Varsovan kansannousu

Varsovan kansannousu
Osa toista maailmansotaa
Vastarinta-armeijan Zośka-pataljoonan sotilaita.
Päivämäärä: 1. elokuuta – 2. lokakuuta 1944 Paikka: Varsova, Puola Lopputulos: Saksalaisten voitto
Osapuolet
Saksa 5. SS-Panzer Division Wiking 29. Waffen-Grenadier-Division der SS (russische Nr. 1) 36. Waffen-Grenadier-Division der SS	Puola
Komentajat
Erich von dem Bach-Zelewski Rainer Stahel Robert Ritter von Greim Heinz Reinefarth	Tadeusz Bór-Komorowski Antoni Chruściel Zygmunt Berling Tadeusz Pelczynski
Vahvuudet
yli 25 000 sotilasta	noin 50 000 sotilasta (joista 23 000 aseistettuja ja taisteluun soveltuvia)
Tappiot
7 000–9 000 kuollutta, 7 000 kadonnutta, 9 000 haavoittunutta 310 tankkia ja panssariajoneuvoa	10 000 kuollutta, 5 000 haavoittunutta, 15 000 sotavankia, 250 000 siviiliuhria

Varsovan kansannousu oli kansannousu aikana 1. elokuuta – 2. lokakuuta 1944. Edellinen kansannousu Varsovan Ghetossa oli tukahdutettu kolmessa viikossa vuonna 1943. Varsovan kansannousussa vastarintajoukot yrittivät vapauttaa Puolan pääkaupungin Varsovan saksalaismiehityksestä ja asettaa itsenäisen hallituksen ennen Neuvostoliiton puna-armeijan saapumista. Puna-armeija oli taisteluiden alkaessa jo Veiksel-joen toisella puolella, hyvin lähellä Varsovaa. 50 000 hengen puolalaisarmeija (joista 23 000 aseistettuja ja taisteluun soveltuvia) menestyi aluksi hyvin ja valtasi suuria osia kaupungista. Tilanne kuitenkin muuttui, kun puna-armeija ei ylittänytkään Veiksel-jokea eikä tullut millään muotoa vastarintaliikkeen avuksi. Puolalaiset jäivät lopulta alakynteen, kun paikalle lähetettiin runsaasti SS-joukkoja ja he joutuivat hajalleen toisistaan. Vastarintaa kesti 63 päivää ja se päättyi 2. lokakuuta 1944, jolloin saksalaiset tukahduttivat kansannousun. Sitä seuraavina kolmena kuukautena saksalaiset käytännössä hävittivät kaupungin maan tasalle. Vasta 17. tammikuuta 1945 puna-armeija ylitti Veiksel-joen ja valtasi Varsovan.

Tausta

Kesäkuun lopulla 1944 Saksa oli vaikeassa asemassa. Normandian maihinnousu oli onnistunut Ranskassa, ja satoja tuhansia liittoutuneiden sotilaita nousi maihin pakottaen Saksan vetämään joukkoja itärintamalta. Puna-armeija käynnisti operaatio Bagrationin, joka murskasi Saksan Keskustan armeijaryhmän.

Josif Stalin oli katkaissut Puolan ja Neuvostoliiton väliset suhteet 25. huhtikuuta 1943 sen jälkeen, kun saksalaiset olivat paljastaneet Katynin joukkomurhan. Stalin kieltäytyi myöntämästä sitä ja syytti saksalaisia propagandasta. Myöhemmin Stalin perusti Rudenko-komission, jonka tavoitteena oli syyllistää saksalaiset hinnalla millä hyvänsä. Puolan vastustus yhdistettiin Katynin joukkosurmaan ja ajateltiin, että etenevä Neuvostoliiton puna-armeija ei ehkä ollut Puolan liittolainen vaan ainoastaan ”liittolaisen liittolainen”. Puna-armeijan ylittäessä vanhan Puolan rajan ja edetessä kohti Varsovaa tilanne kärjistyi 13. heinäkuuta. Tässä vaiheessa puolalaisten oli tehtävä päätös: joko aloittaa kansannousu, joko Neuvostoliiton tukemana tai oman armeijan avulla, tai toimia yhteistyössä Saksan kanssa. Puolan johto teki päätöksen kansannousun aloittamisesta ja kansallisen itsenäisyyden puolesta taistelemisesta heinäkuun lopulla, Puolan vastarintaliike suunnitteli kaupungin valtausta ja asemien pitämistä, kunnes venäläiset tulisivat heidän avukseen.

Stalin ei luottanut Puolan pakolaishallituksen ja kansanarmeijan liittoutumattomuuteen. Stalinin käskystä puna-armeijan eteneminen keskeytettiin Veiksel-joen luona muutaman sadan metrin päässä puolalaisten asemista 16. syyskuuta 1944. Stalin piti Varsovan kansannousua ”Neuvostovastaisen politiikan rikollisena toimena”. Stalinin ja neuvostoarmeijan johdon ajattelussa Puola miellettiin osaksi Neuvostoliiton etupiiriä.

Joukot

Puolan vastarinta-armeija

Partiolaisia (Szare Szeregi: Grupy Szturmowe) Varsovan kansannousun aikana

Vastarinta-armeijan komentajalla, kenraali Antoni Chruściellä oli noin 50 000 sotilasta komennossaan, joista 23 000 oli aseistettu ja taisteluvalmiina. Noin 2 000 oli koulutettu partisaanitoimintaan, mutta heillä oli puutteita taistelukokemuksesta. Puolan vastarinta-armeijalla oli lisäksi kova pula aseista ja varusteista. Paikoin varusteiden puute oli niin paha, että sotilaiden oli käytettävä saksalaisilta sotasaaliina saatuja univormuja, joihin kiinnitettiin punavalkoisia käsivarsinauhoja osoittamaan, että kyseessä oli Puolan vastarinta-armeijan sotilas, eikä saksalainen. Myös paljon muita saksalaisilta kaapattuja varusteita käytettiin. Kansannousun ensimmäisenä päivänä 1. elokuuta puolalaisilla oli:

• 1 000 kivääriä
• 1 700 pistoolia
• 60 konepistoolia
• 7 konekivääriä
• 35 pst-tykkiä ja -kivääriä
• 25 000 käsikranaattia

Lisäksi britit pudottivat Varsovaan aseita ja ammuksia. Tosin suurin osa niistä putosi saksalaisten puolelle.

Saksalaiset

Varsovassa olevalla saksalaisella varuskunnalla oli 11 000 hyvin koulutettua, aseistettua ja kurinalaista sotilasta kenraali Rainer Stahelin komennossa. Näihin joukkoihin kuului:

• noin 5 000 Wehrmachtin sotilasta
• 4 000 Luftwaffen miestä
• noin 2 000 miestä Wachtregiment Warschaussa, johon kuului neljä jalkaväkipataljoonaa
• 350 SS-miestä, tehtaiden vartijoita ja muita vähälukuisia yksiköitä

Lisäksi Paul Geibelin komennossa oli SS-miehistä koostuvia SS-poliisiyksiköitä.

Taistelu

Puolan vastarinta-armeijan asemat

Kansannousua edeltävänä päivänä oli Varsovan itäpuolelta kuulunut kiivasta taistelunmelskettä. Puolalaiset luulivat puna-armeijan pian olevan kaupungissa, mutta Veiksel-joen itäpuolella kuulunut tulitus johtuikin kolmen SS-panssaridivisioonan kiivaista vastahyökkäyksistä neuvostojoukkojen rintamaa vastaan, joka joutui perääntymään. Kansannousu alkoi Puolan päämajan päättämällä ajankohdalla 1. elokuuta klo 17 W-tunnilla (tulee puolan sanasta Wybuch, räjähdys; myös Wolnosc, vapaus). Aloitusajankohta päivällä ei ollut paras vaihtoehto, mutta tästä huolimatta puolalaiset saavuttivat kansannousun alussa suurta menestystä - useimmat saksalaisten esikunnat eristettiin, ja puolalaiset miehittivät kaikki rautatieasemat. Itse asiassa saksalaiset saattoivat säilyttää varmistuksensa ainoastaan Veikselin yli kulkevilla silloilla. Vastarinta-armeijan asemat vakiintuivat lopulta kahdeksaan alueeseen:

• Alue 1 (kaupungin keskusta ja vanha kaupunki)
• Alue 2 (Żoliborz)
• Alue 3 (Wola)
• Alue 4 (Ochota)
• Alue 5 (Mokotów)
• Alue 6 (Praga)
• Alue 7 (Powiat)
• Alue 8 (Pole Mokotowskie)

Kansannousun aikana pahoin raunioitunutta kaupunkia.

Alueet olivat täysin erillään toisistaan, joten yhteydenpito oli vaikeaa ja lähettien oli ryömittävä viemäriverkostossa toisille alueille. Adolf Hitler raivostui kuullessaan kansannoususta ja vaati, että Varsova oli murskattava. Heinrich Himmler määräsi kaupungin tuhottavaksi maan tasalle. Vaikka suurin osa saksalaisjoukoista tarvittiin estämään liittoutuneiden etenemistä, Himmler sai koottua 12 000 miestä, jotka olivat pääasiassa SS-joukkoja. Niiden mukana oli muutamia erittäin pahamaineisia yksiköitä esimerkiksi SS-Sturmbrigade Dirlewanger ja RONA-prikaati. Alkupäivinä puolalaiset valtasivat Varsovan gheton rauniot, Gesiowkan keskitysleirin ja vapauttivat 350 juutalaista. Saksalaiset panssarivaunut käyttivät siviilejä ihmiskilpenä. Länsiliittoutuneet aloittivat kansannousun tukemisen 4. elokuuta. Neuvostoliitto esti läntisiä liittoutuneita käyttämästä sen omia lentokenttiä ilmapudotuksiin. Mikäli puna-armeija olisi nyt ylittänyt Veikselin ja tullut puolalaisten avuksi, olisi kaupungissa olevat saksalaiset todennäköisesti kyetty lyömään. Kun puna-armeija ei kuitenkaan päässyt tai edes yrittänyt päästä kaupunkiin, kykenivät saksalaiset keskittämään Varsovaan sen verran joukkoja, että saksalaisten esikunnat pelastettiin ja rautatieasemat vallattiin takaisin. Kaupunkiin lähetettiin myös Himmlerin SS-joukkoja. Reinefarthin kolme hyökkäysryhmää aloittivat etenemisen pitkin Wolskan ja Gorczewskan katuja kohti Jerozolimskie-katua 5. elokuuta. Himmlerin käskystä SS-joukot, poliisi ja Wehrmachtin joukot etenivät talo talolta ja ampuivat kaikki asukkaat ja polttivat heidän ruumiinsa. Arviolta siviilejä tapettiin 20 000–50 000 Wolan ja Ochotan alueella.

Saksalaiset pystyivät siis estämään puolalaisia valtaamasta kaupunkia kokonaan, mutta koska saksalaisilla oli suhteellisen vähän joukkoja ja puolalaiset taistelivat sitkeästi, eivät saksalaiset kyenneet valtaamaan kaupunkia takaisin nopeasti. Puolalaiset ajettiin kuitenkin ahtaalle eri kaupunginosiin, ja vähitellen heiltä loppuivat elintarvikkeet ja puhdas vesi. Veden pumppausasemat säilyivät saksalaisten hallinnassa. Saksalaiset etenivät hiljalleen ja puhdistivat kaupunginosan toisensa jälkeen. He käyttivät taisteluissa runsaasti poliisi- ja SS-joukkoja, rynnäkkötykkien tukemina. Syyskuun alussa puolalaisille tarjottiin antautumista, mutta heidän komentajansa kenraali Bor torjui tämän, olettaen että neuvostojoukot hyökkäisivät sillanpääasemastaan yhdessä puna-armeijaan kuuluvien puolalaisten joukkojen kanssa. Puolalaisen kenraali Berlingin johtama Puolalainen ensimmäinen armeija (joka toimi puna-armeijan alaisuudessa, sotilasyksikkö oli muodostettu Neuvostoliitossa vuonna 1944) ylitti useaan kertaan Veikseljoen 15.–23. syyskuuta, ja työnsi saksalaisten sillanpääaseman kokoon 18. syyskuuta mennessä. Hänen tavoitteenaan oli päästä kosketuksiin vastarintaliikkeen taistelijoiden kanssa. Berling kärsi kuitenkin raskaita tappioita, ja lopulta riittämätön neuvostojoukkojen tuki teki yrityksen mahdottomaksi. Virallisesti puna-armeijan johto kertoi, etteivät he saksalaisten vastarinnasta johtuen kyenneet tulemaan puolalaisten avuksi, mutta todellisuudessa puna-armeija ei todennäköisesti edes halunnut tulla puolalaisten avuksi. Stalin puhui Puolan vastarintaliikkeestä vihamielisesti ja kutsui jatkuvasti koko kansannousua ”kevytmieliseksi” ja vastuuttomaksi, sekä nimitti kenraali Borin alaisuudessa olevia Puolalaisen ensimmäisen armeijan miehiä rikollisiksi.

Puolalaiset antautuivat 2. lokakuuta 1944. Eloonjääneet, joita oli noin 15 000, vangittiin ja kuljetettiin keskitysleireille surmattaviksi. Varsovan siviiliväestö karkotettiin kaupungista ja lähetettiin keskitysleiri ”Durchgangslager” 121 Pruszkowiin. 350 000–550 000 siviiliä kulki leirin kautta, ja heistä 90 000 lähetettiin työleireille Saksaan.

Lähteet

• Kurt Von Tippelskirch: Toisen maailmansodan historia, s. 96–99. Werner Söderström, 1956.
• Carl Grimberg: Kansojen Historia, osa 21–22, Uusin aika, s. 410–413. Werner Söderström, 1959.
• Beevor, Anthony (suom. Kinnunen, Matti): Berliini 1945. WSOY, 5. Painos 2003. ISBN 951-0-28347-9.

Aiheesta muualta

• The Warsaw rising museum 1944.pl. Viitattu 3.10.2018.
• Harper, Jo: What was the Warsaw Uprising? Deutsche Welle. 30.7.2017. Viitattu 3.10.2018.
• Hodge, Nick: Warsaw Rises! Warsaw Life. Viitattu 3.10.2018.
• Khaleda Rahman: Remembering the Warsaw Uprising: Traditionalists re-enact city's ill-fated 1944 revolt against Nazi occupation that killed 18,000 fighters and 180,000 civilians in two-month battle MailOnline. 2.8.2018. Viitattu 3.10.2018.
• Timm, Leo: The Warsaw Uprising and Poland’s Battle With Communism The Epoch Times. 26.7.2017. Viitattu 3.10.2018.