Seldžukkien valtakunta

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Seldžukkien valtakunta
1040–1157
Seljuk Empire locator map.svg

Kartta seldžukien hallitsemasta alueesta, 1092.

Valtiomuoto Monarkia

Pääkaupunki Nišapur (1040–1043)
Rey (1043–1051)
Isfahan (1051–1118)
Hamadan (1118–1157)

Uskonnot Sunnalaisuus

Kieli persia, arabia, bolgaarikielet

Edeltäjä Ghaznavidien valtakunta

Seuraajat Rumin sulttaanikunta, aijubidit, Kovaresmia ja paikallisia pikkuvaltioita

Turkkilaissukulaiset suur-seldžukit yhdistivät hallitsemansa alueet sunnalaiseksi valtioksi, jota muodollisesti hallitsi kalifi. Seldžukkien valtakunnan hajottua vain dynastian pieni sivuhaara säilyi Anatoliassa.

Valtakunnan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transoksaniaan asettuneet seldžukit saivat nimensä heimopäälliköltään Seldžukilta. He kääntyivät vuoden 960 paikkeilla sunnalaisiksi islamilaisiksi. Jakauduttuaan useiksi heimokunniksiselvennä seldžukit valloittivat Tughril Begin johdolla Pohjois-Persian Ghaznavidien valtakunnalta vuonna 1040. Vuonna seldžukit hyökkäsivät 1052 Etelä-Persiaan ja valloittivat vuonna 1054 Azerbaidžanin ja Khuzistanin. Vuonna 1055 Tughril Beg marssi Bagdadiin, ja valloitti sen buijideilta.

Tughril Begin veljenpoika Alp Arslan nousi valtaistuimelle vuonna 1063 loi seldžukkien suurvallan visiirinsä, valtiomiehenä ja filosofina kunnostautuneen Nizam al-Mulkin kanssa. Vuonna 1071 Alp Arslan otti Bysantista merkittävän voiton Manzikertin taistelusta. Nizam jatkoi Alp Arslanin pojan Malik Šah I:n kaudella johtavana hahmona. He loivat erinomaisen hallitun, jättimäisen valtakunnan, joka ulottui Keski-Aasiasta Iranin kautta Irakiin, ja jossa oli kauppareittejä, merkittäviäkaravaaniseraljeja ja komeasti koristeltuja moskeijoita.

Malik Šah I:n hallintokausi oli Seldžukkien valtakunnan kulta-aikaa. Koraanikouluja, madrasoja, oli paljon ja niissä paitsi opetettiin valtiollista suuntaanselvennä myös koulutettiin tulevaa hallintoeliittiä.

Hajaannus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malis Šah I:n kuoltua valtataistelu romahdutti Seldžukkien valtakunnan, ja vuonna lopulta 1157 Kovaresmia valloitti sen ydinalueet Persiassa. Tätä pidetään valtakunnan loppuna, vaikka seldžukkien haltuun jäi pieniä alueita Lähi-idässä.lähde?

Jo vuonna 1078 eräs seldžukkien haara oli perustanut itsenäisen Rumin sulttaanikunnan Anatoliassa. Sen sulttaani Kiliç Arslab II ja hänen seuraajansa taktikoivat taitavasti ristiretkeläisten ja bysanttilaisten välisessä voimakentässä ja loivat merkittävimmän hallitsijansa Ala ad-Din Kaiqubad I:n aikana (vallassa 1219-1239) hyvin organisoidun ja sotilaallisesti vahvan valtakunnan, jonka pääkaupunkina oli Konya eli Ikonium.

Seldžukkien valtakunta menetti Levantin hallinnan ensimmäisen ristiretken myötä 1099, ja alue myöhemmin päätyi Saladinin johtamien aijubidien haltuun.

Vuoden 1242 jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1242 jälkeen seldžukit joutuivat jatkuvasti lännemmäksi hyökkäävien mongolien vuoksi yhä ahtaamalle ja kärsivät vuonna 1279 raskaan tappion Persian mongolien seuraajille, il-kaaneille. Anatolian seldžukkien viimeinen sulttaani Masud II kuoli vuonna 1308. Siinä vaiheessa seldžukit elivät jo hajallaan.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.