Natsi-Saksan ydinohjelma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
German Experimental Pile - Haigerloch - April 1945.jpg

Natsi-Saksan ydinohjelma oli natsi-Saksan toisen maailmansodan aikana toteuttama hanke, jonka tavoitteena oli valmistaa ydinpommilähde?. Hanke aloitettiin ydinreaktorin rakentamisenalähde?, uraanin isotooppien erottamisena, raskaan veden tutkimustyönä ja valmisteluna. Ohjelma käynnistettiin huhtikuussa 1939. Ohjelma keskeytyi toisen maailmansodan alettua syyskuussa 1939. Ohjelma aloitettiin uudelleen tammikuussa 1942. Saksan kansallissosialistinen hallinto aiheutti koulutuksen politisoitumista vuoden 1933 jälkeen, monet fyysikot, insinöörit ja matemaatikot olivat joutuneet lähtemään ulkomaille. Juutalaisilla tiedemiehillä ja tutkijoilla ei ollut mahdollisuutta tehdä työtä ydintekniikan parissa.[1].

Ohjelma lopultamilloin? laajeni kolmeen tavoitteseen, jotka olivat ydinreaktori, uraanin ja raskaan veden tuotanto sekä uraanin isotooppien erottaminenselvennä. Lopultamilloin? arvioitiin, että fissio ei merkittävästi vaikuttanut sodan lopettamiseenselvennä, ja tammikuussa 1942 ohjelma siirrettiin valtakunnan tutkimusneuvoston alaisuuteen, joka jatkoi ohjelman rahoittamista. Sillä hetkellä ohjelma hajosi yhdeksän suuren laitoksen kesken, jossa johtajat hallitsivat tutkimusta ja asettivat omat tavoitteensa. Tuolloin soveltavaan ydinfissiota työskentelevät tutkijoiden määrä alkoivat pienentyä, monet sovelsivat taitojaan sota-ajan tehtävissä.lähde?

Vaikutusvaltaisia ihmisiä olivat Kurt Diebner, Abraham Esau, Walther Gerlach ja Erich Schumann. Schumann oli yksi voimakkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista fyysikoista Saksassa. Hermann Göring nimitti Abraham Esaun Ydinvoimafysiikan tutkimuksen johtajaksi joulukuussa 1942; Walther Gerlach seurasi häntä tehtävässä joulukuussa 1943. 9. kesäkuuta 1942 Adolf Hitler antoi määräyksen RFR:nselvennä uudelleenorganisointia varten kuin erilliselle oikeushenkilölleselvennä, jonka asetuksen nimitti valtakunnanmarsalkka Hermann Göring. Uudelleenjärjestely tehtiin valtakunnanministeri Albert Speerin aloitteesta, se oli tarpeen, koska RFR:n toiminta oli tehotonta: valtiovarainministeri Bernhard Rustin alaisena ei ollut saavutattanut sille asetettuja tavoitteita. Tavoitteena oli, että Göring huolehtisi RFR kanssa samaa kurinalaisuutta ja tehokkuutta noudattaen kuin hän oli toiminut ilmailualalla. Kokous pidettiin 6. heinäkuuta 1942, jolloin oli määrä keskustella RFR:n toiminnasta ja asettaa se asialistalle.selvennä

Kokous oli käännekohta kansallissosialismin suhtautumisessa tieteeseen sekä sen politiikkaankenen mukaan?, joka ajoi juutalaiset tiedemiehet pois Saksassa – mikä oli virhe, koska valtio olisi tarvinnut heidän asiantuntemustaan. Viime kädessä, Göringin alaisella RFR:n hallinnollisella valvonnalla oli vain vähän vaikutusta Saksan ydinenergiaprojektiin. Neuvostoliitto vei Saksasta ydinfysikkaan liittyvää tietoutta ja asiantuntijoita Neuvostoliittoon, Neuvostoliiton ydinohjelmaa varten sodan jälkeen[2]. Norjan raskas­vesi­tuotanto ja sitä vastaan kohdistunut hyökkäys, operaatio Gunnerside, oli tapahtumasarja, joka liittyi natsi-Saksan ydinohjelmaan. Natsihallinto oli aloittanut ydinaseen kehittämisen huhtikuussa 1939lähde?, kun kaksi tiedemiestä Irène Joliot-Curie ja Frédéric Joliot-Curie julkaisivat teoksen, jonka mukaan ydinfissio oli mahdollinen. Syyskuussa 1941 saksalaiset tiedemiehet osallistuivat ohjelmaan, jonka tarkoituksena oli kehittää ydinreaktori.selvennä Tämä vaatisi raskaan veden tuotantoa, mikä olisi ollut mahdollista Norsk Hydro-yhtiön kemiallisessa tehtaassa Vemorkissa, lähellä Rjukanin kylää Norjassa[3].lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Judt, Matthias; Burghard Ciesla (1996). Technology transfer out of Germany after 1945. Routledge, 55. ISBN 9783718658220. 
  2. Norman M. Naimark The Soviets in Germany: A History of the Soviet Zone of Occupation, 1945–1949 (Belkanp, 1995) 203–250.
  3. DeGroot, p.26