Kiovan taistelu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kiovan taistelu
Osa toisen maailmansodan itärintamaa
Itärintama Kiovan taistelun aikana vuonna 1941
Itärintama Kiovan taistelun aikana vuonna 1941
Päivämäärä:

23. elokuuta – 26. syyskuuta 1941

Paikka:

Kiova, Ukraina, Neuvostoliitto

Lopputulos:

Saksan voitto

Osapuolet

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Komentajat

Natsi-Saksan lippu Gerd von Rundstedt

Neuvostoliiton lippu 1923–1955 Semjon Budjonnyi
Neuvostoliiton lippu 1923–1955 Mihail Kirponos (kaatui)

Vahvuudet

500 000

627 000

Tappiot

ei tiedossa

616 304 kaatunutta tai vangittua
84 240 haavoittunutta

Itärintaman taistelut toisessa maailmansodassa
Barbarossa (1. Harkova · Kiova · Sevastopol · Leningrad · Rostov · Moskova) · Talvioffensiivi (Demjansk · 2. Harkova) · Sininen (Voronež · Stalingrad) · 3. Harkova · Kursk · 4. Harkova · Korsun · Krim · Narva · Bagration · Varsovan kansannousu · Budapestin piiritys · Veiksel–Oder · Itä-Preussi · Berliini

Kiovan taistelu oli Saksan ja Neuvostoliiton joukkojen välinen taistelu ukrainalaisen Kiovan kaupungin hallinnasta toisessa maailmansodassa 23. elokuuta – 26. syyskuuta 1941.[1]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuun 1941 lopulla Saksan keskustan armeijaryhmän nopea eteneminen itärintaman keskiosassa ja suuret tasangot etelän armeijaryhmän välirajalla mahdollistivat lähes koko Neuvostoliiton Kiovan kaupungin ympäristöön ryhmittyneen Luoteisrintaman kohtaamisen. Puna-armeijan Umanin taistelussa kärsimät panssarivaunu- ja kuljetusvälinetappiot estivät joukkojen tehokkaan siirtämisen, mutta siitä huolimatta alueella olleet joukot aiheuttivat vakavan uhan saksalaisten etenemiselle. Keskittymä oli suurin itärintaman puna-armeijan ryhmityksistä.

Hitler keskeytti 3. elokuuta etenemisen kohti Moskovaa keskittäen joukkoja Kiovan kukistamiseen. Direktiivin No. 34 täydennys julkaistiin 12. elokuuta, ja siinä esitettiin kompromissi Kiovan ja Moskovan suuntien välillä. 2. ja 3. panssariryhmä pidettiin keskustan armeijaryhmässä eikä niitä siirretty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti pohjoiseen ja etelään. Lisäksi pohjoisen armeijaryhmän 4. panssariryhmä siirrettiin keskustan armeijaryhmään, kunhan armeijaryhmä olisi saavuttanut suunnitellut tavoitteensa. Kolme panssariryhmää johtaisia lopullista marssia Moskovaan.

Taistelujen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinz Guderianin 2. panssariryhmä hyökkäsi 7. syyskuuta pohjoisesta Kiovan itäpuolen Romnyä kohti. Ewald von Kleistin 1. panssariryhmä hyökkäsi 10. syyskuuta etelästä Kiovan itäpuolelle.

Neuvostoliittolaisten komentaja Semjon Budjonnyi huomasi jo varhain uhkaavan mottivaaran ja suunnitteli vetäytymistä. Josif Stalin kielsi vetäytymisen.[2][3]

Taistelussa Gerd von Rundstedtin johtamat 2. armeija ja 2. panssaridivisioona yhdessä 6. ja 17. armeijan kanssa onnistuivat lyömään Mihail Kirponosin komentamat Neuvostoliiton joukot, joihin kuuluivat muun muassa Neuvostoliiton 5., 37., 26., 21., ja 40. armeija. Kirponos kaatui taistelussa yrittäessään vetäytyä joukkoineen. Panssariryhmät kohtasivat toisensa 14. syyskuuta ja sulkivat Kiovan mottiin viisi armeijaa.

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

107 540 neuvostosotilasta palkittiin mitalilla Kiovan puolustamisesta 21. kesäkuuta 1941.

Saksalaiset ottivat taistelussa 665 000 vankia ja saivat tuhansittain tykkejä ja liki 900 panssarivaunua. [4][5]

Joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[6]

Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Carell s.118-129
  2. Clark s. 137
  3. Carell s.123
  4. Clark s. 143
  5. Carell s.128
  6. Carell s.125

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Konstantin Rokossovski: Sotilaan velvollisuus. Progress, 1982.
  • John Killen: Luftwaffe. WSOY, 1969.
  • William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho I-II. Gummerus, 2001. ISBN 951-20-4601-6.
  • Peter McCarthy&Mike Syron: Panzerkrieg. Robinson, 2002. ISBN 1-84119-800-5.
  • Guido Knopp: Wehrmacht. Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-9111-9.
  • George H. Stein: Waffen-SS. Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-7807-3.
  • Hans-Ulrich Rudel: Stuka-lentäjä. Koala-kustannus, 2011. ISBN 978-952-229-122-6.
  • Theodor Plievier: Moskova. WSOY, 1965.
  • Kurt von Tippelskirch: Toisen maailmansodan historia 1-4. WSOY, 1962.
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  • Merkinnän syy: Tausta (eli miten taisteluun päädyttiin), varsinainen taistelukuvaus, saksalaisten tappiot ja taistelun seuraukset kuvaamatta