Taistelulaiva Bismarck

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bismarck
Bismarck
Bismarck
War Ensign of Germany (1938-1945).svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Blohm + Voss, Hampuri, Saksa
Hinta 196 000 000 RM
Kölinlasku 1. heinäkuuta 1936
Laskettu vesille 14. helmikuuta 1939
Palveluskäyttöön 24. elokuuta 1940
Loppuvaihe upposi 27. toukokuuta 1941
Tekniset tiedot
Uppouma 39 517 t (tyhjä)
50 405 t (max)
Pituus 250,5 m (kokonaispituus)
241,55 m (vesiraja)
Leveys 36 m
Syväys 9,3 m (suunniteltu)
10,2 m (max)
Koneteho 150 170 hv (max)(110 MW)
Nopeus 30,8 solmua (max)
Toimintamatka 8 525 merimailia @ 19 solmua
9 280 merimailia @ 16 solmua
Miehistöä 103 upseeria
1 962 miestä (+27 miestä vuonna 1941)
Aseistus

• 8 SK 38 cm C34 L47 tykkiä kaksoistorneissa
• 12 SK 15 cm C28 L55 kaksoistorneissa
• 16 10,5 cm C33 L65 kaksoistorneissa
• 16 3,7 cm C30 L83 kaksoistorneissa
• 20 2 cm C30 L65 ilmatorjuntatykkiä
Lentokoneet:

• 4 kappaletta
1 kaksipäinen katapultti

Bismarck oli Kriegsmarinen vuonna 1939 vesillelaskettu Bismarck-luokan taistelulaiva, joka saavutti yhden voiton toisessa maailmansodassa upottaessaan Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien lippulaivan taisteluristeilijä HMS Hoodin. Britannian Kotilaivaston aloittamassa kolmipäiväisessä takaa-ajotaistelussa Bismarck lopulta löydettiin ja upotettiin.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus tilattiin 16. marraskuuta 1935 Blohm + Vossin Hampurin telakalta, missä köli laskettiin 1. heinäkuuta 1936. Alus laskettiin vesille 14. helmikuuta 1939 kumminaan Otto von Bismarckin lapsenlapsi, Dorothea von Loewenfeld. Vesillelaskuseremoniassa Adolf Hitler piti uhmakkaan palopuheen.[1] Alus otettiin palvelukseen kahdeksantoista kuukautta vesillelaskun jälkeen 24. elokuuta 1940.[2]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisten koeajojen päätyttyä ja oltuaan telakalla viimeisteltävänä alus oli valmis operaatioihin keväällä 1941. Hitler vieraili Bismarckilla 5. toukokuuta. Hän vietti aluksella neljä tuntia ja laiva teki häneen hyvin suuren vaikutuksen[3]. Alus lähti 18. toukokuuta 1941 Gdanskista murtautuakseen Atlantille yhdessä raskaan risteilijän Prinz Eugenin kanssa operaatio Rheinübungissä.

Operaatio Rheinübung ja Royal Navyn vastatoimenpiteet ilmahyökkäyksineen.

Aluksen oli tarkoitus suunnata Atlantille, missä sen tehtävänä oli tuhota kauppalaivat, jotka kuljettivat tarvikkeita Yhdysvalloista Britanniaan. Alukset havaittiin kuitenkin jo Kattegatissa[4].

Alukset pysähtyivät tankkaamaan Norjaan, Kalvanesiin lähelle Bergeniä, missä ne havaittiin uudelleen ja vastarintaliike lähetti sanoman Britannialle. Brittiläinen Spitfire-tiedustelukone valokuvasi alukset 21. toukokuuta[5]. Prinz Eugen tankkasi, mutta Bismarck ei[6].

Tanskansalmen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tanskansalmen taistelu

County-luokan raskas risteilijä HMS Suffolkin (komentaja Robert Ellis) havaitsi Bismarckin 23. toukokuuta. Sen jälkeen risteilijät Suffolk ja Norfolk seurasivat Bismarckia.

Britit lähettivät taisteluristeilijä HMS Hoodin (vara-amiraali Lance Holland/kommodori Ralph Kerr) ja keskeneräisen taistelulaivan HMS Prince of Wales (kommodori John C. Leach) pysäyttämään Bismarckin etenemisen. Alukset kohtasivat toisensa 24. toukokuuta Tanskansalmessa Grönlannin ja Islannin välisellä merialueella.

Bismarck tulittamassa Tanskansalmen taistelussa

HMS Hood aloitti taistelun ampumalla kohti Prinz Eugenia, jota mahdollisesti erehtyi luulemaan Bismarckiksi, ja Bismarck vastasi tuleen. Alusten välillä käytiin vain kolmen minuutin mittainen taistelu, jonka voittajaksi Bismarck selvisi. Sen ampuma kranaatti osui suoraan läpi HMS Hoodin ohuen kannen ajopanosvarastoon ja räjähdyksen voimasta katkennut laiva upposi parissa minuutissa.[7]

HMS Hoodin 1 418 hengen miehistöstä vain kolme jäi henkiin[8] ja pelastettiin myöhemmin vedestä. Upotettuaan HMS Hoodin molemmat saksalaisalukset keskittivät tulen HMS Prince of Walesiin, jonka onnistui pahoin vaurioituneena irtautumaan taistelusta ja liittymään Suffolkin ja Norfolkin seuraan. Tappion jälkeen Bismarckin tuhoamisesta tuli briteille pakkomielle.[9]

Bismarckiin osui muutama tykin ammus, joista yksi muodostui tärkeäksi. Se osui keulan öljytankkeihin, päästi merivettä öljyn sekaan ja öljyä mereen sekä tuhosi venttiilit, joiden kautta öljyä olisi voitu käyttää.[10] Bismarck alkoi jättää öljyvanaa ja ennen kaikkea öljy oli nyt niin vähissä, että laivan oli pakko suunnata Ranskaan korjattavaksi[11].

Takaa-ajo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiyöllä 24/25. toukokuuta Kotilaivaston lentotukialus HMS Victoriousilta nousseet yhdeksän Fairey Swordfish -torpedokonetta hyökkäsivät Bismarckin kimppuun. Ne saivat yhden 18 tuuman torpedon (338 naulan taistelukärki) osumaan keskilaivaan 320 millimetrin panssarivyöhön juuri savuhormin etupuolelle. Räjähdys aiheutti shokkiefektin ja surmasi yhden ja haavoittaen kuutta merimiestä. Kattilahuoneen riippumattojen kiinnikkeet irtosivat laipiosta, mikä mahdollisti vuodon osastossa. Lisäksi räjähdyksen voima aiheutti aiemmin keulaan tehtyjen paikkausten saumojen repeämisen.[12]

Norfolk ja Suffolk olivat seuranneet Bismarckia ja Prinz Eugenia yli vuorokauden eivätkä huomanneet niiden eroamista illalla 25. toukokuuta. Pian torpedohyökkäyksen jälkeen Bismarck kaarsi ensin länteen, sitten pohjoiseen ja lopuksi itään siten, että se ylitti lopuksi oman reittinsä. Vaurioiduttuaan Tanskansalmen taistelussa Bismarck suuntasi Brestin satamaan. Britit hukkasivat tässä vaiheessa Bismarckin ja alus pääsi karkuun[13].

Viimeinen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bismarckin perä.

Kello 10.35, noin 30 tuntia sen jälkeen kun britit olivat kadottaneet saksalaisaluksen näkyvistään, Consolidated Catalina -lentovene havaitsi sen ja onnistui nipin napin pakenemaan paikalta täynnä ilmatorjunnan aiheuttamia reikiä.

Lentotukialus HMS Ark Royalilta nousi 26. toukokuuta kello 14.50 viisitoista Swordfish-torpedokonetta komentajakapteeni J. A. Stewart-Mooren johtamana. Lentäjille oli ilmoitettu, että alueella ei ole omia aluksia. Force H:n risteilijä HMS Sheffield oli kuitenkin jo ehtinyt alueelle. Noin puolen tunnin lennon jälkeen tutkalla varustettu Swordfish havaitsi aluksen ja laivue hyökkäsi sen kimppuun. Yhdestätoista laukaistusta torpedosta kaksi räjähti pudotessaan veteen ja kolme Sheffieldin takana aallokossa. Loput aluksen onnistui väistää. Laivue palasi Ark Royalille kello 17.20.[14]

Lentotukialus HMS Ark Royalilta nousi kello 19.15 samat viisitoista Swordfish-torpedokonetta tällä kertaa komentajakapteeni Cooden johtamana. Hyökkäysosastoon kuului neljä 810 laivueen, neljä 818 laivueen ja kolme 820 laivueen konetta. Sheffield ohjasi koneet maaliinsa. Ainoastaan kaksi torpedoa osui vaurioittaen Bismarckia. Hyökänneet koneet palasivat lentotukialukselle kello 22.05, jolloin kolme konetta tuhoutui laskussa.[15]

Aluksen perään osunut torpedo jumitti peräsimen akselin. Korjausmiehistö sai peräsimen vapautettua, joten alusta kyettiin ohjaamaan hitaasti käsin. Huonon sään vuoksi näin ohjattuna alus oli ainoastaan osittain hallittavissa.[16]

Kommodori Philip Vianin Tribal-luokan hävittäjistä koostuva 4. hävittäjälaivueen hyökkäsi seuraavaksi laukaisten kuusitoista torpedoa. Laivueen johtoalus HMS Cossack sekä HMNZS Maori (komentaja Harold T. Armstrong) ja HMIS Sikh (komentaja Graham H. Stokes) havaiten kaksi osumaa. Laivueen aluksista Puolan laivaston ORP Piorun (komentaja E. Plawski) meni uhmakkaasti lähimmäs Bismarckia tulittaen sitä kaikilla aseillaan, kunnes konehuoneeseen tulleen osuman johdosta joutui vetäytymään.[17]

Taistelulaivat HMS Rodney (9 x 406 mm) (kommodori Frederick H. G. Dalrymple-Hamilton) ja laivaston lippulaiva HMS King George V (10 x 354 mm) (amiraali John Tovey/kommodori Wilfred Patterson) pääsivät lopulta taistelukontaktiin avaten tulen kohti Bismarckia kello 8.47.[18]

Bismarck vastasi tuleen, mutta täpäristä ohilaukauksista huolimatta se ei osunut kertaakaan. Se sai kaksi pahaa osumaa komentotorniin ja tulenjohtolaitteisiin, ja alle tunnissa alus oli ilmiliekeissä. Suurin osa siitä ei enää muistuttanut taistelulaivaa, ja miehistö oli joko veden varassa tai kannella tekemässä kuolemaa.[19]

Bismarckin päällikkö Lindemann antoi hieman kello 10 jälkeen miehistölle käskyn avata pohjaventtiilit ja aktivoida niiden runkoläpivienteihin sijoitetut aikasytytteiset räjähteet. Kun näin oli tehty, Lindemann määräsi kaikki miehet hyppäämään yli laidan.[20]

Uppoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Dorsetshire pelastaa Bismarckin miehistöä 27. toukokuuta 1941.

County-luokan raskas risteilijä HMS Dorsetshire (kommodori Benjamin Martin) ampui alukseen kolme torpedoa, joista yksi räjähti keskilaivassa ja yksi aluksen perässä, repien peräosan kokonaan irti. Puoli yhdentoista maissa, 27. toukokuuta, puolentoista tunnin taistelun jälkeen, Bismarck vajosi aaltoihin. Silminnäkijöiden mukaan päällikkö Lindemann seisoi uppoavan laivan keulassa tehden kunniaa ja seurassaan henkilökohtainen lähettinsä, joka käskystä huolimatta ei jättänyt päällikköään.[21] Ennen uppoamistaan laiva kääntyi ylösalaisin, jolloin sen kannella laakeriensa varassa olleet neljä päätykkitornia irtosivat. Lopulta alus vajosi pinnan alle kääntyen vajotessaan oikein päin. Uppoamisesta aiheutuneen virran voima repi laivan komentosillan, savupiipun ja maston irti. Upotessaan alus törmäsi vedenalaiseen vuoreen ja liukui seinämää pitkin 4 790 metrin syvyyteen.[22]

Pelastusveneitä ei kuitenkaan voitu laskea mereen kovan merenkäynnin vuoksi. Saksalaisia yritettiin pelastaa heittämällä heille köysiä, mutta monet olivat niin pahoin haavoittuneita, etteivät jaksaneet vetää itseään ylös. Lisäksi vesi oli vain 13–asteista ja siinä kelluva öljy teki köysistä liukkaat. Juuri kun pelastustoimet oli saatu käyntiin, brittialukset joutuivat poistumaan sukellusveneuhan vuoksi paikalta mukanaan vain ne 110 saksalaista, jotka olivat jo kiivenneet laivoihin tai roikkuivat vielä köysissä. Loput miehistön jäsenet jäivät veden varaan ilman pelastusmahdollisuutta.lähde? HMS Cossackin miehistö pelasti hylyn kappaleilla ajelehtivan öljyturkkisen Bismarckin laivakissan, jonka Cossackin miehistö nimesi Herr Oskariksi[23].

Seuraavana päivänä saksalainen sukellusvene U-74 pelasti vielä kolme ja huoltoalus Sachsenwald kaksi miehistön jäsentä[24]. Kuultuaan taistelun lopputuloksen puolueettoman Espanjan diktaattori kenraali Franco lähetti uppoamispaikalle espanjalaisen laivasto-osaston, mutta enempää pelastuneita ei löytynyt. Bismarckin miehistöstä sai surmansa kaikkiaan 2 106 miestä.lähde?

Hylyn löytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalainen meriarkeologi Robert Ballard, joka löysi uponneen Titanicin, löysi Bismarckin hyvin säilyneen hylyn 8. kesäkuuta 1989.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kennedy, Ludovic: Pursuit: The sinking of the Bismarck. Lontoo: Cassell, 2004. ISBN 0-304-35526-7. (englanniksi)
  • Tippelskirch, Kurt von: Toisen maailmansodan historia, osa II. Porvoo: WSOY, 1959. ISBN 951-0-03601-3.
  • Tamelander, Michael & Zetterling, Niklas: Bismarck: taistelu Atlantin herruudesta. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30305-4.
  • Roberts, John: The Final Action: The Sinking of Bismarck, 27 May 1941. Warship, 1983, VII. vsk, nro 4, s. 262-271. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-309-5. (englanniksi)
  • Jameson, William: Ark Royal – The Life of an Aircraft Carrier at War 1939-41. Penzance, Cornwall: Periscope Publishing Ltd, 2004. ISBN 1-904381-27-8. (englanniksi)
  • Konstam, Angus: The Bismarck 1941 – Hunting Germany´s greatest battleship. Oxford, UK: Osprey Publishing Ltd, 2011. ISBN 978-1-84908-383-6. (englanniksi)
  • Ballantyne, Iain: Killing the Bismarck – Destroying the Pride of Hitler's Fleet. Barnsley, UK: Pen & Sword Maritime, 2010. ISBN 1-8441-5983-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tamelander & Zetterling 2005, 42
  2. Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 35
  3. Kennedy s. 33
  4. Kennedy s.36
  5. Kennedy s.43
  6. Kennedy s.45
  7. Tamelander & Zetterling 2005, s. 201–203
  8. Kennedy s.93
  9. Tamelander & Zetterling 2005, s. 215–216
  10. Tamelander & Zetterling 2005, 219
  11. Kennedy s. 98
  12. Garzke, William H. Jr et al s. 113-114
  13. Kennedy s.123
  14. Jameson, William s. 299
  15. Jameson, William s. 300-304
  16. Jameson, William s. 302-305
  17. Jameson, William s. 305
  18. Jameson, William s. 306
  19. Tippelskirch 1959
  20. Roberts, John s. 270
  21. Tamelander & Zetterling 2005, 333
  22. Konstam, Angus s. 86
  23. Ballantyne, Iain s. 201
  24. Konstam, Angus s. 87
  25. Konstam, Angus s. 92

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaatio Rheinubung