Ranskan neljäs tasavalta

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa sarjaa aiheesta
Ranskan historia
Aikajana

Neljäs tasavalta (ransk. La Quatrième République) oli ajanjakso Ranskan historiassa vuosina 1946–1958. Tuona aikana Ranskassa oli voimassa sen historian neljäs tasavaltalainen perustuslaki. Perustuslaki oli monin paikoin yhteneväinen kolmannen tasavallan perustuslain kanssa ja se johti samoihin ongelmiin kuin kolmannen tasavallan aikana, kuten lyhytikäisiin hallituksiin, jotka johtivat politiikan epävakaisuuteen.

Jotkut yrittivät aikaansaada vahvaa hallitusta ennen sotaa vallinneen politiikan epävakaisuuden vähentämiseksi, mutta neljäs tasavalta muistetaan kuitenkin epävakaisuudestaan ja monista vallanvaihdoksistaan huolimatta taloudellisesta kasvusta ja teollistumisesta.

Neljännen tasavallan perustuslain mukaan Ranska ja sen silloiset siirtomaat yhdistettiin Ranskan unioniksi, johon varsinaisen Ranskan lisäksi kuului merentakaisia departementteja ja territorioita. Muutamat näistä kuitenkin itsenäistyivät jo neljännen tasavallan aikana, ja Algeriassa käytiin vuodesta 1954 lähtien itsenäisyyssotaa.

Vuonna 1958 säädettiin uusi perustuslaki ja perustettiin viides tasavalta. Samalla Ranskan unioni muutettiin Ranskan yhteisöksi, jonka useimmat jäsenmaat itsenäistyivät muutaman seuraavan vuoden kuluessa.

Neljännen tasavallan presidentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Fjärde franska republiken