoin teki roomalaisten päällikkö Warden, kun hän näki muslimien lähestyvän. Roomalaiset kansoittivat maan joka suuntaan, päitten yläpuolella heilui lippuja ja ristejä, ja ilma sakeni heidän jumalattomista puheistaan ja huudoistaan.[12] Kun armeijat olivat vastakkain, roomalaisten riveistä erkani lähetystö, jota johti mustahaarniskainen mies. Lähetystö kysyi muslimien johtajaa. Khalid vastasi: "Nämä ihmiset hyväksyvät minut johtajakseen niin kauan kuin olen kuuliainen Jumalalle ja seuraan hänen Lähettiläänsä sunnaa. Jos väistyn siitä hetkeksikään, menetän johtajuuteni." Roomalaiset vastasivat: "Juuri tämän takia te voitatte meidät." Lähetystö lupasi jokaiselle muslimisotilaalle turbaanin, vaatekerran ja dinaarin, jos muslimit vetäytyvät. Khalid vastasi, että roomalaisilla oli kolme vaihtoehtoa: kääntymys, jizya -veron maksaminen tai kuolema. [13]
Taistelun kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itse taistelun kuvaus keskittyy vaihteleviin kaksintaisteluihin, joita erilaiset keskustelut täydentävät. Muslimit huusivat "Allahu akbar", ja roomalaisten veri värjäsi heidän vaatteensa. Kristittyjen nuolet pimensivät auringon. Armeijat erkanivat lopulta toisistaan suuria tappioita kärsineenä. Muslimien puolella kaatui 31 marttyyria, roomalaisten puolella 3000 miestä, joukossa kymmenen kuvernööriä. [14] Taistelupäivän illalla Warden puhui leirissä upseereilleen ja kysyi, miten he voisivat voittaa muslimit, joilla oli paremmat varusteet ja oikeampi usko. Häntä neuvottiin houkuttelemaan Khalid henkilökohtaiseen neuvotteluun, jolloin lähelle kätkeytyneet roomalaiset voisivat vangita ja surmata hänet. Kun muslimiarmeija menettäisi johtajansa, se hajaantuisi pakoon.
Juonen mukaisesti Khalidille lähetettiin kutsu rauhanneuvotteluun. Khalid sai kuitenkin tietää roomalaisten juonesta, ja päätettiin, että Khalid ottaa mukaansa kymmenen miestä, jotka myös piiloutuvat lähistölle. Kun Khalid aamulla saapui Wardenin luo, hänen miehensä ovat yöllä Dirarin johdolla yllättäneet väijyksissä olleet Wardenin apurit, surmanneet nämä näiden nukkuessa ja pukeneet ylleen roomalaisten varusteet. Neuvoteltuaan tuokion ajan rauhasta Khalidin kanssa Warden sopimuksen mukaisesti äkkiä tarttuu tähän kaksin käsin huutaen, että hän on vanginnut arabien komentajan. Nyt esiin hyökkäsivät kuitenkin roomalaisten asemesta piilossa olleet kymmenen muslimia. Islamin esitaistelija Dirar lähestyi Wardenia karjuen kuin leijona yllään vain lannevaate ja heiluttaen miekkaa kädessään. Hän lausui: "Pian Warden kohtaa poikansa, kuvainpalvojat saavat palkkansa, Nimeen Mestarin miekkani kohotan ja syntitaakkani sovitan." Warden rukoilee Khalidia itseään tappamaan hänet "tuon paholaisen asemesta" mutta Khalid osoittaa Diraria sanoen: "Tässä on tappajasi." Khalid ei kuitenkaan heti anna surmata Wardenia. Hän syyttää polvillaan armoa pyytävää Wardenia sopimuksen rikkojaksi ja lainaa Koraanin jaetta 3:54 "Jumala punoo parhaat juonet". Tästä merkistä Warden hakataan kappaleiksi, ja hänen vaatteensa liitetään sotasaaliin joukkoon.[15]
Khalid nosti Wardenin pään miekkansa kärkeen ja ilmestyi kukkulan takaa Rooman sotajoukkojen näkyviin. Nämä luulevat ensin, että kannetaan Khalidin päätä ja puhkeavat riemuun taputtaen käsiään ja heiluttaen ristejään. Kun he huomaavat erehdyksensä Khalid nostaa sotahuudon "Allahu akbar!" ja arabit hyökkäävät roomalaisten kimppuun. Nämä hajaantuvat ja lähtevät pakoon, mikä ratkaisee Ajnadayn taistelun lopputuloksen.[16]
Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amr saapui joukkoineen paikalle vasta, kun roomalaiset oli jo lyöty. Roomalaisarmeijan vahvuus oli 90 000 miestä, joista taistelussa surmattiin 50 000. Muslimien joukosta 575 koki marttyyrikuoleman. [17] Muslimit saivat enemmän saalista kuin missään aikaisemmassa taistelussa. Yksin kultaisten ja hopeisten ristien määrä oli luvuton.[18]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hoyland, Robert G.: In God's Path. The Arab Conquests and the Creation of an Islamic Empire. Oxford University Press, 2017. ISBN 978-0-19-061857-5.
- Kaegi, W. E.: Byzantium and the early islamic conquests. Cambridge University Press, 1995. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kennedy, Hugh: The Great Arab Conquests. Phoenix, 2007. ISBN 978-0-7538-2389-7.
- Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2.
- Ohlig, Karl-Heinz (toim.): Evidene of a New Religion in Christian Literature "Under Islamic Rule". Teoksessa: Ohlig, Karl-Heinz (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 176–250. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6.
- Shoshan, Boaz: The Arabic Historical Tradition and the Early Islamic Conquests. Routledge, 2016. ISBN 978-0-8153-5794-0.
- Webb, Peter: Imagining the Arabs. Arab Identity and the Rise of Islam. Edinburgh University Press, 2016. ISBN 978 1 4744 2643 5. (englanniksi)
Islamilaiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Al-Tabari: The History of al-Tabari vol. 1–40. kalamullah.com. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Al-Tabari: The History of al-Tabari. An Annotated Translation. Volume XII. The Battle of al-Qadisyyah and the Conquest of Syria and Palestine. State University of New York Press, 1992. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Al-Waqidi: The Islamic Conquest of Syria. A Translation of Futususham.. Ta-Ha Publishers Ltd, 1423 A.H.. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kaegi, 1995, s.98
- ↑ Kaegi, 1995, s. 98
- ↑ a b Shoshan, 2016, s. 2
- ↑ Kaegi, W.E.: (1995). Byzantium and the early islamic conquests, s. 98. Cambridge University Press, 1995.
- ↑ Shoshan, 2016, s. 10
- ↑ a b Hoyland, 1997, s. 120
- ↑ Ohlig, 2013, s. 205
- ↑ Hoyland, 2017, s. 43
- ↑ Ibn Ishaq, 1955
- ↑ Al-Tabari, 1992, s. 185–187
- ↑ Shoshan, 2016, s. 13–15
- ↑ Al-Waqidi, ei vl., s. 95–99
- ↑ Al-Waqidi, ei. vl., s. 97
- ↑ Al-Waqidi, ei. vl., s. 96–102
- ↑ Al-Waqidi, ei. vl., s. 103–111
- ↑ Al-Waqidi, ei. vl., s. 111–112
- ↑ Al-Waqidi, ei. vl., s. 114
- ↑ Al-Waqidi, ei. vl., s. 113