Ivan Konev

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ivan Stepanovitš Konev
Ivan Konev, Neuvostoliiton marsalkka
Ivan Konev, Neuvostoliiton marsalkka
Henkilötiedot
Syntynyt 28. joulukuuta 1897
Venäjän lippu Lodeino, Vologdan kuvernementti, Venäjä
Kuollut 21. toukokuuta 1973 (75 vuotta)
Neuvostoliiton lippu Moskova, Neuvostoliitto
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Venäjän keisarikunnan lippu Venäjän keisarikunta
Flag of the Russian SFSR.svg Venäjä
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto
Palveluvuodet 1916–1973
Taistelut ja sodat
Sotilasarvo Neuvostoliiton marsalkka

Ivan Stepanovitš Konev (ven. Иван Степанович Конев; 28. joulukuuta (J: 16. joulukuuta) 1897 Lodeino, Vologdan kuvernementti - 21. toukokuuta 1973 Moskova) oli Neuvostoliiton marsalkka ja kaksinkertainen Neuvostoliiton sankari.

Biografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Konev työskenteli metsurina. Sotaan hän osallistui aliupseerina ja Venäjän sisällissodassa hän toimi panssarijunan komissaarina. Hän eteni arvoissa tasaisesti ja opiskeli Frunzen sotilasakatemiassa, josta valmistui vuonna 1934.[1]

Toisessa maailmansodassa Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon hän oli Neuvostoliiton 19. armeijan komentajana muun muassa Vitebskin ja Smolenskin taisteluissa. Hänet nimitettiin syyskuussa 1941 Lännen rintaman komentajana, mistä hänet siirrettiin lokakuussa Kalinin rintaman komentajaksi. Hän kunnostautui Moskovan taisteluissa torjuttaessa Saksan operaatio Taifuunia.

Konev toimi kesän 1943 taisteluissa Arorintaman komentajana Harkovan alueella sekä tammi- ja helmikuussa 1944 2. Ukrainan rintaman komentajana Kirovohradin ja Korsunin taisteluissa, minkä jälkeen hänet ylennettiin Neuvostoliiton marsalkaksi. Sodan loppuvaiheissa hän oli 1. Ukrainan rintaman komentajana. Hänen johdolloon rintaman joukot etenivät tammikuussa 1945 Puolan eteläosien läpi Sleesiaan Oderille ja Neisselle.

Huhtikuun alussa Stalin määräsi Georgi Žukovin ja Konevin valtaamaan Berliinin. Rintamien rajan hän merkitsi päättyvän Lübbeniin ja antoi ymmärtää, että sen jälkeen Konev voi kääntää hyökkäyksen pohjoiseen suoraan Berliiniin. Hyökkäykset alkoivat 16. huhtikuuta ja johtivat Berliinin valtaukseen kaksi viikkoa myöhemmin. Konevin joukot saapuivat Berliiniin samaan aikaan kuin Žukovin.

Saksan antauduttua Konev nimitettiin Neuvostoliiton Itä-Saksassa olevien miehitysjoukkojen komentajaksi. Sam anaikaisesti hän toimi Liittoutuneiden Itävallan miehityshallinnon johtajana. Vuonna 1946 Konev nimitettiin Neuvostoliiton maavoimien komentajaksi ja puolustusministerin apulaisministeriksi korvaten samalkka marsalkka Zukovin. Näissä tehtävissä hän toimi aina vuoteen 1950, jolloin hänestä tuli Karpaattien sotilaspiirin päällikkö. Tämä nimitys oli Stalinin harjoittamaa "hajoita ja hallitse"-nimityspolitiikkaa, jolla Stalin pyrki estämään läheisiä alaisiaan nousemaam uhkaksi itselleen.

Neuvostoliiton postilaitos julkaisi vuonna 1977 marsalkka Ivan Konevin syntymän 80-vuotispäivän kunniaksi postimerkin.

Maaliskuussa 1953 tapahtuneen Stalinin kuoleman jälkeen Konev palasi jälleen Neuvostoliiton kärkipaikoille. Hän oli liittoutunut uuden puoluejohtajan Nikita Hruštšovin kanssa kanssa ja syrjäytti silloisen sisäministerin Lavrenti Berijan. Tämän jälkeen hänet nimitettiin jälleen puolustusministerin apulaisministeriksi ja Neuvostoliiton maavoimien komentajaksi. Näissä tehtävissä hän oli vuoteen 1956, jolloin hänet nimitettiin Varsovan liiton joukkojen komentajaksi. Pian nimityksensä jälkeen hän johti Unkarin kansannousun tukahduttamista. Varsovan liiton joukkojen komentajuus kesti vuoteen 1960, jolloin hän jäi eläkkeelle. Vuosina 1961-62 hän oli jälleen aktiivipalveluksessa ja johti Itä-Saksassa olevia neuvostojoukkoja. Sen jälkeen hän toimi seremoniaalisessa puolustusministeriön ylitarkastajan virassa aina kuolemaansa asti vuoteen 1973.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Beevor, Antony: Berliini 1945. Berlin the downfall 1945, 2002.. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27036-9.
  • Konstantin Rokossovski: Sotilaan velvollisuus. Progress, Moskova, 1982.
  • Ryan, Cornelius: Viimeinen taistelu. Tammi, 1966.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sergeĭ Khrushchev, George Shriver, Thomas J. Watson, Jr. Institute for International Studies (Brown University), Stephen Shenfield: Memoirs of Nikita Khrushchev. Penn State Press, 2004. ISBN 0271023325. s.886
Tämä sotilaaseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.