Teheranin konferenssi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Teheranin konferenssi oli Neuvostoliiton, Ison-Britannian ja Yhdysvaltain järjestämä kokous Teheranissa 28. marraskuuta – 1. joulukuuta 1943. Siihen osallistuivat Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Josif Stalin, Britannian pääministeri Winston Churchill ja Yhdysvaltain presidentti Franklin Roosevelt avustajineen. Kokouksessa määriteltiin liittoutuneiden sodantavoitteita tuleville vuosille, muun muassa operaatio Overlord eli Normandian maihinnousu. Churchillin tavoitteena oli estää Neuvostoliittoa valtaamasta koko Itä-Eurooppaa siten, että länsiliittoutuneet olisivat nousseet maihin Balkanilla ja edenneet etelästä kohti Itä-Eurooppaa, kun taas Neuvostoliitto ja Yhdysvallat pitävät tehokkaimpana Saksaan vaikuttamisen menetelmänä maihinnousua Ranskaan.

Tiedot Teheranin konferenssin päätöksistä päätyivät saksalaisille Britannian Ankaran-suurlähettilään kamaripalvelijan asiakirjoista mikrofilmaamina. Foreign office oli toimittanut suurlähettiläälle yhteenvedon konferenssin päätöksistä. Palvelija sai palkkoiksi monivuotisesta tiedustelutoiminnastaan Saksalta 300 000 väärennettyä Englannin puntaa.lähde?

Linjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roosevelt oli valmis tiedustelemaan Neuvostoliiton kantaa brittiläisten ja yhdysvaltalaisten joukkojen tehokkaaksi käyttämiseksi. Churchill kannatti varauksin Neuvostoliiton tapaan hyökkäystä Pohjois- tai Luoteis-Ranskaan, mutta toisaalta myös operaatioita etelästä, jotka kuljetuskapasiteettivaikeuksien myötä siirtäisivät Normandian maihinnousun toteutumisajankohtaa myöhäisemmäksi, jolloin Neuvostoliitto todennäköisesti kykenisi etenemään hitaammin kohti Berliiniä. Churchill ehdotti ennen maihinnousua suoritettavaksi hyökkäystä Roomaan sen valtaamiseksi ja maihinnousua Adrianmerellä. Tarkoituksena oli lisäksi tukea Normandian maihinnousua hyökkäyksellä Etelä-Ranskasta. Näin maihinnousu olisi siirtynyt touko–kesäkuulta 1944 elokuuhun 1944.

Valtuuskunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konferenssiin osallistuivat kolmen maan valtuuskunnat. Neuvostoliitosta olivat edustettuina Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin, Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaari Vjatšeslav Molotov ja marsalkka Kliment Vorošilov. Isoa-Britanniaa edustivat pääministeri Winston Churchill, ulkoministeri Anthony Eden, Moskovan-suurlähettiläs Archibald Kerr, yleisesikunnan päällikkö Alan Brooke, sotamarsalkka John Dill, merivoimien komentaja Andrew Cunningham, ilmavoimien komentaja Hastings Ismay ja Britannian Moskovan-sotilasedustuston päällikkö, kenraali Geffard Martel. Yhdysvaltoja edustivat presidentti Franklin Roosevelt, erityisneuvonantaja Harry Hopkins, Moskovan-suurlähettiläs Averell Harriman, esikuntapäällikkö George Marshall, laivaston komentaja amiraali Ernest King, armeijan ilmavoimien komentaja Henry H. Arnold, maavoimien huoltopäällikkö Brehom Somerwell, presidentin esikuntapäällikkö William Leahy ja Yhdysvaltain Moskovan-sotilasedustuston päällikkö John Deane.

Päätökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskeisellä sijalla konferenssissa oli keventää Neuvostoliiton taakkaa ja nopeuttaa Saksan häviötä maihinnousulla Ranskaan. Vastineeksi Neuvostoliitto lupasi hyökätä Japania vastaan Itä-Aasiassa heti, kun Saksa olisi hävinnyt Euroopassa. Yhdysvalloille Neuvostoliiton sota Itä-Aasiassa oli hyödyllinen tässä vaiheessa siksi, että Japanin tappiota voitaisiin jouduttaa. Myöhemmin tämä tavoite ei ollut Yhdysvalloille enää välttämätön, koska Japani saatettiin kukistaa uhkaamalla sitä laajamittaisella ydinaseen käytöllä, jolloin Neuvostoliiton tuki Yhdysvalloille muodostui merkityksettömäksi. Yhdysvaltain myöhemmin muuttuneesta asenteesta huolimatta Neuvostoliitto alkuperäisen lupauksensa mukaisesti hyökkäsi elokuussa Japanin hallussa pitämään Mantšuriaan. Neuvostoliitolla ja Japanilla oli elokuussa 1945 voimassa oleva 1941 viideksi vuodeksi solmittu hyökkäämättömyyssopimus.

Operaatio Pitkä hyppy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konferenssivieraiden surmaamiseksi tai vangitsemiseksi Saksassa oli annettu Abwehrin valmisteltavaksi Otto Skorzenyn mukaan operaatio Pitkä hyppy, jonka tavoitteena oli surmata Teheranin konferenssin pääosanottajat. Operaatiota Iranissa valmisteli Roman Gramota. Hankkeen valmistelijat pudotettiin laskuvarjoilla Iraniin Krimiltä lähteneistä lentokoneista. Gramotan toimet Iranissa ilmoitti brittiläisille sveitsiläinen Ernst Merzer. Hän oli soluttautunut brittitiedustelun toimeksiannosta Abwehriin, jonka käskystä hän oli siirtynyt 1940 Teheraniin kaupallisten toiminimien edustajaksi. Saksalaisten jouduttua kesällä 1941 lähtemään Iranista Ernst Merzer oli jäänyt sveitsiläisenä saksalaisten tiedustelijoiden pää- ja yhdysmieheksi Teheraniin. Neuvostoliittolaiset saivat tiedon asiasta saksalaisena yliluutnanttina esiintyvältä Paul Siebertiltä, joka oli neuvostoliittolainen tiedustelija Nikolai Kuznetsov. Paul Siebert palveli Ukrainassa ja sai tietonsa SS-Sturmbannführer Ulrich von Ortelilta, joka oli luvannut tutustuttaa Paul Siebertin Otto Skorzenyyn.

Neuvostoliittolaiset varoittivat asiasta yhdysvaltalaisia, minkä turvallisuustoimista vastannut Michael Reilly otti vakavasti. Lopulta kaupungissa matkustamisen vähentämiseksi Franklin Roosevelt asui Neuvostoliiton Teheranin-suurlähetystössä konferenssin ajan.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valentin Berežkov, Näin tehtiin historiaa, 1987, Kustannusliike Progress ja SN-KIRJAT Oy, Neuvostoliitto, painopaikka Neuvostoliitto, ISBN 951-615-559-6