Libanonin sisällissota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marttyyrien aukio patsaineen Libanonin pääkaupungissa Beirutissa sisällissodan aikana vuonna 1982.

Libanonin sisällissota oli vuosina 1975–1990 Libanonissa käyty sisällissota, jossa taistelivat monet erilaisia ryhmittymiä keskenään muodostaneet uskonnolliset ja poliittiset ryhmät. Myös ulkovallat puuttuivat tapahtumien kulkuun.

Libanonin muslimien ja kristittyjen välillä oli ollut pitkään voimakas jännite. Kun PLO tuli Etelä-Libanoniin, sattui monia välikohtauksia, joissa palestiinalaiset sieppasivat ja ampuivat kristittyjä. Näistä johtuvat kostot veivät palestiinalaiset ja kristityt falangistit sotaan, johon myös Libanonin muslimit sekaantuivat. Syyria sekaantui Libanonin hallituksen pyynnöstä sotaan kristittyjä tukemaan ja miehitti maan itäosan. Sisällissodan aikana Israel hyökkäsi Libanoniin kolme kertaa eliminoidakseen maasta käsin toimivat palestiinalaiset PLO:n sissit.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etniset kiistat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Libanonissa oli jo 1800-luvulla väestöryhmien konflikteja. Libanonissa on maroniittikristittyjä, monia muita kristittyjä, sunnimuslimeja ja shiiamuslimeja. Viimeistään 1800-luvun puolivälissä näkyi selvästi islaminuskoisten ja kristittyjen välinen vastakkainasettelu. Lisäksi druusit ja kristityt sotivat ankarasti vuonna 1860. Kun Ranska otti Libanonin mandaattihallintaansa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, se ei antanut muslimien ja kristittyjen perustaa omia valtioitaan. Libanonin viimeinen täysimittainen väestönlaskenta tehtiin vuonna 1932. Sen jälkeen eri väestönryhmien osuuksia ei ole laskettu konfliktin pelossa. Libanonia ovat perinteisesti johtaneet maan vaurain vähemmistö eli maroniitit, joita oli 1970-luvun puolivälissä melkein kolmannes libanonilaisista. Keskimäärin köyhempien muslimien määrä on ollut kasvussa.

Sotaan johtanut kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimit halusivat Libanonin liittyvän arabien Israelin-vastaiseen rintamaan, mutta kristityt halusivat pitää Libanonin länsimaiden liittolaisena. Yhdysvaltain merijalkaväen saapuminen Libanoniin ratkaisi kiistan kristittyjen eduksi. Yhdysvallat nosti aiemman kristityn johtajan tilalle maltillisemman kristityn, mikä tyynnytti muslimit. 1960-luvun lopulla Falangi perusti oman taistelujärjestönsä. Palestiinalaisia oli alkanut asettua maahan jo vuonna 1948, mutta vuoden 1971 jälkeen Libanon jäi ainoaksi palestiinalaisten tukialueeksi, kun PLO oli karkotettu Jordaniasta. Palestiinalaiset olivat tulleet maahan Libanonin hallituksen suostumuksella, mutta ottivat pian vallan laajoilla alueilla Etelä-Libanonissa.

Sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Libanonin eri ryhmien hallussa olleet alueet vuonna 1976. Vaaleanpunainen, kristityt. Vaaleanvihreä, palestiinalaiset. Tummanvihreä, Syyrian armeija.

Huhtikuussa vuonna 1975 tuntemattomat asemiehet tulittivat Itä-Beirutissa kristittyjä falangisteja, jotka olivat tulossa kirkosta. Falangistit syyttivät ampumisesta palestiinalaisia ja ampuivat väijyttämänsä bussin 27 palestiinalaista matkustajaa. Näistä yhteenotoista katsotaan sisällissodan alkaneen.[1]

Koska Beirutissa eri väestöryhmät ovat asettuneet eri asuinalueille, taistelijat saattoivat ampua kadulla ketä tahansa. Useimmat beirutilaiset pysyivät kodeissaan. Hallitus ei voinut hillitä levottomuuksia koska se ei päässyt sopimukseen siitä, käytettäisiinkö sotavoimia vai ei. Sotivat osapuolet saivat uusia liittolaisia maan eri poliittisista ja uskonnollisista ryhmistä, ja taistelut levisivät Beirutista koko Libanoniin.[2]

Liittoumien jakolinja ei ollut pelkästään "kristityt vastaan muslimit" kuten levottomuuksien alussa. Nimellä "Libanonin rintama" (Lebanese Front) kutsuttiin niitä, jotka halusivat tilanteen pysyvän ennallaan, kun taas "Libanonin kansallisliike" (Lebann National Movement) halusi muutosta. Ensinmainittuun kuului mennen kaikkea maroniittiryhmiä, kun taas muutosta hakevat olivat taustaltaan hajanaisempi joukko.[2]

Syyrian, Israelin ja YK:n väliintulo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Beirutista 2. huhtikuuta 1978, Israelin aloitettua toiminnan Libanonissa.

Syyria puuttui levottomuukssin diplomaattisella tasolla vuoden 1976 kuluessa yhä syvemmin, mutta ei saanut tilannetta rauhoitettua. Se julisti tulitauon ja isännöi neuvotteluja, joissa saatiin luotua perustuslaillinen asiakirja, mutta taistelut vain kiihtyivät. Syyrian osallistuminen kristittyjen puolelle raivostutti monia arabimaita.Saudia-Arabian riadissa järjestettiin lokakuussa 1976 rauhankonferenssi, johon Syyriakin osallistui, ja sisällisssota julistettiin siellä päättyneeksi. Sen aiheuttaneita syita ei ollut poistettu, mutta täysimittainen sodankäynti lakkasi.[2]

Palestiinalaiset iskivät 11. maaliskuuta 1978 Israelin puolelle surmaten ja haavoittaen useita israelilaisia. Tämän seurauksena Israel hyökkäsi Etelä-Libanonin palestiinalaistukikohtia vastaan. YK:n turvallisuusneuvosto kehotti Israelia vetämään joukkonsa Libanonista. YK perusti UNIFIL-rauhanturvajoukot alueelle.[3]

Israelin operaatio Etelä-Libanoniin toistui vuonna 1982.[3] Syyskuussa 1982 Libanonin falangistit tappoivat Sabran ja Shatilan pakolaisleireillä eri arvioiden mukaan 800–2 000 palestiinalaista siviiliä. Israelin armeija miehitti leirien ympäristöä eikä puuttunut hyökkäykseen. [4] Lähinnä amerikkalaisista ja ranskalaisista sotilaista koostuvat YK-joukot valvoivat Beirutia. Pommi-iskuissa Yhdysvaltojen suurlähetystöä ja rauhanturvaajien päämajaa vastaan kuoli satoja amerikkalaisia ja ranskalaisia sotilaita. Yhdysvallat vetäytyi operaatiosta vuonna 1984.[1]

Unifil-joukot vetäytyivät Israelin linjojen taakse suojellen paikallista väestöä siellä. Vuonna 1985 Israel suostui osittaiseen vetäytymiseen, mutta säilytti kontrollin osassa Etelä-Libanonia, jota sen joukot miehittivät yhdessä Etelä-Libaninin armeijan SLA kanssa.[3]

Israelin vuoden 1982 hyökkäyksen jälkeen shiiamuslimien hizbollah nousi merkittäväksi poliiittiseksi ja sotilaalliseksi voimaksi. Se toimi läheisessä yhteistyössä Iranin kanssa. Shiiamuslimit olivat aiemmin olleet Libanonin heikoimmassa asemass aoleva ryhmä, ja heidä edustajanaan oli toiminut maltillinen Amal-puolue.[5]

Sodan päättyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1989 Saudi-Arabian Taifissa järjestettiin kokous, jossa sovittiin vallansiirrosta presidentiltä hallitukselle ja muslimien osuuden lisäämisestä parlamentissa. Lokakuussa 1990 Syyrian ilmavoimat iskivät presidentinlinnaan ja Aoun pakeni. Sisällissota päättyi muodollisesti tähän. Vuoden 1991 puolella parlamentti päätti että aseelliset järjestöt Hizbollahia lukuun ottamatta hajotetaan. Etelä-Libanonin armeija SLA kieltäytyi hajaantumasta. Libanonin armeija voitti PLO:n ja valtasi Sidonin eteläisen sataman.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lebanon profile BBC. Viitattu 14.2.2013.
  2. a b c The Civil War Lebanon: A Country Study.. Library of Congress. Viitattu 23.2.2013.
  3. a b c UNIFIL Background Unifil. YK. Viitattu 23.2.2013. (englanniksi)
  4. Israelin hyökkäys Libanoniin 1982 Helsingin Sanomat. Viitattu 23.2.2013.
  5. Hezbollah Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.2.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]