Atlantin taistelu

Atlantin taistelu
	Osa länsirintamaa toisessa maailmansodassa
Päivämäärä:	3. syyskuuta 1939 – 7. toukokuuta 1945
Paikka:	Atlantti, Pohjanmeri, Irlanninmeri, Labradorinmeri, Saint Lawrencen lahti, Karibianmeri, Meksikonlahti, Pohjoinen jäämeri
Lopputulos:	Liittoutuneiden voitto
Osapuolet
Liittoutuneet:; Yhdistynyt kuningaskunta; Kanada; Norja; Puola; Ranska (1939–1940); Vapaa Ranska; Belgia; Alankomaat; Yhdysvallat; Brasilia (1942–1945)	Saksa; Italia
Komentajat
Martin Dunbar-Nasmith; Sir Percy Noble; Sir Max K. Horton; Frederick Bowhill; Philip de la Ferte; Sir John Slessor; Dudley Pound; Leonard W. Murray; Ernest J. King; Royal E. Ingersoll	Erich Raeder; Karl Dönitz; Martin Harlinghausen; Hans-Georg von Friedeburg; Robert Gysae; Günther Lütjens; Angelo Parona; Romolo Polacchini
Tappiot
30 264 merimiestä; 3 500 kauppalaivaa; 175 sotalaivaa; 119 lentokonetta	28 000 merimiestä; 783 sukellusvenettä

Atlantin taistelulla tarkoitetaan toisen maailmansodan pisintä yhtäjaksoista vuosina 1939–1945 käytyä taistelua Atlantin valtameren herruudesta. Taistelu oli aktiivisimmallaan kesästä 1940 vuoden 1943 loppuun.

Taistelussa Saksan laivaston sukellusveneet ja raskaat pinta-alukset yrittivät tuhota liittoutuneiden huoltokuljetuksia Britteinsaarille. Saattueiden, jotka saapuivat pääasiassa Pohjois-Amerikasta ja Etelä-Atlantilta Isoon-Britanniaan ja Venäjälle, suojana olivat pääosin Kuninkaallisen laivaston ja Kanadan laivaston alukset sekä kummankin maan ilmavoimien yksiköt. Yhdysvallat osallistui 13. syyskuuta 1941 alkaen saattueiden suojaamiseen laivastollaan ja ilmavoimillaan. Saksan laivaston apuna olivat Italian laivaston sukellusveneet maan liityttyä sotaan 10. kesäkuuta 1940.

Saksan laivaston suurten sotalaivojen syöksyt Atlantille loppuivat 27. toukokuuta 1941 kun taistelulaiva Bismarck upotettiin. Sen jälkeen Atlantin taistelu jäi pääasiassa U-veneiden ja rajallisemmin Luftwaffen huoleksi.