Anthony Eden

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Anthony Eden
Sir Anthony-Eden number 10 Official.jpg
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
7. huhtikuuta 195510. tammikuuta 1957
Monarkki Elisabet II
Edeltäjä Winston Churchill
Seuraaja Harold Macmillan
Tiedot
Syntynyt 12. kesäkuuta 1897
West Auckland, County Durham, Englanti
Kuollut

14. tammikuuta 1977 (79 vuotta)
Alvediston, Salisbury,Wiltshire

,Englanti
Puolue Konservatiivi
Puoliso Beatrice Becket (s. 1905–k. 1957) (1923 – erosivat 1950)
Clarissa Eden (s. 1920) (1952–1977)
Uskonto anglikaani
Arvonimet jaarli

Robert Anthony Eden (12. kesäkuuta 189714. tammikuuta 1977) oli Avonin ensimmäinen jaarli, brittiläinen poliitikko, ulkoministeri ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri. Hänet muistetaan pääasiassa Winston Churchillin toisen maailmansodan aikaisen hallituksen ulkoministerinä ja lyhytkestoisesta pääministeriydestään 1950-luvulla Suezin kriisin aikana.[1]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eden syntyi Durhamissa Pohjois-Englannissa, missä hänen sukunsa olivat olleet maanomistajia sukupolvien ajan. Hän opiskeli Etonissa ja Oxfordin yliopiston Christ Churchissa, mistä hän valmistui pääaineenaan itämaiset kielet. Hän osasi sujuvasti ranskaa, saksaa, persiaa ja osasi myös jonkin verran venäjää ja arabiaa. Palveltuaan ensimmäisessä maailmansodassa, Eden lähti mukaan politiikkaan vuonna 1923, kun hänet äänestettiin Konservatiivipuolueen ehdokkaana parlamenttiin Warwickin ja Leamingtonin vaalipiiristä. Samana vuonna hän myös meni naimisiin Beatrice Beckettin kanssa. Pariskunta sai kaksi poikaa, mutta avioliitto ei ollut menestyksekäs ja päätyi eroon Edenin poliittisen uran aiheuttaman paineen vuoksi.

Edenistä tuli vuonna 1926 parlamentaarinen sihteeri ulkoministeriössä. Vuonna 1931 hänestä tuli ulkomaanasioiden alivaltiosihteeri. Vuonna 1935 hänet nimettiin Stanley Baldwinin hallitukseen ministeriksi vastuussa Kansainliiton asioista. Kuten monet ensimmäisen maailmansodan läpikäyneistä miehistä, Eden oli vahvasti sodanvastainen ja työskenteli Kansainliitossa säilyttääkseen rauhan Euroopassa. Hän oli myös yksi ensimmäisistä, jotka ymmärsivät, että myöntyväisyyspolitiikalla fasistista Italiaa ja natsi-Saksaa kohtaan ei saavutettaisi rauhaa. Hän vastusti yksityisesti ulkoministeri Sir Samuel Hoaren yritystä myönnytellä Italiaa sen hyökättyä Abessiniaan (Etiopia) vuonna 1935. Kun Hoaren–Lavalin pakti tuli julki, Hoare joutui eroamaan ja Edenistä tuli hänen seuraajansa ulkoministerinä.

Ulkoministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edenistä tuli ulkoministeri aikana, jolloin Britannian piti miettiä uudelleen ulkopolitiikkansa fasististen Saksan ja Italian voimistuessa. Hän vastusti sekaantumista Espanjan sisällissotaan ja kannatti Neville Chamberlainin tavoitteita säilyttää rauha tekemällä kohtuullisia myönnytyksiä Saksaa kohtaan. Hän ei protestoinut, kun Britannia ja Ranska eivät reagoineet Reininmaan palautukseen. Vuoden 1938 helmikuussa hän kuitenkin erosi ministerinasemastaan protestina Chamberlainin aloitettua neuvottelut Italian kanssa. Edenistä tuli tämän seurauksena konservatiivien kapinallisen, Churchillin liittolainen. Churchill oli tässä vaiheessa syrjäytetty puolueensa johtotehtävistä ja oli hallituksen myöntyväisyyspolitiikan johtava kritisoija. Eden piti kuitenkin yllä matalaa profiilia, eikä Chamberleinin hallituksen politiikan vastainen puolueen sisäinen oppositio kasvanut.

Syyskuussa 1939 sodan alkaessa, Eden palasi Chamberlainin hallitukseen vastuussa siirtomaista, mutta ei päässyt mukaan sotakabinettiin ja eikä häntä tästä syystä pidetty pääministeriehdokkaana Chamberlainin erottua vuoden 1940 toukokuussa. Churchillin tultua pääministeriksi Chamberlainin eron jälkeen, Eden palasi ulkoministeriksi. Hänen asemansa ei kuitenkaan merkittävä, koska Churchill halusi itse hoitaa suurimman osan tärkeistä neuvotteluista Franklin Rooseveltin ja Josif Stalinin kanssa, mutta Eden kuitenkin palveli uskollisena Churchillille. Hän sai järjestettäväkseen suuren osan Britannian ja Charles de Gaullen suhteista sodan viimeisinä vuosina. Vuonna 1942 Eden nimitettiin alahuoneen johtoon.

Labour-puolueen voitettua vaalit sodan jälkeen kesällä 1945, Eden meni oppositioon Konservatiivipuolueen varajohtajana. Monet olivat kuitenkin jo tuolloin sitä mieltä, että hänen pitäisi haastaa Churchill kilpailuun puolueen johtajuudesta. Eden oli kuitenkin liian lojaali Churchilille tehdäkseen näin.

Vuonna 1951 konservatiivit voittavat vaalit ja Edenistä tuli kolmannen kerran ulkoministeri. Churchillin kunto oli jo tuossa vaiheessa heikentynyt, ja Edenillä oli mahdollisuus lähes yksin johtaa maan ulkopolitiikkaa kylmän sodan kuumentuessa. Hän ratkoi tehokkaasti erilaisia ongelmia, vaikka Britannia ei enää ollut sama maailmanvalta mitä se oli ollut ennen sotaa.

Vuonna 1950 Anthony ja Beatrice Eden erosivat viimein ja Eden nai 1952 Churchillin veljentyttären, Lady Clarissa Spencer-Churchillin (s. 1920). Vuonna 1953 Eden joutui sarjaan leikkauksia, joista huolimatta hän ei koskaan tullut täysin kuntoon. Vuonna 1954 hänet nimitettiin Sukkanauharitarikuntaan.

Pääministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1955 jo ikääntynyt ja heikossa kunnossa oleva Churchill erosi virastaan ja Eden seurasi häntä pääministeriksi. Eden oli hyvin suosittu ja tunnettu henkilö maassa sodanaikaisten tekojensa ja charminsa vuoksi. Tultuaan pääministeriksi hän välittömästi järjesti vaalit, joissa konservatiivien enemmistö kasvoi. Laajasta kokemuksestaan ulkopolitiikassa huolimatta Eden ei ollut koskaan perehtynyt kotimaan asioiden hoitoon ja hänellä oli hyvin vähän tietämystä taloudesta. Hän jätti talouden uskollisten miesten, kuten Rab Butlerin hoidettavaksi ja keskittyi itse luomaan läheiset suhteet Yhdysvaltojen ja Dwight Eisenhowerin kanssa.

Hyvät suhteet Yhdysvaltain kanssa olivat vain väliaikaiset, kun vuonna 1956 Britannian yhdessä Ranskan kanssa, Eden yritti estää Gamal Abdel Nasseria kansallistamasta brittien ja ranskalaisten omistamaa Suezin kanavaa. Luottaen kokemuksiinsa 1930-luvulta, Eden näki Nasserin eräänlaisen uutena Mussolinina. Hän uskoi Nasserin olevan aggressiivinen nationalisti, joka tulisi hyökkäämään muihin maihin. Toiset taas uskoivat Nasserin ja Egyptin vaatimusten olevan oikeutettuja.

Lokakuussa 1956 kuukausien neuvottelujen ja suunnittelun jälkeen Ranska, Britannia ja Israel aloittivat operaationsa Egyptiä vastaan ja valloittivat Suezin kanavan alueen. Eisenhower ryhtyi kiivaasti vastustamaan operaatiota ja myös Neuvostoliitto vastusti ja uhkasi pommittaa Lontoota ja Pariisia. Eisenhower tuki kolonialismista luopumista, koska uskoi sen palvelevan Yhdysvaltain etuja ja tekevät entisten siirtomaiden johtajista ystävällismielisiä Yhdysvaltoja kohtaan. Koska Britannia oli riippuvainen Yhdysvaltojen lainoista ja muusta tuesta, Eden joutui nöyrtymään Yhdysvaltojen painostuksen alla ja vetämään joukot pois Suezin kanavan alueelta. Suezin kriisi viimeistään lopetti Ranskan ja Britannian haaveet asemasta suurvaltoina.

Kriisi tuhosi myös Edenin maineen valtiomiehenä ja terveyden. Eden erosikin pian virastaan hänen lähimpien ministeriensä käännyttyä häntä vastaan. Hänen hallituksensa ulkoministeri, Harold Macmillan, onnistui painostamaan hänet eroamaan, ja seurasi häntä pääministerinä, vaikka Macmillan oli itse ollut yksi operaation pääsuunnittelijoista. Eden erosi asemastaan pääministerinä tammikuussa 1957 ja vetäytyi viettämään hiljaisia eläkepäiviä Wiltshiressa toisen vaimonsa kanssa. Hänen henkilökohtainen suosionsa jäi, ja hänestä tuli Avonin jaarli 1961. Eden julkaisi henkilökohtaiset muistelmansa nimellä Another World ja kirjoitti useita muita poliittisia muistelmia.[2]

Matkalla Yhdysvalloissa hänen terveytensä heikkeni nopeasti. Hänen pyynnöstään pääministeri James Callaghan lähetti RAF:n lennättämään hänet kotiin. Anthony Eden kuoli Salisburyssä vuonna 1977 79-vuotiaana.

Edenin poika, Nicholas Eden, Edenin varakreivi (1930–1985) oli ministerinä Thatcherin hallituksessa ennen kuolemaansa AIDS:iin 55-vuotiaana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The official site of the Prime Minister’s Office Viitattu 20.9.2009
  2. Author: Anthony Eden National Library Australia

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Ison-Britannian kuningaskunnan ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerit
Walpole, Wilmingtonin jaarli, Pelham, Newcastlen herttua, Devonshiren herttua, Newcastlen herttua, jaarli Bute, G. Grenville, markiisi Rockingham, jaarli Chatham, Graftonin herttua, lordi North, markiisi Rockingham, jaarli Shelburne, Portlandin herttua, Pitt nuorempi, Addington, Pitt nuorempi, lordi Grenville, Portlandin herttua, Perceval, Liverpoolin jaarli, Canning, varakreivi Goderich, Wellingtonin herttua, jaarli Grey, varakreivi Melbourne, Peel, varakreivi Melbourne, Peel, lordi Russell, Derbyn jaarli, jaarli Aberdeen, varakreivi Palmerston, Derbyn jaarli, varakreivi Palmerston, jaarli Russell, Derbyn jaarli, Disraeli, Gladstone, Disraeli, Gladstone, markiisi Salisbury, Gladstone, markiisi Salisbury, Gladstone, Roseberyn jaarli, markiisi Salisbury, Balfour, Campbell-Bannerman, Asquith, Lloyd George, Bonar Law, Baldwin, MacDonald, Baldwin, MacDonald, Baldwin, Chamberlain, Churchill, Attlee, Churchill, Eden, Macmillan, Douglas-Home, Wilson, Heath, Wilson, Callaghan, Thatcher, Major, Blair, Brown, Cameron