Pariisin rauhankonferenssi

Pariisin rauhankonferenssi neuvotteli ensimmäisen maailmansodan jälkeiset rauhansopimukset ympärysvaltojen ja keskusvaltojen välille. Konferenssi alkoi 18. tammikuuta 1919 ja kesti noin vuoden. Konferenssin viimeinen istunto oli 16. tammikuuta 1920.^[1]

Konferenssiin osallistui edustajia niistä 28 valtiosta, jotka katsottiin sodan voittajiksi. Käytännössä kaikki keskeiset asiat päätti ”neljän suuren” ryhmä: pääministeri David Lloyd George Britanniasta, presidentti Woodrow Wilson Yhdysvalloista, pääministeri Georges Clemenceau Ranskasta ja pääministeri Vittorio Orlando Italiasta.^[1]

Sodan hävinneet valtiot Saksa, Itävalta, Unkari, Bulgaria ja Turkki eivät osallistuneet neuvotteluihin. Näiden valtioiden edustajat kutsuttiin paikalle vasta sitten, kun sopimuksen sanamuoto oli valmis. Kyseessä oli siis sanelurauha, jonka ehdot hävinnyt osapuoli joutui hyväksymään sellaisenaan. Sopimuksen hylkääminen olisi tulkittu haluksi jatkaa sotaa. Bolševikkien johtamaa Venäjää ei kutsuttu neuvotteluihin.^lähde?

Rauhansopimusten lisäksi konferenssissa pohdittiin sitä, miten ensimmäisen maailmansodan kaltaiset katastrofit voitaisiin jatkossa estää. Päätettiin perustaa Kansainliitto, jonka tehtäväksi tuli konfliktien rauhanomainen sovittelu ja aseistariisunnan edistäminen. Varsinkin Yhdysvaltain presidentti Wilson uskoi siihen, että Kansainliitto edistäisi maailmanrauhaa.^[1]

Työskentely

Konferenssin johdossa oli neljän suurvallan ylin neuvosto (engl. Supreme Council), joka kokoontui 145 kertaa. Työtä tehtiin 58 komiteassa. Päätös Kansainliitosta oli ensimmäisen suuri päätös, ja se syntyi hyvässä hengessä heti alkuvaiheessa. Sen jälkeen ilmapiiri oli riitainen, sillä Britannian, Yhdysvaltojen, Ranskan ja Italian tavoitteet olivat hyvin erilaisia.^[2]

Kaikkein jyrkintä linjaa edusti Ranska, joka halusi täyden korvauksen Saksalta sodan aiheuttamista vahingoista ja sellaisen tulevaisuuden, jossa Saksa ei enää koskaan uhkaisi Ranskaa. Se merkitsi Saksan voimien vähentämistä ja puskurivaltiota Reinille. Venäjän osalta Clemenceau puhui cordon sanitairesta eli puskurivaltioiden ketjusta. Lopulta Clemenceau tyytyi kompromissiin, joka tarkoitti Reininmaan miehittämistä 15 vuodeksi ja Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan antamia takuita Saksaa vastaan.^[2]

Britannian tavoitteita olivat omien sitoumusten välttäminen, vanhan kilpailijansa Venäjän imperiumin heikentäminen ja oman brittiläisen imperiumin vahvistaminen Saksalta ja Osmanien valtakunnalta saatavilla alusmailla.^[2] Se halusi myös rangaista Saksaa, mutta ei halunnut Saksan heikkenevän liikaa, jotta Ranska ei saisi liian vahvaa asemaa Manner-Euroopassa.

Yhdysvaltojen näkemykset asioista olivat maltillisimmat. Wilson oli määritellyt Yhdysvaltojen sodanpäämäärät etukäteen. Ne tunnettiin nimellä neljäntoista kohdan ohjelma. Hankaluuksia ohjelman toteuttaminen rauhanneuvotteluissa tuotti kansojen itsemääräämisoikeuden osalta, koska muille osapuolille tärkeitä olivat sotilaallinen turvallisuus ja voimasuhteet.^[2]

Italia keskittyi kaappaamaan itselleen niin paljon lisää maa-alueita kuin suinkin mahdollista.^lähde?

Versailles'n rauhansopimuksen allekirjoitukseen mennessä artikloja oli syntynyt 440 kappaletta, mutta työ jatkui sen jälkeenkin.^[2]

Rauhansopimukset

Pariisin rauhankonferenssin valmistelemat rauhansopimukset ja niiden vahvistamispäivämäärät olivat

Versailles’n rauhansopimus Saksan kanssa 28. kesäkuuta 1919
Saint-Germainin rauhansopimus Itävallan kanssa 10. syyskuuta 1919
Neuillyn rauhansopimus Bulgarian kanssa 27. marraskuuta 1919
Trianonin rauhansopimus Unkarin kanssa 4. kesäkuuta 1920
Sèvresin rauhansopimus Turkin kanssa 10. elokuuta 1920

Historiallisesti tarkastellen Versailles’n rauhansopimus osoittautui edellä mainituista kaikkein merkittävimmäksi. Saksalaiset tunsivat kovat rauhanehdot nöyryyttäviksi. Niinpä Adolf Hitler saattoi myöhemmin vedota voimakkaasti saksalaisten tunteisiin, kun hän lupasi repiä Versailles’n ”häpeärauhan” ja palauttaa Saksan kunnian ja suuruuden. Voidaan siis perustellusti väittää, että Pariisin rauhankonferenssin päätöksillä valmisteltiin toista maailmansotaa. Pysyvän rauhan sijasta saatiin aikaan 20 vuoden ”aselepo”.^lähde?

Lähteet

1 2 3 Paris Peace Conference Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 16.4.2023. (englanniksi)
1 2 3 4 5 Volanen, Risto: Suomen synty ja kuohuva Eurooppa, s. 368-370. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-31053-2

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pariisin rauhankonferenssi Wikimedia Commonsissa

[:0-1] 1 2 3 Paris Peace Conference Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 16.4.2023. (englanniksi)

[:1-2] 1 2 3 4 5 Volanen, Risto: Suomen synty ja kuohuva Eurooppa, s. 368-370. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-31053-2

[1]

[2]