Ranskan Marokko
| حماية فرنسا في المغرب Protectorat français au Maroc | |||
|---|---|---|---|
|
|||
|
|||
|
|
|||
|
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | Ranskan protektoraatti | ||
|
|
|||
| Sulttaani |
Yusef (1912-27) Muhammad V (1927–53) Muhammad ibn Arafa (1953–55) Muhammad V (1955–56) |
||
|
|
|||
| Pääkaupunki | Rabat | ||
|
|
|||
| Uskonnot | islam, juutalaisuus, kristinusko | ||
|
|
|||
| Historia | |||
| – Fèsin sopimus | 30. maaliskuuta 1912 | ||
| – Itsenäistyi |
Ranskasta 2. maaliskuuta 1956 |
||
|
|
|||
| Viralliset kielet | ranska, arabia, berberi | ||
|
|
|||
| Valuutta |
Marokon rial (1912–1921) Marokon frangi (1921–1956) |
||
|
|
|||
| Edeltäjä(t) | Marokko | ||
|
|
|||
| Seuraaja(t) | Marokko | ||
Ranskan Marokko (ransk. Protectorat français au Maroc, arab. حماية فرنسا في المغرب) oli Ranskan ylivallan alainen protektoraatti, jonka tuli Ranskan hallintaan Fèsin sopimuksella vuonna 1912, toisen Marokon kriisin jälkeen. Samalla Espanja sai alueen Marokon pohjoisosasta.
Suurimmat kaupungit Ranskan Marokon alueella olivat Casablanca, Rabat, Marrakesh ja Agadir.
Tangerista tehtiin vuonna 1923 kansainvälinen vyöhyke, jota hallitsivat Ranskan, Espanjan ja Britannian virkamiehet. Italia liittyi sopimukseen vuonna 1928.
Ranskan Marokossa oli omat postimerkit. Postimerkeissä luki ranskaksi MAROC. Vuonna 1914 niissä luki PROTECTORAT FRANCAIS MAROC. Lisäksi siellä oli oma rahayksikkö Marokon rial vuosina 1912–1921 ja Marokon frangi vuosina 1921–1956.
Ranskan Marokosta tuli itsenäinen kuningaskunta vuonna 1956, jolloin siihen yhdistettiin myös Espanjan Marokko ja Tanger.
Hallitsijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sulttaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Yusef (1912–1927)
- Muhammad V (1927–1961), muutti hallitsija-arvonsa sulttaanista kuninkaaksi vuonna 1957. Syrjäytettiin ja karkotettiin Korsikalle ja Madagaskarille vuosina 1953–1955
- Muhammad ibn Arafa, Ranskan nukkehallitsija (1953–1955)
Kenraalikuvernöörit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Louis Hubert Lyautey (1907–1912) (sotilashallinto)
- Louis Hubert Lyautey (1912–1925) (siviilihallinto)
- Henri Gouraud (1916–1917)
- Théodore Steeg (1925–1929)
- Lucien Saint (1929–1933)
- Auguste Henri Ponsot (1933–1936)
- Marcel Peyrouton (1936)
- Charles Hippolyte Noguès (1936–1943)
- Gabriel Puaux (1943–1946)
- Eirik Labonne (1946–1947)
- Alphonse Pierre Juin (1947–1951)
- Augustin Léon Guillaume (1951–1954)
- Francis Lacoste (1954–1955)
- Gilbert Yves Édmond Grandval (1955)
- Pierre Boyer de Latour (1955)
- André Louis Dubois (1955–1956)
