36. Waffen-SS-divisioona

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
36. Waffen-SS-divisioona
Divisioonan tunnus
Divisioonan tunnus
Toiminnassa 1940–1945
Valtio Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa
Puolustushaarat Logo-WaffenSS.jpg Waffen-SS
Aselajit maavoimat
Rooli partisaanien vastaiseen toiminta
Lempinimi Dirlewanger
Sodat ja taistelut Varsovan kansannousu
Slovakian kansannousu
Halben taistelu
Komentajat
Tunnettuja komentajia Oskar Dirlewanger

36. Waffen-SS-divisioona tai SS-Dirlewanger" oli pahamaineisin SS-divisioona. Se ei käyttänyt SS:n tunnuksia, vaikka oli sen alainen. Dirlewangerin miehet tunnistettiin normaalien SS-riimukirjaimien sijasta kauluslaatoissa olevista ristikkäisistä kivääreistä ja niiden alla olleesta käsikranaatista. Divisioonan kypärätunnuksessa puolestaan oli kaksi käsikranaattia ristikkäin. Nimensä divisioona sai sen komentajalta Oskar Dirlewangerilta. Divisioona koostui ensin salametsästäjistä ja myöhemmin myös keskitysleirivangeista sekä muiden yksiköiden häirikkötapauksista. Yksikkö oli tarkoitettu partisaanien vastaiseen toimintaan.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1940 Dirlewanger sai muodostettavakseen rangaistusyksikön, johon ensin värvättiin ainoastaan tuomittuja salametsästäjiä. Myöhemmin siihen kerättiin vankiloista ja keskitysleireiltä paatuneita taparikollisia, homoseksuaaleja, poliittisia vankeja ja jopa psykiatristen sairaaloiden asukkeja. Alun perin tarkoituksena oli antaa yksikön sotilaille mahdollisuus lunastaa vapautensa ja parantaa maineensa sotimalla urhoollisesti, mutta nopeasti kävi ilmi että yksikön sotilaat jatkoivat aiempia ”harrastuksiaan” univormun turvin. Kidutukset, raiskaukset ja pahoinpitelyt olivat arkipäivää, ja kohdistuivat niin partisaaneihin kuin syyttömään siviiliväestöönkin.

Yksikkö paisui sadasta miehestä ensin prikaatiksi ja sittemmin muodostettiin 36. Waffen-SS-divisioona. Se toimi Puolassa ja Valko-Venäjällä taistelussa partisaaneja vastaan, sai runsaasti moitteita ylemmiltä tahoilta, ja sitä vaadittiin hajotettavaksi, mutta itse Heinrich Himmler oli mieltynyt osastoon ja katsoi sen toimintaa läpi sormien. Normaalissa rintamasodankäynnissä yksikkö pärjäsi yleensä huonosti, lukuun ottamatta joitain sodan loppuvaiheen viivytystaisteluja, joissa se kunnostautui.

Miesvahvuus 1940-45[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotarikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 15. kesäkuuta 1942 yksikkö murhasi 1 800 ihmistä Borkin kylässä Venäjällä.[1]
  • Syykuussa 1942 yksikkö tappoi 8 350 juutalaista Baranovichi ghetosta sekä muualla 389 partisaania ja 1 274 partisaaniksi epäiltyä.[2]
  • 20. maaliskuuta24. kesäkuuta 1943 yhdessä ukrainalaisten, valko-venäläisten, latvialaisten ja liettualaisten vapaaehtoisten kanssa tappoi 20 000 partisaania tai tällaiseksi epäiltyä. 4 997 miestä ja 1 056 naista lähetettiin työleireille.[3]
  • 1. elokuuta2. lokakuuta 1944 Dirlewangerin yksikkö oli taltuttamassa Varsovan kansannousua. Yhdessä venäläisistä koostuvan 29. Waffen-Grenadier-Division der SS (russische Nr. 1):n kanssa ne tappoivat 15-16 000 vastarintataistelijaa, 150-200 000 siviiliä, sekä ottivat 15 000 sotavankia. Tämän jälkeen Himmler palkitsi Dirlewangerin rautaristin ritariristillä.

Tunnettuja jäseniä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Populaarikulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Richard Julius Herman Krebs: Wintertime 1951
  • Will Berthold: Brigade Dirlewanger 1961
  • Sven Hassel: Reign of Hell 1979
  • Bob Carruthers: Into the Gates of Hell 2013
  • Jeremy Robinson:I Am Cowboy 2013

Sarjakuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peeler Watt: Monkeywanger 2012

Videopelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Velvet Assassin 2009

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zvi Y. Gitelman: Bitter Legacy, s. 215. Indiana University Press, 1997. ISBN 0-253-33359-8.
  2. Timothy Snyder (Oct 2, 2012). Bloodlands: Europe Between Hitler and Stalin. Basic Books. s.241–242, 304. ISBN 0-465-03147-1. Retrieved June 28, 2013.
  3. Christian Gerlach, Kalkulierte Morde. Die deutsche Wirtschafts- und Vernichtungspolitik in Weißrußland 1941 bis 1944. Studienausgabe, s.943