Tämä on lupaava artikkeli.

Odessan taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Odessan piiritys
Osa itärintamaa toisessa maailmansodassa
Akselivaltain eteneminen kesällä 1941
Akselivaltain eteneminen kesällä 1941
Päivämäärä:

8. elokuuta16. lokakuuta 1941

Paikka:

Odessan alue, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto

Lopputulos:

Akselivaltojen voitto

Osapuolet

Akselivallat:
Romanian lippu Romania
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Komentajat

Romanian lippu Alexandru Ioaniţiu
(yleisesikuntapäällikkö)
Romanian lippu Nicolae Ciupercă
(4. armeija)
Romanian lippu Iosif Iacobici
(4. armeija)
Natsi-Saksan lippu Erich von Manstein
(11. armeija)

Neuvostoliiton lippu 12.11.1923–19.8.1955 Georgiy Sofronov
Neuvostoliiton lippu 12.11.1923–19.8.1955 Ivan Petrov

Vahvuudet

160 000 sotilasta (alussa)
340 223 (kaikkiaan)

34 500 sotilasta (alussa)
240 tykkiä

Tappiot

17 729 kaatunutta
63 345 haavoittunutta
11 471 kadonnutta
yhteensä 92 545
lisäksi:
19 panssarivaunua
90 tykkiä
20 lentokonetta

16 578 kaatunutta tai kadonnutta
24 690 haavoittunutta
yhteensä 41 268
Korkeampi arvio: 60 000
lisäksi:
151 lentokonetta

Itärintaman taistelut toisessa maailmansodassa
Barbarossa (1. HarkovaKiovaSevastopolLeningradRostovMoskova)Talvioffensiivi (Demjansk2. Harkova)Sininen (VoronezStalingrad)3. HarkovaKursk4. HarkovaKorsunKrimNarvaBagrationVarsovan kansannousuBudapestin piiritysVeiksel–OderItä-PreussiBerliini

Odessan piiritys oli Romanian ja Neuvostoliiton joukkojen välinen taistelu toisessa maailmansodassa itärintamalla vuonna 1941. Hyökänneet Romanian joukot kohtasivat vahvaa puna-armeijan vastarintaa Odessassa kärsien suuria tappioita. Piiritykseen osallistui myös osia Saksan 11. armeijasta. Kaupunki oli piiritetty vain maitse, sillä Mustanmeren laivasto piti meritien vapaana. Kaupunki vallattiin 16. lokakuuta puna-armeijan joukkojen vetäydyttyä alueelta laivaston turvin edeltävän yön aikana.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Odessa oli Neuvostoliiton Mustanmeren alueen tärkein satama ja liikenneyhteyskeskus. Sen väkiluku oli 433 000 vuoden 1926 väestölaskennan mukaan. Strategisen merkityksensä vuoksi se oli jo varhain osa operaatio Barbarossan suunnittelua.[1] Hitler ilmoitti Romanian diktaattori Ion Antonesculle tulevasta hyökkäyksestä Neuvostoliittoon 11. kesäkuuta 1941. Toiveenaan saada Neuvostoliitolle menetetyt Bessarabian ja pohjois-Bukovinan takaisin Antonescu vastasi Romanian liittyvän sotaan Saksan puolelle. Adolf Hitler näki liittolaisuudessa tilaisuuden keskittää Saksan voimavaroja pohjoisemmassa tapahtuviin sotatoimiin. Hän pyysi liittolaistaan huolehtimaan Odessan ja sen ympäristön valtaamisesta ja luovutti Romanialle Bugjoen ja Dnestrin välisen alueen hallinnon. Antonescu hyväksyi Hitlerin pyynnön 31. heinäkuuta. Romanian valtaamaa aluetta tultaisiin kutsumaan Transnistriaksi ja sen keskukseksi tulisi Odessa.[2] Odessa oli yksi viidestä kaupungista, jota Saksan ilmavoimat Luftwaffe pommitti operaatio Barbarossan alkamispäivänä, muiden pommitusten suuntautuessa lähinnä sotilaallisiin kohteisiin. Sodan alettua Josif Stalin määräsi Odessan puolustettavaksi hinnalla millä hyvänsä.[3]

Akselivaltojen joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanialaisten operaatio Odessan valtaamiseksi alkoi 10. elokuuta 1941, jolloin kenraaliluutnantti Nicolae Ciupercăn johtaman Romanian 4. armeijan hyökkäyksen kärkenä toiminut 1. panssaridivisioona kohtasi Odessan ensimmäisen puolustuslinjan. Hyökkääjät uskoivat puolustajien luovuttavan helposti, sillä tuolloin romanialaisarmeijan vahvuus oli 11 divisioonaa, yhteensä 160 000 miestä, kun puolustajan miesmäärä oli melkein viisi kertaa pienempi. Kaikkiaan 18 romanialaisdivisioonaa osallistui taisteluun. [4] Lisäksi osia Saksan 11. armeijasta osallistui taisteluihin eri vaiheissa piirityksen pitkittyessä. Näihin kuuluivat kaksi jalkaväkirykmenttiä, yksi rynnäkköpioneerirykmentti, rynnäkköpioneeripataljoona, rynnäkköpataljoona, kaksi raskasta tykistörykmenttiä ja viisi raskasta tykistöpatteristoa.[5]

Romanian ilmavoimien lentotaisteluryhmittymä GAL (romaniaksi Gruparea Aeriana de Lupta) koostui viidestä pommituslentorykmentistä ja neljästä hävittäjälentorykmentistä, sekä useista tarkkailu- ja tiedustelulentolaivueista. Taistelujen aikana ne lensivät yhteensä 5 524 taistelulentoa ja pudottivat 1 249 tonnia pommeja. Saksan ilmavoimien pommituslentorykmentit 27 (KG 27) ja 51 (KG 51) sekä hävittäjälentorykmentti 77 (JG 77) osallistuivat aluksi pommituksiin ja ilmataisteluihin.[5]

Neuvostoliiton joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin puolustuslinjat olivat hyvin harkitut, ne koostuivat linnoitetuista ampuma-asemista, juoksuhaudoista ja panssari- ja jalkaväkiesteistä. Ensimmäinen ja uloin linja kiersi Odessaa 25–30 kilometrin etäisyydellä ja oli 80 kilometriä pitkä. Toinen eli keskimmäinen linja oli rakennettu noin 6–8 kilometrin etäisyyteen kaupungista ja oli 35 kilometrin pituinen. Kolmas ja viimeinen linja oli kaupungin alueella, jonne valmisteltiin mahdollista talosta taloon -taistelua.[5] Alkuun "Odessan linnoituksen" varuskunta koostui 34 500 sotilaasta ja vapaaehtoisesta. Georgi Sofronovin johtama Neuvostoliiton erillinen rannikkoarmeija käsitti 25. kivääridivisioonan, 95. kivääridivisioonan ja 9. ratsuväkidivisioonan, joista kaksi viimeistä oli jo ottanut yhteen aiemmissa taisteluissa Romanian 4. armeijan kanssa. Lisäksi puolustukseen kuului rykmentti NKVD:n sotilaita. Odessaa vahvistettiin aina syyskuun loppuun asti meriteitse ja sen puolustukseen otti osaa yhteensä noin 100 000 - 120 000 sotilasta tai sotilastehtävissä toiminutta vapaaehtoista.[6]

Taisteluun ottivat aktiivisesti osaa myös Mustanmeren laivasto ja puna-armeijan ilmavoimat. Tykistöä Odessan puolustajilla ei ollut kovin paljon, mutta rannikon lähelle sijoittuneet taistelualukset tarjosivat lisää tykistötukea maavoimille. Lisäksi erikoisjoukkoja, kuten laskuvarjojääkäreitä ja merijalkaväkeä käytettiin vastahyökkäyksissä.[6]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliittolainen tykistöryhmä piirityksen aikana
38,000 Neuvostosotilasta palkittiin mitalilla Odessan puolustamisesta 22. joulukuuta 1942.

Romanialaisten ensimmäinen hyökkäyksen puolustajien torjuivat. Hyökänneet joukot kärsivät tappioita ja ne siirtyivät piirittämään kaupunkia. Tulevan kahden kuukauden aikana romanialaiset yrittivät hyökätä kaupunkiin useasti epäonnistuen joka kerta. Taistelu muistutti ensimmäisen maailmansodan aikaista taktiikkaa, jossa linnoittautuneiden puolustajien voima pyrittiin murtamaan hyökkääjän miesmäärällä.[4]

Syyskuussa Romanian 13. jalkaväkidivisioona sai vallattua sataman edustan. Kuitenkin 22. syyskuuta hieman jälkeen puoliyön puna-armeija käynnisti vastahyökkäyksen maalta, mereltä ja ilmasta. Mustanmeren laivaston osasto kapteeni Sergei Gorškovin johdolla laski 3. merijalkaväkirykmentin maihin Odessasta koilliseen lähellä Grigoryevkan kylää. Lisäksi kaupungin puolustajat ja laskuvarjojääkäriosasto ottivat osaa operaatioon. Hyökkäys oli täydellinen yllätys romanialaisjoukoille, jotka lyötiin takaisin kymmenen kilometriä. Romanialaisten taisteluhenki laski niin pahoin, että he menettivät aloitekykynsä piirityksen loppuajaksi.[3]

Seuranneet muutokset armeijan johdossa keskeyttivät piirityksen väliaikaisesti syyskuun lopulla. Samaan aikaan saksalaiset olivat jo vallanneet Kiovan ja Romanian 3. armeija marssi osana etelän armeijaryhmää Mustanmeren koillisrannalla kohti Asovanmerta jättäen Krimin eteläkärjen piiritetyiksi.[2]

Odessan puolustus toimi ja Leningradin lailla se olisi voinut jäädä piirityksen alaiseksi kaupungiksi sitomaan vastustajan joukkoja, mutta yleinen rintamatilanne kävi uhkaavaksi puolustuksen jatkamiselle. Odessaa oli huollettu etusijassa Sevastopolista, joka nyt vuorostaan joutui piirityksen kohteeksi. Ilman joukkojen keskittämistä puna-armeijalla oli vastassaan riski menettää molemmat nopeasti. Niinpä Stavkan käskystä 14.ja 15. lokakuuta välisenä yönä Mustanmeren laivasto evakuoi Odessan varuskunnan Sevastopoliin. Lisäksi 350 000 siviiliä ja sotilasta oli siirretty itään 1. lokakuuta alkaneen evakuointioperaation aikana. Romanialaiset joukot marssivat kaupunkiin viimeisten vetäytyvien kintereillä ja tuhosivat jäljellä olevat vähäiset vastarintapesäkkeet. Antonescu saattoi julistaa taistelun päättyneeksi ja kaupungin viimein vallatuksi 16. lokakuuta. Kaupunkiin oli jäänyt suurelta osin tuhottu satama ja siviiliväestö, joka oli kooltaan noin puolet taistelua edeltäneestä väkiluvusta.[1][7]

Taistelun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanialaisia taisteluun osallistui tavalla tai toisella 340 223 sotilasta, joista tappioina he kärsivät yhteensä 92 545 kuolleina, haavoittuneina ja kadonneina.[5] Korkeamman arvion mukaan kokonaistappiot olivat noin 98 000 sotilasta. Taisteluun osallistuneista 18 divisioonasta 12 kärsi 80 prosentin tappiot.[7][8]

Odessan taistelu, jonka akselivallat olettivat päättyvän viimeistään elokuun loppuun mennessä, hidasti merkittävästi Saksan ja sen liittolaisten etenemistä syvemmälle Neuvostoliittoon. Romanian 1. panssaridivisioonan kärsimät tappiot merkitsivät sitä, että saksalaisilta puuttui kaavailtu panssarituki heidän edetessään Sevastopoliin. Kokonaisuudessaan 4. armeija menetti tehonsa hyökkäävänä armeijana Barbarossan loppuajaksi, eikä se pystynyt osallistumaan Sevastopolin piirittämiseen ja valtaamiseen. Tehtävä jäi Saksan 11. armeijalle, jota oli kaavailtu siirrettäväksi pohjoiseen osallistumaan Leningradin piiritykseen. Sen sijaan Odessan varuskunnan onnistunut siirtäminen tukemaan Sevastopolin puolustusta sitoi 11. armeijan kahdeksan kuukautta kestäneeseen piiritystaisteluun.[9]

Ion Antonescu oli halukas jatkamaan Romanian armeijan etenemistä saksalaisten joukkojen rinnalla, mutta hänen propagoimansa sota menetti kannatustaan Romaniassa. Yksi syy oli se, että sodan luonne muuttui nyt entisten alueiden takaisin hankkimisesta hyökkäyssodaksi. Toinen se, että Odessassa kärsityt tappiot koettiin suhteettoman suuriksi verrattuna Saksan tai muiden sen liittolaisten, kuten Unkarin taisteluissaan kärsimiin tappioihin. Romanian sotavoimia ruvettiin uudelleenorganisoimaan ja tehostamaan muun muassa saksalaisten neuvonantajien ja kouluttajien avulla.[4][8]

Neuvostoliiton kokonaistappiot olivat 41 268 ja korkeimpien arvioiden mukaan noin 60 000. [5] Odessa oli yksi kahdestatoista Neuvostoliiton kaupungista, joille myönnettiin sankarikaupungin arvonimi sodan jälkeen.[8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ljudmila Pavlitšenko: naistarkka-ampuja, joka ampui 187 vihollista Odessan taistelun aikana.
  • Odessan joukkomurha: romanialaisten miehittäjien järjestämä juutalaisten joukkomurha lokakuussa 1941.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gilbert, Martin: The Second World War - A Complete History. RosettaBooks, 2014. ISBN 9780795337314.
  • Cloutier, Patrick: Three Kings: Axis Royal Armies on the Russian Front 1941. Lulu.com, 2012. ISBN 1300136618.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b King, Charles: Odessa: Genius and Death in a City of Dreams, s. 206-207. W. W. Norton & Company, 2011. ISBN 0393080528.
  2. a b Rolf-Dieter Müller: The Unknown Eastern Front: The Wehrmacht and Hitler's Foreign Soldiers, s. 45-50. IB Tauris, 2014. ISBN 1780768907.
  3. a b David T. Zabecki: World War Two in Europe, s. 1468. Taylor & Francis, 1999. ISBN 0824070291.
  4. a b c Irina Mukhina (Siege of Odessa), toim. Richard C. Hall: War in the Balkans: An Encyclopedic History from the Fall of the Ottoman Empire to the Breakup of Yugoslavia, s. 210-211. ABC-Clio, 2014. ISBN 1610690311.
  5. a b c d e Victor Nitu, Dragos Pusca: The Battle of Odessa - 1941 WorldWar2.ro. Viitattu 3.2.2015
  6. a b Trigg, Jonathan: ”Luku: Odessa - the 4th army's pyrrhic victory”, Death on the Don: The Destruction of Germany's Allies on the Eastern Front, 1941-1944. The History Press, 2013. ISBN 0750951893.
  7. a b Arad, Yitzhak: In the Shadow of the Red Banner: Soviet Jews in the War Against Nazi Gemany, s. 38-40. Gefen Publishing House Ltd, 2010. ISBN 965229487X.
  8. a b c Stahel,David: Operation Barbarossa and Germany's Defeat in the East, s. 357-359. Cambridge University Press, 2009. ISBN 1107320070.
  9. Cloutier s. 110