Jacques Laffitte

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jacques Laffitte.

Jacques Laffitte (24. lokakuuta 1767 Bayonne26. toukokuuta 1844 Maisons-sur-Seine)[1] oli ranskalainen pankkiiri ja poliitikko, joka toimi Ranskan pääministerinä vuosina 1830–1831.

Laffitte oli puusepän poika, joka tultuaan vuonna 1788 Pariisiin pääsi töihin pankiiri Perregaux’n yritykseen. Hänestä tuli vuonna 1800 pankin osakas ja Perregaux’n kuoltua vuonna 1804 sen johtaja. Pankki tunnettiin sen jälkeen nimellä Perregaux, Laffitte et Cie, ja se kasvoi yhdeksi Euroopan suurimmista. Laffitte nimitettiin 1809 Ranskan pankin johtokuntaan ja huhtikuussa 1814 sen pääjohtajaksi sekä samana vuonna kauppakamarin puheenjohtajaksi. Hän tuki suurilla summilla Ranskan väliaikaista hallitusta ja Ludvig XVIII:ta satapäiväisen keisarikunnan aikana. Laffitte valittiin edustajainkamariin Pariisin edustajana vuonna 1816 ja hän liittyi liberaaliin oppositioon, jonka johtohahmojen joukkoon kohosi pian. Poliittisten mielipiteittensä vuoksi hän menetti virkansa keskuspankin pääjohtajna vuonna 1819.[1][2]

Heinäkuun vallankumouksen aikana vuonna 1830 Laffitten koti Pariisissa muodostui vallankumouksellisten päämajaksi ja perustuslaillisen monarkian kannattajana hän auttoi Orléansin herttua Ludvig Filipiä pääsemään uudeksi kuninkaaksi. Hänet valittiin edustajainkamarin puhemieheksi ja nimitettiin salkuttomaksi ministeriksi ensimmäiseen vallankumouksen jälkeiseen hallitukseen. Ludvig Filip nimitti Laffitten pääministeriksi 3. marraskuuta 1830.[1][2] Hän pyrki tukemaan vallankumousliikkeitä ulkomailla, varsinkin Italiassa, mutta vältti Ranskan sotilaallista väliintuloa, poikkeuksena itsenäistyneen Belgian tukeminen. Jouduttuaan arvostelun kohteeksi ja menetettyään kuninkaan luottamuksen Laffitte erosi 13. maaliskuuta 1831.[1] Hän jatkoi edustajainkamarin jäsenenä kuolemaansa asti. Laffitte menetti suuren omaisuudestaan pörssiromahduksen yhteydessä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Jacques Laffitte (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 4.8.2013.
  2. a b c Nordisk familjebok (1911), s. 793–794 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 4.8.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]