Rainer Stahel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rainer Stahel
Jääkäripataljoona 27:n päällystöä syksyllä 1917. Yliluutnantti Stahel todennäköisesti neljäs oikealta keskimmäisessä rivissä.
Jääkäripataljoona 27:n päällystöä syksyllä 1917. Yliluutnantti Stahel todennäköisesti neljäs oikealta keskimmäisessä rivissä.
Henkilötiedot
Syntynyt 15. tammikuuta 1892
Saksan keisarikunnan lippu Bielefeld, Saksa
Kuollut 30. marraskuuta 1955 (63 vuotta)
Neuvostoliiton lippu Voikovon vankileiri, Neuvostoliitto
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Saksan keisarikunnan lippu Saksan keisarikunta
Suomen lippu Suomi
Natsi-Saksan lippu Natsi-Saksa
Palveluvuodet 1914–1945
Taistelut ja sodat
Kunniamerkit Rautaristin ritariristi tammenlehvin ja miekoin

Rainer Stahel (5. tammikuuta 1892 Bielefeld, Saksa30. marraskuuta 1955 Voikovo, Neuvostoliitto) oli saksalainen kenraaliluutnantti toisen maailmansodan aikana. Osallistuttuaan Suomen sisällissotaan 1918 Stahel jäi palvelemaan Suomen puolustusvoimiin vuoteen 1933 saakka.

Hän syntyi tehtailijan poikana Bielefeldissä 5. tammikuuta 1892 ja sai kasteessa etunimekseen Reiner. Pääsi ylioppilaaksi Bielefeldin Reaalilyseosta 1911 ja lähti heti sotilasuralle. Hän taisteli aluksi länsirintamalla ja myöhemmin itärintamalla. Komennettiin yliluutnanttina aseupseeriksi Jääkäripataljoona 27:än Riianlahdelle 9. heinäkuuta 1917 ja pestautui sieltä majurina Suomen puolustusvoimiin 1. maaliskuuta 1918.

Stahel Suomen sisällissodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stahel toimi aluksi rykmentin- ja sitten 3. jääkäriprikaatin komentajana, ylennettiin everstiluutnantiksi, sai 2. ja 3. lk:n Vapaudenristit ja jatkoi divisioonan esikuntapäällikkönä 5. tammikuuta 1919 saakka. Hän siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja toimi vuosina 1920–1925 Turun suojeluskuntapiirin apulaispäällikkönä ja sotilasohjaajana. Hän sai erotessaan 31. heinäkuuta 1925 päiväkäskyssä maininnan ”taitavana ja innostavana esimiehenä”.

Stahel avioitui Bielefeldissä 26. helmikuuta 1918 berliiniläisen Ilse Reyscherin kanssa. Molemmat lapset syntyivät Turussa, ja perhe oli kirjoilla Helsingin saksalaisessa seurakunnassa. Stahel oli Suomen kansalainen ajalla 1. heinäkuuta 1921–14. joulukuuta 1934, joten hän jäi kantakortissaan suomalaiseksi reservinupseeriksi vuoden 1934 lopulle asti.

Paluu Saksaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perheen muutettua takaisin Saksaan Stahel pestautui ensin asesuunnittelijaksi ja kansalaisuuden vaihduttua Luftwaffen aseupseeriksi. Sotilasura urkeni ensin Luftwaffen valvontakomission esikuntapäällikkönä vuoden 1940 Vichyn Ranskassa ja jatkui taisteluosaston komentajana Stalingradin lohkolla 25. syyskuuta 1942 – 31. tammikuuta 1943, mistä ylennettiin kenraalimajuriksi. Hän toimi arvostettuna ilmatorjunnan ylipäällikkönä Messinansalmella liittoutuneiden maihinnousun yhteydessä kesällä 1943. Stahel toimi samalla Rooman kaupungin komendanttina Italian antauduttua 10. syyskuuta 1943 ja ravisteli ohella Pyhän istuimen jalkoja holokausti-neuvonpidossa.

Puna-armeijan vyöryessä Baltian Stahel toimi viisi päivää Vilnan kaupunkikomendanttina heinäkuussa 1944 ja ylennettiin kenraaliluutnantiksi 22. heinäkuuta 1944. Hänet siirrettiin Varsovan kaupunkikomendantiksi 25. heinäkuuta 1944, kun elokuussa alkoi koko kaupungin tuhoon johtanut kansannousu. Hän sai viimeisen komennuksensa komendantiksi Bukarestiin 26. elokuuta 1944, mutta joutui pari päivää myöhemmin romanialaisten joukkojen pidättämäksi. Romanialaiset puolestaan luovuttivat Stahelin sotavangiksi Neuvostoliittoon.

Sotavankeus ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stahel kuoli eri lähteiden mukaan joko 1952 Vladimirin vankilassa tai sydänkohtaukseen 1955 Voikovon vankileirillä saatuaan tietää mahdollisesta siirrostaan Saksaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haro, Matti: Menolippu Uuteen Eurooppaan. Päättäjiä ja päättömiä jatkosodan vuosina (Helsinki 2004)
  • Hildebrand Hans: Deutsche Genäräle und Admirale (sarjateos) (Osnabrück 1988-)
  • Seurakunta-arkisto Virkatodistus Helsingin (ja silloin myös Turun) suomalais-saksalaiselta seurakunnalta