Vichyn Ranska

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ranskan valtio
État français
1940–1944
Flag of France (1794-1815).svg Le cartouche de l'État Français.svg
lippu tunnus

Ranska vuonna 1942:   Vichyn Ranska   Miehitetty Ranska   Ranskan protektoraatit (Tunisia ja Marokko)
Ranska vuonna 1942:

  Vichyn Ranska
  Miehitetty Ranska
  Ranskan protektoraatit (Tunisia ja Marokko)
Valtiomuoto tasavalta
Valtiopäämies Marsalkka Philippe Pétain
Pääministeri Philippe Pétain (1940–1942)
Pierre Laval (1942-1944)
Pääkaupunki Vichy (de facto)
Pariisi (de jure)
Viralliset kielet ranska
Valuutta Ranskan frangi
Motto Travail, famille, patrie ("Työ, perhe, isänmaa")
Kansallislaulu Marseljeesilähde?
Edeltäjä Ranskan kolmannen tasavallan lippu Ranskan kolmas tasavalta
Seuraaja  Ranskan väliaikainen hallinto
Ranskan historia
Aikajana

Vichyn Ranska (ransk. Régime de Vichy), virallisesti Ranskan valtio (ransk. État français) oli natsi-Saksan ohjaaman nukkehallituksen hallitsema Ranskan valtio vuosina 1940–1944. Vichyn Ranska hallitsi nimellisesti sekä Saksan miehittämää pohjoisosaa että ”vapaata” eteläosaa, käytännössä kuitenkin vain jälkimmäistä sekä siirtomaita. Vichyn Ranskaa johti marsalkka Philippe Pétain ja sen pääkaupunki oli Vichy. Käytännössä maata kuitenkin hallitsi natsi-Saksa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1940 Saksan armeija miehitti Pohjois-Ranskan, muun muassa Pariisin. Tappion jälkeen marsalkka Pétain nimitettiin pääministeriksi laajoin valtaoikeuksin. Ranska allekirjoitti 22. kesäkuuta antautumista merkinneen aseleposopimuksen, jonka mukaan Ranskan pohjois- ja länsiosat, Pariisi mukaan luettuna, jäivät Saksan miehittämiksi, mutta eteläosa jäi itsenäisen hallinnon alaisuuteen. Britit hyökkäsivät 3. heinäkuuta Ranskan laivastoa vastaan Mers-el-Kébirissa, jossa kuoli lähes 1 300 ranskalaista merimiestä.lähde?

Ranskan kansalliskokous ja senaatti kokoontuivat 10. heinäkuuta hätäistuntoon, jossa ne päättivät luovuttaa sekä lainsäädäntä-, toimeenpano- että tuomiovallan Pétainin hallitukselle, ja antoivat tälle tehtäväksi säätää uusi perustuslaki. Tämä merkitsi kolmannen tasavallan perustuslain kumoamista ja teki Pétainista diktaattorin.lähde?

Marraskuussa 1942 liittoutuneet nousivat maihin Ranskalle kuuluneessa Marokossa ja Algeriassa (operaatio Soihtu). Tämän jälkeen Saksa miehitti myös Ranskan eteläosan. Tällöin Vichyn hallitus käytännössä menetti valtansa, mutta se hallitsi Ranskaa sen jälkeenkin nimellisesti.lähde?

Sodan jälkeen Vichyn hallitukseen kuuluneet saivat syytteet maanpetoksesta. Valtionpäämiehenä toimineen Philippe Pétainin kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi, mutta pääministeri Pierre Laval teloitettiin.lähde?

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vichyn Ranska kutsui itseään nimellä État français eli Ranskan valtio. Nimitys République katosi virallisista dokumenteista vallansiirron yhteydessä. Se oli myös yleisesti tunnustettu. Yhdysvaltain lähettiläänä Ranskassa toimi amiraali William D. Leahy. Myös Neuvostoliitto piti yllä suhteita Vichyyn aina heinäkuun 1941 loppuun.lähde?

Vichyn Ranskan mottona oli ”työ, perhe, isänmaa”. Se otti käyttöön uuden Pétainia ylistävän kansallislaulun Maréchal, nous voilà ! sekä esitti marsalkka Pétainin maan pelastajana, jolle kaikkien valtion virkamiesten piti vannoa vala.lähde? Pétainin mukaan nimettiin myös suuri määrä katuja ja teitä, kunnes hän laajalti kielsi sen maaliskuussa 1941.[1]

Vichyn Ranskan politiikan ytimeksi muodostui ”kansallinen vallankumous” (ransk. Revolution nationale). Termiä oli käyttänyt jo vuonna 1924 Georges Valois erään kirjansa nimenä, ja se mainittiin Lavalin 8. kesäkuuta 1940 laatimassa perustuslakiuudistusta käsittelevässä muistiossa.[2] Kansallisen vallankumouksen ajatuksena oli Ranska, joka olisi maatalousvaltainen ja jossa katolinen usko ja perhe olisivat keskiössä. Myöskään ei-toivottuja henkilöitä ei kansallisen vallankumouksen jälkeen olisi Ranskassa[3] – näihin lukeutuivat muun muassa juutalaiset, romanit, kommunistit, salakuljettajat, laittomasti maassa oleskelevat ja radikaalit tasavaltalaiset.[4]

Chantiers de la Jeunesse -järjestön propagandajuliste

Kansallisen vallankumouksen periaatteita opetettiin Vichyn Ranskan nuorille miehille Chantiers de la Jeunesse -järjestössä. Se perustettiin heinäkuussa 1940, ja sitä johti kenraali Joseph de La Porte du Theil, joka oli aiemmin vaikuttanut Ranskan partioliikkeessä. Tammikuuhun 1944 mennessä yli 300 000 ihmistä oli ollut sen jäsenenä.[5]

Naisten oikeuksia heikennettiin järjestelmällisesti Vichyn Ranskassa erityisesti sen alkuaikoina. Naiset pyrittiin pitämään poissa työelämästä kasvattamassa lapsia, mihin myönnettiin lapsilisiä. Valtion palveluksessa olevien naisten ylenemismahdollisuuksia rajoitettiin. Abortti tehtiin laittomaksi, ja helmikuussa 1942 siitä alettiin rangaista kuolemalla. Myös avioerojen myöntämistä vaikeutettiin. Ennen pitkää kuitenkin tuli selväksi, että naisten tarjoamaa työvoimaa tarvittiin, ja naisia alettiin muun muassa lähettää työhön Saksaan.[6]

Talous ja kansantalous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aselevon ehtojen mukaisesti Vichyn Ranskan oli korvattava miehityksen kuluja Saksalle 20 miljoonan Saksan markan arvosta joka päivä. Ranskasta toimitettiin Saksaan sodan loppuun mennessä yhteensä 2,4 miljoonaa tonnia vehnää, 891 000 tonnia lihaa ja 1,4 miljoonaa hehtolitraa maitoa.[7] Tämä haittasi merkittävästi Ranskan väestön omaa ruokahuoltoa. Ranskan eteläosissa myös tuotettiin tyypillisten maataloustuotteiden – vehnä, voi, liha, sokeri – sijasta enemmän viiniä. Esimerkiksi viinintuotannon keskeisellä alueella Nîmes'ssä kansa kärsi nälkää jo vuoden 1940 kesällä[8], siinä missä maataloudeltaan tasapainoisempi Limousinin alue selvisi helpommalla.[9]

Säännöstely otettiin käyttöön syyskuussa 1940 siten, että henkilö saattoi saada 1 800 kilokaloria päivässä. Määrää alennettiin vuonna 1942 1 700 kilokaloriin, ja myöhemmin se laski aikuisten osalta jopa 900 kilokaloriin pahenevien materiaalipulien takia.[10] Ranskalaiset alkoivat enenevässä määrin turvautua omaan nokkeluuteensa ja mustaan pörssiin saadakseen riittävästi syötävää – ilmiöstä käytettiin nimitystä système débrouillard (vapaasti suom. neuvokkuusjärjestelmä).[11] Clermont-Ferrandin kaupungissa maaliskuussa 1941 tehdyn arvion mukaan tyypillinen ruokakunta kulutti budjetistaan 62 prosenttia ruokaan, mutta ei silti välttämättä saanut tasapainoista tai riittävää ravitsemusta.[12]

Ruoan lisäksi myös muita resursseja jouduttiin säännöstelemään. Maahan ei esimerkiksi voinut tuoda hiiltä sotaa edeltävään tapaan.[13] Teollisuus ei myöskään saanut enää luonnonkumia Malesiasta ja Indokiinasta, ja esimerkiksi Michelin neuvotteli Saksasta tuotavan Buna-tekokumin käytöstä tehtaassaan.[14]

Pääsääntöisesti ainoastaan Saksalle hyödylliset yhtiöt menestyivät Vichyn Ranskassa. Näihin lukeutuivat ainakin kumi- ja metalliteollisuus sekä eräät makeis- ja suklaatehtaat.[14]

Vuoden 1942 kesäkuun lopulla pääministeri Pierre Laval ilmoitti niin sanotusta relève-ohjelmasta, jossa Saksa vapauttaisi ranskalaisia sotavankeja vastineeksi siitä, että Vichyn Ranska toimittaisi Saksaan vapaaehtoisia tehdastyöläisiä. Erityisesti Saksaan kaivattiin metalliteollisuuden parissa työskenteleviä. Alkuun kiinnostuneiden kansalaisten mielipide vaihtui pian ärtymykseen, sillä vaihtosuhde vapaaehtoisten ja sotavankien välillä oli yks vanki kolmea vapaaehtoista vastaan. Hallitus joutui tämän vuoksi lokakuusta 1942 alkaen ottamaan tehtaista pakolla työntekijöitä Saksaan lähtijöiksi[15], ja myöhemmin 16. helmikuuta 1943 kaikki ranskalaiset miehet määriteltiin työvelvollisiksi.[16] Työvelvollisten mahdollisiin kohtaloihin lukeutui Saksaan siirtymisen lisäksi saksalaisilta tilauksia saaneissa tehtaissa työskentely, Organisation Todtissa linnoituslaitteiden kuten Atlantin vallin rakentaminen tai kriittisten rautatieyhteyksien suojaaminen.[17]

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vichyn Ranskan henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallintoa myötäilleitä kulttuurihenkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fogg, Shannon L.: The Politics of Everyday Life in Vichy France: Foreigners, Undesirables, and Strangers. Cambridge University Press, 2009. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Sweets, John: Choices in Vichy France: The French Under Nazi Occupation. Oxford University Press, 1994. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Curtis, Michael: Verdict on Vichy: Power and Prejudice in the Vichy France Regime. Arcade Publishing, 2002. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sweets 1994, s. 30
  2. Curtis 2002, s. 93
  3. Curtis 2002, s. 94
  4. Fogg 2009, s. 13
  5. Curtis 2002, s. 99–100
  6. Curtis 2002, s. 95
  7. Fogg 2009, s. 4
  8. Fogg 2009, s. 9
  9. Fogg 2009, s. 10
  10. Fogg 2009, s. 5
  11. Fogg 2009, s. 6
  12. Sweets 1994, s. 15
  13. Sweets 1994, s. 11
  14. a b Sweets 1994, s. 12
  15. Sweets 1994, s. 24
  16. Sweets 1994, s. 25
  17. Sweets 1994, s. 28
  18. Sweets 1994, s. 16
  19. Curtis 2002, s. 90–91
  20. Curtis 2002, s. 101

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]