Tokion pommitukset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tokion palopommituksen uhreja 10. maaliskuuta 1945.
Tokion pommitusten uhrien muistomerkki Yokoamichon puistossa.

Tokion pommitukset, Tokion palopommitukset tai Operaatio Meetinghouse (engl. Operation Meetinghouse) oli Yhdysvaltain asevoimien tekemät suurpommitukset Tokioon Japanissa maaliskuussa 1945, kun Yhdysvallat soti Japania vastaan osana toista maailmansotaa. Ne olivat historian tuhoisimmat ilmapommitukset. Pommitukset tulivat osittain mahdollisiksi, kun Yhdysvalloissa kehittettiin kauas kantava B-29-pommikone, jolla pystyi pommittaa Japanin kaupunkeja.

Japanin kaupungeissa oli paljon pieniä asepajoja asutuksen keskellä, joten siviilit joutuivat sodan kohteiksi. Lisäksi pommituksilla pyrittiin painostamaan Japanin keisaria rauhaan.[1]

279 konetta hyökkäsi 9–10. maaliskuuta 1945 monena aaltona pudottaen 1 665 tonnia palopommeja, jotka sytyttivät suuria paloja ja tuhosivat Tokiota pahoin. Palokunta ei kyennyt sammuttamaan valtavaa paloa, ja Ilmatorjunta onnistui pudottamaan vain 14 konetta. Ihmisiä "kiehui elävältä" lammikoihin ja vesisäiliöihin. Pommitusten seurauksena neljäsosa kaupungista paloi, noin 100 000 ihmistä kuoli ja yli miljoona jäi kodittomaksi.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienimuotoinen Doolittlen isku toteutettiin huhtikuussa 1942. Strategiset pommitukset alkoivat vuonna 1944, kun raskas B-29-pommikone otettiin käyttöön. Pommituslentoja tekivät myös B-24 -tyyppiset raskaat pommikoneet.

Ensi kertaa Tokion pudotettiin iso määrä palopommeja 25. helmikuuta.

Pommitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

9.–10. maaliskuuta 1945 toteutettu Operaatio Meetinghouse on historian tuhoisin ilmapommitus.[2] Siinä kuoli enemmän ihmisiä kuin Hiroshimassa, Nagasakissa tai Dresdenissä, arvioiden mukaan noin 100 000 henkeä, ja 41 neliökilometrin laajuinen alue Tokiosta tuhoutui täysin. Tokio oli maailman tiheimmin asuttu kaupunki, sen rakennukset olivat pääosin puutaloja, ja sää oli pommitusyönä hyvin tuulinen. Kaupunkiin pudotettiin 1 600 tonnia palopommeja.[3]

Pommitusyksikön komentaja Curtis Le May valitsi mattopommituksenselvennä palopommeilla, koska piti niitäselvennä tehokkaampina kuin mitä epävarmemmat tarkkuuspommitukset olivat. Pommikoneiden lentäjät pitivät tehtävää vaikeana, koska koneiden tuli lentää matalalla ja yöllä. Lisäksi koneista oli vähennetty puolustuskonekiväärejä, jotta saataisiin pommeja mahtumaan. Epäilyistä huolimatta tehtävä onnistui hyvin. Vain 14 konetta katosi. Japanilaisten ilmatorjunta oli tehoton.[4]

Pommikoneet pudottivat palopommilastejaan kolme tuntia. Pommituksen tuloksena oli Tokioon syntynyt valtava tulimyrsky. Monet ihmiset hiiltyivät ja jotkut kiehuivat vesisäiliöihin kuoliaiksi. Vain ajoissa pakoon juosseet pelastuivat. Jälkikäteen viimeisten koneiden lentäjät kertoivat haistaneensa palavan lihan hajun. Monet tulipalot yhdistyivät puolessa tunnissa tulimyrskyksi. Tuhoutuneella alueella asui noin 1,5 miljoonaa ihmistä, joten esitetyt arviot uhrien määrästä voivat olla pienempiä kuin todellinen uhriluku.[5]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin keisarillinen palatsi sijaitsi tuhoutuneen alueen lähellä, ja keisari Hirohito vieraili vaurioituneella alueella pommituksen jälkeen. Sen on sanottu vaikuttaneen keisarin haluun solmia rauha, mutta vielä heinäkuussa 1945 hän ei hyväksynyt Potsdamin julistuksen mukaista antautumista. Muun muassa Tokion liikekeskus Ginza kärsi erittäin pahoja vaurioita.[6]

Vuosina 1948–1951 Sumidan alueelle Yokoamichon puistoon kerättiin 105 400 Tokion pommituksissa kuolleen ihmisen tuhkat. Muistomerkki uhreille paljastettiin vuonna 2001.[7]

Nimestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terminä sana Meetinghouse (ts. suom. Tapaamisen/tapaamisten talo) tarkoittaa Kiinassa paikkaa, jossa solmitaan tärkeitä päätöksiä.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gordon Thomas & Max Morgan Witts: Enola Gay – pommikone Hiroshiman yllä. WSOY, 1981. ISBN 951-0-10695-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]