Pierre Drieu La Rochelle
| Pierre Drieu la Rochelle | |
|---|---|
 Pierre Drieu la Rochelle |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. tammikuuta 1893 Pariisi, Ranskan kolmas tasavalta |
| Kuollut | 5. tai 16. maaliskuuta 1945 (51–52 vuotta) Pariisi |
| Kansalaisuus | Ranska |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | ranska |
| Tuotannon kieli | ranska |
| Aikakausi | modernismi |
| Tyylilajit | surrealismi |
| Aiheet | länsieurooppalainen kulttuuri, itsemurha |
| Kirjallinen suuntaus | antimaterialismi, tasavaltalaisuus, ateismi, antiklerikalismi, individualismi, radikalismi, sosialismi, fasismi |
| Esikoisteos | runokokoelma Interrogation 1917 |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Pierre Drieu la Rochelle (3. tammikuuta 1893 Pariisi, Ranskan kolmas tasavalta – 5. maaliskuuta tai 16. maaliskuuta 1945 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija. Saksan miehittäessä Ranskaa hän toimi vuodesta 1940 lähtien yhteistyössä saksalaisten miehittäjien kanssa.[1][2]
Drieu la Rochelle julkaisi esikoisrunokokoelman Interrogation vuonna 1917 mutta siirtyi myöhemmin esseisiin, joissa hän arvostelee niin amerikkalaista teknistymistä kuin venäläistä materialismiakin. Oman sukupolvensa nimikkorunoilijana hänen romaaneissaan on aiheena sodan käyneiden miesten kokemus. Länsieurooppalainen kulttuuri oli lähellä hänen sydäntään. Hän pohti kirjoituksissaan itsemurhaa ja lopulta surmasi itsensä.[1]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pierre Drieu la Rochelle syntyi normandialaiseen kansallismieliseen porvarisperheeseen, joka oli muuttanut asumaan Pariisin XVII kaupunginosaan. Perheessä oli sekä taloudellisia että aviollisia ongelmia. Hän oli loistava oppilas ja saattoi kuitenkin käydä arvostettua yhteiskunnallisiin aloihin painottunutta korkeakoulu École libre des sciences politiquesia. Ensimmäisen maailmansodan seurauksena hän sai vakavia mielenterveysongelmia, ja lisäksi hän haavoittui kolme kertaa.[2]
Vuonna 1934 ilmestynyt novellikokoelma La Comédie de Charleroi ilmentää hänen kokemuksiaan sodasta. Sotaseikkailujen lisäksi hänellä oli myös useita rakkausseikkailuja, sillä hän on argentiinalaisen Victoria Ocampon ja myös Christiane Renault’n, autotehtailija Louis Renault’n puolison rakastaja.
Drieu la Rochelle oli henkisesti ja tyylillisesti lähellä surrealisteja erityisesti 1920-luvulla. Heistä läheisin oli ehkä Louis Aragon, joskin ystävyys myöhemmin katkesi. Hän oli kiinnostunut ranskalaisesta fasismiin suuntautuneesta Action française -liikkeestä mutta ei kutenkaan liittynyt sen mihinkään virtaukseen. Hän tuli yleisesti tunnetuksi vuonna 1922 julkaisemallaan esseellä ”Mesure de la France”. Drieu voidaan luokitella 1920-luvun aikana tasavaltalaiseksi, uskonnottomaksi, antiklerikaaliksi ja individualistiksi, joka oli lähellä tuolloista radikaalipuoluetta.[2]
Le Feu follet (1931; Sisäinen tuli eli Virvatuli), josta Louis Malle ohjasi elokuvan nimeltä Virvatuli vuonna 1963, kertoo nuoren porvarillisen pariisilaisen narkomaanin elämän viimeisistä tunneista, joka tekee itsemurhan. Tavalla tai toisella rappion ja sodanjälkeisen Ranskan yhteiskunnan moraalisen heikkenemisen aihe pysyi tärkeänä huolenaiheena läpi hänen elämänsä.[2]
1930-luvulla hän julistautui samalla kertaa sekä sosialistiksi että fasistiksi,[2] mikä olisi voinut olla hänen erilaisten ajatustensa ratkaisumalli ja samalla vastaus nykyaikaisen yhteiskunnan materiaaliseen rappioon. Vähän ennen toista maailmansotaa hän liittyi fasistiseen Partie populaire français -puolueeseen ja ryhtyi sen lehden päätoimittajaksi. Aivan toisen maailmansodan aattona hän kuitenkin erosi puolueesta ja lehden toimituksesta.
Ranskan saksalaismiehityksen aikana hän johti La Nouvelle Revue Française -aikakauslehteä ja otti voimakkaasti kantaa saksalaisten natsien kanssa tehtävän yhteistyön puolesta. Pariisin vapautuksen jälkeen hän ei kuitenkaan suostunut maanpakoon eikä piiloutumaan,[2] vaikka useat hänen ystävänsä, eritoten André Malraux, sitä hänelle suosittelivat. Yritettyään useita kertoja itsemurhaa hän kuoli 5. maaliskuuta tai 19. maaliskuuta 1945.[2]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Interrogation, 1917
- Fond de cantine, 1920
- État-civil, 1921
- La Valise vide, 1921
- Mesure de la France , 1922
- Plainte contre inconnu, 1924
- L’Homme couvert de femmes, 1925
- Le Jeune Européen, 1927
- Genève ou Moscou, 1928
- Blèche, 1928
- Adieu à Gonzague 1929
- Une femme à sa fenêtre, 1930
- L’Europe contre les patries 1931
- Le Feu Follet 1931
- Journal d’un homme trompé 1934
- La Comédie de Charleroi 1934
- Socialisme fasciste, 1934
- Béloukia, 1936
- Doriot ou la vie d'un ouvrier français, 1936
- Avec Doriot, 1937
- Rêveuse Bourgeoisie, 1937
- Gilles, 1939, sensuroitiin ja ilmestyi uudelleen sensuroimattomana 1942)
- Ne plus attendre, 1941
- Notes pour comprendre le siècle, 1941
- L’Homme à cheval, 1943
- Les Chiens de paille, 1944; tuhottu, ilmestyi uudelleen 1964
- Mémoires de Dirk Raspe, 1944; keskeneräinen, ilmestyi 1966
- Le Français d’Europe, 1944; tuhottu, ilmestyi 1994
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Drieu la Rochelle, Pierre”, Otavan kirjallisuustieto, s. 180. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
- ↑ a b c d e f g Pierre Drieu La Rochelle | Modernist novelist, WWI veteran, fascist sympathizer | Britannica www.britannica.com. Viitattu 15.8.2025. (englanniksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kunnas, Tarmo: Fasismin lumous, Atena 2013 ISBN 978-951-796-933-8
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
