Veiksel–Oder-operaatio

Veiksel–Oder-operaatio
Osa itärintamaa toisessa maailmansodassa
	; Itärintama Veiksel–Oder-operaation aikana
Päivämäärä	12. tammikuuta – 2. helmikuuta 1945
Paikka	Puola ja itäinen Saksa
Lopputulos	Neuvostoliiton/Puolan voitto
Vaikutukset	Puola vapautui natsivallasta. Puna-armeija eteni Saksaan.
Osapuolet
Neuvostoliitto; Puola	Saksa
Komentajat
Georgi Žukov; (1. Valko-Venäjän rintama); Ivan Konev; (1. Ukrainan rintama)	Ferdinand Schörner; Josef Harpe; (Armeijalohko A)
Vahvuudet
2 203 600 sotilasta; 4 529 panssarivaunua; 2 513 rynnäkkötykkiä; 5 000 lentokonetta	450 000 sotilasta
Tappiot
43 476 kaatunutta tai kadonnutta; 150 715 haavoittunutta tai sairastunutta	tuntematon määrä kuolleita tai haavoittuneita; 150 000 vangittua
n; k; m; Itärintama
	Meritaistelut Itämeri; Mustameri; Jäämeri; 1941 Barbarossa Brest; Białystok–Minsk; Baltia; Brody; Bessarabia; Smolensk; Uman; Odessa; Kiova; Tallinna; Leningrad; Asovanmeri; 1. Harkova ; 1. Krim; Sevastopol; Rostov; Gorki; Moskova; ; Suomi; Kertš; Tšetšenia; 1942 Talvioffensiivi Lupana; Barvenkovo–Lozova; Ržev; Toropets–Holm; Demjansk; Holm; ; 2. Harkova; Operaatio sininen Voronež; Stalingrad; ; Kaukasus; Ržev-Sytšovka; Vahriselkä; Velikije Luki; Mars; Saturnus; 1943 Iskra; Ostrogožsk–Rossoš; Voronež–Harkova; Pohjantähti; 3. Harkova; Kursk; 4. Harkova; Mius–Donets; Hyökyaalto; Polkovodets–Rumjantsev; Donbass; 2. Smolensk Lenino; ; Dnepr; Nevel; 1944 Dneper–Karpaatit; Leningrad–Novgorod; Korsun; Narva; 2. Krim; 1. Jassy–Kišinjov; Karjala; Bagration; Lvov–Sandomierz; Doppelkopf; 2. Jassy–Kišinjov; Dukla Pass; Baltia; Belgrad; Debrecen; Petsamo–Kirkenes; Kuurinmaa; Gumbinnen; Budapest; 1945 Veiksel–Oder; Länsi-Karpaatit; Itä-Preussi; Sleesia; Breslau; Sonnenwende; Itä-Pommeri; Balaton; Määri–Ostrava; Wien; Bratislava–Brno; Berliini; Praha;
	Infobox OKNimi-testi OK

Veiksel–Oder-operaatio tai Veiksel-Oder-offensiivi oli toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton puna-armeijan hyökkäys, jossa sen joukot ylittivät Veikseljoen ja Saksan rajan vapauttaen Puolan saksalaismiehityksestä. Puna-armeija pysähtyi lopulta Oderjoelle noin 70 kilometrin päähän Berliinistä.

Operaation aikana puna-armeija eteni noin 380 kilometriä. Operaatiota ja sen kanssa saman aikaisesti toteutettua Itä-Preussin offensiivia seurasi Berliinin valloittaminen ja lopulta Saksan antautuminen.

Operaation kulku

Puna-armeija aloitti hyökkäyksen 12. tammikuuta viisi tuntia kestäneen tykistövalmistelun jälkeen saaden murtaen Saksan 4. panssariarmeijan puolustuksen. Saksalaisten puolustus murtui pian useasta kohdasta. Hyökkäyksen painopisteissä neuvostojoukkojen ylivoima oli jalkaväen kohdalla noin 11-kertainen, panssarijoukoissa 7-, ja tykistössä 20-kertainen.^[3] 13. tammikuuta 1. Valko-Venäjän rintama hyökkäsi Saksan 9. armeijaa vastaan ja lähetti samalla heikompia osiaan Varsovan pohjoispuolelle, valmistellakseen kaupungin saartamista. 9. armeijan kovasta vastarinnasta huolimatta neuvostojoukot murtautuivat sen rintaman läpi. 15. tammikuuta lähtien neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksen myös Veikselin eteläpuolella Saksan 17. armeijaa vastaan. Armeija irtaantui vihollisesta, eikä puna-armeija saanut läpimurtoa. Neuvostoliiton panssarivoimat läpäisivät Saksan 4. panssariarmeijan rintaman. 1. Valko-Venäjän rintama saartoi pian 9. armeijan pohjoisen siiven. Varsova oli määrä pitää viimeiseen mieheen asti, mutta saksalaisilla oli siellä vain muutamia pataljoonia sotilaita. Saksalaiset vetäytyivät kaupungista 18. tammikuuta vastaisena yönä maavoimien yleisesikunnan antaman virheellisen käskyn seurauksena. Kun Adolf Hitler välitti heille vastakäskyn, ei sitä voitu enää toteuttaa.^[3] Pian puna-armeija valtasi raunioituneen kaupungin.^[4]

Murskattuaan saksalaisten vastarinnan Veikselillä 1. Valko-Venäjän rintama jatkoi etenemistään Oderille. Poznańin kaupunki saarrettiin 25. tammikuuta. Kaupunki oli melkein kokonaan puolalaisten asuttama, eikä siellä ollut kuin muutama tuhat saksalaista, jotka oli koottu pääasiassa Volkssturmista, ilmavoimien sotilaista ja osastoistaan eksyneistä. Saksalaiset taistelivat sitkeästi, ja vaikka heidät ajettiin nopeasti pienelle alueelle, he antautuivat lopullisesti vasta Veiksel–Oder-operaation päättymisen jälkeen 23. helmikuuta. Puna-armeija saavutti Oderin tammikuun lopulla. 9. armeija pystyi kuitenkin pitämään sillanpääasemansa joen itärannalla ja samalla puolella jokea oleva Kostrtzynin linnoitus jäi saksalaisille, mutta useassa kohdassa puna-armeijan panssarijoukot ylittivät Oderin. 1. Valko-Venäjän rintaman komentaja Žukov keskeytti etenemisen Oderin luona ja siirsi hyökkäyksensä painopisteen rintaman jälkeen jääneelle pohjoissiivelle. Saksalaiset pyrkivät säilyttämään Netze-jokea pitkin yhteys Brombergin luona olevaan Saksan 2. armeijaan sekä muodostaa uusi puolustusasema. Yritys kuitenkin epäonnistui, sillä saksalaisilla ei ollut riittävästi joukkoja. 27. tammikuuta puna-armeija saartoi Brombergin sekä saavutti Neitzin. Heinrich Himmler määräsi vastahyökkäyksen neuvostojoukkoja vastaan, mutta se epäonnistui. Tammi-helmikuun vaihteessa puna-armeija ylitti Netz-joen. 2. helmikuuta Himmler kokosi kaikki hajanaiset joukot 11. SS-panssariarmeijaksi.^[3]

Lähteet

Kurt Von Tippelskirch: Toisen maailmansodan historia. Werner Söderström, 1956.
Carl Grimberg: Kansojen Historia, osa 21–22 – Uusin Aika. Werner Söderström, 1959.
Christopher Duffy: Red Storm on the Reich: The Soviet March on Germany, 1945. Routledge, 1991. ISBN 0-415-22829-8 (englanniksi)
David M. Glantz & Jonathan House: When Titans Clashed: How the Red Army Stopped Hitler. Lawrence, Kansas: University Press of Kansas, 1995. ISBN 0-7006-0899-0 (englanniksi)

Viitteet

1 2 Glantz (1995), p. 300
↑ Duffy pp. 51, 59
1 2 3 Kurt Von Tippelskirch: Toisen maailmansodan historia, s. 255–292. Werner Söderström, 1956.
↑ Carl Grimberg: Kansojen Historia, osa 21–22 - Uusin Aika, s. 414. Werner Söderström, 1959.

[glantz-1] 1 2 Glantz (1995), p. 300

[2] Duffy pp. 51, 59

[Tippelskirch-3] 1 2 3 Kurt Von Tippelskirch: Toisen maailmansodan historia, s. 255–292. Werner Söderström, 1956.

[4] Carl Grimberg: Kansojen Historia, osa 21–22 - Uusin Aika, s. 414. Werner Söderström, 1959.

[1]

[2]

[3]

[4]