Bourbon-restauraatio

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ludvig XVIII saapuu Pariisiin 29. elokuuta 1814
Ranskan kuninkaan henkilökohtainen lippu Borbon-restauraation aikana.
Ranskan kuningaskunta
Royaume de France
1814–1830
Flag of the Kingdom of France (1814-1830).svg Coat of Arms of the Bourbon Restoration (1815-30).svg
lippu vaakuna

Kingdom of France (1815).svg
Ranskan kuningaskunta vuonna 1815

Valtiomuoto perustuslaillinen monarkia
Kuningas Ludvig XVIII (ensimmäinen)
Kaarle X (viimeinen)
Pääministeri Ensimmäinen:
Charles Maurice de Talleyrand (1815)
Viimeinen:
Jules de Polignac (1829–1830)
Pääkaupunki Pariisi
Pinta-ala
– yhteensä 560 000 km² 
Uskonnot roomalaiskatolisuus
Viralliset kielet ranska
Valuutta Ranskan frangi
Lyhenne FR
Motto Montjoie Saint Denis!
Kansallislaulu Le Retour des Princes français à Paris
Edeltäjä Ranskan ensimmäisen keisarikunnan lippu Ranskan ensimmäinen keisarikunta
Seuraaja Heinäkuun monarkia
Osa sarjaa aiheesta
Ranskan historia
Aikajana

Bourbon-restauraatio on nimitys Ranskan historiassa Napoleonin aikaa seuranneelle kaudelle vuosina 1814–1830, jolloin vallankumouksessa syrjäytetty Bourbonin hallitsijasuku palautettiin valtaistuimelle. Napoleon joutui luopumaan vallasta kuningas Ludvig XVIII:n hyväksi vuonna 1814, mutta onnistui vielä seuraavana vuonna palaamaan lyhyeksi ajaksi valtaan (Satapäiväinen keisarikunta).[1] Ancien régimen ajan absoluuttisesta monarkiasta poiketen restauraatioajan Ranska oli perustuslaillinen monarkia, jossa kuninkaan valtaa rajoitti Ludvig XVIII:n hyväksymä vuoden 1814 peruskirja.

Ludvig XVIII:n hallitsijakautena harjoitettu politiikka oli suhteellisen maltillista, mutta hänen seuraajakseen vuonna 1824 tullut Kaarle X suosi jyrkkää taantumuksellisuutta. Tämä johti heinäkuun vallankumoukseen vuonna 1830, mikä päätti restauraatioajan ja Bourbonien vallan.[1] Sen jälkeen valtaan nousi Orléans-suku ja alkoi heinäkuun monarkiaksi kutsuttu kausi, joka kesti vuoteen 1848.

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan suuren vallankumouksen synnyttämän sisäpoliittisen kaaoksen ja valtatyhjiön luomalle näyttämölle astui Napoleon Bonaparte joka kaappasi vallan ja julistautui keisariksi hallitsijanimellä Napoleon I. Hän kukisti myös Ranskaan hyökänneet ulkovaltojen armeijat ja laajensi sen alueita huomattavasti. Iso-Britannian pääministeri William Pitt julisti vuonna 1798, että Ranska pitää pakottaa luopumaan valloituksistaan ja sen pitää vetäytyä vanhojen rajojensa taakse. [2]

Tilaisuutta Ranskan ja Napoleonin lyömiseen ei saatu ennen vuotta 1812, joilloin Ranskan armeija kärsi musertavan tappion Venäjällä. Lokakuussa 1813 Ranskan armeija kärsi Lepzigin taistelussa tappion Preussin, Itävallan ja Venäjän muodostamalle liittokunnalle. Taistelussa kuoli lähes 70 000 ranskalaista sotilasta. Samaan aikaan Iso-Britannian armeija eteni Espanjan kautta kohti Ranskaa. Joulukuussa 1813 liittouman armeijat tunkeutuivat Ranskaan ja maaliskuun 31. vuonna 1814 liittoutuneet marssivat Venäjän tsaari Aleksanteri I:n johdolla Pariisiin. Ranskan ensimmäinen keisarikunta oli kukistunut. [3]

Napoleon luopui kruunusta 11. huhtikuuta 1814. Liittouman edustajat antoivat Napoleonin pitää Ranskan keisarin arvonimen ja hänelle annettiin hallittavakseen Elban saari Välimereltä. Ranskalle perustettiin väliaikainen hallitus, jonka johtajaksi asetettiin kokenut poliittinen peluri, ruhtinas Talleyrand. Talleyrand oli pohdinnoissaan päätynyt siihen, että Napoleonin hallinto ei ole Ranskan etu ja hänet tulee syrjäyttää. Uudeksi hallitsijaksi hän kaavaili aluksi Napoleonin poikaa ja hänen alaikäisyytensä ajan hallitsevaa sijaishallitusta. Tämän ajatuksen hän joutui hylkäämään, sillä Iso-Britannia ei voinut ehdotusta hyväksyä. [4]

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäivät Bourbonit. Vallankumouksen aikana murhatun kuninkaan Ludvig XVI:n veli eleli Iso-Britanniassa maanpaossa ja hänelle tarjottiin kuninkuutta. Jo kuusissakymmenissä oleva Ludvig suostui ja otti hallitsijanimekseen Ludvig XVIII. Uusi kuningas sairasti kihtiä ja hänen oli ajoittain vaikea hengittää. Hänen maltillinen suhtautuminen asioihin ja ilmiselvä älykkyytensä tekivät vaikutuksen kaikkiin, jopa kuninkaallisiin yleensä penseästi suhtautuvaan Talleyrandiin. Hänet kuningas palkitsi hallituksensa ulkoministerin viralla. [5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Bourbon Restoration (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.3.2013.
  2. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 18, 1983, s. 31
  3. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 18, 1983, s. 168-178
  4. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 18, 1983, s. 180
  5. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 18, 1983, s. 180-181

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]