Manzikertin taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Manzikertin taistelu
Osa bysantit–seldžukit -sotia
Päivämäärä:

ehkä 26. elokuuta, 1071

Paikka:

Manzikert, Itä-Turkissa

Lopputulos:

seldžukkien täydellinen voitto

Osapuolet

Bysantin keisarikunta

Seldžukkien sulttaanikunta

  • Petseneggi- ja kumaanipalkkasotureita
Komentajat

Romanos IV Diogenes,
Nikeforos Bryennios

Alp Arslan

Vahvuudet

noin 20 000

yli 20 000

Tappiot

noin 2000

Manzikertin taistelu käytiin vuonna 1071 Bysantin valtakunnan ja seldžukkien välillä. Sulttaani Alp Arslanin joukot kukistivat Bysantin joukot Manzikertin linnoituksen lähellä ja vangitsivat keisari Romanos IV Diogenesin. Taistelun lopputuloksena Bysantti menetti melkein koko Vähän-Aasian.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1060-luvulla Seldžukkien sulttaani Alp Arslan antoi turkkilaisten liittolaistensa tunkeutua Armeniaan ja Vähään-Aasiaan jossa he tuhosivat viljelysmaita ja ryöstivät kaupunkeja. Vuonna 1068 keisari Romanos IV yritti tuhota tunkeilijat, mutta hänen hidas jalkaväkensä ei saanut kiinni turkkilaisten ratsuväkeä. Bysanttilaiset saivat kuitenkin vallattua Hierapoliksen kaupungin seldžukeilta. Vuonna 1070 Romanus johti toista retkeä kohti Manzikertin linnoitusta, jonka seldžukit olivat vallanneet. Romanos tarjosi sulttaanille rauhaa ja Hieropolista jos tämä lopettaisi Edessan piirityksen. Alp Arslan kieltäytyi kuitenkin tarjouksesta.

Mukaansa sotaretkelle Romanos otti Andronikos Dukaksen joka oli ennestään keisarin vihamiehiä. Armeija koostui noin 5000 sotilaasta valtakunnan läntisistä osista, ja ehkä saman verran itäisistä osista. Mukana oli myös 500 Roussel de Bailleuln johtamaa frankki- ja normannipalkkasotilasta, joitain turkkilaisia sekä bulgarialaisia palkkasotureita. Lisäksi Antiokian herttuan johtamaa jalkaväkeä, armenialaisia joukkoja ja varjagikaarti. Kokonaisuudessaan armeija koostui ehkä noin 40 000-70 000 miehestä. Teemoista (provinsseista) värvättyjen sotilaiden määrä oli laskenut Romanuksen nousua edeltävinä vuosina, kun keskushallitus päätti suunnata resursseja palkkasotureiden värväämiseen, joita pidettiin vähemmän mahdollisina osapuolina vallankaappauksissa ja irrallisissa taisteluissa keisarikunnan sisällä. Vaikka palkkasotureita käytettiin, heidät yleensä hajotettiin taistelujen jälkeen rahan säästämiseksi.

Marssi Vähä-Aasian läpi oli pitkä ja vaikea eikä Romanos pitänyt siitä, että sotilaat toisivat hänen mukanaan ylellisyystavaroita matkatavarakulkueissa. Paikallinen väestö kärsi myös Romanoksen frankkilaisten palkkasoturien tekemistä ryöstelyistä. Romanos oli pakotettu erottamaan kurittomat palkkasoturit. Armeija lepäsi ensi kertaa Sebasteian teemassa Halysjoen varrella ja he saavuttivat Theodosiopoliksen kesäkuussa, 1071. Täällä osa Romanoksen kenraaleista ehdottivat jatkamista marssia syvemmälle seldžukkien alueelle ja ottamaan Arslanin kiinni ennen kuin hän olisi valmis taisteluun. Toiset taas, mukaan lukien Nikeforos Bryennios, ehdottivat että heidän tulisi odottaa ja linnoittaa asemansa. Lopulta päätettiin jatkaa marssia.

Olettaen, että Alp Arslan oli joko todella kaukana tai ei edes ollenkaan tulossa, Romanos marssi kohti Van-järveä ajatellen että hän valloittaisi helposti Manzikertin ja lähellä olevan Khliatin linnoituksen. Itse asiassa Alp Arslan oli alueella noin 30 000 miehen vahvuisen aleppolaisista ja mosulilaisista liittolaisista ja ratsuväestä koostuvan armeijan kanssa. Arslanin vakoojat tiesivät tarkalleen missä Romanos oli, kun taas Romanos oli täysin tietämätön vihollisen liikkeistä. Romanos komensi kenraalinsa, Josef Tarkhaneioteksen ottamaan joitain bysanttilaisia ja varjageja ja liittymään petseneggeihin ja frankkeihin Kliathissa, kun Romanos ja loput armeijasta marssivat Manzikertiin. Tämä jakoi armeijat kahteen osaan, molemmat noin 20 000 miehen vahvuisia. Ei tiedetä mitä Josef Tarkhaneioteksen komentamalle armeijalle kävi — islamilaisten lähteiden mukaan Alp Arslan murskasi tämän armeijan. Roomalaiset lähteet eivät mainitse vastaavaa yhteenottoa mutta Mikael Attaleiates viittaa Tarkhaneioteksen paenneen havaittuaan seldžukkisulttaanin — epätodennäköinen tapahtuma ottaen huomioon Roomalaisen kenraalin maineen. Joka tapauksessa Romanoksen armeija oli pienentynyt vähempään kuin puoleen suunnitellusta 40 000-70 000 miehestä.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanos valtasi Manzikertin 23. elokuuta. Seuraavana päivänä bysanttilaiset joukot kohtasivat seldžukkien joukkoja ja joutuivat perääntymään Manzikertiin. Romanos ei uskonut että kyseessä oli koko seldžukkien armeija ja lähetti armenialaisen ratsuväkensä heitä vastaan. Armenialaiset lyötiin jä heidän johtajansa Basilakes joutui seldzukkien vangiksi.

25. elokuuta Romanoksen turkkilaiset liittolaiset karkasivat seldžukkien puolelle. Romanus yritti nyt saada yhteyden armeijan toiseen osaan, mutta tuloksetta. 26. elokuuta bysanttilaiset valmistautuivat taisteluun ja marssivat seldžukkien asemia kohti. Keisari itse johti armeijan keskustaa, Nikeforos Bryennios vasenta siipeä, Theodoros Alyates oikeaa siipeä ja Andronikos Dukas reservejä.

Taistelun alussa seldžukkien ratsumiehet ampuivat jousillaan bysanttilaisia joukkoja. Seldžukit ja heidän liittolaisensa olivat asettuneet puolikuun muotoiseen muodostelmaan. Heidän keskustansa perääntyi samalla kun siivet etenivät. Yrityksistä huolimatta sivustoilla olevat bysanttilaiset joukot eivät saaneet kosketusta viholliseen. Seldžukkien ratsuväki perääntyi aina heidän edellään.

Yön koittaessa Romanos määräsi armeijan perääntymään. Jostain syystä oikea siipi ei saanut käskyä tai käsitti sen väärin. Dukaksen reservit taas eivät avustaneet perääntyviä joukkoja vaan palasivat takaisin leiriin. Alp Arslan näki tilanteen ja hyökkäsi. Bysanttien oikea siipi murtui ja pian tämän jälkeen murtui myös vasen siipi. Romanus otettiin vangiksi kun seldžukit löysivät hänet haavoittuneena.

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seldžukit eivät ajaneet takaa bysanttilaisia koska oli jo tullut yö. Dukas pakeni Konstantinopoliin jossa hän johti vallankaappausta Romanosta vastaan. Romanos itse päästettiin vankeudesta viikkoa myöhemmin, sen jälkeen kun hän oli allekirjoittanut tilanteeseen nähden aika suopean rauhansopimuksen Alp Arslanin kanssa.

Manzikertin taistelua on pitkään pidetty Bysantin valtakunnan lopun alkuna. Nykyään sitä ei pidetä aivan yhtä suurena tappiona. Taistelun jälkeen käynnistyneen valtataistelun aikana seldžukit valtasivat melkein koko Vähän-Aasian.

Katso myös: Luettelo taisteluista