Taistelu Mantšuriasta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taistelu Mantšuriasta
Osa Tyynenmeren sotaa toisessa maailmansodassa
Mantšurian kartta, jossa on kuvattu Neuvostoliiton strategia ja sen suunnittelemat hyökkäykset Mantšuriassa 1945.
Mantšurian kartta, jossa on kuvattu Neuvostoliiton strategia ja sen suunnittelemat hyökkäykset Mantšuriassa 1945.
Päivämäärä:

9.20. elokuuta 1945

Paikka:

Mantšuria/Mantšukuo, Sisä-Mongolia/Mengjiang ja Korean niemimaan pohjoisosa

Lopputulos:

Neuvostoliiton voitto

Aluemuutokset:

Neuvostoliitto valtasi eteläisen Sahalinin alueen

Vaikutukset:
Osapuolet

 Neuvostoliitto
Flag of the People's Republic of Mongolia (1949-1992).svg Mongolian kansantasavalta

 Japani
 Mantšukuo
Flag of the Mengjiang.svg Mengjiang

Komentajat

Neuvostoliitto Aleksandr Vasilevski
Neuvostoliitto Rodion Malinovski

Japani Otozō Yamada
Flag of Manchukuo.svg Zhang Jinghui

Vahvuudet

1 500 000

1 200 000

Tappiot

9 726 kaatunutta
24 425 haavoittunutta

83 737 kaatunutta
640 276 vangittua

Taistelu Mantšuriasta (tunnetaan myös nimillä Neuvostoliiton invaasio Mantšuriaan ja operaatio Elokuun myrsky) oli Neuvostoliiton suorittama sotilasoperaatio 9.–20. elokuuta 1945 välisenä aikana. Neuvostoliiton hyökkäys perustui 1943 pidettyyn Teheranin konferenssiin, jossa Neuvostoliitto saatuaan vakuutuksen Normandian maihinnoususta lupautui helpottamaan Tyynenmeren sotaa Yhdysvalloille hyökkäämällä Japania vastaan Kiinassa. Neuvostoliiton hyökkäys päätti Japanin ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksen, joka oli solmittu 13. huhtikuuta 1941 viiden vuoden ajaksi. Neuvostoliiton hyökkäys tapahtui kolmen kuukauden kuluttua Saksan antautumisesta Neuvostoliitolle. Yhdysvallat ei pitänyt enää välttämättömänä Neuvostoliiton tukea ydinasein voitettavaa Japania vastaan, koska siitä seurasi Neuvostoliiton ja kommunistien aseman vahvistuminen Kaakkois-Aasiassa, mutta Neuvostoliitto piti kiinni Teheranin konferenssin lupauksestaan. Itä-Aasiaan toimitettiin runsaasti Saksasta vapautuneita ensilinjan taistelujoukkoja ja ylivoima oli varmistettu.

Sotaretki käsitti Neuvostoliiton hyökkäyksen Itä-Aasiassa Japania vastaan Kiinassa ja Kuriileilla. Sotaretken valmistelu alkoi Saksan antauduttua toisessa maailmansodassa Euroopasta Itä-Aasiaan rautateitse siirretyin voimin. Taistelut käytiin pääasiassa Japanin keisarikunnan Mantšukuossa, Mantšuriassa olevia joukkoja, Kwantungin armeijaa vastaan. Japanilla ja Neuvostoliitolla oli 1941 solmittu, vuoteen 1946 kestävä hyökkäämättömyyssopimus.

Mantšurian taistelusta käytetään joskus nimitystä Elokuun myrsky. Nimityksen keksi englantilainen kirjailija David Glantz, joka käytti nimeä ensimmäisen kerran. Neuvostoliitossa käytettiin ja Venäjän federaatiossa käytetään operaatiosta nimeä taistelu Mantšuriasta tai Mantšurian operaatio.

Operaation kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitolla oli operaatioon käytössään 1,5 miljoonaa miestä, 28 000 tykkiä ja kranaatinheitintä, 5 500 panssarivaunua ja 4 370 lentokonetta. Neuvostoliitossa pelättiin Japanin mahdollisesti käyttävät Yksikkö 731:n kehittämiä biologisia aseita, joten neuvostoliittolaiset sotilaat oli ennen operaation alkua rokotettu ja heille oli jaettu suojanaamioita.[1]

Japanin keisarikunnan Kwantungin armeijan riveissä oli 1 200 000 miestä, joista tosin osa oli Mantšurian ulkopuolella Sahalinin saarella ja Kuriileilla. Armeijaa komensi kenraali Otozō Yamada.[1] Neuvostoliittolaisen Suuren Isänmaallisen sodan historia -kirjan mukaan japanilaisilta puuttui automaattiaseita, panssarintorjunta-aseita, vastatykistöä ja heillä oli vain vähän raketinheittimiä ja raskaita tykkejä. Divisioonien ja rykmenttien tykit olivat pääasiassa vain 75 millimetrin kaliiperia.

Jaltan konferenssissa Neuvostoliitto oli luvannut liittyä sotaan Japania vastaan parin kolmen kuukauden kuluessa Saksan antautumisesta. Hyökkäys alkoikin 9. elokuuta puolenyön jälkeen. Neuvostoliitto luovutti Japanin Moskovan-suurlähettiläälle Naotake Satōlle vain joitakin minuutteja ennen hyökkäyksen alkamista.[1]

Neuvostoliiton pääasiallinen hyökkäys suoritettiin marsalkka Rodion Malinovskin johdolla Mongoliasta käsin, ja tämän joukko-osastot etenivätkin lähes 500 kilometriä vain kolmen vuorokauden aikana. Tämä yllätti Yamadan, koska hän oli uskonut alueen vaikeakulkuisen maaston estävän panssarioperaatiot, ja Malinovskin joukkojen suurimmaksi ongelmaksi nousivatkin japanilaisten vastarinnan sijasta huolto- ja maasto-ongelmat.[1]

Japanilaisjoukoista vain osa osallistui taisteluihin, mutta nämä kärsivät silti huomattavasti suurempia tappioita kuin neuvostoliittolaiset, ja vielä tulitauon jälkeenkin japanilaisia on arveltu kuolleen jopa sata tuhatta. Koko operaation ajan Neuvostoliitolla oli Mantšuriassa myös ilmaherruus, ja japanilaiset lentokoneet joutuivat vetäytymään Koreaan ja Japaniin.[1]

Vaikka Japanin keisari Hirohito ilmoitti Japanin antautumisesta 14. elokuuta, minkä Yamada samoin tunnusti 18. elokuuta, neuvostojoukot jatkoivat tunkeutumistaan Japanin hallitsemille alueille aina 2. syyskuuta 1945 tapahtuneeseen antautumiseen asti. Tuolloin ne olivat jo saavuttaneet 38. leveyspiirin Korean niemimaalla.[1]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton tunkeutuminen Koreaan Mantšurian operaation aikana johti siihen, että Truman ja Stalin sopivat Korean jakamisesta Etelä- ja Pohjois-Koreaan.[2]

Japanilaisia jäi Neuvostoliiton vangiksi noin 594 000. Heidät vietiin pakkotyöhön Neuvostoliittoon, mistä selvityneitä alettiin myöhemmin palauttaa kotimaahansa. Viimeiset vangit palasivat Neuvostoliitosta vasta vuonna 1956. Japanilta saamaansa sotamateriaalia Neuvostoliitto luovutti Kiinan kommunistien kansan vapautusarmeijalle. Materiaaliin sisältyi 3 700 tykkiä, 600 panssarivaunua ja 861 lentokonetta.[1]

Mantšurian operaation jatkona Neuvostoliitto miehitti myös Japanille kuuluneet Kuriilien saaret. Japani ei vieläkään hyväksy eteläisten saarten liittämistä Venäjään.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Perez, Louis G. (toim.): Japan at War: An Encyclopedia. ABC-CLIO, 2013. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Perez (toim.) 2013, s. 340–341
  2. World War II and Korea South Korea: A Country Study. Library of Congress, 1990.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]