Taistelulaiva Bismarck

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bismarck
Bismarck
Bismarck
War Ensign of Germany (1938-1945).svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Blohm + Voss, Hampuri, Saksa
Hinta 196 000 000 RM
Kölinlasku 1. heinäkuuta 1936
Laskettu vesille 14. helmikuuta 1939
Palveluskäyttöön 24. elokuuta 1940
Loppuvaihe upposi 27. toukokuuta 1941
Tekniset tiedot
Uppouma 39 517 t (tyhjä)
50 405 t (max)
Pituus 250,5 m (kokonaispituus)
241,55 m (vesiraja)
Leveys 36 m
Syväys 9,3 m (suunniteltu)
10,2 m (max)
Koneteho 150 170 hevosvoimaa (max)(110 MW:a)
Nopeus 30,8 solmua (max)
Toimintamatka 8 525 merimailia @ 19 solmua
9 280 merimailia @ 16 solmua
Miehistöä 103 upseeria
1 962 miestä (+27 miestä vuonna 1941)
Aseistus

• 8 SK 38 cm C34 L47 tykkiä kaksoistorneissa
• 12 SK 15 cm C28 L55 kaksoistorneissa
• 16 10,5 cm C33 L65 kaksoistorneissa
• 16 3,7 cm C30 L83 kaksoistorneissa
• 20 2 cm C30 L65 ilmatorjuntatykkiä
Lentokoneet:

• 4 kappaletta
1 kaksipäinen katapultti

Bismarck oli sisarlaivansa Tirpitzin ohella Saksan suurin sotalaiva toisessa maailmansodassa. Alus laskettiin vesille 14. helmikuuta 1939 ja se saavutti yhden voiton upottaessaan Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien lippulaivan taisteluristeilijä HMS Hoodin, minkä jälkeen Bismarck hävisi joksikin aikaa englantilaisten kartoilta. Kotilaivaston aloittamassa kolmipäiväisessä takaa-ajotaistelussa Bismarck lopulta löydettiin. Useiden yhteenottojen jälkeen sekä aluksen kärsittyä viimeisessä tykistötaistelussaan tuhoisia vaurioita Bismarckin oma miehistö lopulta upotti sen 27. toukokuuta 1941.lähde?

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bismarck-luokan pienoismalli,

Bismarckin suunnittelu alkoi jo vuonna 1930, jolloin Versailles’n rauhansopimus vielä esti Saksaa uudelleenrakentamasta laivastoaan. Samoihin aikoihin Washingtonin laivastosopimus kielsi sopijavaltiota (Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Italia ja Japani) rakentamasta yli 35 000 tonnin taistelulaivoja. Adolf Hitlerin tultua valtaan Saksa irtisanoutui kaikista laivastoa rajoittavista sopimuksista mutta Saksa kuitenkin kunnioitti näennäisesti Washingtonin sopimusta, vaikkakin Bismarckin uppouma ylitti sopimuksen rajat.lähde?

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehty rauhansopimus kielsi Saksalta yli 10 000 tonnin sota-alukset. Sen vuoksi laivaston kehitys lähes pysähtyi, eikä Saksassa kiinnitetty suurten taistelulaivojen suunnitteluun paljoakaan huomiota yli kymmeneen vuoteen.[1] Kun Reichsmarine (myöhemmin Kriegsmarine) alkoi suunnitella uusia taistelualuksia vuonna 1932, laivaston suunnittelijoiden uusi sukupolvi joutui aloittamaan suurten sotalaivojen kehittelyn lähes tyhjästä. Siksi Kriegsmarinen uusiin laivoihin jouduttiin lainaamaan ensimmäisen maailmansodan aikaisen, omana aikanaan edistyksellisen Bayern-luokan taistelulaivojen piirteitä. Esimerkiksi alusten kolme potkuria sekä ammusmakasiinien ja panssaroinnin suunnittelu muistuttavat toisiaan. Bismarckin suunnittelussa kuitenkin käytettiin hyväksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen tapahtunut voimanlähteiden, panssaroinnin, tulenjohdon sekä ilmatorjunta-aseistuksen kehitys. Bismarckin suunnittelu oli suhteellisen konservatiivinen verrattuna moniin muihin uusiin alustyyppeihin ja se kärsi eräistä kriittisistä suunnitteluvirheistä, kuten se että tulenjohto oli sijoitettu panssaroidun kannen yläpuolelle (asia joka ratkaisi Bismarckin kohtalon viimeisessä taistelussa). Samoin se, että panssarointi oli keskitetty suojaamaan moottoreita, tykkitorneja ja ammusvarastoja muiden osien kustannuksella aiheutti laivan muiden tärkeiden osien kuten komentosillan ja ohjauksen lamaantumiseen taistelutilanteessa.lähde?

Bismarck oli varustettu vain kolmella potkurilla muiden suurten taistelulaivojen neljän potkurin sijasta. Tämän seurauksena laivan ohjautuvuus oli lähes täysin peräsimen varassa.lähde?

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksen pääaseistusta on myös pidetty lievästi alikaliiperisena. Muiden saman kokoluokan taistelualusten pääaseina olivat 16–18 tuuman (406–457 mm) tykit, Bismarckin pääaseistus oli kahdeksan 380 mm (noin 15 tuuman) SK C/34 -tykkiä. Tosin Kriegsmarine ei ollut alun perinkään valmistanut näitä aluksia taisteluun toisia vastaavan luokan taistelualuksia vastaan, vaan pääasiassa kauppa-aluksia vastaan. Kauppalaivoja ja kevyempiä sota-aluksia vastaan oli tarkoitus käyttää 15 cm:n tykkejä, jolloin pääaseistus säästyisi tarpeettomalta kulumiselta.[2]

Propulsio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bismarckin voimanlähteinä olivat 150 000 hevosvoimaa kehittävät höyryturbiinit. Nämä antoivat alukselle jopa yli kolmenkymmenen solmun nopeuden. Varjopuolena oli höyryturbiinien suuri polttoöljyn kulutus; asia joka rajoitti Bismarckin toimintasädettä tuntuvasti. Kriegsmarinen tulevien suurten alusten voimanlähteeksi olikin sen vuoksi suunniteltu diesel-moottoreita.lähde?

1939–1940 Bismarckiin tehtiin muiden asennusten lisäksi suurehko muutostyö: alukseen asennettiin suoran keulan sijaan ns. Atlantin keula (myös klipperikeulaksi kutsuttu), joka Schanhorstin ja Gneisenaun kokemusten pohjalta helpotti aluksen käyttäytymistä myrskyisellä Atlantilla.lähde?

Bismarck oli 251 metriä pitkä ja 36 metriä leveä. Se oli jaettu laipioilla 22 vesitiiviseen osastoon, jotka voitiin tarvittaessa sulkea. Aluksen normaali paino oli 41 700 tonnia ja täysi paino noin 50 900 tonnia, suunnilleen puolet massasta muodostui teräspanssarista.lähde?

Miehistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirros Bismarckista.

Bismarckin miehistöön kuului yli 2 000 miestä, joiden keski-ikä oli 21 vuotta. Heidän joukossaan oli muun muassa radisteja, lääkintämiehiä, matruuseja, koodinmurtajia, kokkeja, konemiehiä, suutareita ja lämmittäjiä. Bismarck oli arvostettu palveluspaikka ja sen miehistö valittiin kokeen perusteella. Miehistön jäsenet tekivät neljän vuoden sopimuksen. Heitä varten oli laivalla muun muassa pesula, parturi ja räätälinverstas sekä leikkaussali ja hammaslääkäri.[3] Heidän erikoisoikeuksiinsa kuuluivat lupa juoda laivalla olutta[4] ja viikoittainen savukeannos. Jokaisella miehellä oli oma koija, joka pantiin piiloon valveillaolon ajaksi. Jokaisella oli myös henkilökohtainen vaatekaappi.lähde?

Myös miehistön muonituksesta oli huolehdittu hyvin. Bismarckilla ruoka valmistettiin yhdessä keittiössä ja jaettiin sieltä ämpäreillä eri osastoihin. Laivan kylmiöön mahtui 300 naudan puolikasta ja 500 sikaa.lähde?

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bismarck tilattiin 16. marraskuuta 1935 Blohm + Vossin Hampurin telakalta ja sen köli laskettiin 1. heinäkuuta 1936. Alus laskettiin vesille 14. helmikuuta 1939 kumminaan Otto von Bismarckin lapsenlapsi, Dorothea von Loewenfeld. Itse Adolf Hitler piti uhmakkaan palopuheen vesillelaskuseremoniassa.[5] Alus otettiin palvelukseen kahdeksantoista kuukautta vesillelaskun jälkeen 24. elokuuta 1940.[6]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisten koeajojen päätyttyä ja oltuaan telakalla viimeisteltävänä alus oli valmis operaatioihin keväällä 1941. Hitler vieraili Bismarckilla 5. toukokuuta. Hän vietti aluksella neljä tuntia ja laiva teki häneen hyvin suuren vaikutuksen[7]. Alus lähti 18. toukokuuta 1941 Gdanskista murtautuakseen Atlantille yhdessä raskaan risteilijän Prinz Eugenin kanssa operaatio Rheinübungissä.

Operaatio Rheinübung ja Royal Navyn vastatoimenpiteet ilmahyökkäyksineen.

Aluksen oli tarkoitus suunnata Atlantille, missä sen tehtävänä oli tuhota kauppalaivat, jotka kuljettivat tarvikkeita Yhdysvalloista Britanniaan. Alukset havaittiin kuitenkin jo Kattegatissa[8].

Alukset pysähtyivät tankkaamaan Norjaan, Kalvanesiin lähelle Bergeniä, missä ne havaittiin ja vastarintaliike lähetti sanoman Britannialle. Brittiläinen Spitfire-tiedustelukone valokuvasi alukset 21. toukokuuta[9]. Prinz Eugen tankkasi, mutta Bismarck ei[10].

Tanskansalmen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tanskansalmen taistelu

County-luokan raskas risteilijä HMS Suffolkin (komentaja Robert Ellis) tutka sai havainnon Bismarckista 23. toukokuuta. Sen jälkeen risteilijät Suffolk ja Norfolk seurasivat Bismarckia tutkan avulla.

Britit lähettivät laivastonsa ylpeyden, taisteluristeilijä HMS Hoodin (vara-amiraali Lance Holland/kommodori Ralph Kerr) ja keskeneräisen taistelulaivan HMS Prince of Wales (kommodori John C Leach) pysäyttämään Bismarckin etenemisen. Alukset kohtasivat toisensa 24. toukokuuta Tanskansalmessa Grönlannin ja Islannin välisellä merialueella.

Bismarck tulittamassa Tanskansalmen taistelussa

HMS Hood aloitti taistelun ampumalla kohti Prinz Eugenia, jota mahdollisesti erehtyi luulemaan Bismarckiksi, ja Bismarck vastasi tuleen. Alusten välillä käytiin vain kolmen minuutin mittainen taistelu, jonka voittajaksi Bismarck selvisi. Sen ampuma kranaatti osui suoraan läpi HMS Hoodin ohuen kannen ajopanosvarastoon ja räjähdyksen voimasta katkennut laiva upposi parissa minuutissa.[11]

HMS Hoodin 1418 hengen miehistöstä vain kolme jäi henkiin[12] ja pelastettiin myöhemmin vedestä. Upotettuaan HMS Hoodin molemmat saksalaisalukset suuntasivat tulen kohti HMS Prince of Walesia, joka onnistui pahoin vaurioituneena irtautumaan taistelusta ja liittymään Suffolkin ja Norfolkin seuraan. Tappion jälkeen Bismarckin tuhoamisesta tuli briteille pakkomielle.[13]

Bismarckiin osui muutama tykin ammus, joista yksi muodostui tärkeäksi. Se osui keulan öljytankkeihin, päästi merivettä öljyn sekaan ja öljyä mereen sekä tuhosi venttiilit, joiden kautta öljyä olisi voitu käyttää.[14] Bismarck alkoi jättää öljyvanaa ja ennen kaikkea öljy oli nyt niin vähissä, että laivan oli pakko suunnata Ranskaan korjattavaksi[15].

Ensimmäinen torpedolentokonehyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiyöllä 24/25. toukokuuta Kotilaivaston lentotukialus HMS Victoriousin Swordfish-torpedokoneet hyökkäsivät Bismarckin kimppuun. Ne saivat yhden torpedon osumaan, mutta se ei aiheuttanut vaurioita[16].

Katoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norfolk ja Suffolk olivat seuranneet Bismarckia ja Prinz Eugenia yli vuorokauden eivätkä huomanneet niiden eroamista illalla 25. toukokuuta.

Pian torpedohyökkäyksen jälkeen Bismarck kaarsi ensin länteen, sitten pohjoiseen ja lopuksi itään siten, että se ylitti lopuksi oman reittinsä. Britit hukkasivat tässä vaiheessa Bismarckin ja alus pääsi karkuun[17].

Toinen torpedokonehyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentotukialus HMS Ark Royalin Swordfish-torpedokoneet lähtivät hyökkäykseen kohti Bismarckia. Niille oli kerrottu, että alueella ei ole omia laivoja. Force-H:n risteilijä HMS Sheffield oli kuitenkin ehtinyt alueelle ja Swordfishit löysivät sen ja hyökkäsivät sen kimppuun, onneksi tuloksetta.[18]

Osa torpedoista oli varustettu magneettisytyttimillä, jotka olivat viallisia. Ne laukesivat torpedon osuessa veteen. Asia siis paljastui ajoissa ja viallisista sytyttimistä luovuttiin.lähde?

Viimeinen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bismarckin perä.

Saatuaan lieviä vaurioita taistelussa brittien lippulaiva HMS Hoodia vastaan, lähinnä HMS Hoodin saattaja-aluksen HMS Prince of Walesin tykeistä, Bismarck otti suunnan kohti Ranskaa, missä sen oli tarkoitus rantautua Brestin satamaan. Enimmäkseen tämä kuitenkin johtui siitä, että aluksen päällikkö Ernst Lindemann oli pelästynyt hyökkäyksestä ja väittänyt, että lukuisia koneita oli ammuttu alas, vaikka todellisuudessa yksikään ei ollut pudonnut. Britannia määräsi kaikki käytettävissä olleet laivansa ja lentokoneensa Bismarckin perään. Huolimatta vaurioistaan Bismarck onnistui kuitenkin pysyttelemään vielä yli 30 tuntia poissa kaikkien brittialusten ulottuvilta[19] .

Kello 10.35, noin 30 tuntia sen jälkeen kun britit olivat kadottaneet saksalaisaluksen näkyvistään, Consolidated Catalina -lentovene havaitsi sen ja onnistui nipin napin pakenemaan paikalta täynnä ilmatorjunnan aiheuttamia reikiä. Britit lähettivät lentotukialus HMS Ark Royalilta Bismarckin kimppuun 15 kaksitasoista Swordfish-torpedokonetta, joista yhden onnistui vaurioittaa aluksen peräsintä. Kun peräsin oli jumissa, ei laiva voinut enää jatkaa matkaansa, vaan pyöri pitkän aikaa ympyrää[20]. Meri oli liian kylmä ja rauhaton, jotta sukeltajat olisivat voineet korjata vaurion, eikä konehuoneeseen päässyt, koska sinne oli tulvinut vettä ja se oli täynnä öljyä. Brittialukset pystyivät helposti saartamaan paikalleen jämähtäneen aluksen.lähde?

Britit lähettivät nyt uusista ja tehokkaista Tribal-luokan hävittäjistä koostuvan 4. hävittäjälaivueen (kommodori Philip Vian) hyökkäämään Bismarckin kimppuun; lippulaiva HMS Cossack sekä hävittäjät HMNZS Maori (komentaja Harold T. Armstrong) ja HMIS Sikh (komentaja Graham H. Stokes) saivat useita torpedo-osumia viholliseen, mutta vauriot jäivät pintapuolisiksi. Laivueen aluksista yksi, Puolan laivaston hävittäjä ORP Piorun (komentaja E. Plawski) meni uhmakkaasti lähimmäs Bismarckia tulittaen sitä kaikilla aseillaan, kunnes konehuoneeseen tulleen osuman johdosta joutui vetäytymään; puolalaisten ampumat neljä torpedoa menivät ohi.lähde?

Koska Prinz Eugen oli komennettu jo päiviä aiemmin pois taistelualueelta, ei Bismarckilla ollut apunaan yhtään saksalaisalusta. Lisäksi miesten taistelutahto oli kärsinyt merivoimien sotatoimia johtavan amiraali Günther Lütjensin epäsuosion takia. Taistelulaivat HMS Rodney (9 x 406 mm) (kommodori Frederick H. G. Dalrymple-Hamilton) ja laivaston lippulaiva HMS King George V (HMS Prince of Walesin sisaralus, 10 x 354 mm) (suuramiraali John Tovey/kommodori Wilfred Patterson) pääsivät lopulta taistelukontaktiin Bismarckiin.lähde?

Britit alkoivat tulittaa alusta. Navigointikykynsä puutteista huolimatta Bismarck vastasi tuleen, mutta täpäristä ohilaukauksista huolimatta se ei osunut kertaakaan. Se sai kaksi pahaa osumaa komentotorniin ja tulenjohtolaitteisiin, ja alle tunnissa alus oli ilmiliekeissä. Suurin osa siitä ei enää muistuttanut taistelulaivaa, ja miehistö oli joko veden varassa tai kannella tekemässä kuolemaa.lähde?

Kun yhteys komentosillalle oli katkennut, päällikkö Lindemann tiesi mitä tuleman piti. Hän antoi miehistölle käskyn avata Bismarckin pohjaventtiilit ja aktivoida niiden runkoläpivienteihin sijoitetut aikasytytteiset räjähteet.[21] Käskyn toteutti henkilökohtaisesti aluksen yli-insinööri, insinöörikommodori Junack[22].

Kun näin oli tehty, Lindemann määräsi kaikki miehet hyppäämään yli laidan.lähde?

Uppoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Dorsetshire pelastaa Bismarckin miehistöä 27. toukokuuta 1941.

County-luokan raskas risteilijä HMS Dorsetshire (kommodori Benjamin Martin) ampui alukseen kolme torpedoa, joista yksi räjähti keskilaivassa ja yksi aluksen perässä, repien peräosan kokonaan irti. Puoli yhdentoista maissa, 27. toukokuuta, puolentoista tunnin taistelun jälkeen, Bismarck vajosi aaltoihin. Silminnäkijöiden mukaan päällikkö Lindemann seisoi uppoavan laivan keulassa tehden kunniaa ja seurassaan henkilökohtainen lähettinsä, joka käskystä huolimatta ei jättänyt päällikköään.[23] Ennen uppoamistaan laiva kääntyi ylösalaisin ja vajosi pinnan alle. Sen kannella laakeriensa varassa olleet neljä päätykkitornia irtosivat uppoamisvirtauksen voimasta. Kun Bismarck oli täyttynyt kokonaan vedellä, se kääntyi taas oikein päin. Uppoamisesta aiheutuneen virran voima repi laivan komentosillan, savupiipun ja maston irti. Noin 10–20 minuutin kuluttua uppoamisesta alus törmäsi vedenalaiseen vuoreen ja liukui seinämää pitkin 4 790 metrin syvyyteen.lähde?

Pelastusveneitä ei kuitenkaan voitu laskea mereen kovan merenkäynnin vuoksi.selvennä Saksalaisia yritettiin pelastaa heittämällä heille köysiä, mutta monet olivat niin pahoin haavoittuneita, etteivät jaksaneet vetää itseään ylös. Lisäksi vesi oli vain 13–asteista ja siinä kelluva öljy teki köysistä liukkaat. Juuri kun pelastustoimet oli saatu käyntiin, brittialukset joutuivat poistumaan sukellusveneuhan vuoksi paikalta mukanaan vain ne 110 saksalaista, jotka olivat jo kiivenneet laivoihin tai roikkuivat vielä köysissä. Loput miehistön jäsenet jäivät veden varaan ilman pelastusmahdollisuutta.lähde?

Myös Bismarckin laivakissa, Oskar-kolli, pelastettiin. Seuraavana päivänä saksalainen sukellusvene U-74 pelasti vielä kolme ja huoltoalus Sachsenwald kaksi miehistön jäsentä. Kuultuaan taistelun lopputuloksen puolueettoman Espanjan diktaattori kenraali Franco lähetti uppoamispaikalle espanjalaisen laivasto-osaston, mutta enempää pelastuneita ei löytynyt. Bismarckin miehistöstä kuoli kaikkiaan 2 106 miestä.lähde?

Bismarckin tuhoutumiseen päättyi myös Saksan harjoittama risteilijäsota, jota operaatio Rheinübung oli edustanut.[24]

Hylyn löytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalainen meriarkeologi Robert Ballard, sama henkilö joka löysi uponneen Titanicin, löysi myös Bismarckin hyvin säilyneen hylyn vuonna 1989.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kennedy, Ludovic: Pursuit: The sinking of the Bismarck. Lontoo: Cassell, 2004. ISBN 0-304-35526-7. (englanniksi)
  • Tippelskirch, Kurt von: Toisen maailmansodan historia, osa II. Porvoo: WSOY, 1959. ISBN 951-0-03601-3.
  • Bekker, Cajus: Kirottu meri. Gummerus, 1973. ISBN 951-20-0239-6.
  • Bekker, Cajus: Saksan laivaston taistelu ja tuho. WSOY, 1955.
  • Bauer, Eddy: Toinen maailmansota, osa II. Porvoo Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-05842-4.
  • Bismarckin takaa-ajo, Apu-lehti 27.5.1961

Operaatio Rheinubung

  • Tamelander, Michael & Zetterling, Niklas: Bismarck: taistelu Atlantin herruudesta. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30305-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tamelander & Zetterling 2005, 40
  2. Tamelander & Zetterling 2005, 26
  3. Tamelander & Zetterling 2005, 43
  4. Kennedy s. 26
  5. Tamelander & Zetterling 2005, 42
  6. Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 35
  7. Kennedy s. 33
  8. Kennedy s.36
  9. Kennedy s.43
  10. Kennedy s.45
  11. Tamelander & Zetterling 2005, s. 201–203
  12. Kennedy s.93
  13. Tamelander & Zetterling 2005, s. 215–216
  14. Tamelander & Zetterling 2005, 219
  15. Kennedy s. 98
  16. Kennedy s.122
  17. Kennedy s.123
  18. Tamelander & Zetterling 2005, s. 276–277
  19. Kennedy s. 124–152
  20. Kennedy s. 175
  21. Bismarckin takaa-ajo, artikkeli Apu-lehdessä 27.5.1961
  22. Bismarckin takaa-ajo, artikkeli Apu-lehdessä 27.5.1961
  23. Tamelander & Zetterling 2005, 333
  24. Tamelander & Zetterling 2005, 356

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]