Siirry sisältöön

Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset

Wikipediasta
Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset

Nagasakin pommin aiheuttama sienipilvi
Päiväys6.–9. elokuuta 1945
PaikkaHiroshima ja Nagasaki, Japani
Osapuolet

Yhdysvallat Yhdysvallat
Yhdistynyt kuningaskunta Yhdistynyt kuningaskunta

Kanada Kanada		 Japani Japani
Komentajat

Yhdysvallat William S. Parsons
Yhdysvallat Paul Tibbets
Yhdysvallat Robert A. Lewis
Yhdysvallat Charles Sweeney

Yhdysvallat Frederick L. Ashworth		 Japani Shunroku Hata
Tappiot

1 brittiläinen
7 alankomaalaista

12 amerikkalaista sotavankia

n. 135 000 kuollutta

n. 64 000 loukkaantunutta

Hiroshima ja Nagasaki ovat kaksi Japanissa sijaitsevaa kaupunkia, joita vastaan Yhdysvallat hyökkäsi atomipommilla elokuussa 1945 toisessa maailmansodassa. Hiroshimaa pommitettiin 6. elokuuta ja Nagasakia 9. elokuuta. Ne ovat ainoat kohteet ihmiskunnan historiassa, joita vastaan ydinasetta on käytetty sodassa. Iskujen katsotaan olleen merkittävä tekijä toisen maailmansodan päättymisessä, sillä Japanin antautui jo saman kuun aikana.

Hiroshimassa kuoli välittömästi 70 000 ja Nagasakissa 40 000 japanilaista. Yhteensä 100 000 haavoittui. Atomipommeilla oli myös merkittäviä jälkivaikutuksia, ja vuoteen 1950 mennessä kuolleita oli yhteensä 230 000–250 000. Valtaosa uhreista oli siviilejä. Iskut osoittivat, miten voimakas ase atomipommi on: yksi pommikone kykeni tuhoamaan kokonaisen kaupungin, kun siihen aiemmin oli tarvittu satojen koneiden hyökkäys ja jopa yli 20 prosentin kalusto- ja miehistötappiot iskua suoritettaessa.

Yhdysvaltain päätöstä käyttää ydinasetta on jälkeenpäin arvosteltu. Jopa myöhempi presidentti Dwight D. Eisenhower ja kenraali Douglas MacArthur ovat todenneet Japanin olleen käytännössä lyöty. Japani olisi neuvotellut sodan lopettamisesta ja sen ehdoista, mutta Potsdamin julistus määritteli ehdot Japanin antautumisen hyväksymiselle, mikä sitoi myös Yhdysvaltoja.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japani ja Yhdysvallat olivat käyneet Tyynenmeren sotaa joulukuusta 1941 alkaen Japanin hyökättyä Pearl Harboriin. Vuosien 1942–1943 aikana aloite sodassa oli siirtynyt Yhdysvalloille, jonka joukot alkoivat vallata Tyynenmeren saaria. Vuoteen 1945 mennessä Yhdysvallat oli kukistanut Japanin laivaston ja saanut merellä ilmaherruuden. Yhdysvallat alkoi kohdistaa Japaniin äärimmäisen tuhoisia lentopommituksia, joissa käytettiin palopommeja. Ne olivat tietoista totaalista sotaa.[1] Tokion pommitusten on arvioitu olevan historian tuhoisin pommitus: palavien puutalojen tulimyrsky tappoi yli 100 000 siviiliä. Yhdysvaltojen ja Japanin väliset taistelut olivat verisiä, ja vuonna 1945 käydyissä Okinawan taistelussa ja Iwo Jiman taistelussa molempien osapuolten tappiot olivat huomattavia. Japani piti Yhdysvaltojen vaatimaa ehdotonta antautumista mahdottomana hyväksyä ja pyrki turhaan saamaan Neuvostoliiton välittämään suotuisammat rauhanehdot.[2]

Yhdysvallat alkoi suunnitella operaatio Downfall -nimistä maihinnousua Japanin pääsaarille. Se kuitenkin peruttiin, kun Japani päätettiin painostaa antautumaan ydinasein; Yhdysvallat oli jo vuosia aiemmin käynnistänyt Manhattan-projektin, jonka tavoitteena oli kehittää ydinase. Ensimmäinen onnistunut ydinkoe suoritettiin heinäkuussa 1945. Iskun kohteiksi ehdotettiin aluksi Tokiota ja Kiotoa, kunnes kaupungeiksi valittiin lopulta Hiroshima ja Nagasaki.[3]

Hiroshiman pommitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit kartalla.

Pommit pudotettiin varta vasten muodostetun 509. pommitus- ja kuljetuslentorykmentin (engl. 509th Composite Group) B-29 Superfortress -pommikoneista. Rykmentti oli sijoitettu Tinianin saarelle Mariaaneille. Hyökkäykseen osallistui aina kolme konetta, itse pommikone, mittauskone ja valokuvauskone. Niiden edellä kohteissa kävivät säätiedustelukoneet, sillä pommit piti pudottaa selkeällä säällä.[4] Mittauskoneena käytettiin Great Artiste -pommikonetta (suom. Suuri Taituri), ja valokuvauksen hoiti kone #91, Necessary Evil (suom. Tarpeellinen Paha).

Kohteena ollut kaupunki Hiroshima oli japanilainen satamakaupunki, joka oli ollut vanhastaan merkittävä varuskuntakaupunki. Siellä oli myös merkittävää sotavarusteluun liittyvää tehdastuotantoa. Yhdysvaltalaiset välttivät kaupungin pommittamista ennen atomipommin käyttöä, sillä he halusivat tutkia pommin aiheuttamia tuhoja.[5] Lisäksi kaupungin lähettyvillä ei ollut tiedustelutietojen mukaan liittoutuneiden sotavankileiriä.[6] Japanin yllä kävi ennen Tibbetsin konetta kolme tiedustelukonetta, joiden saamien tulosten perusteella suositeltiin Hiroshimaa.

Pommi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Little Boy

Hiroshimaan iskettiin aiemmin testaamattomalla uraanipommilla Little Boyllä (”Pikkupoika”). Se pudotettiin Hiroshimaan 9 450 metrin korkeudesta Enola Gay -nimisestä Boeing B-29 Superfortress -pommikonesta, jota ohjasi lentorykmentin komentaja, eversti Paul Tibbets. Pommi räjähti 6. elokuuta 1945 kello 8.15 (JST) pudottuaan vapaasti 550 metrin korkeuteen. Pommin teho oli noin 13 TNT-kilotonnia, mikä on nykyisiin ydinaseisiin verrattuna varsin vähän, mutta se tappoi välittömästi noin 75 000 ihmistä.

Pommin massa oli 4 000 kilogrammaa ja voima 15 kilotonnia. Pommin paino oli 4 000 kiloa, ja siinä käytettiin uraani-235-isotooppia. Vastaavaa pommia ei ollut koskaan ennen testattu. Se oli kolmen metrin pituinen ja 71 senttimetriä leveä. Se oli pitkulainen, hieman tavanomaista lentopommia muodoltaan muistuttava. Pommin sisällä oli tykki, joka ampui uraanimöhkäleen uraanirenkaiden sisässä olevaan koloon, niin että uraanimassa tuli kriittiseksi ja pommi räjähti. Räjäytysmekanismi oli kolmivaiheinen: ensin oli sekuntiajastin, sitten neljä barometria, joista kahden oli oltava samaa mieltä ensin sytytyksen edetessä kohti finaalipistettä. Lopuksi oli lyhytaaltotutka, joka mittasi etäisyyttä maanpinnasta. Koska ydinlataus laukaistiin sähköisesti, tarvitsi se virtalähteekseen 24 voltin pariston.[7]

Lentäjien turvatoimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pommikone Enola Gay miehistöineen.

Pommin turvallisuutta lisättiin sillä, että se viritettiin räjähdyskuntoon vasta lennon aikana. Sähkösytytin asennettiin paikoilleen noin neljää tuntia ennen pommitusta. Tämän jälkeen oli olemassa mahdollisuus, että läheisen ukkosen sähkökenttä räjäyttäisi pommin. Viimeisenä pommiin kierrettiin vihreiden tulppien tilalle punaiset tulpat, jotka tekivät siitä käyttökuntoisen aseen. Koneen miehistöstä suurin osa ei tiennyt lastina olevan atomipommi: he tiesivät ainoastaan, että pommin teho vastasi noin 20 000 tonnia trotyyliä.[8] Nykymittapuiden mukaan Hiroshiman pommi ei ollut kovin turvallinen, sillä teoreettisesti katsoen oli mahdollisuudet subkriittisten uraanipalojen ennenaikaiseen yhtymiseen, mikä olisi aiheuttanut fission liian aikaisin ja tappanut koneen miehistön.[9]

Juuri ennen Japanin rannikolle saapumista miehet pukivat ylleen tulenkestävästä kankaasta ja terässuomuista tehdyt erikoispuvut, joiden piti suojata mahdolliselta ilmatorjuntatulelta. Lisäksi joka miehelle oli luovutettu erityiset polaroidut hitsaajanlasit, jotka suojaisivat heidän näkönsä pommin kirkkaalta valonvälähdykseltä. Koneen navigaattorin Theodore J. Van Kirkin ranteessa oli erityinen koneen nimellä varustettu erikoisrannekello, joka oli asetettu näyttämään Hiroshiman aikaa.[10]

Pommin pudottaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehistö veti suojalasit silmilleen hieman ennen pommin räjähdystä. Pommi irtosi kiinnikkeistään kello 08.15, ja huomattavasti kevyempänä kone hypähti noin kolme metriä korkeammalle. Pommi näytti hetken aikaa vaappuvan ilmassa ennen kuin alkoi pudota. Pommi lensi ilmassa yhdeksän kilometriä. 43 sekunnin kuluttua pommin ujeltaessa kohti maata sen ilmanpainevipu toimi. Hiroshiman radion kuulutus jäi kesken lauseen, missä tehtiin Chugokun alueelle ilmoitettu ilmavaaran varoitus.[11] Pommi osui noin 300 metrin päähän kohteestaan Aioin sillasta, mutta näin pienellä etäisyyden erolla ei ollut tässä merkitystä. Pommin räjähdyskohdalla oli Shiman sairaala.

Kun pommi räjähti, välähti kirkas, sinivalkoinen valo ja kuultiin ukkosen jyrähdystä muistuttava ääni.

Kun pommi oli pudotettu, koneen ohjaaja Tibbets käänsi koneen takaisinpäin ja syöksyyn, että päästäisiin mahdollisimman kauas pommin räjähdyksen tieltä. Seuraavaksi näkyvä välähdys sokaisi, vaikka miehistöllä oli suojalasit päällä. Pommi räjäytettiin tarkoituksella ilmassa noin 560 metrin korkeudessa kello 8.16, jolloin ihmiset olivat kodeissaan. Toinen kone kierteli jonkin aikaa Hiroshiman yllä kuvaamassa, jolloin sen miehistö näki tuhon valtavuuden ja oli kauhuissaan siitä. Tulipaloja syttyi joka puolella.[12]

Pommin vaikutus Hiroshimaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hiroshima ennen pommitusta
Pommituksen jälkeen.

Pommin räjähdyksessä syntyneen tulipallon lämpötila oli yli miljoona astetta. Pommin kehittämä kuumuus oli niin suuri, että kattotiilet sulivat 600 metrin päässä, mikä vaatii 2 000 astetta. 510 metrin päässä sulivat savitiilet yli 1 300 asteessa. Hautakivien kiille suli 380 metrin päässä 900 asteen lämpötilassa.[13] Kiillotettu graniitti muuttui karkeaksi suorasta lämpösäteilystä.

Räjähdyspaikan kohdalla maanpinnassa lämpötila oli noin 3 000–4 000 tai 5 000–6 000 celsiusastetta, mikä sulatti raudan. Lähellä räjähdyksen maanpintakeskustaa ihmisistä jäi vain varjokuvia asfalttiin noin 500 metriin asti, kun ruumis höyrystyi.[14] Noin yhden kilometrin säteellä suojaamattomat ihmiset saivat kolmannen asteen palovammoja, jotka tappoivat heidät viikossa. Palovammat tappoivat käytännössä kaikki suojattomat noin kahden kilometrin säteellä.[15] 1,2 kilometrin säteellä ihmisten sisäelimet paloivat suorasta lämpöaallosta.

Pommi tappoi heti noin 75 000 ihmistä ja tuhosi 90 prosenttia kaupungista. Noin kolmasosa kuolleista oli sotilaita. Pommin aiheuttama tuho kaupungissa oli valtava. Ensin tuli sokaiseva välähdys ja valtava kuumuus. Jonkin ajan kuluttua paineaalto kaatoi ihmisiä ja tuhosi rakennuksia. Tulella ja paineaallolla pommi teki huomattavaa tuhoa noin 2–2,5 kilometrin säteellä.[16] Lopuksi radioaktiivinen säteily tappoi monet heistä, jotka selvisivät hengissä räjähdyksestä.

Hiroshima atomipommin jäljiltä.
Pommin tuhoympyrät. Complete = täydellinen, severe = paha, moderate = kohtalainen ja light = vähäinen tuho. Hiroshiman 5 PSI:n tuhoympyrä, jossa 50 % kuolee, oli 1,67 kilometrin etäisyydellä. Tämä vastaa täydellistä tuhoa. Ihmiset selvisivät yleensä hengissä 3,2 kilometrin päässä.

Varjovaikutukset olivat tavallisia, tummat kuviot paloivat puhki ja kasvojen toinen puoli saattoi palaa. Laajalla alueella tapahtui hiiltymistä tyypillisesti tulipalloon päin olleilla paljailla pinnoilla, sillä räjähdysenergia vapautui lyhyessä ajassa. Vielä neljän kilometrin päässä puhelinpylväät hiiltyivät 240 asteessa,[17] mutta tavallisempaa tämä oli 1,65–2,4 kilometrin päässä. Puiden lehdet muuttuivat ruskeiksi vielä 2,4 kilometrin päässä. Iho paloi vielä 3,5–4 kilometrin päässä. Tyypillinen paloetäisyys oli 2,3 kilometriä. Tulipallon läpimitta oli lopulta yksi kilometri.

Hiroshiman pommin vaikutukset kartalla. Punaisella merkitty alue kuvaa tulipalojen laajuutta.

Laajeneva tulipallo käynnisti paineaallon. Shiman sairaalan kivipylväät upposivat paineen voimasta maahan. Paine räjähdyksen alla oli 4,5–6,7 tonnia neliömetriä kohden. Betonirakennukset tuhoutuivat noin 500 metrin päässä ja tiilirakennukset vielä 1,5 kilometrin päässä[18]. Tuho oli täydellinen 750 metrin säteellä ja kaikki rakennukset tuhoutuivat kokonaan. Pahoja tuhoja oli 1,5 kilometriin asti, ja siitä kahteen kilometriin saakka kohtalaista. 1,8–2 kilometrin päässä rakennusvauriot olivat vakavia. Kolmen kilometrin päässä tuho oli osittaista. Mutta puurakennuksia ei pystytty täällä jälkikäteen korjaamaan. Paineaalto eteni kolmen kilometrin päähän alle kuudessa sekunnissa[19]. Paineaallon jälkeen tuli ulospäin puhaltava tuuli, jonka nopeus 1,5 kilometrin päässä oli 90 metriä sekunnissa. Tuuli kuljetti avomaalla ihmisiä ja ihmisiin pirstaleita, jotka vammauttivat ja tappoivat[19]. Paineaalto ja tuuli sortivat rakennuksia. Niinpä paine tappoi lähes kaikki noin 1,5 kilometrin säteellä[20].

Paineaalto ja tuuli kaatoivat rakennuksia vielä 3,5 kilometrin päässä. Tällä etäisyydellä puurakennukset olivat myöhemmin korjattavissa. Ilmassa lenteli tuulen mukana tappavan tehokkaasti esineitä. Ikkunoita särkyi ja seiniä halkeili 12 kilometriin asti. Sienipilvi, joka nousi 13 kilometrin korkeuteen, näkyi jopa 600 kilometrin päähän.

Lentokoneesta katsoen kaupunki näytti pyörteiseltä ja pölyn seasta välähti liekkejä. Pölykerroksen halkaisija oli yli viisi kilometriä. Pommin synnyttämästä pilvestä satoi maahan mustaa, radioaktiivista, tappavaa sadetta. Pommin ylöspäin nouseva tulipallo synnytti pian räjähdyksen keskipisteeseen päin puhaltavan tuulen, joka kiskoi puita juurineen.

Pommin tuhoa lisäsi tulimyrsky. Se syntyi, kun suuri määrä paineaallon rikkomia puutaloja syttyi tuleen noin 20 minuutin kuluttua pommin räjähdyksestä. Osin tulipalot syttyivät pommin lämmöstä, osittain paineaallon rikkomista liesistä ja niin edelleen.

Näin kävi monissa palopommituksissakin: kohoava kuuma ilma sai aikaan sen, että paloalueelle syntyi tulimyrsky, joka levitti tulta laajemmalle kuin alun perin oli ollutkaan. Näin tapahtui muun muassa Hampurissa sotatoimi Gomorran yhteydessä. Hiroshiman tulimyrsky kesti noin kaksi vuorokautta.

Noin 11 neliökilometriä kaupungista paloi.[21]

Pommin alkusäteily tappoi alle 1,3–1,4 kilometrin päässä kuukauden kuluessa, mutta 1,8 kilometrin päässä alkusäteily oli merkityksetön[22]. Alkusäteily aiheutti tajuttomuuden noin 800 metrin päässä maanpintakeskipisteestä, mutta tällä alueella tappoivat enemmän paineaalto ja kuumuus.

Välitöntä tuhoa seurasi hitaammin puhkeava säteilysairaus, ”atomirutto”, joka kauempana räjähdyskeskipisteestä puhkesi myöhemmin. Kymmeniätuhansia kuoli säteilyyn muutaman viikon kuluessa räjähdyksestä. Säteily aiheutti ripulia, hiusten irtoamista ja ihoon violetteja läiskiä.

Noin 0,8 kilometrin päässä suurin osa säteilyn uhreista kuoli kuukauden kuluessa. 90 prosenttia ihmisistä noin kilometrin päässä räjähdyksen maanpintakeskipisteestä kuoli. 1,3 kilometrin päässä ihmisistä kuoli kaksi kolmasosaa. 1,5 kilometrin päässä kuoli noin kolmasosa–puolet yleisesti ottaen. Ulkona oli hyvin vaarallista olla vielä kahden kilometrin päässä. Avomaalla kuoli puolet vielä 2,25 kilometrin päässä, ja rakennuksissa puolet kuoli 800 metrin päässä. Betonirakennuksissa olleista puolet kuoli vielä 100–200 metrin päässä, vaikka ulkona selvisi hengissä sillä etäisyydellä vain muutama prosentti. 2,0 kilometrin päässä kuoli noin neljäs–viidesosa. 2,5–5 kilometrin päässä oli shokkiaallon paine noin 0,75–2 PSI. Tällä alueella kolme neljäsosaa selvisi vammoitta, ja vain pari prosenttia kuoli[23]. Ihmiset selvisivät yleensä hengissä, jos etäisyys räjähdyspaikasta oli yli kolme kilometriä[24]. 3,5 kilometrin päässä kuolleisuus oli enää ulkona 1/200, eikä sisällä kuollut kukaan.

Hiroshiman 90 000 rakennuksesta noin 60 000 tuhoutui kokonaan ja noin 18 000 osittain. 180 Hiroshiman 200 lääkäristä kuoli tai haavoittui. Sairaanhoitajia oli 1 780, joista kuoli tai haavoittui 1 654. 55 sairaalasta tai ensiapuasemasta jäi toimintakuntoon vain kolme. Palovammoja sai 25 prosenttia uhreista. Räjähdyksen keskipisteen lähellä olleessa Hiroshiman linnassa olleista ihmisistä jäi henkiin 10 prosenttia.

Heti sodan jälkeen Yhdysvallat pyrki muun muassa salaamaan radioaktiivisuuden aiheuttamaa säteilysairautta, muttei onnistunut tässä täysin.[25]

Hiroshimassa oli räjähdyshetkellä noin 255 200 asukasta, koska paljon ihmisiä oli evakuoitu pois[26].

Hiroshimassa oli 90 000 rakennusta 26 neliökilometrin alalla. Räjähdys ja tulipalot tuhosivat näistä 13,75 neliökilometriä eli noin 60 000 taloa[26].

Pommi tuhosi vain 26 prosenttia Hiroshiman teollisuudesta.[26] Se tappoi noin 20 000 sotilashenkilöä.

Uhreista 20 prosenttia kuoli säteilyyn, 25 prosenttia palovammoihin ja noin puolet muihin vaikutuksiin.[27]

Vuoden loppuun mennessä oli kuollut 140 000. Viiden vuoden kuluessa säteilysairauksiin ja muihin jälkivaikutuksiin oli kuollut yhteensä 200 000–250 000. Kaupungissa oli kaikkiaan noin 350 000 asukasta räjähdyshetkellä.selvennä

Hiroshimassa kuoli heti 70 000 ja 80 000 haavoittui. Yhden kilometrin säteellä kuoli väestöstä 95 prosenttia. Joulukuuhun mennessä pommi oli tappanut jälkivaikutuksillaan 130 000–150 000, ja vuoteen 1950 mennessä 200 000. Yhteensä pommi vaikutti 310 000–320 000 ihmiseen[28].

Nagasakin pommitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nagasakin kaupunki ennen atomipommia.
Nagasaki atomipommin jäljiltä.

Pommi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fat Man

Nagasakin yllä 9. elokuuta 1945 räjäytetty imploosiopommi, Fat Man (”Lihava mies”), joka painoi noin 4 600 kilogrammaa.[29] Kooltaan pommi oli 3,25 metriä pitkä, eli hieman Little Boytä pidempi.[29] Sen paksuus oli 1,52 metriä.[29] Muodoltaan se oli kuin muna, jonka perässä oli laatikkomainen siivekerakennelma.

Fat Man poikkesi täysin Hiroshimassa käytetystä Little Boystä, sillä siinä käytettiin fissioituvana aineena plutoniumia. Tämäntyyppinen pommi oli jo kerran räjäytetty 16. heinäkuuta Trinity-kokeessa New Mexicossa. Pommin teho oli noin 20 kilotonnia ja räjähdyskorkeus 550 metriä.

Pommituslento

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fat Man -pommi pudotettiin Bockscar-nimisestä B-29-koneesta, jota ohjasi majuri Charles Sweeney. Pommi räjähti kello 11.02 (JST). Aluksi toinen konetta saattavista, mittalaitteita mukanaan kuljettavista koneista eksyi pilveen. Sitä odotettiin turhaan 40 minuuttia, mikä kulutti polttoainetta.

Operaation ensisijainen kohde oli Kokuran kaupunki, mutta pilvipeite esti kohteen pommittamisen. Lennettyään kolme kertaa Kokuran kaupungin yli kone suuntasi vaihtoehtoiseen kohteeseen Nagasakiin. Aluksi myös Nagasakin yllä oli pilviä, mutta ne rakoilivat viime hetkellä. Tämä mahdollisti kohteen pommittamisen. Pommi pudotettiin noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta – aiotusta kohteesta – luoteeseen olevalle teollisuusalueelle. Se räjähti 43 sekuntia myöhemmin 469 metrin korkeudessa. Tämän pommituksen valokuvauskoneessa oli mukana Kuninkaallisten ilmavoimien edustajat Leonard Cheshire ja William Penney. Bockscarin tutkaupseerina oli luutnantti Jacob Beser,[30] joka oli ollut Enola Gaynkin lennolla. Hän on siis maailman ainoa kahteen ydinasehyökkäykseen osaa ottanut.[31]

Bockscarin polttoainesäiliön pumppu meni rikki, ja yli 2 000 kilogrammaa polttoainetta menetettiin, mikä lyhensi lentoaikaa. Bockscar joutuikin palatessaan turvautumaan varalaskupaikkaan Okinawalla muiden koneiden palatessa Tinianille.[32]

Tuhoalue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nagasakin kaupunki pommin jälkeen.

Fat Man -pommi aiheutti tuhoa vähemmän kuin Hiroshiman pommi, vaikka se oli voimakkaampi, sillä maasto oli mäkisempää. Kumpuileva maasto toisaalta suojasi, toisaalta keskitti ja voimisti räjähdyksen voimaa suppealla alueella, jonka koko oli noin 11 neliökilometriä. Tuhovaikutus jäi jonkin verran Hiroshimaa pienemmäksi.

Fat Man -pommin Little Boytä suurempi voima näkyi sen tuhoalueessa. Kaupungin keskusta syttyi pommin kuumuuden takia tuleen. Nagasakin teollisuusalasta pommi tuhosi 68,3 prosenttia, eli paljon enemmän kuin Hiroshiman pommi.[33] Eniten rakennuksia tuhoutui noin 3,8 kilometrin alalla Urakamin laaksossa. Lisäksi paineaalto tuhosi rakennuksia ainakin vielä 2,4 kilometrin päässä. Tulipaloja oli 3,2 kilometrin päässä keskipisteestä[21]. Tiiliä siirtyili paikoiltaan keskimäärin kolmen kilometrin päässä, mutta joissain tapauksissa jopa 4,9 kilometrin päässä.lähde?

Nagasakin uhrit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pommi tappoi heti noin 35 000–70 000 ihmistä ja vammautti 41 000. Graniitti muuttui karkeaksi 1,5 kertaa kauempana kuin Hiroshimassa ja hiiltymistä tapahtui 3,35 kilometrin päässä. Ihmisiä paloi Nagasakissa 4,2 kilometrin päässä, Hiroshimassa 2,4 kilometrin päässä. Joulukuuhun 1945 mennessä Nagasakin pommi tappoi yhteensä 60 000–80 000 ja vuoteen 1950 mennessä 100 000. Yhteensä pommi vaikutti 270 000–280 000 ihmiseen.[19]

Pommitusten vaikutus ihmisiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kimonon tummemmat kuviot ovat palaneet ihoon.

Pommin tuhoalueella henkiin jääneet muistuttivat palovammojen takia kauhukertomusten hahmoja: iho paloi valtaville rakoille, nahkaa roikkui ja uhreilla oli valtava jano. Paineaalto saattoi kuoria vaatteet pois[34]. Ihmiset huusivat ”vettä!” viimeisiksi sanoikseen. Elävillä oli valtavia tuskia palohaavojen ja paineaallon aiheuttamien vammojen takia[34]. Joiltakin paloi päälaki mustaksi. Monien sukupuolta oli vammojen takia vaikea tunnistaa. Vammautuneilta saattoi puuttua leuka ja jotkut raahasivat paineaallon kuorimaa ihoa perässään. Paineaalto repi uhreilta ihon ja kuumuus puhkaisi silmät. Vaatteet paloivat kiinni ihoon. Kimonojen kuviot syöpyivät ruumiiseen.[35] Tuli levisi puutaloissa räjähdysmäisen nopeasti. Romahtaneissa taloissa loukkuun jääneet ihmiset huusivat apua, kunnes tuli poltti heidät[36]. Monet läntisillä alueilla juoksivat veteen helpotusta saadakseen, mutta hukkuivat. Kuolemaisillaan olevia ihmisiä makasi maassa. Kuolevissa kuhisi toukkia.[34] Elävät lapset huusivat kuolleiden äitiensä sylissä. Ruumiita oli joka puolella. Ruumiit alkoivat pian mädätä ja löyhkätä, joten ruumiita polttohaudattiin röykkiöittäin useita päiviä.[37] Kuolleita kasattiin ja ruumiskasat sytytettiin tuleen öljyllä[34].

Hengissä säilyneillä harvoilla alueen lääkäreillä ja sairaanhoitajilla oli jättiurakka. Sairaaloista ja tilapäisistä kouluihin perustetuista ensiapupisteistä loppuivat lääkkeet nopeasti.[38]

Välittömästi kuolleiden lisäksi säteilysairaus alkoi tappaa. Tuohon aikaan sitä sanottiin ”atomirutoksi”. Sen oireita olivat ripuli, hiusten lähtö ja iholla olevat violetit läiskät.[34] Valtaosan uhreista säteily tappoi noin viikossa mutta monia vasta 3–4 viikon kuluessa räjähdyksestä. Kahden kuukauden kuluttua suorat säteilykuolemat loppuivat. Kilpirauhassyöpä, harmaakaihi ja leukemia yleistyivät[39].

Japanilainen Tsutomu Yamaguchi on ainoa ihminen, joka selvisi hengissä molemmista iskuista. Hän kuoli vuonna 2010 ollessaan 93-vuotias.[40][41]

Hiroshiman ja Nagasakin pommit tappoivat ja vammauttivat myös amerikkalaisia sotavankeja. Japanilaiset siviilit tappoivat pommien jälkeen monia lentäjiä, jotka pelastautuivat Hiroshiman jälkeen.[42]

Japanin reaktio ja antautuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Japanin antautuminen

Jo vuoden 1945 alkupuolella oli selvää, ettei Japani kestäisi sotaa kovin kauan.[43] Japanin hallinnossa kilpailivat sotaa kannattavat ”haukat” ja sitä vastustavat ”kyyhkyt”.lähde? Jatkuvat tappiot veivät siihen, että rauhanpuolueen kannatus kasvoi keväästä lähtien.[44] Entinen pääministeri Fumimaro Konoe ehdotti keisari Hirohitolle rauhaa helmikuussa 1945. Tämä hylkäsi ajatuksen.lähde? Pääministeri Suzuki Kantarō jatkoi sotaa mutta koetti samalla etsiä tietä rauhalle. Maltilliset pelkäsivät haukkojen sotilaskaappausta. Japani tunnusteli jo kesällä rauhaa muttei halunnut antautua ehdoitta. Suzukin hallitus piti rauhaa yhtenä vaihtoehtona muttei halunnut keisaria pois maan johdosta. Toisaalta Japanin sotaministeri Korechika Anami ja monet isänmaalliset kannattivat yhä viivytystaistelua. Se tulisi lopulta päättymään Japanin tappioon, mutta silloin Japani ei antautuisi kunniattomalla tavalla.

Potsdamin julistus esitettiin 27.–28. heinäkuuta, mutta Japani ei suostunut antautumaan.[45] Julistuksessa liittoutuneet uhkasivat Japania ja sen armeijaa tuholla, mutta eivät maininneet atomipommia. Länsimaiden lehdistö vaati Hirohitoa vastuuseen. Toisaalta liittoutuneiden hallitukset eivät suoraan vaatineet keisarikunnan lakkauttamista. Japanin täytyi antautua ehdoitta, koska Potsdamissa ei sanottu keisarin asemasta mitään, mutta vaadittiin ehdotonta antautumista.[46]

Kun Hiroshima tuhottiin atomipommilla, useat Japanin omaan ydinaseohjelmaan osallistuneet kieltäytyivät uskomasta, että tuhon oli aiheuttanut atomipommi. Tämä viivytti antautumispäätöstä edelleen. Ydinaseohjelman johtaja Yoshio Nishina kirjoitti päivä pommituksen jälkeen, että jos Hiroshiman tuhon varmistettaisiin aiheutuneen atomipommista, yhdysvaltalaiset olisivat saavuttaneet merkittävän voiton heidän kustannuksellaan. Hän suosittelisi silloin ohjelman tiedemiehiä harkitsemaan rituaali-itsemurhan eli seppukun tekemistä.[47]

Saarrettua Japania uhkasi ruokapula. Pääministeri Suzuki ehdotti aamulla 9. elokuuta rauhaa, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Mantšukuohon. Jo aamupäivällä saapui uutinen Nagasakin pommituksesta. Kabinetti jakautui melko tasan sodan jatkajien ja antautumisen kannattajiin.[48] Sodan jatkajat olisivat halunneet muun muassa välttää Japanin miehityksen. Keisari päätti antautua päivällä, jos keisarin asemaan ei kajottaisi. Keisari ilmoitti kabinetille, että huolimatta sotilaiden päättäväisyydestä sodan jatkaminen aiheuttaisi satojen tuhansien ihmisten kuoleman. Sotaministeri Anami totteli keisaria ja siirtyi rauhan puolelle.

Muutamat nuoret upseerit aloittivat majuri Kenji Hatanakan johdolla sotilasvallankaappauksen. He miehittivät suurimman osan palatsia, mutta eivät saaneet keisaria käsiinsä. He tappoivat yhteistyöstä kieltäytyneen henkivartiokaartin johtajan Takeshi Morin. Kapinalliset etsivät tuloksetta keisarin antautumispuheen sisältävää äänilevyä. Sitä ei löytynyt. Kapinallisten vastustajat onnistuivat sabotoimaan antautumisen kumoavan radiolähetyksen. Kapinan johtajat tappoivat itsensä heitettyään ensin sotaa kannattavia lentolehtisiä[49]. Toisaalla kapinaupseerit yrittivät murhata rauhaan 14. elokuuta suostuneen pääministeri Suzukin. Muutkin kapinayritykset epäonnistuivat.[50] Japani antautui 15. elokuuta sallien miehityksen. Keisarin asemaan ei kuitenkaan kajottu. Sotaministeri Anami ja monet sotilasjohtajat tekivät itsemurhan kunniattoman antautumisen vuoksi.

Pommitusten jälkipuinti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiroshiman ja Nagasakin pommit herättivät keskustelun siitä, oliko ydinasetta aiheellista käyttää japanilaisia kaupunkeja vastaan.

Pommitusten puolesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhden näkemyksen mukaan pommit olivat kosto japanilaisille, jotka aloittivat sodan Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvaltain sotilaita kuoli jatkuvasti taisteluissa. Japanilaiset kiduttivat ja tappoivat sotavankejaan. Kuitenkin vain 10–20 prosenttia amerikkalaisista kannatti jokaisen japanilaisen tappamista. Presidentti Harry S. Trumanin erään lausuman mukaan ”japanilaiset ovat kuin petoja, ja heitä täytyy kohdella kuin petoja”.lähde? Trumanin perustelu atomipommin käytölle oli se, että Japani saataisiin antautumaan nopeasti. Näin pelastettaisiin monen amerikkalaissotilaan henki.

Pommien käytön tukijat väittävät ihmishenkiä ennemminkin säästetyn, sillä tavanomaisissa pommituksissa ja maihinnousussa Japaniin olisi todennäköisesti kuollut enemmän ihmisiä. Japanilaiset olivat taistelleet sitkeästi Iwo Jimassa ja Okinawassa, ja harvoin antautuivat. Upseerit mieluummin tappoivat itsensä kivuliaasti kuin antautuivat. Tämä johtui sotilasperinteestä, jonka mukaan antautuminen oli suuri häpeä ja sotilaan tuli taistella kuolemaansa asti. Lisäksi on väitetty, että Japanin pääministeri kenraali Hideki Tōjō olisi määrännyt liittoutuneiden 100 000 sotavankia teloitettavaksi jos maihinnousu Japanin pääsaarille tapahtuu; väite on todistamaton, koska japanilaiset tuhosivat elo–syyskuussa 1945 systemaattisesti sodanaikaiset arkistonsa[51].

Ydinaseprojektissa mukana olleen Arthur Comptonin mukaan pommien käyttö nopeutti sodan päättymistä säästäen ihmishenkiä. Esimerkiksi sodan pitkittyminen ja Japanin merisaarto olisi saattanut tappaa 10 miljoonaa nälkään.lähde? Osa yhdysvaltalaisista tuki siviilien pommittamista, koska monet heistä auttoivat Japanin armeijaa muun muassa tekemällä työtä sotatarviketehtaissa ja -pajoissa.

Yksi näkemys pommien puolesta on, että Japania pommitettiin jo ennen atomipommeja tavanomaisin pommituksin, jotka aiheuttivat joissain tapauksissa jopa enemmän tuhoa kuin kumpikaan atomipommi, kuten esimerkiksi Tokion pommitukset. Näkemyksen mukaan atomipommien käyttö on korkeintaankin vain yhtä tuomittavaa kuin tavanomaisen pommituksen.

Erään näkemyksen mukaan pommit pudotettiin, koska haluttiin tutkia niiden vaikutusta. Armeija säästi Hiroshiman, Nagasakin, Kokuran ja Niigatan tavanomaisilta pommituksilta, kun atomipommi oli valmistumassa. Toisten mukaan pommeilla haluttiin antaa viesti Neuvostoliitolle, jotta se ei aloittaisi sotaa länttä vastaan.lähde?

Pommituksia vastaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet taas ovat olleet sitä mieltä, että Japani olisi antautunut pian ilman pommeja lähde?. Useat korkeat Yhdysvaltain sotilasjohtajat pitivät atomipommeja jälkikäteen sotilaallisesti turhina. Yhdysvaltain kenraali Dwight D. Eisenhower kertoi muistelmissaan vastustaneensa atomipommien pudottamista Japaniin. Samoin sotilasarvoltaan korkein Tyynenmeren puolella toiminut henkilö, kenraali Douglas MacArthur, jolta ei ennen pommituksia kysytty mitään, sanoi jälkeenpäin, että pommitukset eivät olleet oikeutettuja sotilaallisin perusteinlähde?. MacArthur toisaalta kannatti maihinnousua Japaniin niin kuin Nimitzkin[52]. Näin totesivat myös laivaston amiraali William D. Leahy, Tyynellämerellä Yhdysvaltain strategisia ilmavoimia komentanut kenraali Carl Spaatz, prikaatinkomentaja kenraali Carter Clarke sekä muutamat muut korkea-arvoiset Yhdysvaltain sotilaskomentajat lähde?.

Neuvostoliitto hyökkäsi Mantšuriaan samana päivänä kun Nagasakiin pudotettiin atomipommi ja joidenkin mielestä tällä oli suurempi vaikutus Japanin antautumiseen kuin atomipommeilla, joidenkin mukaan jopa niin suuri, että Japani olisi Neuvostoliiton hyökkäyksen jälkeen antautunut ilman atomipommejakin.

Jälkikäteen useat ovat tuominneet pommien käytön Japania vastaan, oli niillä sotilaallista merkitystä tai ei, moraalittomana siviilien murhaamisena. Joidenkin mielestä vaikka Hiroshiman pommitus saattoikin olla oikeutettua, oli tarpeetonta pudottaa toista atomipommia Nagasakiin.

Japanissa pommituksia pidetään suurena vääryytenä. Pommitusten selviytyjät ja heidän tukijansa ovat ehdottomasti sitä mieltä, ettei ydinaseiden käyttö ole koskaan oikeutettua. Japanilainen poliitikko Fumio Kyūma joutui vuonna 2007 eroamaan puolustusministerin paikalta lausuntonsa vuoksi, jossa hän sanoi Hiroshiman ja kotikaupunkinsa Nagasakin pommituksia ”väistämättömiksi” toisen maailmansodan lopettamiseksi.[53]

Sodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen uudesta aseesta ja sen synnyttämistä vaikutuksista johtuvat, eli kaikki tiedot sekä uhrien haastattelut oudosta ”atomirutosta” eli säteilysairaudesta vaiennettiin niin tiukasti, että jopa termit Genbaku ja Genshi Bakudan, jotka kuvaavat atomipommia japaniksi, olivat sensuroidutlähde?. Ennen vuotta 1952 tuhoalueilta otettuja valokuvia ei saatu julkaista.[54]

Sodan jälkeen Yhdysvallat alkoi kehitellä atomipommia edelleen, atomipommien räjähdysvoiman lisäämiseksi ja painon pienentämiseksi. Haluttiin myös valmistaa räjähdysvoimaltaan pieniä taktisia ydinaseita esimerkiksi tykistön käyttöön. Vuonna 1946 suoritettiin kaksi ydinkoetta Bikinin atollilla. Ydinkokeissa tutkittiin pommin vaikutuksia ympäristöönkin. Vuonna 1962 psykologi Robert Jay Lifton teki tutkimuksia pommituksien vaikutuksista ihmisten, kuten hibakushien traumatisoitumiseen.[55]

Vaikka Little Boy ja Fat Man olivatkin aikanaan voimakkaimpia aseita mitä ikinä oli käytetty, ne olivat myöhempiin ydinaseisiin verrattuna melko vaatimattomia. Tsar-bomba, historian voimakkain ydinase, joka räjäytettiin vain 16 vuotta myöhemmin, oli tuhansia kertoja voimakkaampi.

Ydinaseiden yleistyminen johti lopulta kauhun tasapainoon eli siihen, että kumpikaan osapuoli sodassa ei uskalla käyttää ydinaseitaan, sillä niiden käyttäminen johtaisi vastapuolen kostotoimenpiteisiin ja molempien osapuolien täydelliseen tuhoon. Tällä on suuri vaikutus siihen, että suurvaltojen välisiltä konflikteilta on toisen maailmansodan jälkeen vältytty ja tämän vuoksi Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset ovat jääneet historian ensimmäiseksi ja viimeiseksi ydinaseen käytöksi sodankäynnissä.

ABCC

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ABCC oli vuonna 1946 Harry S. Trumanin presidentin antaman direktiivin mukaisesti perustettu komissio. Järjestön ainoana tarkoituksena oli tehdä tutkimusta atomipommista selvinneistä, koska heidän mielestään ”ei ehkä taaskaan tarjota ennen kuin vasta toisessa maailmansodassa”.[56][57] Siksi tämä järjestö tutki hibakushojen terveyttä, mutta ei hoitanut heitä lainkaan. Tämän seurauksena hibakushat ovat kritisoineet sitä ihmiskehon kokeilemises.[58][59][60] ABCC keskittyi myös Nagasakin Nishiyaman alueeseen. Nagasakin Nishiyaman alue sijaitsi vuoristossa, ja vaikka atomipommin räjähdys ei vahingoittanut sitä, se oli alue, jossa ihmiskeho altistui säteilylle. Siksi terveystutkimuksia tehtiin sodan jälkeen ilmoittamatta väestölle niiden tarkoitusta.[61] Aluksi Nishiyaman aluetta kartoitti Yhdysvaltain armeija, mutta myöhemmin se luovutettiin ABCC:lle.

Nishiyaman alueen asukkaiden valkosolujen määrä kasvoi merkittävästi muutama kuukausi atomipommitusten jälkeen. Eläimillä leukemia voi kehittyä koko kehon altistumisen jälkeen, joten on erityisen mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu ihmisillä, ja ihmisillä on todettu myös osteosarkoomaa radioaktiivisten aineiden suun kautta nauttimisen jälkeen.[61][62]

Nämä olosuhteet huomioon ottaen Nishiyaman alueen asukkaat, joihin atomipommitukset eivät vaikuttaneet suoraan, ovat ihanteellinen väestö jäännössäteilyn vaikutusten tarkkailuun.[61]

Yhdysvallat jatkoi jäännössäteilyä koskevia tutkimuksiaan Japanin itsenäistymisen jälkeen, mutta tuloksia ei koskaan välitetty Nishiyaman alueen asukkaille.[63] Tämän seurauksena asukkaat jatkoivat maanviljelyä toisen maailmansodan jälkeen, ja leukemiapotilaiden määrä kasvoi ja kuolemantapauksia sattui.[63][62]

Atomipommitusten jälkeen japanilaiset lääkärit halusivat tietää ja tutkia todellisia vahinkoja ja tehdä tutkimusta hibakushojen parantamiseksi, mutta GHQ ei sallinut japanilaisten tehdä tutkimusta A-pommien aiheuttamien vahinkojen nykytilasta. Erityisesti vuoteen 1946 asti voimassa olleet määräykset olivat tiukkoja, mikä johti useampiin säteilykuolemiin.[64]

Kun eräs zainichi-korealainen hibakusha sai kaksoslapsia, mutta kuoli pian sen jälkeen, ABCC yritti joissakin tapauksissa jopa palauttaa kuolleiden vauvojen ruumiit.[65] Kun hibakushat kieltäytyivät rutiininomaisista lääkärintarkastuksista, ABCC uhkasi viedä heidät sotaoikeuteen sotarikoksista. Lisäksi kun hibakushat kuolivat, ABCC kävi henkilökohtaisesti heidän kodeissaan ja vei heidän ruumiinsa ruumiinavausta varten. Uskotaan, että ainakin 1 500 elintä lähetettiin Yhdysvaltain asevoimien patologian instituuttiin Washingtoniin.[66]

Kaupunkien jälleenrakentaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiroshima jälleenrakennettiin toisen maailmansodan jälkeen. Kaupunki sai lahjoituksena suuren määrän raitiovaunuja. Kaupungissa onkin nykyään Japanin laajamittaisin raitiovaunuverkosto. Vuonna 1949 Japanin parlamentti julisti Hiroshiman rauhankaupungiksi kaupungin pormestarin Shinzō Hamain aloitteesta. Kaupungista tuli suosittu rauhaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevien konferenssien pitopaikka.[67] Hiroshiman rauhantutkimuslaitos perustettiin vuonna 1998 Hiroshiman yliopiston yhteyteen.

Nagasakissa[68] on nykyisin huomattavaa lentokone-, silkki- ja puuvillateollisuutta, useita terästehtaita sekä yliopisto[69]. Asukkaita Nagasakissa oli vuonna 2006 noin 455 000 (2006).

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Cancel, Claus: Hiroshiman perikato. Tieteen kuvalehti Historia, 2015, nro 12, s. 32–41. Helsinki: Bonnier. ISSN 0806-5209
  • Cramer, Ben: Ydinaseiden hinta. Suomentanut Salomaa, Eila. Helsinki: Rauhankirjallisuuden Edistämisseura, 2011. ISBN 978-951-9457-43-7
  • Hamai, Shinso: Atomipommipormestari : kuinka rakensimme Hiroshiman uudelleen. Suomentanut Salomaa, Eila. Helsinki: Into, 2015. ISBN 978-952-264-452-7
  • Hautamäki, Soili: Ydintrauma : ihminen Hiroshiman jälkeen (Prometheus-sarja). Oulu: Pohjoinen, 1988. ISBN 951-749-081-X
  • Herlin, Hans: Hiroshiman lentäjät. Suomentanut Tolsa, Heikki. Jyväskylä: Gummerus, 1961.
  • Kokonaistutkimus ydinaseista : käännös YK:n pääsihteerin raportista A/35/392/12.9.1980. (Strategian asiatietoa, julkaisusarja 3, numero 8) Suomentanut Martti Miekkavaara. Helsinki: Puolustushallinto, 1983. ISBN 951-25-0273-9
  • Silvennoinen, Martti & Nieminen, Heikki-Tapio: Sydämenlyöntejä jälkeen Hirošiman : maailmanmatkaajan päiväkirja. Helsinki: Kirjapaja, 1973. ISBN 951-621-070-8
  • Thomas, Gordon & Witts, Max Morgan: Enola Gay – pommikone Hiroshiman yllä. Suomentanut Nuuttila, Antti. Porvoo: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10695-X

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Cancel, Claus: Häikäilemätön pommitus muutti Tokion liekkimereksi Historianet.fi. 18.11.2016. Viitattu 22.9.2017.
  2. ↑ Iokibe, Makoto: The History of US-Japan Relations: From Perry to the Present, s. 110–113. (Alkuteos Nichibei kankei shi, 2008. Kääntänyt englanniksi Tosh Minohara.) Singapore: Pangrave, 2008. ISBN 978-981-10-3183-0 (englanniksi)
  3. ↑ Beevor, Antony: Toinen maailmansota, s. 893–894. (Alkuteos The Second World War, 2012.) Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-36462-8
  4. ↑ Herlin 1961, s. 85.
  5. ↑ Thomas & Witts 1981, s. 173, 192.
  6. ↑ Thomas & Witts 1981, s. 284.
  7. ↑ Thomas & Witts 1981, s. 305.
  8. ↑ Herlin, H., 1960/1961. s. 89
  9. ↑ Thomas & Witts 1981, s. 270–271.
  10. ↑ Herlin 1961, s. 128.
  11. ↑ Thomas & Witts, 1977/1981: s. 339
  12. ↑ Herlin 1961, s. 125.
  13. ↑ Hershey 2015, s. 120.
  14. ↑ Thomas & Witts 1976/1981, s. 343–344.
  15. ↑ Kokonaistutkimus ydinaseista 1983, s. 78.
  16. ↑ Hamai 2015, s. 1.
  17. ↑ Hershey 2005, s. 120.
  18. ↑ Hamai 2015, s. 1.
  19. 1 2 3 Kokonaistutkimus ydinaseista 1983, s. 79.
  20. ↑ Kokonaistutkimus ydinaseista 1983, s. 80.
  21. 1 2 Thashreef, Moideen: Atomic Bombing Of Hiroshima & Nagasaki & Its After Effect Slideshare.net. 20.9.2013. Viitattu 1.4.2020. (englanniksi)
  22. ↑ Kokonaistutkimus ydinaseista 1983, s. 81.
  23. ↑ Nuclear Weapon Effects from Hiroshima and Nagasaki to the present and beyond: a broad-gauged analysis with new information regarding Simultaneous Detonations and Firestorms: The Blast Nukefix – Blast Effects. Viitattu 1.4.2020. (englanniksi)
  24. ↑ Nige: Credible nuclear weapons capabilities and effects for real world peace: peace through tested, proved and practical declassified deterrence and countermeasures against collateral damage Glasstone.blogspot.com. 4.4.2010. Viitattu 1.4.2020. (englanniksi)
  25. ↑ Silvennoinen 1973, s. 16–21.
  26. 1 2 3 Bauer 1976, s. 210.
  27. ↑ Hershey, John: Hiroshima, s. 119 Like Kustannus, 2005.
  28. ↑ Kokonaistutkimus ydinaseista 1983, s. 85.
  29. 1 2 3 Atomicarchive.com – Fat Man Atomicarchive.com. Viitattu 24.12.2017. (englanniksi)
  30. ↑ Thomas & Witts 1981, s. 175–176.
  31. ↑ Thomas & Witts 1981, s. 360.
  32. ↑ Herlin 1961, s. 155.
  33. ↑ Bauer 1976, s. 211.
  34. 1 2 3 4 5 Hiroshiman tuli 1983, s. 8.
  35. ↑ Thomas & Witts 1981, s. 344.
  36. ↑ Hamai 2015, s. 29.
  37. ↑ Hautamäki 1988, s. 14–16.
  38. ↑ Thomas & Witts 1981, s. 343.
  39. ↑ Bauer 1976, s. 213–215.
  40. ↑ McEvoy, Colin: Tsutomu Yamaguchi: The Man Who Miraculously Survived Both Atomic Bombings Biography.com. 18.7.2023. Viitattu 14.8.2024. (englanniksi)
  41. ↑ Tsutomu Yamaguchi, Survivor of 2 Atomic Blasts, Dies at 93 The New York Times. 7.1.2010. Viitattu 6.8.2023. (englanniksi)
  42. ↑ Zinn, Howard: Hiroshima – Hiljaisuuden muuri murtuu, s. 21. Helsinki: Rauhankirjallisuuden edistämisseura, 1996. ISBN 951-9457-33-X
  43. ↑ Poulsen, Henning & Danielsen, Leis Steffen: Suuri maailmanhistoria, Sodasta toiseen 1914–1945, s. 257. 1982. Suom. Matti Hossa. ISBN 951-864-001-7, 951-864-000-9.
  44. ↑ Poulsen 1982, s. 260.
  45. ↑ Bix, Herbert P.: Why Did the Japanese Delay Surrendering? History News Network. Viitattu 1.4.2020. (englanniksi)
  46. ↑ Bauer, Eddy: Toinen maailmansota 6, s. 217. WSOY, 1976. ISBN 951-0-05846-7
  47. ↑ Grunow, Tristan: A Reexamination of the "Shock of Hiroshima": The Japanese Bomb Projects and the Surrender Decision. The Journal of American-East Asian Relations, 2003. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  48. ↑ Japanese leadership divided over surrender End of Empire – 100 days in 1945 that changed Asia and the world. The Nordic Institute of Asian Studies (NIAS). Arkistoitu 26.1.2021. Viitattu 1.4.2020. (englanniksi)
  49. ↑ Upseerien kapina oli tuhota Japanin Historianet.fi. 10.5.2015. Viitattu 22.9.2017.
  50. ↑ Poulsen 1982, s. 261.
  51. ↑ Drea, Edward: Researching Japanese War Crimes, s. 9–10, 20.
  52. ↑ Swanston, Alexander: Toinen maailmansota – historiallinen atlas, s. 370. 2013. ISBN 978-952-220-702-9
  53. ↑ Japanese minister resigns over Hiroshima comments The Independent. 3.7.2007. Arkistoitu 8.7.2007. Viitattu 3.7.2007. (englanniksi)
  54. ↑ Cramer 2011, s. 57.
  55. ↑ Hautamäki 1988,, s. 46.
  56. ↑ How a secretive agency discovered the A-bomb’s effect
  57. ↑ The Origins of ‘Hibakusha’ as a Scientific and Political Classification of the Survivor
  58. ↑ How a Secretive U.S. Agency Discovered the A-Bomb’s Effect on People
  59. ↑ For Whom does RERF Exist? －TSS Special Documentary for 75 Years Since the Atomic Bombing－ TSS-TV Co., Ltd.
  60. ↑ [Radiation research foundation to apologize for studying but not treating hibakusha https://mainichi.jp/english/articles/20170617/p2a/00m/0na/016000c]
  61. 1 2 3 The Hidden Truth of the Initial A-bomb Surveys (Part 1) NHK (Arkistoitu – Internet Archive)
  62. 1 2 "Recommendations for Continued Study of the Atomic Bomb Casualties", Papers of James V. Neel, M.D., Ph.D. Manuscript Collection No. 89 of the Houston Academy of Medicine, Texas Medical Center Library.
  63. 1 2 The Hidden Truth of the Initial A-bomb Surveys (Part 2) NHK (Arkistoitu – Internet Archive)
  64. ↑ NHK Special (2023). Atomic bomb initial investigation The hidden truth:Hayakawa Shobo pp. 124–125. (原爆初動調査 隠された真実 (ハヤカワ新書) NHKスペシャル取材班 (著) pp. 124–125.) ISBN 978-4-153-40012-2
  65. ↑ Hibakusha: 2nd gen. Korean who met pope in Hiroshima vows to pass on A-bomb truth
  66. ↑ プロデュースされた〈被爆者〉たち 岩波書店 柴田　優呼 pp121-122 ISBN 9784000614580
  67. ↑ Silvennoinen 1973, s. 15.
  68. ↑ Nagasaki Japan-guide.com. Viitattu 1.4.2020. (englanniksi)
  69. ↑ Etusivu Nagasaki University. Viitattu 1.4.2020. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hersey, John: Hiroshima. Suomentanut Matson, Alex. Helsinki: Tammi, 1947.
  • Michihiko, Hachiya: Hiroshiman päiväkirja – Hiroshimalaisen lääkärin päiväkirja 6. elokuuta – 30. syyskuuta 1945. Suomentanut Tiusanen, Antero. Porvoo: WSOY, 1967.
  • Morris, Edita: Hiroshiman kukat. Suomentanut Jaskari, Juhani. Porvoo: WSOY, 1961.
  • Nakazawa, Keiji: Hiroshiman poika. Suomentanut Ogihara, Kaija-Leena. Helsinki: Kustannus Jalava, 1986. ISBN 951-9201-03-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hiroshiman_ja_Nagasakin_pommitukset&oldid=24156753”