Pariisin taistelu (1814)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pariisin taistelu
Osa Napoleonin sotia
Horace Vernet'n maalaus Clichyn puolustuksesta Pariisin taistelussa.
Horace Vernet'n maalaus Clichyn puolustuksesta Pariisin taistelussa.
Päivämäärä:

30.31. maaliskuuta 1814

Paikka:

Pariisi, Ranska

Lopputulos:

Liittouman voitto, Ranskan antautuminen

Osapuolet

Ranskan lippu Ranska

Venäjän lippu Venäjä
Flag of the Habsburg Monarchy.svg Itävalta
Preussin lippu Preussi

Komentajat

Ranskan lippu Joseph Bonaparte
Ranskan lippu Auguste Marmont
Ranskan lippu Édouard Mortier
Ranskan lippu Jeannot de Moncey

Venäjän lippu Aleksanteri I
Venäjän lippu Michael Barclay de Tolly
Flag of the Habsburg Monarchy.svg Karl Philipp zu Schwarzenberg
Flag of the Habsburg Monarchy.svg Ignaz Giulay
Preussin lippu Fredrik Vilhelm III
Preussin lippu Gebhard von Blücher

Vahvuudet

26 000 miestä

155 000 miestä

Tappiot

5 000 kaatunutta ja haavoittunutta

18 000 kaatunutta ja haavoittunutta

Pariisin taistelu oli Ranskan ja kuudennen liittokunnan välinen taistelu Ranskan pääkaupungista 30. maaliskuuta 1814. Taistelu päättyi liittouman voittoon, jolloin Ranskan keisari Napoleon I luopui kruunusta ja Ranska antautui. Samalla käynnissä ollut kuudennen liittokunnan sota päättyi Fontainebleaussa tehtyyn rauhansopimukseen.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napoleonin kärsimä valtava tappio Venäjän sotaretkellä vuonna 1812 oli heikentänyt Ranskaa merkittävästi. Euroopan suurvallat Venäjä, Preussi ja Itävalta tajusivat tilaisuutensa lyödä Napoleonin tulleen ja liittoutuivat yhteen. Kuudes liittokunta aloitti etenemisen kohti Ranskaa ja voitti Napoleonin kokoamat joukot Leipzigin taistelussa lokakuussa 1813. Tämän jälkeen Napoleon joutui vetäytymään Ranskaan ja kohtaamaan liittouman täysin ylivoimaiset joukot, jotka ylittivät Ranskan rajan tammikuussa 1814. Ranskalaiset onnistuivat venymään muutamiin voittoihin, joilla vihollisten etenemistä hidastettiin, mutta muuten voitoilla ei juurikaan ollut merkitystä.

Joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napoleon oli jättänyt veljensä Joseph Bonaparten ja marsalkka Auguste Marmont'n vastaamaan Pariisin puolustuksesta. Kaupunkia oli puolustamassa noin 20 000 sotilasta sekä 6 000 miehen vahvuinen kansalliskaarti, jota komensivat Édouard Mortier ja Jeannot de Moncey. Venäjän, Itävallan ja Preussin yhdistyneitä armeijoita johti Michael Barclay de Tolly, joka oli saanut tehtäväkseen vallata Pariisin. Armeijoiden mukana liikkuivat myös Venäjän keisari Aleksanteri I sekä Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III. Liittolaisilla oli selvä miesylivoima; venäläisiä, itävaltalaisia ja preussilaisia oli yhteensä noin 155 000.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittolaiset saavuttivat Pariisia ja leiriytyivät sen ulkopuolella 29. maaliskuuta 1814. Varhain seuraavana aamuna venäläiset aloittivat hyökkäyksen kohti Romainvillen lähiötä. Muutaman tunnin taistelun jälkeen venäläiset onnistuivat saamaan alueen hallintaansa, mutta ranskalaisten jatkuva tykistötuli aiheutti suuria tappioita. Preussilaiset hyökkäsivät Gebhard von Blücherin johdolla pohjoisesta vallaten ranskalaisten asemat Aubervilliersilla.

Itävaltalaiset valtasivat asemia Saint-Maur-des-Fossés'n alueella, jolloin joukkoja tukeneet venäläiset joutuivat perääntymään hiukan keisarillisen kaartin vastahyökkäyksen vuoksi. Kaarti yritti pidätellä venäläisiä, mutta epäonnistui preussilaisten väliintulon ja saartamisen seurauksena.

Eräs tärkeimmistä taisteluista käytiin Montmartren kukkulalla, joka oli strategisesti hyvin tärkeä paikka; sieltä saattoi helposti pommittaa Pariisia ja ranskalaisten joukkoja. Kukkulasta käytiin kiihkeä taistelu, ja ajoittain koko alue oli täysin savun peitossa ranskalaisen tykistön ampuessa kranaatteja venäläisiä kohti. Venäläiset onnistuivat kuitenkin etenemään puutarhojen läpi ja nousemaan ylös rinnettä kohti ranskalaisia ja lopulta valtaamaan kukkulan. Ranskalaisille kukkulan menetys oli suuri takaisku koko Pariisin puolustamisen kannalta.

Antautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph Bonaparte oli hylännyt Pariisin pyytäen marsalkka Marmontia antautumaan viholliselle. Aleksanteri I halusi myös nopeuttaa rauhan aikaansaamista ja tarjosi ranskalaisille jaloja rauhanehtoja. Marmont hyväksyi rauhanehdot, joihin kuului muun muassa ranskalaissotilaiden vetäytyminen Pariisista.

Napoleon oli kenraaleineen Fontainebleaussa kun hän sai kuulla Pariisin antautumisesta. Hän raivostui ja yritti saada kenraalinsa marssimaan mukanaan pääkaupunkiin sen takaisinvaltaamiseksi. Kukaan kenraaleista ei kuitenkaan ollut halukas jatkamaan taisteluita, vaan nämä kehottivat Napoleonia antautumaan liittoutuneille. Lopulta Napoleon yritti luovuttaa kruunun pojalleen, mutta liittoutuneet vaativat ehdotonta antautumista. Napoleon luopui kruunusta 11. huhtikuuta. Fontainebleaun rauhansopimuksen mukaisesti Napoleon karkotettiin Elban saarelle, jolloin kuudennen liittokunnan sota päättyi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]